Täytyy(kö) lopettaa?

Mulla on meneillään jonkinlainen kriisitilanne tämän blogini kanssa. Käytänteet, jotka ovat aiemmin toimineet, eivät enää toimi, ja oon jonkinlaisessa risteyksessä just nyt. Mietin, pitääkö mun lopettaa bloggaaminen vai onko olemassa vaihtoehtoinen jokin uusi tapa pitää tätä juttua yllä? Jotain muutosta on joka tapauksessa nyt tehtävä sekä käytännössä että mun pääni sisällä. Ehkä haluatte kuulla lisää. Tietää, miksi nyt yhtäkkiä bloggaaminen takkuaakin.

Niin, kuten jo koko alkuvuoden olette saaneet täältä lukea, mun aikaani on vienyt tanssituntien ohjaaminen. Oma bodyjam-tunti kevälukkarissa oli suuri saavutus mulle, ja annankin joka viikko kaikkeni, jotta olisin mahdollisimman hyvä siinä, mitä teen. Tämän lisäksi kävin vielä toisen lajin peruskoulutuksen, ja sain heti oman viikkotunnin lukkariin: launtaisin ohjaan siis sh’bamia. Ei kuulosta paljolta sinänsä, kaksi tanssituntia viikossa – vai mitä?

Mutta sitten, kun yhtälöön lisää sen tosiasian, että ohjaukset eivät vie ainoastaan sitä kahta tuntia, jotka vietän salin ovien sisäpuolella. Ne vievät paljon enemmän. Valmistaudun koko alkuviikon henkisesti bodyjam-tunnin pitämiseen. Se on siis keskiviikkoisin, ja kuuntelen edelleen biisejä aina tilanteen salliessa ja tarkistelen juttuja ohjaajamanuaalista ja opetusvideolta. Koitan joka viikko kehittyä ohjaamisessa – saada vähän lisää jotain vinkkejä, kuinka opastaa asiakkaita paremmin saamaan koreografia haltuun ja toisaalta lisätä omaa rentoutta ohjelman perinpohjaisen hallitsemisen kautta. Keskiviikkoiltaisin on aina ihan tyhjäpää-olotila, sillä ohjauksen jälkeen on todellakin kaikkensa antanut. Torstain ja perjantain valmistaudunkin jo henkisesti lauantain tunnin pitämiseen. Toki sh’bam on helpompi ohjata koreografian kannalta, joten sen suhteen voi tällä hetkellä keskittyä enemmän fiiliksenluomisjuttuihin. Mutta joka tapauksessa, valmistaudun aina jollain tasolla seuraavaa tuntia varten.

Tykkään todella paljon ohjaamisesta, ja sen takia haluankin kehittyä siinä koko ajan! Ja sehän on mulle työtä, vaikka harrastusmielessä onkin. Viikon rennoin hetki onkin se, kun lauantainkin tunti on ohi ja meen aina salilta suoraan syömään lounasta johonkin keskustan ravintolaan. Siinä hetkessä tuntuu, että on kokonainen työviikko tehty ja voi hetkeksi vaihtaa niin sanotusti vapaalle. Nauttia ruuasta ja vapaa-ajasta ja hyvin tehdystä työviikosta. Niin, kun mulla on tosiaan myös se arkityö päiväkodissa, eli vietän siellä about kahdeksan tuntia joka päivä. Vuorovaikutustyö ei ole mitään maailman keveintä hommaa, ja se kuormittaa tottakai siten, että myös lepoa tarvii, niinkuin jokainen meistä työviikon ja työpäivien jälkeen.

Ainiin. Ehkä tiesitte myös, että mulla on omat treenini viikoissa mukana työn ja ohjaamisen lisäksi. Käyn salilla keskimäärin kolmesti viikossa. Sellaisia päiviä, ettei olisi työtä, ohjausta ja omaa treeniä on todella harvoin. Lepopäiviä ilman ohjausta tai omaa treeniä tulee vaihdellen viikoittain yhdestä kolmeen, vähän työvuoroista ja fiiliksestä riippuen.

Ja miten tämä kaikki liittyy bloggaamiseen?No, ennen päivitin blogia aina säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa, pääsääntöisesti kirjoitin silloin, kun oli arki-ilta lepoa treenistä ja osan postauksista viikonloppuaamuisin. Sopi hyvin viikkorytmiin, ja silti jäi aikaa palautua kaikesta, mitä viikon varrella tapahtuu. Niin, blogihan on vähän samantyyppinen juttu kuin jumppatuntien ohjaaminen – työ mutta harrastus. Nyt jumppaohjausten tultua kuvioihin mulla ei oo yksinertaisesti ja rehellisesti ilmaistuna enää aikaa ja energiaa pitää blogia yllä.

Kuulostaa kamalalta ja mulla itelläni tulee tosi surullinen olo, kun sanon sen ääneen. Mutta oikeasti ohjaukset, päiväkotityö ja omat treenit vie paljon aikaa ja energiaa, enkä ole valmis nipistämään esimerkiksi yöunista blogin takia. Voitte miettiä mun päiviäni ja viikkorytmiäni, kun ne on nyt kaikki kirjoitettu tähän avoimesti auki. Meen aina 21 nukkumaan ja herään töihin kuudelta aamulla. Keskimäärin kahdeksasta neljään töissä, keskiviikkona ja lauantaina ohjaukset ja omat treenit sitten esimerkiksi maanantaina, torstaina ja sunnuntaina. Levätäkin täytyy, ja siksi oon ihan vaan rehdisti maannut sohvalla telkkaria katsellen niinä hetkinä, kun ei ole ollut työpäivän jälkeen mitään. En ole vain jaksanut alkaa kirjoittaa, kun kroppa ja mieli huutaa lepoa. Ja siitä on syntynyt kriisitilanne blogin kanssa. En kestä itseltäni sellaista suunnittelematonta bloggausta, että kirjoittaisin joskus ja jouluna. Oon vähän semmoinen kaikki tai ei mitään – tyypppinen ihminen. Ja sitten iskee suorastaan stressi, kun huomaan, etten kerkiä tällä(kään) viikolla kirjoittaa kun maksimissaan kerran!

Alkuvuodesta ajattelin, että tilanne rauhoittuu ajan myötä, kun ohjauksista tulee rutiinia. Varmasti niin käykin vielä. Mutta se vie aikaa. Joku kokenut ohjaaja voi ihmetellä, miten muka kaksi tuntia viikossa voi tuoda tollaisen kuorman mun viikkoihini. Vähän ihmettelen itsekin. Mutta taidan vaan olla sellaista ihmistyyppiä. Sen mitä teen, teen hyvin. Ja nyt mä haluan kehittyä ohjaajana. Puntaroinnin jälkeen se on osoittautunut mulle itselleni tärkeämmäksi asiaksi kuin bloggaaminen. Eli voi olla, että mun tarvii lopettaa tämä blogi? Niin surulliselta kuin se kuulostaakin. Vaikka en tiedä, johtuuko se suru loppupeleissä siitä, että koen jotenkin epäonnistuvani ja luovuttavani – etten pystykään kaikkeen, mitä haluaisin. Vai onko se vaan luopumisesta johtuvaa haikeutta. Vaikea sanoa, ehkä se selviää. Oon kuitenkin iloinen siitä, että pystyn edes myöntämään itselleni ja nyt teille faktat arjen ääreltä. Bloggaaminen vie todella paljon aikaa, vaikkei sitä ehkä heti uskoisi. Kaikilla meillä on sama aika käytettävissä ja on toki jokaisen oma valinta, mihin sen haluaa laittaa. Tällä hetkellä mun entinen bloggausaikani arjessa kuluu ohjauksiin. Lauseeseen tiivistettynä tämän tekstin sanoma. Sekä ohjaukset että bloggaaminen ovat sellaisia hommia, joihin menee paljon enemmän aikaa ja energiaa, kuin ulospäin näkyy. Ohjaus on vain yksi tunti ja bloggaus näkyy yhtenä ulostuotettuna blogitekstinä. Mutta näiden kummankin taustalla on useiden tuntien aikana tehty työ: valmistautuminen ja valmistelu.

Vaikka koko alkuvuoden mietin, ettei mikään ole muuttunut, niin onhan asiat kuitenkin muuttuneet. Oliko tämä sitten se muutos, mikä johtaa blogin loppusanoihin, en oikein ole varma. Mutta voi hyvinkin olla.