LesMills -maraton

Moiii, oon nyt koittanu vaihtaa lepopäivän paikkaa viikossa, ettei se olis sunnuntai enää, koska muut kiireet ajoittuvat nykyään kovasti arkipäiville. Sunnuntain on sitten hyvää aikaa treenailla ja niinpä tänää olikin sitten treenipäivä ja kävin kokeilee ensimmäistä kertaa les mills -maratonia, joka menee meidän salilla aina sunnuntaisin klo:10.30-12.30. 
Ja mitä nyt les mills -maratonilta voi odottaa? Tiesin, että ideana on jotakuinkin se, että kahden tunnin ajan ohjaaja vetää omakehittelemänsä yhdistelmän eri les mills -lajeista. Mun odotukset oli aika ristiriitaiset: olin aikasemmin käyny salitreenin ohessa kurkkimassa tuntia ja epäilyttävästi vaikutti siltä, että maratonissa vedetään mulle ei niin mieluisia tanssillisia tunteja, kuten sh’bamia ja bodyjamia. Toisaalta näin myös jotain combattiin viittaavaa, mikä olisi huomattavasti mieluisampaa itelleni. No, kaksi tuntia kärsimystä tai nautintoa. Päätin ajatella positiivisesti, että kun kyse on kuitenkin les millsistä, ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Jos tulee paljon tanssijuttuja, nii mähän sitten opettelen ne. Siinähän olis toisaalta tilaisuus saada pieni pala tanssitunnin meininkiä, jos olisin vaikka  kehittynyt niissä lajeissa tauon aikana :D Kyllä – olen siis käynyt yrittämässä sekä sh’bamia että bodyjamia useampaakin otteeseen, ja todennut joka kerta, että ne ei vaan oo mun juttu. Mut ehkä vielä joskus?

No, takaisin maratonin tunnelmiin. Siis sehän oli ihan huikeeta!! Paras tunti (tai kaksituntinen), millä oon ikinä ollut! Tällä kertaa tunnin veti sijainen (joka on yks mun lemppariohjaajista) ja mehän sitten mentiin kokoonpanolla bodypump 40min + bodycombat 40min + bodyattack 40min ja voin kertoo, että en oo pitkään aikaa ollu niin onnellinen ku olin tänää :DD Pumpilla oli hyvä alottaa, koska luultavasti lopputunnista ei olis tanko enää paljon noussut. Sitten välissä combattia, jossa oli kivoja miksauksia ja vedin ihan hymy korvissa koko setin. Ja loppuun vielä palkinto kaikesta pomppimisesta: attackia!! Sen paikka kuuluikin olla viimeisenä. Se oli arvoisellaan paikalla vähä niinku kirsikka on kakun päällä vai miten se sanotaa :D hehee. Sykemittari näytti koko setistä kiitettäviä lukemia: kunto ja maksimaalinen suorituskyky parantumassa, kulutettuja kaloreita 1100. keskisyke 140 ja maksimi 180. Huh. Ja tätä ihanuutta on tarjolla joka sunnuntai? Voin kertoa, että mun  lepopäivä on todellakin nyt vaihtanut pysyvästi paikkaa jollekin arkipäivälle :)! Vielä perjantaina harmitti, että en oo päässy paljon les millssii fiilisteleen, mutta nyt viikonloppuna sekin vahinko on korjattu. Jes! Nyt äitin luo syömää ja täyttää energiavarastoja – moikka huomiseen!

Milla

2 vastausta artikkeliin “LesMills -maraton”

  1. Kuulostaa kyl tosi kivalta toi konsepti! :) Mitä biisejä menitte? Tai siis et attackista 2,4,6, combatista 5,7,8. Vai siis miten? Entä oliko tos kauheesti säätöä ku piti vaihtaa pumpista combattiin ja rehata painoi?

    Mäkin haluun testaan tollasta! :D

    • Heips, kiva kun laitoit kommenttia :) ja joo oli kyllä huippukivaa! Mentii alkuu pumpista lämppä ja sit kyykky-, selkä-, hartia- ja vatsabiisit. Sitte juomatauon jälkee combatista mentii 1 ja 2 biisit jonka jälkeen en oo itseasiassa ihan varma, et mitä ne biisit oli numeroina :D mutta siis veikkaisin et ne olis ollu 3 ja 4 ja sitte 8 ja 9. Sit tais olla 6 siihen ekstrana loppuun ennen ku vaihdettiin attackiin. Ja attackista oli biisit 1,3,4,6,8,9 & venyttely. Noi combatit oli mulle osa biiseinä uusia miksauksia, ni siks en oo ihan varma, että mitä numeroita niiden kuului olla :D

      ja siis toi pumppi oli ajallisesti vähä lyhyempi (n.35min), joten sen jälkee pidettii virallinen juomatauko ja vietii painot pois ja aika nopsaa ja vaivattomasti se vaihto sujui kohti combattia :)

      combatin jälkee oliki jo juomapullosta vesi loppu nii haettii lisää vettä ja siinäki se vaihto sujui kivasti taas attackiin :) Mulla kävi kyl hyvä tuuri, kun just tälle viikolle osui kaikkia lempparilajeja, saa nähdä joutuuko ens viikolla tanssimaan, hahaa :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta