olipas hyvä loma

Hyvää sunnuntai-iltaa! Mun loman viimeiset tunnit on meneillään – huomenaamulla taas pitkän ja rentouttavan jakson jälkeen töihin. Uuteen työpaikkaan meno herättää monia ajatuksia ja tunteita. Päällimäisenä nyt hermostuttaa, jännittää ja innostuttaa. Loman aikana mun ajatus oli, että nauttisin enemmän aamutreeneistä, jotka eivät työviikoilla ole mahdollisia ja sen lisäksi tarkoitus oli huoltaa kehoa enemmän kuin arkena. Ja nämä kaksi asiaa toteutuivatkin hyvin :) Siks mulla varmaan onkin niin levännyt ja hyvä olo. Treenailin lähes joka toinen päivä aamuisin iltatreenien sijaan (tai niiden lisäksi, hups), kävin balancessa ja venyttelin ja sen lisäksi sain treenata kaikkia lempparilajeja niin paljon kuin jaksoin ja kaikenpäälle innostuin vielä kovasti salitreenailusta. Hyvä mieli kaikesta tästä ja tuntuu kyllä, että loma on tehnyt tehtävänsä!
Nyt kun seuraavat 8 kuukautta on työntekoa, mä toivon, että pystyisin pitämään tän tasapainoisen treenauksen edelleen kuvioissa.. Eli tarkoitan sitä, että viikkoon kuuluu aerobisten tuntien lisäksi lihaskuntotreeniä ja kehonhuoltoa. Oon huomannut, että silloin kun on oikein hektistä arkea, niin mä jätän kaikki lihaskunnot ja kehonhuollot tekemättä tai ainaki tosi minimiin ja sen sijaan juoksen vaan attack-combat-step -akselia liikaa. Nyt viime vuodesta tilanne on tietysti muuttunut sen verran, että oon oikeesti aidosti innostunut salilla käymisestä, joten voi  olla, että tasapainon pitäminen sujuu tällä kertaa paremmin :) Muistuttakaa mua, jos laitan kevään aikana heiaheia -yhteenvetoja ja huomaatte, että oon taas alkanu lipsuu ja käymää pelkästää attackissa, combatissa ja stepissä… 
Toi kuva tossa on aikasemmin otettu, mut siitä tuli mieleen, et pakko nyt kertoo vielä tarina, kun tänää tuli vähä kiire salilla :D Haha. Olin oikein ajan kanssa nauttimassa vikoista lomahetkistä salilla: cx:ää, balanceee, infrapunasaunaa ja kaverin kanssa juoruiluja.. No, ihmeteltiin siinä vaiheessa ku treenit oli tehty, että onpas hiljasta kaikkialla. Todettii, että kiva vaan, kun on kerrankin rauhallista. Hehe. No, kai oli rauhallista kun kello oli 18 ja sali menee silloin kiinni! Tässä vaiheessa oltii siis infrapunasaunassa ja voin kertoa, et kaiken sen hihityksen keskellä tehtiin joku ennätys sen suhteen, kuinka nopeasti ihminen voi pukea vaatteet päälle ja kasata kamat ja olla ulkona salilta :-D Mut päästiin ulos. Oliski ollu elämys ja olisin saanu hyvän blogitekstin aikaan, jos olis päässy yötä siellä viettelee :D haha. Ehkä joku toinen kerta sit.
Milla

Yksi vastaus artikkeliin “olipas hyvä loma”

  1. Voin vaan kuvitella kuinka hätä tulis, jos mullekin kävis joskus noin kun teille ton sulkemisaikaepisodin kanssa :D

    Mullaki loppuu lomat huomiseen ja oo kans ollut niin onellinen kun on lomalla päässyt treenaamaan aikaisin! On sporttilomat vaan niiiiin luksusta!

    Tsemppiä uuteen työpaikkaan!! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta