maanantaikuulumisia

Jees, sain mun ensimmäisen saliohjelman, johon on suunniteltu viikon treenit useammalle eri kerralla tehtäväksi. Eli tästä viikosta lähtien pääsen kunnolla pumppailemaan sitten niitä lihaksia, joihin tiettynä päivänä on tarkoitus keskittyä! Hyvästi koko kropan treenikerrat, joihin menee useampi tunti. Ja tervetuloa tehokkaat ja järkevästi suunnitellut salikerrat! Eli huomenna lähtee ensimmäinen treeni kokeiluun ja saan tietysti sinne kamun, joka tulee kertoo liikkeiden tarkoituksista, missä pitäis tuntua ja kuinka paljon ja sitte toisaalta ohjeistaan myös uusien laitteiden ja liikkeiden tekniikkaa :) kivaa!
Nyt ennen varsinaista kokeilua mun ennakko-odotukset on sellaiset, että pääsen tekemään salilla kunnon reenejä useamman kerran viikossa ja niiden lisäksi saan myös pomppia lempparijumppiani. Ja mun toiveesta yks reenipäivä on myös suunniteltu siten, että voin käydä edelleen lempparicombatissani ja samalla tehdä salin puolella suunnitellut treenit. Eli nyt puhun tästä perinteeksi muodostuneesta pumppi+combat -combosta, jossa oon lauantaisin käynyt. Niin nyt mun on mahdollista käydä sali+combat -combossa ja säilyttää elämän mielekkyys ja viikonlopun rutiinit kohillaan, hehe :D En tiiä kyllä, kuinka mun pumppiuralle nyt käy, kun innostun urakalla tästä salihommasta. Saas nähdä. Toisaalta voihan myös olla, että otan hyödyn irti salitreenin sitoutumattomuudesta mihinkään kellonaikaan ja teenkin combatin ihan omana lauantaiaamun treeninä. Turha kai se on hötkyillä harvinaisina vapaapäivinä, kun mun elämä ei oo enää kokonaa sidottuna mihinkään jumppalukkariin :) Katsotaan ryhdynkö mukavuudenhaluiseksi vai pidänkö kiinni tästä aamutreenihommasta, josta oon pitkään kyllä tykänny.
Niin ja tosta reeniohjelmasta en nyt näin alkuun osaa sanoa sen kummallisempaa, koska puolet noista nimistä on ihan outoja, enkä tiiä mitä ne käytännössä meinaa :-D Eli huomisen jälkeen oon viisaampi sen suhteen. Onneks on aikanen aamuvuoro ni pääsen salille jo 14-15 aikaa alottelee, niin ei oo ihan koko tampere siellä samaan aikaan hengailemassa. Tän viikon treenisuunnitelmiin kuuluu siis sali x3, combatti, attacki ja sit vielä jää tilaa yhdellen fiiliksen mukaan -päivälle, jota en oo siis etukätee suunnitellu. Luultavasti se combattiin kääntyy, siitä kun on tullu mulle melkei lempparilaji tän uuden ohjelman myötä.. :) No, eniveis. Tässä oli nyt lyhyesti tän päivän kuulumisia ja mietintöjä tulevan reeniviikon suhteen. Hyviä treenejä kaikille, jotka siellä linjoilla lueskelee ;)!
Milla

6 vastausta artikkeliin “maanantaikuulumisia”

  1. Toi vanha tuttu kuntokeidas :D ja siis hyvin on lähteny, nyt oon vähä käyny ittekseni muistelee ja tänää lähtee uuden ohjelman kaa kunnol käyntii :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta