hengailupäivä

Moii. Mä oon tänää viettäny kehon- ja mielenhuoltopäivää eli palautumispäivää treeneistä :D Sen lisäksi, että oon hoitanu pakollisia arkeen kuuluvia velvollisuuksiani ja juossu ympäri kaupunkia asioilla, nii oon myös saanu siis relattua kehoa ja mieltä. Oon tehny kaikkea muuta, kuin fyysistä treeniä, mutta eiköhän nääkin asiat tue kehittymistä. Jos kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellaan :) Päivällä mun reissut kesti nii pitkään, että olin varautunu ottamalla eväät mukaan. Perjantaifiiliksen kunniaksi mun eväät olikin vähä herkumpia kun tavallisesti – pepsi maxia, banaania+rahkajugurttia ja hönttöprotskupatukkaa. Tavallinen versio tästä olisi ollut vesi, marjat+maitorahka ja profx proteiinipatukka. Mutta nää on justiin  niitä pieniä asioita, joilla voi vaikuttaa omaan mieleen ja fiiliksiin myönteisesti. Ajattelin herkuttelevani, mutta todellisuudessa nää oli paljon parempia vaihtiksia ku rasvasokeriherkut.
 Kaupungilla pulaamisen lisäksi sain vihdoin siistittyä mun hiukseni – ne kun muistuttivat enemmän lattianpesumoppia kuin jotain naisellista hiustyyliä. Ei mitään maata mullistavaa tietenkää tullu tehtyä, koska tää pitkä tukka on kiva ja sopii mun arkeen hyvin :) Oikeastaan vaan siistittiin ja ohennettiin, mulla kun on nii paksu tukka, että ei meinaa ponnarit pysyä päässä, kun hiukset painaa nii paljon. Mutta tää malli toimii muuten hyvin – helppo pitää treeneissä kiinni ja töissä heittää jollekin saparolle pois tieltä. 

niin kuivia ja vaaleita, että tuskin näkyvät edes :D mutta sinne meni iso kasa.
Tosijumpparin varpaankynnetkin kuluu jumppatossuissa, joten olihan aikakin taas päivittää edelliskesän keltainen kynsilakka johonkin toiseen väriin :-D hehe. No, ehkei siitä nii pitkä aikaa oo sentäs….. Kuinka hyvä mieli tuleekaan, kun ehtii vähä panostaa itteensä muussakin ku reenin ja ruuan suhteen :)

Illan vietteeks oon vaa jatkanu hengailua ja kattonu korkojen keraa. Oli hauska se piilokorko, kun Jenni kävi salilla :-D hehe. Illan herkuks kävin viel hakee lisää tota jugurttirahkaa, hitsit ku se onkin hyvää :) Sulatin marjoja valmiiks sitä varten, mutta se maistuu nii hyvältä pelkältee, että melkei turhaa otin marjatki nyt mukaan :D Vaihtelu todellakin virkistää! Ihan vinkkinä, jos ei haluu rahkaa aina syyä.

sarjassamme:kauniit ruokakuvat :D?

………… Ja jotta tää päivä ei olis liian kaukana treenimaailmasta, nii oon hakenu taas lisätietoa mun lempparikirjasta, jonka oon lainannu jo kolmatta kertaa kirjastosta :D Toi on nii hyvä :) ootteko lukenu?

Huomenna aamusta taas treenien pariin :) Urheilullista viikonloppua kaikille!
Milla

2 vastausta artikkeliin “hengailupäivä”

    • haha joo :D mut metsossa jono kulkee! mut nyt se kirja ei oo mulla. ton kuvan otin viime viikolla, kun ostin kaverille sen synttärilahjaks :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta