ilosii fiiliksii + videopätkä

Moikka. Maanantain vuoksi laitan nyt taas vähä koostetta viime viikon treeneistä. Nyt sain muuten vihdoin noi pyöräilytkin sijotettua tonne muiden palluroiden alle, nii näkee vähä paremmin, että mitä sitä on oikeesti treenailtu viime viikolla :) Tosiaan pyöräilyjä kertyi työmatkoina 5 tuntia eli yhteensä 75km. Maanantaina ja tiistaina riehuttiin attackin ihanissa miksauksissa, keskiviikkona kävin salilla jalka-olkapääreenin kimpussa, perjantaina combatissa ja lauantaina olikin sitä juoksua likkojenlenkillä. Torstai oli suunniteltu lepopäivä ja silloin lepäsi oikein mielikin, kun päästii ilmasiks särkänniemee hulluttelee :-D!! Ihana irtaantuminen arjesta vähän erilaisella tavalla :)
Kuten ehkä huomaatte, nii oon jotenkin ’lipsumassa’ vanhoihin treenitottumuksiini takaisin. Tarkoitan siis tätä aerobista tykitystä ja salitreenin vähäisyyttä. Kävin siis vain kerran salilla. Tätä edellisellä viikolla kävin kolmesti ja sitä ennen kahdesti…… Ups. Jotenki vaan noi miksaukset on houkutellu mua jumppailee ja sit kevät on myös saanu pari potentiaalista treenipäivää vaihtuu salilta punttien parista ulos lenkkeileen. Mut eipä siitä kai kannata ressiä ottaa :) Eiks true-salitreenaajatki pidä välillä kevyitä viikkoja punttien kanssa nii tuskin munkaan kehitys tähän kaatuu. Viime viikon huippuhetkiin kuului ehdottomasti noi alkuviikon attackit!! Ihan huippuja miksauksia <3 Ja toi salitreeni oli kyllä kans kova. Olin vielä eilenki vähä kipeenä siitä. Ja oikeestaa lauantain lenkkiki oli kyl kiva ja loppuspurtin ansiosta sekin meni ihan treenistä. Että emmä tiiä mitä tästä viikosta nyt toteais. Kaikki oli kivaa :-D Ainoastaan perjantain combatti tuntu vähä raskaalta, mut oon huomannu muutenkin, että perjantai on nykyään usein heikko treenipäivä. Jotenki työviikon jälkeen on aika väsyny, nii ei sitte treenit kulje samalla energialla ku muina päivinä.
Mulla ei oo ollu täyslepopäivää moneen viikkoon, nii päätin eilen pyhittää sunnuntain sitten levolle. Kun oli kerrankin siis mahdollisuus pitää oikeesti ihan täyslepoa, kun ei tarvinnu pyöräillä töihin. Olisin siis voinu mennä salille kyllä treenaileen, kun punttien nostelun puolesta treeniviikko jäi vähä ’vajaaks’. Mutta suorituskeskeinen minä pääsi näyttää toisenkin puolensa ja ajattelin omaa jaksamistani ja hyvinvointiani ja ehkä vähän kehittymistäkin, että voi tehdä oikeesti hyvää joskus ihan vaan olla :) Ja niin tekikin. Tänää taas kulki attacki semmosta vauhtia, että ei sitä voi ees järkevästi tähän pukea sanoiksi :-D Oli vaa niin siistiä! Kyllä te tiiätte! Ja täytyy kyllä myöntää, että tänää olin taas niin tyytyväinen talven aikana tehtyihin tuloksiin. Vaikka näyttää oikeesti ihan karseelta, kun naama hikipunasena pomppii menee niitä sykehuippuja, nii silti musta tuntui että näyttää kuitenkin niin sairaan hyvältä! Vähä rusketusta ehtiny jo kerää, tukka on koko ajan vaaleampi, lihakset yläkropassa alkaa vahvistua ja erottua pikkuhiljaa ja mikäs sen kauniimpaa, kun hiestä kiiltelevä treenattu kroppa! :D Hahaa. Olin tänää jotenki iskussa ja niin onnellinen. Treenaaminen on vaa niin kivaa ja tulosten huomaaminen tuo kivaa lisäinnostusta matkaan :) Treenin jälkeen ostinki kaupasta herkkuja – ekat tuoreet mansikat tänä vuonna, namiii.

onnellinen eilen ja onnellinen tänään :)
Mitä teille kuuluu? Kuinka treeniviikko lähteny käyntiin? Enää 2 viikkoa ja pääsee hehkuttaa uusia ohjelmiaa!!

Ja tässä tosiaan youtubesta otettu toi meidän salin lesmills -maratonin videopätkä. Koska se oli youtubessa, nii ajattelin, että sen varmaa voi laittaa näkyville tännekin? Mainostin ja hehkutin jo tapahtumaa niin kauheesti, että ei kai ne voi siellä salilla tästä levityksestä ainakaa pahastua :) Bongatkaa erityisesti lavan edessä treenaava oranssipaitainen, hihi! Videon lopulla bongaus onnistuu parhaiten, ja siellä stepin keippeillä huomaa, että porukka alkoi vähetä ja bileet parantua. ps. mun onnekseni kahden ja puolen tunnin treenailun jälkeen tehtyä grit plyo tuntia ei otettu mukaan tähän videoon :D haha. Olis ollu näky!


Milla

2 vastausta artikkeliin “ilosii fiiliksii + videopätkä”

  1. Miten iso sali :D Ja täysi! Mut oikeesti, meidän ismopi sali mahtuis varmaan ainakin kolme kertaa tonne :D Olihan toi steppi 86 – ohjelmasta? Tuli ikävä sitä ohjelmaa, se oli mun mielestä niin hyvä! Vaikka en oo pitkään aikaan tehnyt sitä, ehkä pitää ohjaajalta pyytää miksauksia :)

    • jep! 160 jumpparia tuolla oli paikalla sitten lopulta :-) noi steppibiisit oli kyl hyviä tuoll. Jotenki oon huomannu, et semmoset biisit, jotka ei siinä hetkessä oo mitää suuria suosikkeja (niinku mulla oli noi 2) nii kuitenkin miksauksissa muuttuu kivoiksi :-D joku nostalgia liittyy niihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta