kun sinä et riitä

Moi. Mulla on ollu aika raskaita päiviä eilen ja tänää. Ja en puhu tällä kertaa ny mistää reeneistä, vaan siis henkisesti raskaita päiviä. En eilen kirjoitellut ollenkaan tänne blogiin, koska en yksinkertaisesti vaan keksinyt mitään järkevää ajatusta jaettavaksi. Edes treeni ei auttanut, että olisi saanu ajatukset irti näistä vaivaavista asioista ja jotenkin myönteisiksi. Aina aikasemmin treenailut on jotenki kääntäny ajatukset paremmiksi ja endorfiinihumala tuo mukanaan semmosen luottavaisen olon, että raskaista asioista huolimatta elämästä löytyy myös paljon muutakin. No, tänää hyvän ystävän kanssa treenailut (ja syvälliset juoruilut autossa ennen treeniä jossai huoltsikan pihassa :p) auttoi jo jonkin verran. Oon tavallisesti ihan positiviinen ihminen enkä jaksa kiukutella tai ärsyyntyä pienistä tai ainakaan pitkäkestoisesti olla kielteisten tunteiden vallassa. Siks ehkä nää pari päivää onkin tuntuneet kauheen kuluttavilta. Kirjoitin tän tekstin monta kertaa alusta ja uudelleen, mutta edelleen mun oli hankala löytää tähän punaista lankaa. Mutta päätin nyt silti julkaista jotain ajatuksentynkää..
 Ja koska teitä ehkä alkoi  mietityttää, että mikä mun mieleni saa näin raskaaksi, nii riittämättämyyden tunne. Se viesti, joka tulee muilta ihmisiltä, että sä et riitä omana itsenäsi. Sun pitäiski olla jotain muuta, jotta sä kelpaat ja saat hyväksyntää. Ja nyt oonkin pohtinut ahkerasti tätä riittämättömyyden maailmaa itsessäni ja suhteessani muihin ihmisiin.
En avaa asian taustaa sen enempää täällä, mutta sen kerron, että pohdintojen saattelemana mä päätin, että nyt mä riitän itselleni. Treenailujen suhteen täytyy aina vaatia iteltä vähän enemmän ja treenaamiseen nyt vaan kuuluu se, että viimeisen toiston jälkeen tulee vielä se oikeasti viimeinen toisto. Eihän sitä kehity, jollei haasta kroppaansa. Treeneissä tää haastaminen kuitenkin tuo toivottua tehoa ja mielihyvää ja tuloksia. Eikä siinä mitään, mä nautinkin siitä nimenomaan näin. Treenin lisäksi olen melko vaativa itselleni ruokailujen suhteen, koska olen pikkuhiljaa löytänyt toimivan rytmin syömisten kanssa. Joskus kuitenkin tuntuu, että oon myös siellä toisessa ääripäässä jo, ja pienikin herkuttelu arkiviikolla tuntuu suorastaan synniltä. Mulle ei siis riitä, että syön pääosin terveellisesti ja laadukkaasti (jota aikaisemmin joskus tavoittelin), vaan nyt kaikesta poikkeavasta tulee vähän huono omatunto.. Ja kolmas asia liittyy siihen, kun viime viikonloppuna kirjoittelin teille siitä, kun oon joskus niin tavoitettavissa ja saatavilla ja menossa eri paikkoihin, että oma jaksaminen jää toiselle sijalle muiden juttujen jalkoihin. Ja silti kuitenkin tuntuu, että en ehdi nähdä kaikkia kavereita ja sukulaisia niin paljon, kuin täytyisi. Riittämättömyyden tunnetta on siis ollu ilmoilla viime aikoina ehkä tavallista enemmän ja huomaan, että se syö mun onnellisuutta. Omat vaatimukset koko ajan paremmasta ajaa pidemmänpäälle siihen, että aikaisemmin tavoitteena olleet asiat ei saavuttamisen jälkeen enää riitäkkään, vaan taas täytyy saada lisää. Ja kun tähän lisätään päälle vielä nää ylimääräiset ulkomaailman paineet, nii ei ihme, että vähä tulee surku ja ressaa.
 Mä haluan ennenkaikkea olla onnellinen ja tyytyväinen itseeni ja elämääni. Ja niin mä oon onneksi myös ollutkin. Nyt nää viimeaikaiset tapahtumat vaan sai arjen fiilikset vähän toiseen suuntaan ja tuli pohdittua tätä asiaa. Mutta mun on siis oikeasti riitettävä itselleni ja siten myös muille. Eli nyt viikonlopun kynnyksellä mä tein itselleni lupauksen, että nyt mä sitten oikeesti riitän itselleni ja muille. En voi aina tehdä kaikkea oman jaksamiseni kustannuksella ja muita miellyttämällä ja sitten päälle vielä vaatia itse itseltäni koko ajan enemmän. Huh. Kuulostaakin jo hurjalta. Eli näin kesän kynnyksellä koitan nyt nauttia jo saavutetun työn tuloksista, tavata sukulaisia ja ystäviä sopivasti, herkutella jos siltä tuntuu ja ihan vaan muistuttaa itseäni siitä kaikesta hyvästä, mitä mulla just tällä hetkellä on :) Tää voi olla teille ihan perushommia, mutta jotenkin mulle vasta nyt valaistui päähän se, että jos en riitä itselleni missään asiassa, niin onhan se nyt perhanan kuluttavaa. Ja miten sitten osaan pitää puoleni, että riitän muille, jos en riitä itsellenikään! Ei tietenkään sovi jäädä mihkään kuplaan leijumaan, mutta jotenki sitä täytyy vaa arvostaa vähä enemmän itseään ihan arjenkin asioissa.
Aloitankin heti tästä päivästä. Vaikka oon kokenut kielteisiä tunteita aika vahvasti pari viimeistä päivää, niin tästäkin päivästä löytyy kivoja juttuja. Kiitänkin siis
1. aivan ihanasta ystävästä, jonka kauniista sanoista tajusin taas, että oon varmasti ihan riittävä, kun vain haluan olla
2. tehokkaasta treenistä, jonka sain tehdä terveellä kropalla (ei kolota polviin tai penikoihin!)
3. ihanasta kesäisestä säästä (ja työstä, jossa saan ulkoilla ja rusketuksesta, jonka oon saanu jo aluilleen)
Jee, heti parani fiilikset! Joskus  pieni asia onkin niin iso asia.
Milla

5 vastausta artikkeliin “kun sinä et riitä”

  1. Aamun ajatus:
    Uskalla olla sitä, mitä hyvin tiedät voivasi olla;
    uskalla olla suurempi ihminen kuin olet koskaan ollut. – N.V.Peale
    <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta