pohdintoja kehonkuvasta

Mun elämäntapani on liikunnallinen ja treenaan paljon sen takia, että se vaan on niin kauheen kivaa! Combatti on ihanaa, attacki samoin, juoksuun koukuttuu kausittain ja saliltaki saa endorfiinihumalan aikaiseksi – nyt kun tietää vähä perushommia, mitä siellä tekee :) Eräs etu ja hyöty liikunnallisesta elämäntavasta on se, että kroppa pysyy hyvässä kunnossa ja mieli virkeänä! On ihanaa, kun on mielekkäitä harrastuksia ja tää liikunta nyt vaan on mun juttu. On ollut aina ja on edelleen.
Liikunnallinen harrastus mulla on vaihtunut vuosien varrella lajista toiseen. Lapsena harrastus oli vain kiva tapa saada uusia kavereita ja kokea elämyksiä joukkuehengessä pelissä ja leireillä, ja saihan pelien parissa paljon hyödyllisä juttuja mukaan sekä motoriikan ja itsetunnon kehittymisen että sosiaalisten taitojen kannalta :) Teininä pidin kiinni liikuntaharrastuksistani puoliväkisin, vaikka kieltämättä toimeeton hengailu ’kylän kerman’ kanssa houkutteli myös paljon, haha. Harrastus oli kuitenkin tärkeä, koska siellä sai olla oma itsensä, eikä tarvinnut olla niin pyntätty-laitettu-cool, kuin nuorisoporukassa hengaillessa piti. Nyt aikuisempana mun harrastukseen, jos sitä niin voisi nimittää edelleen, on tullut mukaan vahvasti kropan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sen kehittäminen. Vaikka kaikki onkin kivaa, niin mukaan on tullut tietynlainen tavoitteellisuus. Joskus treeni tehdään vain siltä pohjalta, mikä sinä tiettynä päivänä tuntuu kivalta – suunnitelmista viis. Ja joskus taas psyykkaan itteni tavoitteeni pohjalta vetään rääkkisalitreenin, vaihdellen kumpaakin. Salitreenillä haen kiinteämpää kroppaa, ja vaikka en mitenkään tietyn tarkan tavoitteen kiilto silmissä treenaakkaan, ja välillä tulee viikkoja, jolloin salikerrat jää ihan minimiin, niin silti musta tuntuu, että oon monipuolisen liikkumisten kautta ottanut viime aikoina taas pari lisäaskelta lähemmäs kohti mun omaa unelmakroppaa :)
Vaikka oon aina ollut ihan normaalipainoinen ja vähintäänkin ihan hyvässä kunnossa, mullakin on omat ’mielenvikaisuuteni’ kehonkuvan kanssa :) Uskon, että kaikilla naisilla löytyy kropasta jokin kohta, johon ei ole niin kauhean tyytyväinen. Se voi olla oikeastaan mitä tahansa. Jollain on liikaa läskiä lanteilla ja toinen taas kaipaisi muotoja, jollain on ’kaameet jenkkikset’ ja toinen yrittää piilotella luisevuuttaan löysillä vaatteilla, joskus on liian vähän lihasta yläkropassa ja sit toisinaan taas on suhteettoman iso alakroppa :D Tunnistatteko? Mä en joskus aikaisemmin voinut käsittää, että joku kaveri ei ole tyytyväinen laihuuteensa, kun itse taistelin sen kanssa, että perä ei näyttäisi niin kamalan leveältä. Oltiin kaveriporukassakin ihan erilaisia, mutta kaikilla oli omat murheensa kropan kanssa. Mulle sanotaankin usein, että oon niin hyvässä kunnossa, kun vatsa on niin litteä että melkein vatsapalatkin pilkottaa. Jollekin se vatsapalojen pieni pilkottaminen voisikin olla hieno homma, mutta mun omat tavoitteeni ja kropan ongelmakohtani sekä murheenkryynini on jossain ihan muualla kuin vatsassa :D Tottkai vatsa kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka tätä elämää elän (kyllä sekin rasvaa kerryttää, jos mahdollisuuden annan), mutta mun  erityinen ongelmani on aina ollut, ja on edelleenkin lyhyet ja paksut jalat. Se voi olla syy, että en oo koskaan elämässäni oikeastaan käyttänyt farkkuja – enkä käytä vieläkään. Ja se on myös syy, miksi mulla on kesäkuumallakin pitkät jumppahousut jalassa treenatessa.
Tai oikeastaan voisin jo sanoa, että oli! Nimittäin oon ottanut taas yhden askelen eteenpäin kohti tyytyväisyyttä omaa kroppaa kohtaan :) Ostin eilen jumppashortsit! Eikä siinä mitään, mutta mä voin vieläpä käyttää niitä! Ja käyttää ilman ajatuksia, että  mulla on paksut jalat. Musta tuntui varmaan ekaa kertaa elämässä, että mä näytän hyvältä shortseissa. How cool is that! :D Oon niin onnellinen. Ehkä oon voittanut jonkun sisäisen pölhön ajatukseni siitä, että oon paksujalkainen. En varmastikaan voi ihan kauhean paksu olla, kun järjellä ajattelee mun painoa/pituutta/treenimääriä/ruokavaliota. Ei sillä yhdistelmällä nyt kauheen paksuja jalkoja voi saada aikaan. Mutta kun asian kanssa on aina ollut jokin ongelma, nii ei siitä ihan helpolla oo päässyt ohi eikä yli. Jos pohditte omaa murheenkryyniänne kropassanne (mikäli sellainen on) nii ehkä voitte samaistua tähän tunteeseen, kun ekaa kertaa se ei oikeesti-oikeesti enää ookkaan murhe :)) Mä jotenkin tajusin, että vaikka mun jaloista ei koskaan tuu semmosia hoikkia kaunosääriä, nii ne on kuitenkin kiinteät ja reenatut! Ei oo höllyviälöllyviä selluliitteja, ja siitä voin olla ylpeä :) Oon varma, että tää on erityisesti viimeisen talven aikana tehdyn työn tuotosta. Kuntosalitreeni ja rakkaus jalkaprässiin on parantanut mun suhdettani omiin jalkoihini :-D haha. Oon ihan sekasin. Jooo. Mutta olin niin onnellinen tästä, että halusin jakaa ajatuksia teillekin! Ja onnellisena kuvasin myös ekan treeniasun, joissa jumppahousujen tilalla olikin iki-ihanat Niken shortsit! :) Voisin katsoa näitä allaolevia kuvia ja etsiä virheet jaloista, mutta nyt katsonkin itseäni lempeämmin ja totean, että kyllä noissa jaloissa ainaki voimaa löytyy, jos naisellisena pidettyä siroutta ei niinkään:D haha.

Onks teillä jotain tämmösiä hassuja-inhottavia-voitettuja-voittamattomia kriisejä oman kropan ongelmakohtien kanssa?
Milla

6 vastausta artikkeliin “pohdintoja kehonkuvasta”

  1. Kivat shortsit! Mistä ja mitä oli hintaa? :) ja pöh, sulla täydelliset, juutikin reenatut jalat. Itsellä myös hetkiä ku miettii että jalat hervottoman isot ja paksut, mutta…jokaisen pitkän juoksulenkin, jalkareenin tai vaan erottuvien lihasten ihailun ( :D ) jälkeen niitä jaksaa arvostaa! Ja mitä kaikkee niiden kanssa pystyykään ;) ihanaa kesää!

    • kiitos :) noi on niken fitnesshortsit (dri-fit), eli ei ollu sieltä juoksumallistosta mistä yleensä hamstraan kaikkea kivaa ja hienoa. Heitin laput jo roskiin, mutta resori on ihana semmonen levee kuminauha jossa lukee Just do it! hintaa oli alennuksessa 34,90e.

      ja jep. ei laihoilla sirosäärillä lähtis sellasia kerähyppyjä attackissa tai yhtä rajuja jalkaprässipainoja, ku vähä voimakkaammilla koivilla :p haha.

  2. Mulla on ohkaset rimppakintut ja pattipolvet, kädet on ku narunpätkät ja kaikki raajat on liian pitkiä. kaiken lisäks omaan pelastusrenkaan vyötäröllä. Onneks se on alkanu kuihtua pikkuhiljaa pois, ja koipiinkin on tullu ympärysmittaa jonkin verran !

    • haha. voi jessus sua :-D vähä hajosin. onneks oot löytäny tiesi kuntosalin ihmeelliseen maailmaan nii ei tarvii kesäuinneilla sit kellua oman pelastusrenkaan varassa vaan voi kauhoa liksikkailla raajoilla jotai perhosta :D haha.

  3. Itsellä sama ongelma jalkojen kanssa… Kiitos kirjoituksesta, ehkä mäkin rohkaistun :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta