mustikkapiirakkaa ja kauraomenapaistosta

Heips. Tänää kävin testaa nykyistä cx:ää salitreenin jälkeen :) Siinä oli huippuhyvä kylkibiisi! Mitään muuta en sanokaan koko lajista tai ohjelmasta – ei oo niin sydämenasia kun noi muut lajit :) haha.
Jotta elämä ei olisi niin tasapaksua ja herkutonta sokerittomalla ollessa, oon päätynyt kokeilemaan erilaisia bongaamiani fitnessreseptejä perinteisistä herkuista. Osa on ollut onnistuneempia kokeiluja, ja toiset taas vähemmän ;) Tänää valmistin Annan blogista bongaamaani mustikkapiirakkaa. Reseptin löydät siis klikkaamalla linkkiä, joten en tekijänoikeudellisistakaan syistä laita sitä tähän :p Mutta tarvittavia aineita on siis melko vähän ja ne ovat hyvin tavallisia: valkuaisia, kaurahiutaleita, rahkaa, banaania, mustikoita, leivinjauhetta ja mausteita. Kaikkia löytyi valmiina kaapista. Tein ohjeen ensimmäisen osan, eli märkien aineiden sekoittamisen keskenään, jo puoltapäivin. Sitten tuli äkillinen muutos suunnitelmiin, ja lähettii pyynikille kierrokselle, nii taikina jäi muhimaan jääkaappiin. Pyynikiltä lähin salille ja lopulta, kun pääsin uudelleen taikinan kimppuu, banaanit oli hiukan tummuneet siellä mutta muuten kaikki vaikutti olevan hyvin :D Eli korostunut banaanin maku saattoi johtua pitkästä ’turvotusajasta’ :-D
 
 
 
 Pyysin kamua tuleen käymään ja maistaa tätä herkkua, mutta kun ovikello ei puoleen tuntiin piirakan valmistumisesta soinut, nii en malttanu enää vain katsella tätä herkkua, vaan pakkohan se oli käydä kiinni :D Ja hyvää tuli! Oikeesti, nam :) Laitoin mausteiksi kanelia ja kardemummaa, ja ne kyllä sopi ihanasti banaanin kanssa. Ja mustikoita tietysti paljon!
 
 
Sovelsin alkuperäistä ohjetta hieman, sillä rahkaa laitoin enemmän kuin Annan ohjeessa oli, ja lisäproteiinia jauheena taas en laittanut ollenkaan. Veden korvasin kevytmaidolla. Tästä piirakasta saa leikattua 8 isoa palaa, joten yhden palasen kalorimääräksi tulee noin 95kcal. Päälle laitoin vielä kokeiluksi valkosuklaapuddingia, koska se nyt vaan on niin hyvää, että sopii joka paikkaan :D Ja sopii se tähänkin, tosin yhdistelmästä tulee todella makeaa silloin.
Aikaisemmin kokeilin myös kauraomenapaistosta terveellisempään tyyliin, sillä töissä lapsille tarjottiin huumaavan hyvän tuoksuista paistosta kylmällä vaniljakastikkeella, ja mun nyt vaa oli pakko saada itellekin jotain vastaavaa herkkua ;D Tein mahdollisiimman yksinkertaisesti, eli yksi jättisuuri omenea kuutioituna sekoitetaan valkuaiseen ja kaurahiutaleisiin. Mausteeksi kanelia ja uuniin lämpiämään :) Kyytipojaksi tietysti lemppari puddingia! Nami. Valkuainen piti seoksen hyvin kasassa ja omenaa kannattaa laittaa paljon, jotta paistos on mehevää ja maukasta.

Eli herkuteltu on, mutta hyvässä hengessä :) Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos makenhimo iskee. Tai jos haluaa tarjota kahvin kanssa jotain perinteisestä sokerirasvapommista poikkeavaa hyvää!

 
Milla

2 vastausta artikkeliin “mustikkapiirakkaa ja kauraomenapaistosta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta