tankkauspäivä ja lesmills -maratonia

Heips! Aamulla säntäsin extempore sunnuntain perinteiselle lesmills -maratonille. Oli hassua, että en ollut sopinut mitään treenitreffejä tälle päivälle! Tai no, olinhan mä, mutta kaveri ei päässy nii siks suunnitelma muuttui ja pääsin pitkästä aikaa menee sunnuntain treenit ihan itekseen ja fiiliksen mukaan. Kivaa vaihtelua sekin välillä. Valitsin sitten ton maratonin, kun viimeiset päivät oon viettänyt vaan kuntosalin puolella. Kaipasin taas pomppimista. Mentiin parituntisen aikana monia eri lajeja, mutta pakko sanoa pari sanaa combatista. Oli nimittäin pitkästä aikaa kivaa mennä combattia. Vaikka mentiinkin nykyistä ohjelmaa. Oon käynyt siinä viimeksi puoltoista kuukautta sitten!! Annoin ohjelmalle kahdesti mahdollisuuden silloin kun se meidän salilla lanseerattiin, mutta ei vaan inspannu musiikkien puolesta, nii luovutin ja päätin panostaa muihin lajeihin tämän kahdeksan viikon ajan, ennen kuin alkaa miksaukset. Tänää mentiinkin combatista lähes ainoastaan juurikin ne tän ohjelman parhaat biisit! Hihii. Eli oli oikein miellyttävä kokemus. Suorastaan innostavaa! Ja mitkä ne innostavat biisit oli vai? 1,3,6&8. Pitkästä aikaa oli siis ihan kivaa combatin kanssa. En oo tietenkää voinu biiseihinkään kyllästyä, kun en oo tunnilla käynyt.
 Se, mikä mua kuitenkin kaiken kivan keskellä järkytti vähän tänää, oli tunnin raskaus :D Tsiisus. Olini ihan kuollu jotenki. Sykkeet huiteli koko ajan jossain 160-180 välillä. Musta tuntui välillä jopa niin pahalta, että melkein oli tarve pitää omia hengitystaukoja :D Ainaki siinä vaiheessa, kun 45minuutin jälkee vaihdettii suoraan attackiin :D haha. Mutta tätähän mä kaipasin – hikisenä, punaisena ja hengästyneenä pomppimista! Jotenki aloin vaa miettii, että mun aerobinen kunto on kyllä varmasti heikentynyt ylipäänsä tän vuoden aikana, kun oon puolet viikkotunneista käyttänyt pomppimisen sijaan salilla. Ei sillä, mieluummin mä oon ihan ok-hyvässä kunnossa sekä lihasten että aerobisen kestävyyden kannalta, kuin heikossa lihakunnossa ja jäätävässä aerobisessa pomppukunnossa. Hyvä näin. Oli vaan vähä järkytys, kun on varmasti yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun musta tuntuu jollain tunnilla, että mä en oikeesti vaan jaksa! :D Tänään en ollut parhaimmillani. Toisaalta, juuri tankkauspäivän kynnyksellä ja viides treenipäivä putkeen, niin ehkä niidenkin piikkiin voi laittaa vähän tän päivästä hapenhaukkomista ;) Lähinki sitten vähä etukätee pois tunnilta. Lopussa oli pumppi, joten en kokenut sitä lainkaan hyödylliseksi itelleni ja olin jo saanu pomppia itteni ihan punaseksi, joten oli ehkä ihan fiksu veto lähteä kotiin venytteleen ja syömään :)
Niin… mites se tankkaus sitten. Kaveri sanoi mulle, että mulla on ihan kolmevuotiaan makupaletti, kun kerroin, mitä asioita suunnittelin herkuttelevani :D Haha. Tottahan toi taitaa olla. Mutta tuskin oon ainut 23-vuotias, joka tykkää kauheen paljon vanukkaista, kiisseleistä, puuroista, jauhelihakastikkeesta, leivästä ja omarkarkeista? Suurimpia herkkuja kaikki edellämainitut. No, loppujen lopuks mä sain päätettyä muutamat herkut, jotka napsin naamaani.
uuniomenajugurttia, ruisleipää oivariinilla, marsjäätelöä, lempparisuklaita ja aku ankka :D
 Hyviä olivat. Tosi hyviä. Pyysin kaveria mun kanssa viettää karkkipäivää, mutta koska hän ei nyt päässyt, nii vietin herkkuhetkeä toisella ihanalla tavalla. Tää tapa on lapsuudesta jäänyt mulle. Nimittäin herkuttelu ja aku ankan lukeminen! :-) Muistan kun vietettiin lapsuuden kesät maalla ja viikonloppuisin kurvailtii autolla läheiseen kylään ostaa karkkipäivän herkut ja sitten niitä sai  napostella samalla ku luettii vanhoja aku ankkoja niistä oransseista kansioista. Ihanaa! Tää tankkauspäivä osui muuten aika kiireiselle päivälle, joten toi herkutteluhetki oli nyt sit ainut nautinto tänään. Muuten oon sit vaa syöny noita normaaleja ruokia, enkä ehtinyt sitä jauhelihakastikettakaan tekemään. Mut ei haittaa yhtään. EHdin syödä sitä vaikka loppuelämäni. Projekti kestää vain pienen murto-osan siitä. Äitin tekemät ruisleivät, uuniomenajugurtti ja noi suklaat oli ihan tarpeeks herkkua tälle päivälle :) Ainii, ja napsinhan mä työhyvinvointitapahtumaan menevästä pussukasta muutaman vaahtokarkin, hups. Kiinnittikö muuten teidän huomion toi iineksen kuva tossa. Mua jotenki nauratti kauheesti kun toi iines räpättää tossa kuvassa. Söin hyvällä omallatunnolla noita herkkuja, ja sitten tuli toi vastaan :D hihi. Huvitti. Vai mitä mä puhuinkaan siitä päärynävartalosta pari päivää sitten..
Milla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta