blogivuoteni kohokohdat

Näin uuden vuoden vaihtuessa halusin koota vähän yhteen kulunutta blogivuottani 2013. Kootaan edellinen vuosi yhteen niin on mukava aloittaa uusi sellainen! Bloggaamisen aloitin syksyllä 2012, mutta ensimmäiset kuukaudet meni oikeastaan siihen, kun hain omaa tyyliäni kirjoittaa, esittelin itseäni urheilijana ja saavutin ensimmäisiä lukijoita. Siksi varsinaisesti vuosi 2013 on ollut blogin kannalta sellainen vuosi, että olen päässyt kirjoittamaan juuri minuna itsenäni, juurikin sellaisia asioita kuin itse haluan ja vieläpä omalla tyylilläni. Kirjoitan todella extempore- ja fiilispohjalta, enkä ole mitenkään minkään treeni- tai ravitsemusalan asiantuntija, mutta on ollut todella ilahduttavaa, että kirjotuksiani luetaan silti päivittäin satoja kertoja :-) Ehkä joku kaipaa tähän maailmaan myös ihan tavallisen treenaajan arkea ja kuulumisia? ;) Myös kommentointi on ollut säännöllistä ja monipuolista, kiitos siitä teille kaikille! Mulle tulee aina hyvä mieli, kun saan ilmoituksen, että joku on kommentoinut mun kirjoitustani. Silloinhan olen saavuttanut jonkun lukijan, joku on lukenut tekstini loppuun saakka ja jopa innostunut asiasta niin kovasti, että on kirjoittanut mulle takaisin! :) Kommentoikaahan jatkossakin, kiitti! Tässä tosiaan koosteena vuoden 2013 kohokohdat, eli kuukausittaiset suosituimmat tekstit tai muut huikeat kuulumiset ;) Onko joku ollut mukana niin pitkään, että muistaa nämä kaikki? Harmi muuten, että fitfashioniin siirtymisen vuoksi noiden vanhojen postausten kaikki kuvat ei näy, höh ;/ Tai ainaki mulla lukee vaa sen tiedoston nimi, mutta ei näy kuvaa…

joulukuu22 (16)

Tammikuu 2013

Suosituin postaus oli niinkin salaperäisesti nimetty, että itsekään en enää muistanut, mistä on kyse :D Salaisuudet paljastuvat -postaus löytyy TÄÄLTÄ. Tosiaan viime tammikuussa sain vihdoin pienen helpotuksen iho-ongelmiini, kun selvisi, että akneen taipuvainen ihoni muuttui vallan villiksi kohdatessaan palautusjuomaa. Tarkemmin määriteltynä palautusjuomissa käytetty sukraloosi oli tuo pahainen aine, jota en oikein voi käyttää :/ Oon nyt ollutkin pitkänpitkän ajan ilman sukraloosia, ja ihoni kunto on verraten vanhaan erittäin hyvä. Toimii siis :) Tässä siis vinkki teille muillekin, jos kärsitte huonosta ihosta, joka reagoi kaikkeen mahdolliseen. Makeutusaine nimeltä sukraloosi kannattaa kokeiluksi jättää pois ruokavaliosta :-)

Helmikuu 2013

Helmikuun suosituin postaus oli ehdottomasti, siis aivan ylitse muiden LesMills Grit Series, joka löytyyt TÄÄLTÄ. Tuolloin meidän salille tuli siis LesMills Gritistä plyo ja kirjoittelin vähä perustietoja griteistä ja sitten kokemukseni tuosta plyosta =) Kirjoitin myös, että meillä alkaa pyöriä vain strength ja plyo, mutta nyt vuosi myöhemmin voin kertoa ilouutisen, että ollaan jo saatu ekat cardiotunnit meidän salille, eli ehkä itsekin meen tammikuun aikana sitä testaa! Voin sitten kertoa teille, mitä tykkäsin ;) Onks joku teistä jo ehtinyt sitä testaa? Mietin vaa, et mitenhän se eroaa noista kahdesta muusta olennaisesti?

Maaliskuu 2013

Maaliskuun suosituin postaus on grit-postaustakin suositumpi Kehonkoostumusmittaus. Voi jeesus. Toi taitaa itseasiassa olla mun kaikkien aikojen luetuin kirjotus, joku kaks tuhatta kertaa avattu :D moro. Kävin siis elämäni ensimmäistä kertaa kehonkoostumusmittauksessa ja kirjoitin tuloksia sieltä.

Huhtikuu 2013

Huhtikuussa eniten luettu kirjoitus oli niin tavallinen kuin treenaajan ruokapäiväkirja. Toisaalta, tuo otsikko oli yksi suosituimpia hakusanoja, joilla ihmiset löysivät blogiini. Olipas hauska itsekin käydä kurkkaamassa, mitä tuolloin on syöty! Kirjoitin tossa, että haluaisin tuloksia salitreenillä ja siksi aloin syödä järkevämmin ja nyt jälkikäteen voin onnekseni rehellisesti todeta, että ei oo kyllähukkaan menneet tän vuoden ruokaan kulutetu rahat :-) Kyllä se ruoka vaan on niin tärkeä osa kehittymistä, ja nimenomaan se, että syö riittävästi ja laadukkaasti!

kipeenä2 (1)

Toukokuu 2013

Toukokuussa on yksi postaus ylitse muiden:  cooperin testi. Voi perhanan cooperin testi :D Mäkin tässä kuvittelen olevan oikein elämäni kunnossa. Silti sain 12 minuutin aikana köpöteltyä niinkin hienon tuloksen kuin 2390m. Ens kesänä sit 2400, vai mitä? :) Vaikka onhan noissa tuloksissa tultu omalla mittapuulla koko ajan eteenpäin.

Kesäkuu 2014

Kesäkuun alkupuolella oltii juoksutapahtumassa nimeltä Military run. Tapahtuma järjestettiin ihan ensimmäistä kertaa, mutta oli kyllä kaikkien ennakko-odotusten arvoinen! Toivottavasti se ei oo ens vuonna just kesäkuun ekana viikonloppuna, kun mulla on silloin yhdet häät. Jos se on toisena viikonloppuna niin varmasti osallistun ensi vuonnakin, oli hauskaa ja kaikenlaiset urheilutapahtumat on aina kiva lisä tavallisiin treeniviikkoihin! :)

military run (15)

Heinäkuu 2013

Heinäkuussa ei ollut mitään ylitse muiden tyylistä postausta, mutta bloggerista kurkkasin niin eniten lukukertoja oli kirjotuksella nimeltä liikunnallisen elämäntavan sovellukset. Tonne kokosin muutamia kivoja sovelluksia / muita motivaattoreita, jotka auttavat ylläpitämään motivaatiota urheilulliseen ja terveelliseen elämäntapaan :-) Ja allekirjoitan kyllä edelleen noista jokaisen (Heiaheia, sportstracker, kalorilaskuri, sykemittari & treeniblogit). Jos siis motivaatio alkaa olla hukassa, ota jokin edellämainituista käyttöön ;) Vuodelle 2014 myös uudet heiaheia-kamut ovat tervetulleita! Lisätkää, jos haluatte (milla riutta), te aktiiviset heiaheian käyttäjät siellä ruudun toisella puolen =)!

Elokuu 2013

Elokuussa kokosin yhteen arvion Fastin proteiinivanukkaista, ja tämä postaus onkin yksi kaikkien aikojen suosituimpia :-) Täytyy varmaan täydentää listaa jossain vaiheessa, kun kotoa löytyy jo uusia makujakin. Mikä sun suosikki on?

Syyskuu 2013

Syyskuussa starttasi se kuuluisa pt-projekti, ja tässä postauksessa pohdin lähökohtiani ja mahdollisia sudenkuoppiani projektin alkutaipaleella. Ja hyvinhän mun kävi – pystyin olla yllättävän helposti ilman sokeriherkkuja eikä mun tarvinnut luopua lempparijumpista :-) Loppu hyvin kaikki hyvin! vaikkakin tää oli vasta alkua, kyllä ens vuonna täytyy taas jatkaa jonkinlaista tuollaista linjaa ;)

lokakuu10 (1)

Lokakuu 2013

Ja lokakuussahan suosiota osoittaa – mikäs muukaan – kuin pt-projektin ensimmäisen kuukauden tulokset :D Projekti eteni juuri niinkuin pitikin ja noudatin kaikkia ohjeita, mutta olin kyllä silti hämmästynyt, kun jo kuukaudessa huomasi mitoissa selkeitä tuloksia! ;) Hyvä motivaatioboosti jatkoa varten.

Marraskuu 2013

Marraskuussa oli taas kehonkoostumusmittauksen aika, ja sehän oli kiinnostavaa se ;) Mikähän siinä on, että mitä enemmä puolilaston siis kehitysposeerauskuvia sitä enemmän klikkauksia ;-D Ei vaa, mä ite tykkään lukea muiden blogeista kehitystarinoita ja katsoa kehityskuvia, ja onhan se nyt siistiä laittaa niitä itsestäkin. Kehitys kun ei tule itsestään, nii kuvista näkyy se tehty työ ;) En kyllä tiiä, mitä sitten tekisin, jos mun kehitys muuttaisi suuntaa. Kai mä tän joulun ja kanarian matkan jälkee laitan jonku plösökuvan aloituskuvaksi kevään projektia varten? :D haha.

Joulukuu 2013

Suosituin postaus on ollut vuoden kehitystarina. Sen oottekin varmaan lukeneet, kun vasta viikon sisään sen kirjoittelin :-)

joulukuu22 (23)

Semmonen blogivuosi oli mun treenikengissä! Iso kiitos kaikille, jotka ootte lähteneet matkaan mukaan ja käytte lueskeleen ja kommentoimassa mun juttuja :-) Jatketaanhan samoilla linjoilla ensi vuonnakin? ;) Ja vaikka kirjoitankin ihan fiilispohjalta vähä hömpänpömppää, nii aina saa ehdottaa jos on jotain aiheita, mistä haluaisitte, että kirjoitan! Onnea uudelle treenivuodelle 2014!

<3: Milla

Milla

7 vastausta artikkeliin “blogivuoteni kohokohdat”

  1. Mikä palautusjuoma olis sellanen missä ei oo sitä sukraloosia? Tai mitä itse käytit/käytät palkkarina? :)

    • maustamattomassa wheyssä ei ole sukraloosia, koska tosiaan sitä ei oo maustettu nii ei myöskään makeutettu. Mutta kaikissa tavallisissa makupalkkareissa sitä melkeinpä on aina… ite sekoitan siis palkkarini kaakaosta, maustamattomasta wheystä ja kreatiinista. alkaa vaan vähä toi kaakao tökkiä, nii olis kiva kokeilla jotain muutakin makua – jopa sillä riskillä, että iho ei siitä pitäisikään!

  2. Näin susta yks yö unta, että oltiin jossain hämärässä urheilutapahtumassa ja sit sun luona sun synttäreillä ja nukuttiin päiväkoti tyyliin kaappikerrossängyissä ja höpötettiin koko yö :D Mukavas lomaa!

    • hahah voiei ;-D mut toihan vois hyvin olla tottakin – urheilua ja kaappisänkyjä. Niistähän meijän arki on muutenki tehty? :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta