koululiikunta(ko) teki musta tämmösen

Heipparallaa! Oli ilmeisesti niin kova setti toi tiistainen pt-treeni, että sain ihan flunssan ja pientä lämpöä päälle :D haha. Voi jessus. Voiko tosi kova treeni oikeesti aiheuttaa jonkun pikaflunssan? Meinaa eilisen ja tän päivän oon vaa koittanut selviytyä särkylääkkeen kanssa, jotta en sairastuis nyt viikonlopuks. Ja tättärää. Nyt iltaa kohti alkaa olla koko ajan parempi olo, outoa. Jalat kyllä sen sijaan on tosi kipeet. Mutta sen nyt kuuluu asiaan ;) No, toivottavasti tää lenssu oli tässä ja huomenna pääsis taas normaalirientoihin kiinni!

Kirjoittelen täällä blogissa eniten lesmills-jumpista sekä kuntosalitreenistä, koska ne nyt on mun päälajejani tällä hetkellä. Ja mun mielestä jumpilla ja salitreenillä saa tarpeeksi monipuolista harjoitusta kropalle: kestävyystreeniä ja maksimaalista suorituskykyä jumpilla ja lihaskuntoa sitten salin puolella. Toki tähän kolmiyhteyteen kuuluu vielä kehonhuolto ja venyttely, mutta niitäkin oon koittanut parhaani mukaan tehdä joka viikko. Viitaten kuitenkin otsikkoon, mä osaan kuitenkin paljon muutakin. Kuten ootte ehkä tuolta mun esittelysivulta lukeneetkin, oon harrastanut elämäni aikana jos jonkinlaisia lajeja, enimmäkseen kuitenkin pallopelejä. Kuuluin erilaisiin joukkueisiin tai liikuntakerhoihin jo paljon ennen kouluikää, ja osallistumiseni erilaiseen urheilutoimintaan vain lisääntyi kouluvuosien alkaessa. Liityin jopa äidiltä salaa koripallojoukkueeseen. Kävin syksyn ajan joukkueen treeneissä (jotka pidettiin oman lähikouluni jumppasalissa) ja vasta myöhemmin, kun piti maksaa kausimaksu, nii äitille selvisi, että oon aloittanut uuden harrastuksen :D hehe. Jotku lähtee salaa kaljakeikoille, mä menin salaa urheilemaan ;)

helmikuu27 (2)No, eniveis, varmaankin tästä liikunnallisuudesta johtuen mä oon aina tykännyt ihan valtavasti koululiikunnasta! Oon käynyt peruskoulun ja lukion aikana yhteensä viittä eri koulua, ja jokaisessa paikassa jumppaopet on olleet ihan mun suosikkeja – ja mäkin ehkä niiden. Muistan sen jännityksen, kun ilmoitustaululta sai lukea, mitä lajia mennään seuraavalla liikuntatunnilla ja kuinka innoissani olin! Halusin näyttää kavereille ja opettajalle, kuinka taitava oon! Tuntui niin hyvältä, kun oli hyvä jossain asiassa, ja joku toinen kehuu sua siitä. Varmaan sen takia edelleen tää urheiluhomma on mulle tosi tärkeetä, oon hyvä siinä! Vitsit mikä oivallus. Emmä kyllä jaksais oikeesti ees missään salilla käydä tai jumpissa ravata, jos olisin ihan vaan joku nobody-pirkko takarivissä, joka ei jaksa enää attackin kasibiisin kohdalla jalkaa nostaa :D No, varmasti jokainen saa omanlaistaan tyydytystä urheilusta, mutta mä koen olevani tosi hyvä näissä jutuissa, mitä teen.

Koululiikuntaan palatakseni vielä, nii olin juurikin se tyyppi, joka halusi välttämättä jakaa joukkueet, osallistua koulujenvälisiin kilpailuihin, auttaa opettajaa laittaa maalit paikalleen ja etsiä suunnistustunnilla kaikki rastit ensimmäisenä. Ärsyttävä siis. Ainakin jonkun mielestä. Ite halusin vaa olla paras ja saada liikunnasta aina kympin todistukseen. Sainkin. Mun mielestä oli ärsyttävää, kun jotku tytöt ei osannu heittää palloa saati ottaa sitä kiinni. Muistan, kun tuli ihan jäätävät adrenaliinit ja aggressiot, kun pelattiin joukkuepelejä, ja piti syötellä toisille ja ne munaili :D haha. No, onneks oon kasvanut vähän siitä. Onhan noilla joukkuepeleillä myös kasvatuksellinen tarkoitus, tarvii opetella pelaamaan yhteen, huomioimaan muita ja tsemppaamaan kaveria. Koulujen loputtua mut palkittiinkin liikuntastipendillä: ”palloilullisilta taidoiltaan suvereeni”. Vaikka suurempi palkinto taisi oikeasti olla se itseluottamus ja hyvä mieli, mitä sain kaikkien kouluvuosien aikana koululiikunnan parista. Muistan kaikki jumppaopeni todella läheisinä, kannustavina, innostavina ja lämpiminä ihmisinä. Viimeksi tammikuussa kävin moikkaamassa erästä heistä, ja hän kyllä muisti mutkin varsin hyvin ”tättähäärähän se siinä”. hihi. Mulle olikin yllättävän tärkeää, että nämä ihmiset muistavat mut edelleen. He ovat olleet niin merkittävässä roolissa mun kasvamiseni aikana. Koko lapsuuden ja nuoruuden. Omalla toiminnallaan ja palautteellaan vaikuttaneet merkittävästi mun kasvamiseeni juuri minuksi.

helmikuu27 (1)Jos mietin nykyhetkeä, nii edelleen olisin varmasti yhtä innoissani, jos pääsisin osallistumaan ohjatuille koululiikuntatunneille. Tiiättekö, eri lajit vaihtuvat ympäri vuoden ja joka kerta on asianmukaiset välineet saatavilla ja kaveriporukka siinä sun kanssa treenaamassa. Puhumattakaan nyt siitä, että mukana on vielä se opettaja  vetämässä toimintaa :D Vielä amk-aikanakin mulla tuli aina koululiikkatunneilla semmonen jännitys ja innostus, että haluan näyttää, kuinka hyvä oonkaan :D (vaikka siis mentii jotain lasten liikunnan ohjausjuttuja sun muita…….) Mä uskon, että hyvä palaute ja onnistumisen kokemukset koululiikunnan parissa on rakentaneet osaltaan mun minäkuvaa ja itseluottamusta matkan varrella. Mulla ei taida olla yhtäkään huonoa muistoa koululiikunnasta? Tai no, kerran jouduin lähteä kesken liikuntatunnin hammaslääkäriin, ja mua loukkas vähän, kun se opettaja pyysi multa jälkikäteen todistusta siitä. (”ihan ku mä nyt lähtisin vapaaehtoisesti liikkatunnilta, mitä toi kuvittelee!?) Ja toinen juttu oli se telinevoimistelun kieppi, jota en vaan koskaan uskaltanut ja osannut tehdä :D

helmikuu27 (4)Oon koululiikunnan kautta oppinut tykkäämään hiihdosta ja luistelusta. Sen lisäksi oon saanut lisämotivaatiota käydä juoksemassa nuoruuteni aikana, koska halusin aina saada hyvän ajan 1500metrin juoksutestissä :-D Se tehtiin aina syksyllä ja keväällä ja treenasin siihen erikseen, vaikka nyt kun miettii, nii varmaan ne koristreenitkin olisi riittäneet :D Ja ootteko koskaan miettineet, miten monipuolista koululiikunta on? -pallopelejä, telinevoikkaa, tanssia, hiihtoa, luistelua, hankifutista, tennistä, kuntosalia, sulkapalloa, yleisurheilua, laskettelua, uintia, suofutista, leikkejä JNE. Oikeastaan mitä tahansa! Yks vanha suosikkini oli kaupunkisota – muistatteko pelin :D? haha.

Ajattelin alkuun, että kirjoitan tässä postauksessa ylipäänsä lapsuus- ja nuoruusajan liikuntakokemuksista. Siitä, miten ne ovat vaikuttaneet muhun, siihen, minkälainen nyt olen. Huomasin kuitenkin asiaa pohtiessani, että vaikka mulla on aina ollut noita harrastuksia, niin tää koululiikunta on jotenkin kirkkaana suosikkina ja paljon merkityksellisempänä mielessä. Mulle koululiikunta, ja etenkin ne opettajat, ovat olleet merkittäviä kasvun ja kehityksen sekä itsetunnon tukijoita. Mitenkäs sulle? Onko totta, että kaikilla ei oo ihan yhtä hyvät muistot tästä rakkaasta ”lajista”? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tarinoita! jotenkin niin nostalgistakin!:)

ps. siskolta kyselin jotain kuvia tähän postaukseen ja se välttämättä halusi oikaista mun käsitykseni siitä, että oon ollut liikunnallinen lapsena ja nuorena: ”jos sä blogii aiot kirjottaa miten urheilit jo pienenä, nii et sä nii urheilullinen ollut – herkuttelit paljon” :D haha. voi jessus. Ja saman asian äärellä ollaan edelleen, mihinkäs tästä tavastaan pääsis! Poppareilla se on tääki kroppa rakennettu! ;)

helmikuu27 (3)