koululiikunta(ko) teki musta tämmösen

Heipparallaa! Oli ilmeisesti niin kova setti toi tiistainen pt-treeni, että sain ihan flunssan ja pientä lämpöä päälle :D haha. Voi jessus. Voiko tosi kova treeni oikeesti aiheuttaa jonkun pikaflunssan? Meinaa eilisen ja tän päivän oon vaa koittanut selviytyä särkylääkkeen kanssa, jotta en sairastuis nyt viikonlopuks. Ja tättärää. Nyt iltaa kohti alkaa olla koko ajan parempi olo, outoa. Jalat kyllä sen sijaan on tosi kipeet. Mutta sen nyt kuuluu asiaan ;) No, toivottavasti tää lenssu oli tässä ja huomenna pääsis taas normaalirientoihin kiinni!

Kirjoittelen täällä blogissa eniten lesmills-jumpista sekä kuntosalitreenistä, koska ne nyt on mun päälajejani tällä hetkellä. Ja mun mielestä jumpilla ja salitreenillä saa tarpeeksi monipuolista harjoitusta kropalle: kestävyystreeniä ja maksimaalista suorituskykyä jumpilla ja lihaskuntoa sitten salin puolella. Toki tähän kolmiyhteyteen kuuluu vielä kehonhuolto ja venyttely, mutta niitäkin oon koittanut parhaani mukaan tehdä joka viikko. Viitaten kuitenkin otsikkoon, mä osaan kuitenkin paljon muutakin. Kuten ootte ehkä tuolta mun esittelysivulta lukeneetkin, oon harrastanut elämäni aikana jos jonkinlaisia lajeja, enimmäkseen kuitenkin pallopelejä. Kuuluin erilaisiin joukkueisiin tai liikuntakerhoihin jo paljon ennen kouluikää, ja osallistumiseni erilaiseen urheilutoimintaan vain lisääntyi kouluvuosien alkaessa. Liityin jopa äidiltä salaa koripallojoukkueeseen. Kävin syksyn ajan joukkueen treeneissä (jotka pidettiin oman lähikouluni jumppasalissa) ja vasta myöhemmin, kun piti maksaa kausimaksu, nii äitille selvisi, että oon aloittanut uuden harrastuksen :D hehe. Jotku lähtee salaa kaljakeikoille, mä menin salaa urheilemaan ;)

helmikuu27 (2)No, eniveis, varmaankin tästä liikunnallisuudesta johtuen mä oon aina tykännyt ihan valtavasti koululiikunnasta! Oon käynyt peruskoulun ja lukion aikana yhteensä viittä eri koulua, ja jokaisessa paikassa jumppaopet on olleet ihan mun suosikkeja – ja mäkin ehkä niiden. Muistan sen jännityksen, kun ilmoitustaululta sai lukea, mitä lajia mennään seuraavalla liikuntatunnilla ja kuinka innoissani olin! Halusin näyttää kavereille ja opettajalle, kuinka taitava oon! Tuntui niin hyvältä, kun oli hyvä jossain asiassa, ja joku toinen kehuu sua siitä. Varmaan sen takia edelleen tää urheiluhomma on mulle tosi tärkeetä, oon hyvä siinä! Vitsit mikä oivallus. Emmä kyllä jaksais oikeesti ees missään salilla käydä tai jumpissa ravata, jos olisin ihan vaan joku nobody-pirkko takarivissä, joka ei jaksa enää attackin kasibiisin kohdalla jalkaa nostaa :D No, varmasti jokainen saa omanlaistaan tyydytystä urheilusta, mutta mä koen olevani tosi hyvä näissä jutuissa, mitä teen.

Koululiikuntaan palatakseni vielä, nii olin juurikin se tyyppi, joka halusi välttämättä jakaa joukkueet, osallistua koulujenvälisiin kilpailuihin, auttaa opettajaa laittaa maalit paikalleen ja etsiä suunnistustunnilla kaikki rastit ensimmäisenä. Ärsyttävä siis. Ainakin jonkun mielestä. Ite halusin vaa olla paras ja saada liikunnasta aina kympin todistukseen. Sainkin. Mun mielestä oli ärsyttävää, kun jotku tytöt ei osannu heittää palloa saati ottaa sitä kiinni. Muistan, kun tuli ihan jäätävät adrenaliinit ja aggressiot, kun pelattiin joukkuepelejä, ja piti syötellä toisille ja ne munaili :D haha. No, onneks oon kasvanut vähän siitä. Onhan noilla joukkuepeleillä myös kasvatuksellinen tarkoitus, tarvii opetella pelaamaan yhteen, huomioimaan muita ja tsemppaamaan kaveria. Koulujen loputtua mut palkittiinkin liikuntastipendillä: ”palloilullisilta taidoiltaan suvereeni”. Vaikka suurempi palkinto taisi oikeasti olla se itseluottamus ja hyvä mieli, mitä sain kaikkien kouluvuosien aikana koululiikunnan parista. Muistan kaikki jumppaopeni todella läheisinä, kannustavina, innostavina ja lämpiminä ihmisinä. Viimeksi tammikuussa kävin moikkaamassa erästä heistä, ja hän kyllä muisti mutkin varsin hyvin ”tättähäärähän se siinä”. hihi. Mulle olikin yllättävän tärkeää, että nämä ihmiset muistavat mut edelleen. He ovat olleet niin merkittävässä roolissa mun kasvamiseni aikana. Koko lapsuuden ja nuoruuden. Omalla toiminnallaan ja palautteellaan vaikuttaneet merkittävästi mun kasvamiseeni juuri minuksi.

helmikuu27 (1)Jos mietin nykyhetkeä, nii edelleen olisin varmasti yhtä innoissani, jos pääsisin osallistumaan ohjatuille koululiikuntatunneille. Tiiättekö, eri lajit vaihtuvat ympäri vuoden ja joka kerta on asianmukaiset välineet saatavilla ja kaveriporukka siinä sun kanssa treenaamassa. Puhumattakaan nyt siitä, että mukana on vielä se opettaja  vetämässä toimintaa :D Vielä amk-aikanakin mulla tuli aina koululiikkatunneilla semmonen jännitys ja innostus, että haluan näyttää, kuinka hyvä oonkaan :D (vaikka siis mentii jotain lasten liikunnan ohjausjuttuja sun muita…….) Mä uskon, että hyvä palaute ja onnistumisen kokemukset koululiikunnan parissa on rakentaneet osaltaan mun minäkuvaa ja itseluottamusta matkan varrella. Mulla ei taida olla yhtäkään huonoa muistoa koululiikunnasta? Tai no, kerran jouduin lähteä kesken liikuntatunnin hammaslääkäriin, ja mua loukkas vähän, kun se opettaja pyysi multa jälkikäteen todistusta siitä. (”ihan ku mä nyt lähtisin vapaaehtoisesti liikkatunnilta, mitä toi kuvittelee!?) Ja toinen juttu oli se telinevoimistelun kieppi, jota en vaan koskaan uskaltanut ja osannut tehdä :D

helmikuu27 (4)Oon koululiikunnan kautta oppinut tykkäämään hiihdosta ja luistelusta. Sen lisäksi oon saanut lisämotivaatiota käydä juoksemassa nuoruuteni aikana, koska halusin aina saada hyvän ajan 1500metrin juoksutestissä :-D Se tehtiin aina syksyllä ja keväällä ja treenasin siihen erikseen, vaikka nyt kun miettii, nii varmaan ne koristreenitkin olisi riittäneet :D Ja ootteko koskaan miettineet, miten monipuolista koululiikunta on? -pallopelejä, telinevoikkaa, tanssia, hiihtoa, luistelua, hankifutista, tennistä, kuntosalia, sulkapalloa, yleisurheilua, laskettelua, uintia, suofutista, leikkejä JNE. Oikeastaan mitä tahansa! Yks vanha suosikkini oli kaupunkisota – muistatteko pelin :D? haha.

Ajattelin alkuun, että kirjoitan tässä postauksessa ylipäänsä lapsuus- ja nuoruusajan liikuntakokemuksista. Siitä, miten ne ovat vaikuttaneet muhun, siihen, minkälainen nyt olen. Huomasin kuitenkin asiaa pohtiessani, että vaikka mulla on aina ollut noita harrastuksia, niin tää koululiikunta on jotenkin kirkkaana suosikkina ja paljon merkityksellisempänä mielessä. Mulle koululiikunta, ja etenkin ne opettajat, ovat olleet merkittäviä kasvun ja kehityksen sekä itsetunnon tukijoita. Mitenkäs sulle? Onko totta, että kaikilla ei oo ihan yhtä hyvät muistot tästä rakkaasta ”lajista”? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tarinoita! jotenkin niin nostalgistakin!:)

ps. siskolta kyselin jotain kuvia tähän postaukseen ja se välttämättä halusi oikaista mun käsitykseni siitä, että oon ollut liikunnallinen lapsena ja nuorena: ”jos sä blogii aiot kirjottaa miten urheilit jo pienenä, nii et sä nii urheilullinen ollut – herkuttelit paljon” :D haha. voi jessus. Ja saman asian äärellä ollaan edelleen, mihinkäs tästä tavastaan pääsis! Poppareilla se on tääki kroppa rakennettu! ;)

helmikuu27 (3)

Milla

19 vastausta artikkeliin “koululiikunta(ko) teki musta tämmösen”

  1. Voi vitsi mitä kuvia ! Ihania. Mä olin varmaan just se mimmi joka aina kämmäs kun joku erehty syöttämään pallon. Mut oli koululiikunta silti kivaa, vaikken erityisen hyvä ollukkaan =) ja kaupunkisota oli huikeeta !

    • me ei taidetukaa koskaan liikata yhessä? vai menikö se nii :-D haha. missähän pääsis taas kokeilee kaupunkisotaa? oltas heti mukana!

  2. Nyt on ihan pakko kommentoida, kun mä oon miettinyt itseni kohdalla JUST samaa. Liikopet ja myöhemminkin kaikki liikkaohjaajat on ollu jotenkin tosi tärkeitä. Ja varsinkin eka liikkaope. Oon oikeesti miettinyt et miksi se on ollu niin tärkeä ja oon päätynyt siihen, että vaikka mä en ollu mikään kauheen liikunnallinen lapsena, enkä taitavin, niin se kehui ja antoi palautetta 110% lla yrittämisestä. Ja siitä mulle on ehkä tullu sellanen, että mäkin voin onnistuu näis liikunta jutuissa, ja niinhän mä oonkin onnistunut, perhana tänä keväänä juoksen maratonin :D mä tykkäsin kans siitä, että oli paljon eri lajeja ja leikkejä :) siis hurraa huudot koululiikunnalle!

    • niin ja pointti siis et miten mun kokemus liittyi sun kokemukseen niin oli se, et mä oon kans saanu valtavasti kommentteja ja palautetta, jotka on rakentanut mun itsetuntoa vahvaksi ja varmasti siksi mä nyt liikun niin paljon kun liikun :)

    • onpa kiva kuulla! en olis itseasiassa uskonut että et oo ollu lapsena niin liikunnallinen!? ku nyt juokset noita pitkiä matkoja ja treenaat muutenki aktiivisesti ja monipuolisesti :-) luulin että oot aina vähintäänkin hiihtäny ja juossut! Onneksi sullakin osui siinä mielessä onni kohdalle että sait ihanan ja kannustavan liikkaopen. kyllähän niiden kaikkien pitäisi olla sellaisia, etenkin kun liikutaan aivan pienten lasten kanssa, mutta siltii tuntuu että löytyy päinvastaisiakin tarinoita koululiikunnasta :/

      tsemppistä muuten nyt kevään juoksutreeneihin, aivan ihanaa kun maa on jo näkyvissä eikä oo loskaa. houkuttelee jopa mua tonne ulos juoksee :D

    • Kiitos tsempistä! :) oon ihan innoissani myös salitreenistä, kun oon saanu siitä jo lyhyessäkin ajassa paljon hyötyä ja voimaa juoksuun :) vitsit kun voisikin vaan treenata eikä tarttis käydä töissä :) kesälomaa odotellessa :)

      niin ja tohon hiihtämiseen vielä, että hiihto onkin ainut mitä oon tehny aina :D äiti pakotti lapsena aina mukaan hiihtolenkille ja eikä se kait kauheesti kyl joutunu pakottaan kun lähin mielelläni umpihankeen hiihtämään ja tekemään latuja :D

      tsemppiä myös sulle!! :) pitäskö kesällä järkkää joku pihaleikki ja hyppisjuttu, missä pääsis pelaan ja leikkiin vanhoja kunnon pihaleikkejä? muistan kun puhuit siitä viime keväänä/kesällä ja se on jotenkin jääny pyöriin mun päähän :D

  3. Mä oon tässä asiassa sun vastakohta. Koululiikunnasta ei ole mitään positiivisia muistoja, tai no jos kommentti ”ihan hyvin sä pärjäsit noin lihavaksi” lasketaan positiiviseksi niin…
    Ala-asteella tein parhaani, enkä menestynyt ja ylä-asteella angstasin ja vetelin tupakkia jossain kannonnokassa kun muut oli hiihtämässä :D.

    No nyt tuolla pt-koulutuksessa on tietysti ihan eri juttu. Liikunta on kivaa ja kyllähän mä ainakin kalastelen niitä kommentteja opettajalta, ihan jo sen oppimisen takia. Vaikka se parin viikon takainen luisteluhiihto oli kyllä aika traumaattista :D. Ja mulla on nyt suuri tarve näyttää liikuntatunnilla, että mä osaan/pystyn/jaksan, koska oon tuhdimmassa kunnossa kuin muut.
    Että ehkä mä oon vähän jälkijunassa, mä teen nyt sitä, minkä te lapsuudesta asti liikkujat teitte jo silloin peruskoulun liikuntatunneilla :). Ja nykyinen liikunnanopettaja on ainut josta pidän :).

    • voiei, ihan kamalaa, että tällasia osuu kohdalle! jos ala-asteella olisi palkittu ja kannustettu nimenomaan siitä parhaansa yrittämisestä, nii olis oltu vähän enemmän oikeilla jäljillä. Jos on yhtää herkempi ihminen, nii tossaha voi saada aikamoisen kolauksen itsetunnolle? hui :( Tai kai tollanen kolauttaa ketä tahansa kasvavaa lasta. Tosi inhottavaa. En ihmettele yhtään, että oot muutamia vuosia myöhemmin sitten kuulunut siihen porukkaan, joka tupruttelee kannonnokassa kun muut innostelee suksiensa kanssa… Meilläkin niitä löytyi joka ryhmästä. Mut jos jotain huonoa nii vielä paljon parempaa – ihan mahtavaa, että oot löytänyt liikunnan ilon ja luoton omaan pystymiseen nyt aikuisiällä! :) Sun blogia on kiva lueskella :)

  4. Ihana teksti! Mä oon aivan samoilla linjoilla sun kanssa. Mulla on pelkästään hyviä kokemuksia koululiikunnasta, ja varmaan se on iso syy siihen, että mä olin yleensä valitsemassa joukkeita tai mut valittiin ekojen joukossa joukkueeseen, mä olin hyvä kaikessa urheilussa, ihan sama mikä laji oli kyseessä :D oon ihan pienestä asti ylipäätään liikkunu vanhempien kanssa tosi paljon, ja esimerkiks yläasteen alussa lenkkipolulla iskä ajo pyörällä ja mä juoksin vieressä :D Mulle tuli nyt jotenkin tosi vahvana muistona kun ala-asteella lähettiin talvisin hiihtämään läheiselle ”majalle” ja siellä sai aina kaakaota ja metukkaa! Siis varmasti oli leipääkin, mutta toi metukka on jääny mieleen. ja mua on kans ala-asteella ja muutenkin harmittanut jos esimerkiksi se oma pari ei oo osannu heittää palloa kunnolla, ja siinä menee sitte vähän omaki suoritus pilalle :D Huomaan tän itsessäni itseasiassa vieläkin nyt melkein 20 vuotta myöhemmin :D Aloin just vähän aikaa sitten pelaamaan futista harrastejengissä, ja mua pään sisällä turhautti hirmu paljon, kun siellä on muutama pelaaja, jotka on ku ei ois palloa ikinä nähnytkään, saati koskenu siihen :D sit kiljutaan ja nostetaan kädet ylös ku pallo tulee kohti… :D huh, näistä aiheista riittäis vaikka kuinka juttua, kiitti muistojen tuomisesta mieleen ;)

    • Ja hei piti vielä kysyä, että mitä olet opiskellut amkissa? :)

    • haha, sori mua jotenki nauratti toi kaakao ja metukka :-D hihii. Mut kyllähän noi hyvät ja pahatki muistot jää juurikin noin yksityiskohtaisina mieleen. Mä ite toivoin aina hiihtokisoissa, että olis saanu sen jälkeen siellä majalla kaakaota, mutta ei! Siellä oli aina sitä pahaa mehukattia joka oli vielä kaikenlisäks lämmitetty! :D Kiva kun tunnistit ja tunnustit ton saman perfektionistipuolen itessäs. En oo siis ainut, joka turhautui siihen muiden sähläykseen… Vaikka kyllähän se opettaja on varmasti nähny kaikkien taitotason ilman et kukaan voi toisen suoritusta pilata. Mut eipä sitä osannut silloin lapsena näin ajatella :D

  5. Hyvä kirjotus! Itse koen kyllä myös, että koululiikunta se alun alkaen tuuppasi urheilemaan. Ei kai sitä olisi muuten saanut niin tietoakaan eri lajeista, jos niitä ei olisi koulussa kokeiltu. Tuntuu, että monella on tosi negatiiviset kuvat koululiikunnasta, mutta hyvä että jollain muillakin on hyviä kokemuksia! :)

    http://www.sonjakorpela.fifashion.fi

    • kiitos :) Joo nimenomaan koulun kautta on saanu hyvän mahdollisuuden tutustua monenlaisiin eri lajeihin! Ettiä sitä omaa ja toisaalta huomata, miten monet lajit tukee toisiaan. Jos on hyvä pallopeleissä, nii on melko todennäköisesti hyvä myös muissa kuntoa, ketteryyttä, tarkkuutta ja kehonhalliintaa vaativissa lajeissa :-) Ja nyt me koululiikunnan innostelijat ollaaki löydetty tiemme salitreenin pariin ;)

  6. Täällä on sitten tämä toinen ääripää :D VIHASIN koululiikuntaa ja jännityksellä odotin aina seuraavaa tuntia, enkä siis todellakaan positiivisessa mielessä, vaan ennemminkin pakokauhulla. Olin niitä tyttöjä, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen ja olin pyöreä ja huonokuntoinen. Inhosin eniten juuri niitä joukkuelajeja. Hirveän pitkää valitusvirttä en jaksa kirjoittaa, mutta jossain vaiheessa aloin harrastaa tanssia ja huomasin tykkääväni siitä, tehdään yksin, mutta kuitenkin ryhmässä. Koulussa oli joskus koko koulun yhteisiä liikuntapäiviä, jolloin sai valita monista lajeista. Itse valitsin spinningin ja kuntosalin ja huomasin tykkääväni myös niistä. Silti edelleen inhosin koululiikuntaa, paitsi aerobicia tms. Nyt lukion jälkeen olen löytänyt omimman jutun, eli juuri sen kuntosalin ja ryhmäliikunnat. Neljä jumppaa viikossa ja salit päälle ja fiilis on loistava! Olen sitä mieltä, että tietysti on hyvä kokeilla eri lajeja jotta löytää sen oman jutun, niin kuin minullakin kävi, mutta toisaalta olisi hyvä jos koululiikunnassakin olisi vaihtoehtoja etenkin myöhempinä vuosina, että jokainen voisi tehdä jo sitä omaa juttua mistä tykkää :) Tulipas tästä pitkä juttu kuitenkin, ja enemmänkin voisin jatkaa, mutta ehkäpä tässä tuli erilainen tapaus esille kuitenkin :)

    • voi hitsi ku oltas oltu samoilla liikkatunneilla! Mä olisin valinnu sut mun joukkueeseen. Olin meinaa jo kouluiässä semmonen heikompien puolustaja, ja itseasiassa yhdestä pyöreestä tytöstä tuli mun ystävä sitä kautta, kun kannustin sitä niin kovasti liikkatunneilla. Valitsin sen mun joukkueeseen, jottei se olis aina jääny viimiseks ja sit muistan kun kävelin sen vierellä, kun se suoritti omaa 1500metrin koetta ja ite olin jo päässyt maaliin =)

      Ihana kuitenkin kuulla, että oot kaikkien kokeilujen ja vähän tylsienkin kokemusten jälkeen löytänyt ne lajit, joissa oot hyvä ja joista nautit! Sehän liikunnassa pitäis olla se pointti :) Harmi, että koululiikunnassa arvostelu ja taitojen perusteella jakaminen näköjään menee välillä liikunnanilon edelle :/

  7. Itse olen aina inhonnut koululiikuntaa, vaikka olen ollut siinä hyvä. Mut valittiin joukkueisiin ensimmäisten joukossa ja numerokin oli ysi, mutta opettajat ovat ainakin tähän asti olleet kaikki sellaisia joista en ole pitänyt, toiset pahempia ja jotku ihan siedettäviä. En oikeen tiedä mistä asenteeni koululiikuntaa kohtaan johtuu, mutta voi olla, että sekin vaikuttaa asiaan etten juurikaan saanu positiivista palautetta liikunassa peruskoulun aikana vaan silloisilla opettajilla oli aina joku lellikki ja sille annettiin jatkuvasti huomiota niin en itse enään viitsinyt edes yrittää ja sain ysin pelkästään taitojeni vuoksi nimittäin en peitellyt sitä, että inhoan koululiikuntaa. Onneksi olen aina harrastanut muuten liikuntaa ja kotonamme on liikuttu niin asenteeni liikuntaa kohtaan ei ole vinksahtanut, vaan nautin siitä ja olen aina nauttinut. Hui ku tulikin hirveenä juttua :)

    • aijaa! Onpas hassua. Jotenkin voisi olettaa, että heikommat tai huonommat ei nauti koululiikunnasta niinkään. Ehkä juuri porukan paineen ja open arvioinnin vuoksi :D Mut näinkin päin sitten on! Oot ollu astetta kovempi tyyppi, kun näyttänytkin sen, että ei jaksa yrittää mielistellä muita :D haha. Mä ite taisin olla just päinvastainen miellyttäjätyyppi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta