miten salitreeni on muuttanut kehonkoostumustani

Kehonkoostumusmittaus antaa suuntaa antavia tuloksia siitä, miten kehonmuokkaus etenee. Oon käynyt mittauttaa itseni Tanitalla vuoden aikana kolmesti siten, että tulokset ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. Jokainen mittaus on siis tehty samaan aikaan päivästä, pari tuntia lounaan jälkeen ja ennen treeniä. Kahta tuntia ennen mittausta ei saa syödä tai juoda mitään. Ensimmäisen näistä mittauksista oli maaliskuussa 2013. Toinen mittaus tehtiin pt-projektin puolivälissä, marraskuussa 2013. Ja uusin mittaus oli nyt eilen, eli huhtikuussa 2014. Meidän sali oli mukana jossain tapahtumapäivässä tuolla kylillä, ja siellä järkättiin ilmaista mittausta, joten koin hyväksi extempore -ideaksi käydä siellä. Olihan laite tismalleen sama, millä mut on mitattu aina aikaisemminkin. Ajattelin, että jos kerran ilmaiseksi pääsee, ni onhan se kiinnostavaa sitten verrata kesällä, minkälaisia tuloksia kevään aikana on saatu. Mutta lopulta tässä kävikin niin, että musta olikin älyttömän mielenkiintoista verrata, mitä oon saanut kropassani aikaan viimeisen 13 kuukauden aikana :D

Miten salitreeni siis on muuttanut kehonkoostumustani?

Ja tämä teksti on nyt sitten kokonaan noiden laitteiden antamien tulosten pohjalta tehty. Muistakaa, että en edelleenkään väitä, että ne kertoisivat absoluuttisia totuuksia. En väitä näin siitä syystä, että peili ja mittanauha kertovat kuitenkin enemmän. Myös oma olotila on rehellinen mitta siitä, miten kroppa voi. Mutta koska tää on treeniblogi ja mun blogi, nii täältä tulee nyt tämmöstä mun mielestä mielenkiintoista juttua :D

Jos asetetaan vertailuun maaliskuun 2013 ja huhtikuun 2014 tulokset. Käytän niistä käsitteita ennen ja nyt, niin ei tuu niin paljon lukuja sekoittamaan silmiä tohon riville:

paino:  ennen: 57.4kg  nyt: 58.9kg

BMI: ennen: 23 nyt: 23.6

Metabolinen ikä 12 ja viskeraalinen rasva 1 (sekä ennen että nyt)

rasvaprosentti: ennen: 24.2% nyt: 19.2%

rasvamassa koko kropassa: ennen: 13.9kg nyt: 11.3kg

Ja sitten jos vähän näitä eri raajojen pitoisuuksia….

Oikeassa kädessa rasvaprosentti 27.3% ja lihasmassa 1.9kg ennen. Nyt samaisessa kädessä rasvaprosentti 17.0% ja lihasmassa 2.4kg.

Vasemmassa kädessä rasvaprosentti 27.6% ja lihasmassa 1.9kg ennen. Nyt samaisessa kädessä rasvaprosentti  17.8% ja lihasmassa 2.4kg.

Oikean jalan rasvaprosentti 30.8 ennen ja lihasmassa 6.9kg ennen. Nyt samaisessa jalassa rasaprosentti 25.7 ja lihasmassa 7.7kg.

Vasemman jalan rasaprosentti 30.9% ja lihasmassa 6.9kg ennen. Nyt samaisessa jalassa rasvaprosentti 24.8% ja lihasmassa 7.8kg.

Keskivartalon rasvaprosentti  19% ja lihasmassa 23.6kg ennen. Nyt keskivartalossa rasvaprosentti  15.5% ja lihasmassa  24.9kg.

Ja kyllä. On täysin mahdollista, että toi kone näyttää ihan omia lukujaan. Joka tapauksessa mä oon nyt tyytyväinen, että se näytti näinpäin. Koska kaikki luvut näyttää hyvää suuntaa ja mielestäni oon tehnyt työtä nimenomaan tällaisia lukuja kohti. Rasvaa vähemmäksi ja lihasten kautta vähä timmimpi kroppa. Paino on noussut ja sen mukana BMI, mutta kun katsoo esimerkiksi alla olevaa kuvaa, joka on otettu siis uusimmasta mittauksesta, nii noi kohdat, joissa on ihanneviitearvojen ulkopuolella, nii ei oo ollenkaan pahoja ;) Vai mitä? hihi.

huhtikuu26 (2)

huhtikuu26 (3)

Ja tosiaan, jos joku ihmettelee, että miks haluan dietata, kun paperilla ja peilissä näytän jo ihan kivalta. NIin kyse ei siis todellakaan ole siitä, että haluaisin kauheella tahdilla yrittää olla tosi rasvaton – ei. Vaan haluan nyt entistä enemmän näiden tulosten kannustamana katsoa, miten kehonkoostumus muuttuu, kun oikeasti syön pidemmän aikaa tosi järkevästi. Mun ruokavalion ja treeniohjelman on suunnitellut fitfarmin koulutettu pt, joten oon hyvissä käsissä. En lähde leikkimään terveydelläni, enkä tavoittele kuuta taivaalta. Tää on nyt mun projektini, jonka aikana jätän mun tavalliset tavat syrjään (eli jätän suklaat ostamatta), ja koitan tehdä asiat ihan 100% oikein. Itse ainakin voin todeta hyvällä mielellä (kuvien, mittausten, peilin ja oman olon vuoksi), että mun nykyinen elämäntapani treenin ja ruuan kanssa toimii hyvin, joten niihin voi sitten palata taas projektin jälkeen. Jaa mikä on mun normaali nykyinen elämäntapa, jolla edellisen postauksen kuvat ja nämä tulokset on saatu? 80% ja 20% täysillä tekeminen. Ja jo se tuottaa oikein mukavasti tulosta.

 

Milla

3 vastausta artikkeliin “miten salitreeni on muuttanut kehonkoostumustani”

  1. Vautsi mitä kehitystä on tullu vuodessa vaikket koko aikaa poikaan tehnyt 100 lasissa :) huippua! Ja kyllähän noista kuvistakin huomaa selkeän kehityksen :) hienoo työtä ;) voiskohan sun koneelta saada niitä kuvia pois, niin et sen liittäis usb-piuhalla toiseen koneeseen? En tiedä toimiiko, mut tällanen tuli mieleen. Kivaa kevät päivää! Mennään juokseen kun mun polvet vielä vähän paranee ;)

    • oi kiitos! nimenomaan kun säännöllisesti treenaa ja syö pääosin hyvin, nii kyllä silläkin tulosta saa aikaan :-)) mä en nyt oo keksiny mitää ratkaisua noiden kuvien siirtoon. tarviis varmaa kysyy joltain, joka tajuu koneista vähä enemmän :’D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta