tosissaan muttei vakavasti – sitenkö niitä tuloksia tulee?

Mitä pidemmälle Liteä on tultu, sitä vähemmän tää on vaatinut multa minkäänlaisia ponnisteluja. Oon sisäistänyt hyvin ulkoa  aterioiden perusrungon ja oppinut jo silmämääräisesti arvioimaan oikeat annoskoot. En myöskään oo saanut sydänkohtausta, jos jokin ateria on unohtunut ottaa mukaan töihin tai vaihtoehtoisesti jos on tarvinnut syödä ylimääräisiä aterioita pitkien päivien mukana. Oon vaan tehnyt mahdollisimman hyviä valintoja ohjeiden puitteissa. Ja koska kyse ei mun kohdallani oo mistään miinuskaloreilla kituuttamisesta, ei pienillä heitoilla oo mun projektissani edes juurikaan merkitystä. Salilla oon käynyt joka viikko vähintään kolmesti mutta viime aikoina myös neljästi, ja fiilis on hyvä. Tuntuu aika rennolta ;) Ehkä nimenomaan siksi, että tää Lite ei ollut mulle mikään laihdutusohjelma, jossa joutuisin kärsimään nälkää tai muuten kituuttamaan. Ei ollenkaan, vaan enemmänkin palautus ja motivaattori  salitreenin ja kunnon ruuan pariin. Ja näin on tapahtunutkin. Mä oon oppinut taas syömään ruokaa ja jättämään napostelut pois!

lokakuu30 (22)

Musta tuntuu, että vasta nyt parin viime viikon aikana oon saanut tosta saliohjelmastakin yhtä vaan enemmän irti! Vaikka oikeastaan mikään liike ei ollut edes alkuun mulle täysin uusi, niin jotenkin sitä on oppinut vasta viikkojen kuluessa haastamaan itseään tarpeeksi ja tunnistamaan paremmin, mitkä on oikeasti sopivat treenipainot! Oon alusta asti käyttänyt treenivihkoa ja sen perusteellakin huomaa, että treenit sujuu koko ajan paremmin. Alkuun oli tietysti hakemista ihan vaan painojen kanssa, saatoin arvioida useita kiloja väärään suuntaan. Ja vaikka suurinpiirtein oikeat painot löytyikin kahden ensimmäisen viikon aikana, niin edelleenkin pääsen kiloissa ylöspäin silloin tällöin. Osa voi johtua siitä, että hermotus on parantunut säännöllisen treenin mukana. Toisaalta taas voimatasotkin saattaa pikkuhiljaa nousta, onhan tässä nyt kymmenen viikkoa vedetty täysiä ja sitä ennenkin aktiivisesti punttailtu. Kolmas syy lienee se, että uskon itseeni taas enemmän. Jotenkin, kun siellä salilla vaan käy joka viikko, niin lähtökohta uudelle treenille on astetta edellistä parempi. Ja toi treenivihko tukee mun mielestä tätä ihan täysin! Jos meen tekemään olkapäätreenin, ja nään vihkosta, että oon viimeksi tehnyt 9kg käsipainolla 10 toistoa, niin tottahan mä tiedän pystyväni siihen tälläkin kertaa. Ilman vihkoa olen aina aloittanut siitä 8kg käsipainosta, koska en vain uskaltanut kokeilla isompia, kun kyllähän tuo kasikin jo ”tuntuu”. Mutta ei tarpeeksi. Kiitos treenivihkon. Aloitin Liten tekemällä takareisiä 30kg vastuksella 10-12 toistoa. Viime treenissä tein 40kg vastuksella samaiset toistot, ihan vain, jos jotain esimerkkejä halusitte tosielämästä ;) En usko, että noilla treenipainoilla sinänsä on mitään merkitystä teille, koska tekniikka ja laitteet on niin erilaisia, että turha kai lähteä vertailemaan. Mulle itselleni riittää se, että tiedän tekeväni mahdollisimman oikein ja parhaalla potentiaalillani.

marraskuu3 (7)

Mä oon aika hurahtanut tän Liten myötä taas tohon salihommaan ;) Oon varmaan ikuisesti tässä tavallaan vähän ristiriitaisessa tilanteessa, kun rakastan ylikaiken bodyjammailua, mutta tykkään myös treenata tavoitteellisesti salilla. Ja kun eihän ne lihakset kasva, jos kaiken syödyn kuluttaa pomppimalla humpassa. Mutta ei mieli pysy virkeenä, jos ei välillä pääse myös pomppimaan ;) hahah. Bodyjamrakkautta tuskin tarvii sen enempää selittää. Se on vaan niin ihanaa antaa musiikin viedä. Nauttia liikkumisesta <3 Ja salitreenissä puolestaan mua koukuttaa nimenomaan se edistyminen, onnistumiset, ulkonäölliset tulokset ja se fiilis, kun voi vaan musiikit korvilla pistellä meneen päivän treeniä! Itseasiassa oon monesti  miettinyt, kun mun ipodi vetelee nyt ihan viimisiään, että en kyllä jaksais siellä salilla niin kovasti heilua ja tsempata, jos ei olis niitä omia hyviä musiikkeja korvilla :D Jotenkin intensiteetti kasvaa heti, kun voi sulkee muun maailman pois ja keskittyä vaan siihen omaan treeniin ja fiilistellä biisejä sarjatauoilla ;) haha. Oon miettinyt vähän jatkoa tähän Liteen nyt marras-joulukuussa. Sen verran motivoitunut mieli on taas talvipunttailuille, että jotain tämmöstä projektihommaa olis kiva olla. Suunnitelmat on pistetty eteenpäin, mutta mitään ei oo varmistunut. Mutta pidän teitä ajantasalla, kun homma etenee!

Ainiiin, ja yks juttu, jota ei voi vaan liikaa hehkuttaa – lidlin protskupatukat?! Sinne tuli tosiaan tässä syksyllä oma sporttituotesarja, ja noi sportyfeelin patukat on niiiin hyviä, että oon alkanut, epäillä, onkohan se tuoteseloste joku huijaus?? Koska ei oo mitenkään ihan pahimmasta päästä. Ihan kaikista paras on toi crispy caramel <3 IHan vaan koska toffee on niin hyvää. Hyvinä kakkosina tulee sitten toi lakristi sekä mansikka. Suklaasta en tykännyt, mikä oli kyllä vähän ihme :D

marraskuu3 (8)

Kai ootte maistaneet jo? Jos ette, niin suosittelen ehdottomasti! Ja tää ei oo nyt sit mikään maksettu mainos. Vaan noi maistuu ihan karkilta. Ainut, mikä huono niissä on mun kohdallani, niin niissä on sukraloosia, eli ihan joka päivä ei voi vedellä, kun ei iho ja vatsa kestä :/ Mutta toisaalta, tuleehan syötyä sitä ruokaaki ;)

Jos jotakuta muuten kiinnostaa, niin toi treenitoppi on myynnissä bb:n fb-kirppiksellä. Se on mulle vähän lyhyt, niin ei oo tullu käytettyä treenatessa. Mut kyllähän siinä kivalta näyttää ;) haha. Ja hei muuten asiasta kymmenenteen, oon menossa Helsinkiin viikonloppuna ja tarkotus olis päättää tää Lite ihanaiseen brunssiin jossian kivassa paikassa. Ite tykkään eniten semmosista aamupalatyyppisistä brunsseista, kuten esim. fazerilla on. Koska leipää ja jugurttii <3 Mut onks teil sattumalta jollain jotain suosituksia kertoo, minne kannattais mennä? :)

Milla

12 vastausta artikkeliin “tosissaan muttei vakavasti – sitenkö niitä tuloksia tulee?”

  1. Onko sun paino noussut taikka laskenut tuon liten aikana, Entä onko sulle minkä verran tullut lisää lihas massaa? :-)

    • itseasiassa nyt täytyy sanoa, että lopetin itseni mittaamisen parin ekan viikon jälkeen. En siis tiedä, miten painon kanssa on käynyt! Oon kuitenkin ottanut lähtömitat sekä painon, joten voisin ja ajattelinkin loppuviikosta tehdä sellaisen kirjoituksen, jossa näkyy nämä tulokset numeroina. Itestä tuntuu, että kroppa ottaa vastaan hyvin treeniä nyt kun hartiatkin on saatu hierottua kuntoon, mutta noista lukemista en osaa yhtää veikata. Kehonkoostumusmittauksessa olisi kiva käydä taas pitkästä aikaa, niin saisi vähän tietääkin, miten lihasmassa on muuttunut viime mittauksen jälkeen (tais olla viime pääsiäisen aikoihin…) :) Eliiii, en osannut nyt vastata oikein sun kysymyksiin, mutta ehkäpä tartun aiheeseen ja myöhemmin aiheesta lisää! kiitti ku jätit kommenttia :)

  2. Mielenkiinnosta kyselen, että tuleeko Liten päätyttyä jotain ennen jälkeen kuvia, joissa näkyy tehdyn työn tulokset? :) Oletko huomannut jo nyt muutoksia ulkomuodossa tai olossa?

    • Oon huomannu joo nimenomaan omassa olossa suurimman muutoksen. On taas hyvä olla just tässä kropassa. Mutta varmasti myös on tapahtunut tiivistymistä. Vaatteet on mukavia päällä ;) Vaikken farkkuja käytäkään. Voisin joo tehdä jonkinlaisen loppukoosteen, jossa näkyy numeroina noita tuloksia. Mitään alusvaatekuvia en tänne blogiin laita, mutta ehkä jotain semmosia julkaisukelpoisia vois löytyäkin. Tarvii suunnitella ja tutkia! :)

  3. onko noi patukat jotain uutukaisia? meinaan ostin joku aika sitten, ja oli kyl parhaita protskupatukoita ikinä joita oon maistanu!:)

    • joo ne on tänä syksynä tullut Lidliin. Koko toi Sportyfeel -sarja kaikkine tuotteineen :-) Mustaki noi on ihan parhaita!

  4. Kyllä se lihaskin kasvaa vaikka välillä kävisit jammailemassa ja hei, saa syödä enemmän kun kerran kuluttaakin enemmän ;)

    • jooo, onhan ne vähän kasvaneetkin tässä tänä aikana, kun oon salilla käynyt. Siitä huolimatta, että käyn myös säännöllisest humpalla ;)

    • :D Oiskohan hyvää?! Tällai herkkuperseenä toi suolanen ei niinkää houkuttele, mut eiköhän joku joskus tartu tohonkin ideaan! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta