kuka muka haluis olla laiha, kun voi olla timmi ja lihaksikas!? – ajatuksia painosta

Paino on monelle arka paikka. Mulle se on ainakin ollut aina merkityksellinen. Oon muodostanut minäkäsitystäni oman painoni mukaan. Pelännyt nuoruudessani, jopa lapsena, että oon jotenkin lihava. Muistan nimittäin jo noin 9 -vuotiaana, kun kauhistelin sitä, kun mun reidet näytti paksuilta pyöräilyshortseissa ja painoin yli 30kg siinä missä mun kaverini painoi alle sen. Jotenkin kamala ajatus, että 33kg saattoi tuntua lapsesta paljolta. Eihän lasten kuulu edes ajatella tuollaisia?! Muistan samoihin aikoihin syöneeni sipsiä herkkupäivänä. Tiesin, että ne lihottavat ja ovat epäterveellisiä. Mutta mietin samalla niitä napsiessani, että aikuiset kyllä huolehtii, ettei musta tuu lihava. Ja jos tulee, niin laihdutan sitten aikuisena. Halusin olla huoleton lapsi ja nauttia hetkestä. Luottaa aikuisiin. Äitikin aina sanoi, että pojat tykkää, kun on jotain mistä ottaa kiinni. Onneksi sanoi. Saattoi pelastaa mut suuremmalta. Silti mä aika ajoin pelkäsin, että olen lihava. Tai tulen sellaiseksi.

Nuoruudessa näitä ajatuksia vasta olikin., Yläasteaikoina me puhuttiin mun hyvän ystävän kanssa, että ei kyllä todellakaan tulla koskaan painamaan yli kuuttakymmentä kiloa. Siis hyi! Sehän olis ihan liikaa. Sillä hetkellä taidettiin painaa kumpikin jotain 55 ja 58 kilon välistä. Erona tietysti se, että mun ystäväni on mua joku kakskytäsenttiä pidempi. Mutta painoa ei saanut tulla. Kummallekaan. Koska painohan kertoo suoraan siitä, minkälainen kroppa on. Lihava vai laiha. Ja me oltiin kuitenki kylän kermaa :’D Enää ei taideta olla. haha.

fb43

Joskus  halusin siis olla laiha. Vähän surettaa näin jälkikäteen se, että oon käyttänyt aikaa ja energiaa sellaisen asian miettimiseen ja elopainoni kriiseilyyn. Oon nimittäin aina ollut terve, normaalipainoinen ja urheilullinen. Myös hyvännäköinen. Näen sen nyt jälkeenpäin. Mutta laihuus oli mun nuoruudessani se juttu. Nyt mua lähinnä naurattaa sellainen kauneusihanne. Tai siis se ei kyllä naurata, että moni nuori pyrkii tällaiseen ihanteeseen keinolla millä hyvänsä. Mutta se huvittaa, miten oma kroppaihanne voikin muuttua vuosien aikana. Oon itse nipinnapin 158cm pitkä tai pätkä, eli paino todellakin on näkynyt aina mun kropassani herkästi. En oo koskaan ollut mikään laiha, ja mun ruumiinrakenteeni on jollain tapaa vanttera. Vaikka laihtuisin tästä hetkestä kymmenen kiloa, en osaa esimerkiksi kuvitella itselläni pientä pyllyä ja hoikkia jalkoja. Siksi mulle varmaan sopiikin tällainen bodausharrastus. Musta tuntuu, että muhun tarttuu lihasta suht hyvin. Tulee muotoja oikeisiin paikkoihin, kun treenaan kovaa ja syön oikein. Helpommalla, kun ehkä jollekin toiselle. Kyllähän näitä kehotyyppejäkin on erilaisia.

Ja tiiättekö mitä?

Ehkä mä oon nyt oikeasti löytänyt itselleni sopivan harrastuksen. Ja siinä sivussa kasvanut myös henkisesti vähän itsevarmemmaksi aikuiseksi, joka on sinut kroppansa kanssa. Koska musta on jo hetken aikaa tuntunut ihan rehellisesti aidosti, että mun painoni ei ole mulle ongelma. Oon jo pitkään tietoisesti tehnyt töitä sen eteen, etten antaisi painon määrittää mua itseäni. Koska tiedän, että niin on paras. Mutta heräsin tajuamaan tässä hetki sitten, kun Kille kyseli mittoja multa. Että jessus. Oon ollut niin onnellinen tästä valmennusjutusta, että en oo edes tajunnut ottaa mittoja! :D Lupasin toki korjata tilanteen, ja ottaa ne ennen tämän viikon raporttia. Koska onhan ne olennainen osa ohjelman suunnittelua. Mutta oli jotenkin ihan hätkähdyttävää huomata, miten paljon oon saanut näistä salihommista ja etenkin tästä valmennuksesta jo nyt irti. Ei edes väliä, mitä puntari näyttää, kun olo on niin hyvä kaikinpuolin! Treenit ja ruokaohjeet on todellakin suunniteltu mua varten, mun tarpeitani vastaamaan. Ja kun on vielä joku, jolle raportoida, jolta kysyä ja jolle ihmetellä asioita, niin myös päänsisäinen työskentely on jollain tapaa eteenpäinvievää. En osaa kuvailla sitä tarpeeksi hyvin, mutta mun fiilis vaan on nyt se, että oon tosi vapautunut. Tää taitaa olla mun juttuni. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kun jotenkin tossa salihommassa se ruokailu on eri tavalla olennaista. Ja kun tuloksia ei oikeastaan voi nähdä selkeän yksioikoisesti vain puntarilta. Vaan enemmänkin olosta, peilikuvasta tai mitoista, niinku kehonkoostumuksesta.

Ja siitä painosta. Ennen ja nyt. Sama vaaka, lukemien välissä neljä kiloa. Ainakin. Vanha minä olisi ajatellut, että suunta on väärä. Nykyinen minä pitää painoa prioriteettilistalla aika paljon alempana muiden juttujen takana. Koska laihahan voi olla sillä, että jättää vaan syömättä. Kyllä varmaan painokin tippuisi kun aikansa litkis pelkkää vettä. Tai vaihtoehtoisesti leikkais vaikka yhden raajan pois. Kyllä painon saa aina tippumaan, jos niin haluaa. Keinoja löytyy. Mutta kehonmuokkaus onki sitten jo ihan eri juttu. Joutuu jo vähä nähdä työtä ja vaivaa ;)

tammikuu2 (14)

Sama kuvina. Jtammikuu2 (15)oulukuu ’13 vs joulukuu ’14

Kuvasta en huomaa itsekään suurta eroa. Minne ne neljä kiloa on menny? Huomaatko sä?

Ehkä se paino onkin piilossa lihaksissa. Ei ne isot oo, edelleenkään. Mutta kasvaneet kumminkin. Ja saanen olla iloinen saavutuksistani ;)

IMG_20130818_061234

joulukuu26 (5)Tiedän, että siellä ruudun toisella puolen on varmasti joku, joka pohtii omaa elopainoaan. En voi nimittäin uskoa, että mä oon maailman ainut, joka on välillä kriiseillyt sitä. Tai tiedänkin, etten ole. Mutta jos jotain voin tästä omasta kokemuksesta ja fiiliksestä nyt jakaa, niin sen, että treeniä ei kannata koskaan tehdä elopainon kiilto silmissä. Kun treenaa itselle mieluisella tavalla ja syö kunnolla, niin ei vaan voi mennä pahasti pieleen. Ei millään. No, ainakin jos oletetaan, että mieli on edes jollain tapaa terve. Koska silloin se hyvä olo tulee sisältä. Ja painolla ei oikeasti ole sen suurempaa merkitystä. Mulle itselleni oli valaiseva hetki, kun joskus aikoja takaperin näin netissä kuvan, jossa sanottiin tiivistetysti ilmaistuna, että kukaan sun kanssa tekemisissä oleva ei varmastikaan mieti, kuinka paljon sä painat. Ne kiinnittää huomiota ihan muihin juttuihin, kuten hymyyn ja sanoihin, joita vaihdatte. Vai tiedäksä / ajatteleksä, kuinka paljon sun vanhemmat / ystävät / sisarukset / työkaverit painaa? – Niinpä. En mäkään. Voi kun tämän ajatuksen voisi jokainen painon kanssa kriiseilevä sisäistää. Niinku aidosti. Enkä mä sitä sano, toki on terveellistä olla normaalipainoinen. Mutta tiiättekö, kun mäkin oon joinain aamuina ylipainoinen! Ollut jo puoli vuotta sitten, jos muistatte sen postauksen kesältä. Niin se siitä terveellisyydestä taulukoissa mitattuna. Että mitäs helkkaria tässä nyt jotain vaakaa sen enempää ressaamaan! Hitsi vie, kun olisin itsekin tajunnut sen jo viistoista vuotta sitten. Olis monta hetkeä tullu elettyä enemmän täysillä. Mut onneks ei oo liian myöhästä vieläkään ;) Nauttikaahan uudenvuoden treeneistänne!<3 Mä pääsin tänää taas treeneihin kiinni ja kyllä oli onnellinen olo! Kuka oikeesti enää haluais olla laiha, kun voi olla vahva, timmi ja lihaksikas :D Kysynpä vaa!

tammikuu3 (5)

Ja omasta kokemuksesta voin myöntää, että ei se nopea ja helppo tie ole päästä eroon tosta painon ajattelusta. Saati siitä, että se määrittää omaa arvoa. Mutta mullakin tämä edistysaskel on tapahtunut pikkuhiljaa tän saliharrastuksen myötä, vähän niinkuin salaa ja huomaamatta. Ja siksi halusin kirjoittaa siitä. Oon onnellinen nykyisestä ajattelutavastani. Ja kun oikeasti paino ei kerro mitään kropasta. Kuten tekstin alussa mainitsin, joskus luulin, että se on suora viesti siitä, onko lihava vai laiha. Mutta ei se niin mene. Onneksi. Ruokavaaka lienee henkilövaakaa tarpeellisempi esine tässä taloudessa nykyään ;)

Mun mielestä tää on tavallaa vaikea ja todella henkilökohtainenkin aihe. Kirjoitin tän postauksen jo aiemmin, mutta pistin sen luonnoksiin, sillä emmin julkaisun kanssa. Uskallanko? Saanko kauhean ryöpyn kuraa niskaani. Vai voisko tästä saada hyviä keskusteluja aikaan? Sitä mä toivoisin. Mielipiteitä ja kokemuksia – aiheuttaako paino teille hetkittäisiä kriisejä vai ootteko onnekkaassa asemassa siinä mielessä, ettei se ole koskaan juurikaan hetkauttanut eikä hetkauta tälläkään hetkellä? Oma tekstini on kirjoitettu siitä näkökulmasta, että kriiseillään sitä, kun elopainoa on muka liikaa. Koska oon itse tehnyt sitä. Mutta kai joku voi kriiseillä sitäkin, kun painaa aina vaan niin vähän? Haluaisi ehkä olla isompi. Mut haluaako joku vielä olla laiha? Kai niitä kroppaihanteita on ihan yhtä monta, kun on kroppaakin tässä maailmassa. Ne ihmiset, joita kropan muoto tai koostumus ei voisi vähempää kiinnostaa, pitää varmasti muakin ihan höhlänä ku omistaudun tämmösille jutuille ja vielä kirjottelen niistä nettiin, hihi :D Mut no, kukin tyylillään, eikö vaan ;) Moni on kuitenki aloittanut nyt tammikuussa kroppaprojektin, joten sikäli aihe lienee ajankohtainen? ;)

Milla

19 vastausta artikkeliin “kuka muka haluis olla laiha, kun voi olla timmi ja lihaksikas!? – ajatuksia painosta”

  1. Mahtavaa tekstiä aiheesta! Olen itse myös tarkkaillut painoani pikkutytöstä asti ja alan nyt pikkuhiljaa ymmärtämään, että se vaaka ei kerro kaikkea :)

    • kiva kuulla, jos kaiken pohdinnan jälkeen sain tuotettua ymmärrettävän tekstin ulos :-)

  2. Mun mielestä oikein hyvää pohdintaa Milla :)
    Ja mihin sulla on tullut sitä painoa lisää, ainakin olkapäihin ja käsivarsiin ;D

    • olin vähä epävarma tätä julkaistessani, mutta kiitos kun tulit kertomaan, että kannatti :-) IHanaa kun lomalla on aikaa kirjoitella vähän syvällisempiäkin juttuja kun ihan vaan kuulumisia.

  3. Täällä yksi painon kanssa kriiseilijä! Kun olin ylipainoinen en edes käynyt puntarilla, en halunnut tietää mitä se näyttää. Laihduttaessa puntarilla käyminen on ikään kuin pakollista (tai ei ehkä pakollista mutta tarpeellista) mutta muistan kyllä että silloinkin kriiseilin painon kanssa, että miksi se ei oo pudonnut enemmän. Kun lopetin laihduttamisen ja siirryin ylläpitovaiheeseen kävin muistaakseni kerran viikossa puntarilla ja yleensä olin ihan tyytyväinen kun paino tuli vielä alas joitain kiloja. Viime kesänä tosin olin kauhuissani kun helteistä tai mistä lie syystä paino olikin pompsahtanut monta kiloa ylöspäin ja lähetin heti ystävälleni kriiseilyviestin aiheesta. Nyt oon lopettanut puntarilla käymisen koska haluan päästä eroon siitä ajatuksesta että paino määrittelee mua jotenkin ja on tosi tärkeä luku. Kesälomalla heinäkuussa söin vapaammin ja reilummin (en toki lappanut suuhuni kaikkea mitä eteen tuotiin mutta suhtauduin rennommin kuin yleensä) mutta myös treenasin paljon. Kun kävin syyskuussa puntarilla paino oli noussut muutaman kilon. Ja siitä tuli mulle totta kai paha mieli. Päätin kuitenkin että nyt heivaan hiiteen koko vekottimen. Samat vaatteet mahtuu päälle kuin kesällä eikä mikään kiristä tai purista niin oon järkeillyt että sen on pakko olla lihasta mitä on tullut. Mikä on ihan tavoiteltavaa kun viettää salilla kolmanneksi eniten aikaa heti kodin ja työpaikan jälkeen. Katsoin tuossa jolloinkin salilla alakroppaani että kyllä sinne peppuun ja reisiin on tullut lihasta ja se näyttää mielestäni tosi hyvältä. Kuten sanoit, painon saa putoamaan jos niin haluaa mutta kehonmuokkaus on eri juttu. Mulla on pituutta pari senttiä enemmän kuin sulla ja paino (viimeksi kun punnitsin joskus syksyllä) oli 59 kg.. Ja kun katsoin tuota sun muutoskuvaa niin mietin että näyttäisinpä itsekin noin hyvältä. Sitten hoksasin että mitat on meillä aika lailla samat ja kropan mallikin aika lähelle.. Niin luultavasti näytän ihan hyvältä. Siis kyllähän sitä peilistä näkee itsensä mutta ei kuitenkaan näe, just puhuttiin mun ystävän kanssa että tekisi tosi tosi hyvää nähdä itsensä jonkun toisen silmin. Itse kun arvostelee itseään rumemmin kuin kukaan muu ikinä. Mutta kiitos tästä tekstistä! Avasi taas vähän mun silmiä. Vielä en oo päässyt sellaiseen mielentilaan että painolla ei olis merkitystä mutta sitä kohden yritän mennä koko ajan, pienin askelin.

    • Hei vau, kiitti kun näit vaivaa ja kirjoitit näin syvällisen kommentin!

      Oon samaa mieltä sun kanssa siinä, että jos laihduttaa merkittävää ylipainoa pois, on tarpeellista käyttää puntaria. Siitä saa varmasti tsemppiäkin jokaiseen viikkoon, kun lukema muuttuu koko ajan pienemmäksi :) Ja merkittävässä ylipainossa se paino on merkityksellinen. Mutta sitten kun ollaan normaalivartaloisia, kuten esimerkiksi itse olen, niin kehonkoostumus on paljon tärkeämpi kuin vaaka. Kesällä varmaan loma-aika, kuumuus ja erilaiset ruokailutkin väkisin vaikuttaa painoon. Mut jos vaatteet tuntuu lomankin jälkeen sopivilta, niin vahvasti menee! Huippua, että säkin oot päässy pikkuhiljaa siitä puntarin määritysvallasta pois. Koska kyllähän sä ny pakosti näytät perhanan hyvältä, jos ollan aika samankokoisiakin ;) haha. Tsemppistä terveeseen ajatteluun jatkossakin, ja hyviä treenejä! :)

  4. Niin älyttömän hyvä teksti, että tään haluaisin mahdollisimman monen lukevan! Ja niin ”millamaisesti” kirjoitettu, että jo ihan lukukokemuksenakin tää oli miellyttävä :) Uppoaa varmasti useaan meistä!

    • Kiitos, Anna <3 Mun hyvä ystäväkin sanoi, että tää on millamaisesti kirjoitettu :D Pistin tän siis eka sille oikolukuun ennen kun uskalsin julkaista. Mut ilmeisen omannäköisesti onnistuin pohdintoja tuomaa esille :)

  5. Mää kuulun tähän liian pienestä painosta ajoittain kriiseilevään porukkaan. Treenaan ja haluaisin lihasta, mutta ku kävin kehonkoostumusmittauksessa ni rasvaprosentti oli 18 vaikka siis syön omasta mielestäni ihan hirveitä määriä. Oon aina ollu hoikka ja voin syyä mitä tahansa ilman, että paino nousee, mutta en halua olla laiha. Ja nyt varsinki ku on alottanu treenaan aktiivisemmin ni tuntuu, että pitäs syyä koko ajan ettei söis alle kulutuksen. Joulukuussakaan en treenannu oikeestaan ollenkaan ja söin sikana jouluruokaa, roskaruokaa ja muita herkkuja ni joulukiloja tuli puoli kiloa :D että en kyllä tajua miten voisin terveellisesti saaha syötyä niin paljo, ettei paino ainakaan laske. Mutta onneksi en jaksa tällä asialla jatkuvasti vaivata päätäni. Kunhan tuntee syövänsä tarpeeksi, olo on hyvä ja treenit luistaa ni oon ihan tyytyväinen.

    • mulla on muutama kaveri just samantyylisiä kun sä! Rasvaprosentti tosi pieni, ja voi syyä kuinka paljon vaan ilman, että kroppa kerää tavaraa mukaan. Varmaan on vaikea hankkia sitte kumpaa tahansa, lihasta taikka läskiä? Kun mulla taas tulee kumpaaki suht helposti riippuen kuin syön ja treenaan :D Ja oot kyllä oikessa, että treenaava ihminen joutuu syyä paljon, ainaki jos haluu että lihakset kasvaa :D Ja jos kaikki kalorit otetaa vielä puhtaasta ruuasta, nii on siinä syötävää sitte muutaman tunnin välein :D Vinkkinä nii jos haluut kaloreita saada helpommin lisää päiviin, nii juotavassa muodossa menee helpommin kun kiinteässä. Mutta no, kuten sanoit, niin oma hyvä olo ja treenien kulkeminen on nimenomaan tärkeintä! :)

    • Musta tuntuu, että lihasta tulee ihan ”normisti” jos vaan pystyy käymään säännöllisesti sen kolme-neljä kertaa viikossa salilla. Tai sitte se on vaan harhaa ja ne vähät lihakset vaan näkyy paremmin ku sitä rasvaa ei oo siinä lihasten päällä ylimäärästä :D

      Mää sainki just joululahjaksi uuden sauvasekottimen varmaan vuosi sitte rikkomani tilalle ni vois alkaakki kaiken maailman smoothieita testaileen taas :)

  6. Jospa nyt muistettaisiin myös se, että ei hoikkuudessakaan mitään vikaa ole :) Mun mielestä tässä fitnessilmiössä on vähän ikävä puoli se, että vaikka lihaksikas ja vahva kauneusihanne toki onkin terveellisempi kuin langanlaihuus, se on kuitenkin ihan samalla tavalla yksipuolinen ihanne. Jokainen saa toki itse päättää mitä tavoittelee, mutta jokin tässä ”strong is the new skinny” -hömpötyksessä ahdistaa joka tapauksessa. Mitä ihmeen vikaa siinä on, jos joku vaikka on luonnostaan laiha eikä treenaa itsestään ”vahvemman” näköistä? Hoikkakin voi sitä paitsi olla timmissä kunnossa, katsokaa vaikka tanssijoita. Itse olen aina ollut hiukan alipainoinen riippumatta siitä, miten treenaan tai syön, enkä osaa edes kuvitella itselleni isoja lihaksia, ei nekään läheskään kaikille sovi.

    • Toivottavasti en antanut sellaista kuvaa, että mun mielestä hoikkuudessa olisi jotain vikaa? Koska mun tarkoitukseni ei ollut asettaa eri kauneusihanteita paremmuusjärjestykseen. Jos sua ahdistaa lihastenkasvatus tai muu fitnesshömppä, niin onneksi kaikki saa treenata tai olla treenaamatta ihan omalla tyylillään. Noi mun huutelut oli ehkä tarkoitettu vähän huumorilla luettavaksi ”Kuka muka haluis olla laiha, kun voi olla lihaksikaskin”. Jos katsot mun kuvia, niin aika hoikka tyttö täälläkin huutelee. Joskin onnellinen sellainen, koska puntarin lukema ei enää määritä mun omanarvontuntoani. Ja se oli ehkä se tekstin pointti :)

  7. Fiksu likka! Ite olen 153cm tilliäinen ja aina on näkyny helposti jos vähän ruokailut lipsuu. Vuoden sisään vaan nyt huomasin itsekin että jos näkyy kehno ruokavalio helposti, näkyy treenituloskin kohtuu helposti. Ihan näin äiti-ihmisenä nykyään kotitreeni tuotti yllättävän vaivatta sellaista tulosta että paino nousi mutta kroppa kiinteytyi eli vaatekoko pieneni. Syytän (kiitän) geenejäni, tuntuu ettei kaikilla tunnu olevan samoin. Motivoivaa lukea tekstisi! Mulla loppui vaakan vahtaaminen siihen kun päälle sujahti entistäkapoisempi kesämekko vaikka painoa oli tullut hämmentävän paljon. Mulla työterveystarkastaja kiitteli viimevuoden puolella kun painoa oli hyvin mutta mitat kohdallaan. Sitä tiesi jotakin tehneensä oikein :) Tsemppiä jatkoon! Sulle, mulle ja muille!

    • Olipas pirteä kommentti, kiitos! :) Niinhän se menee, että puntarin sijaan juurikin vaatteet ja peilikuva kertovat paljon enemmän. Miks joku on edes keksinyt jonkun BMI:N ja ihannepainon?! Ylipäänsä puntarin. Aiheuttaa ihan turhaa kriisiä vaa elämämvarrella, kun erilaisissa tarkastuksissa ja keskustelluissa tarvii ottaa esille. Huikeeta hei, että oot kotitreenillä saanu noin hienoja tuloksia aikaan! Motivaatio on selkeesti ollut kohdillaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta