Tiukkaa kontrollia, kieltäytymistä ja suorittamista – what a lifestyle!

Sain tossa erääseen parin viikon takaiseen postaukseeni kommentin, jossa vähän epäiltiin, onko mun perusteluissani ryhtyä vuosivalmennukseen ihan kaikki inkkarit kanootissa, kuten sanotaan. Kommentti oli kirjoitettu täysin asiallisesti ja sisälsi hyviä pointteja. En mä mihinkään epäasialliseen ottaisikaan sen enempää kantaa. Koitinkin vastata kommenttiin parhaan kykyni mukaan. Koska mulle itellenihän on ihan selkeetä, miksi oon vuosivalmennukseen ryhtynyt. Se, mikä mua jäi kuitenkin vaivaamaan vielä kommenttiin vastaamisenkin jälkeen, on se, että oonko blogissani antanut monille muillekin sellaisen kuvan, että oon joku ihan höntti nuori blondi muikki, joka nyt vaan haluaa olla joku wannabefitness ja lähtee siten suorittaa elämäänsä tarkan kurinalaisuuden ja kieltäytymisen nimissä. Oonko? Voi olla. Koska kirjoittelen aika fiilispohjalta, enkä oo välttämättä kertaakaan oikeasti avannut tänne, miksi tykkään tällaista hommaa tehdä. Ja vaikka näin ei oliskaan, niin ajattelinkin väärinymmärrysten minimoimiseksi  viimeistäänkin nyt kirjoitella vähän omia motiivejani vuosivalmennukseen ryhtymiseen liittyen.

Aloitetaanko tavoitteista.

Koska jokaisessa treeniprojektissa on olemassa tavoitteita. Halusin jatkaa valmennuksessa olemista, koska mun tavoitteeni on saada tuloksia salitreenillä, tottakai. Mä haluan näyttää sporttiselta ja timmiltä. Musta on siistiä, kun oikein treenaamalla voi muokata kroppaa. Ehkä kaikki ei ymmärrä salitreeniin hurahtamista, mutta mua vaan jotenkin viehättää se, että säännöllisesti ja oikein treenaamalla lihaksia voi kasvattaa, ja kroppaa muokata haluamaansa suuntaan. Eli kyllä, olen aikakauden uhri. Ihannevartaloni on sporttisen lihaksikas. Sellainen, josta ulkopuolinenkin näkee, että salilla on käyty ;) Mutta, tällaisen kropan saaminen vaatii kuukausien ja yhä vaan vuosien työn. Riittääkö siis haavekuva unelmabodysta pitämään motivaatiotani yllä kuukausien ja vuosien ajan? Jos mietin ainoastaan sitä, minkälaisen bodyn voin kurinalaisella työllä saada, täytyy kyllä sanoa, että saattaisin luovuttaa aika pian. On varmasti eri asia, jos haluaa kilpailla jossain bodylajissa. Ensin täytyy hankkia ne lihakset. Ja tällöin pidemmäntähtäimen ulkonäöllinen tavoite motivoi ja palkitsee kyllä. Saatat jaksaa tehdä töitä ja oikeita valintoja joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. Koska tiedät tarkalleen, mihin tähtäät. Omalla kohdallani sen sijaan tähtäin ei ole missään tietyssä päivässä tai tilanteessa. Siksi ihan vain pelkkä fyysinen kehitys ei motivoi mua sitoutumaan vuodeksi ja kenties pidemmäksikin aikaa valmennukseen. Haluan olla tyytyväinen kroppaani joka päivä: tänään, huomenna sekä ensi vuonna samaan aikaan. Jos treenaisin nyt vain unelmavartalon kiilto silmissä, saattaisi muutama kuukausi ja vuosi mennä tosta noin vain hukkaan. Vähän niin kuin ohi. Koska eläisin ”sitten kun -elämää”, enkä kuitenkaan tavoittele esimerkiksi parasta kuntoani jotain tiettyä päivämäärää tai kilpailua ajatellen. Mistä mä silloin tietäisin, että nyt on se hetki, kun saa olla tyytyväinen? Kun on saavuttanut tavoitteen? Ei sellaista varmasti edes tulisi :D Niinpä mun tavoitteeni onkin toki treenata kropanmuokkaus mielessä, mutta kuitenkin siten, että voin nauttia tästä matkasta. Ja sen takia postaan kuviakin itsestäni pullistelemassa pikkuhaukkareitani kuntosalin pukkarissa – koska mä haluan huomata eteneväni kohti tavoitteitani. Se on vaa niin siistiä, kun  voi kattoo peilistä ja todeta, et hitsi vie, mähä näytän kivalta!

maaliskuu10 (3)

Ja se toinen juttu onkin nimenomaan elämäntyylistä nauttiminen. Oon aina urheillut. Siis ihan nappulasta saakka. Treenit ovat kuuluneet mun arkirutiineihin niin kauan, kun oon jaloillani eteenpäin päässyt. Olisi todella outoa, jos nyt ei olisi niin. Mun mielestä tavoitteellinen treeni vaan sopii mun elämäntyyliini. Treeniarkea, urheilijan ravitsemusta ja lepopäiviä. Jonkun mielestä pitäis pystyä liikkumaan vaan fiilispohjalta, silloin kun tekee mieli. Ja levätä sitten kun kroppa sitä pyytää. Mutta mä oon tottunut siihen, että treenejä on säännöllisesti. Ja silloin treenataan, kun on sen aika. Ja ruokaa syödään, jotta jaksetaan. Ja lepo tarvii myös olla mietittynä, koska muuten en sitä välttämättä tekisi tarpeeksi. Valmennus on antanut mulle täydellisen sopivat ohjeet tähän: ruokaa, treeniä ja lepoa. Kaikkia sopivassa suhteessa. Jollekin, joka on elänyt eri tyylillä elämänsä, tämä voi kuulostaa tosi askeettiselta tai vaihtoehtoisesti kovin kurinalaiselta ja liian suunnitellulta. Jopa suorittamiselta. Mutta hitsi vie, kun tää on mun elämää. Ihan täydessä potentiaalissaan. Mä tykkään treenipäivistä! Rakastan sitä tunnetta, mikä eilenkin oli maanantaiaamuun herätessä, kun tiesin, että töitten jälkeen pääsee taas salille! Vähä paukuttelee räkkimavee ;) Ja iltapäivällä salille päästyäni siinä alkulämpöä ottaessa mun sydän heitti pari ylimäärästä sykäystä. Ihan vaan, kun kutkutti niin kivasti päästä lepopäivän jälkeen kiinni uuteen treeniviikkoon, voimaviikkoon, selkätreeniin <3 Tykkään suunnitelmista. Musta arki on helppoo ja mielekästä, kun tiedän etukäteen, mitä tapahtuu milloinkin. Jokaisessa meissä asuu pieni autisti; ) Ennakoitavuus on tärkeetä lapsille. Ja joillekin aikuisillekin, kuten mulle. Ehkä yritän sanoa, että tässä elämäntilanteessa kaikki vaan sopii mulle niin hyvin, että vaikka tavallaan omistaudun hyvin paljon treenielämäntavalle, niin se ei ole mistään pois. Koska mitä muutakaan?! Mä elän nyt just niin itselleni, kuin vaan mahdollista. Mutta se on mun valintani. Tää on mun elämääni. Joku toinen on valinnut ahkeran työnteon, kolmas aikaisen perheen perustamisen ja neljäs downshiftaamisen. Kukin tyylillään. Tehdään sitä, mistä tykätään.

Sen lisäksi, että mun tavoite on saada tuloksia salitreenillä, niin yksi mun tavoitteistani on kokonaisvaltaisesti voida hyvin. En tiedä, onko tämä niin itsestäänselvä asia, että en ole tajunnut edes tarpeeksi tuoda sitä esiin kertoessani valmennusprokkiksestani. Mutta kaikki suunnitelmat on tehty sen pohjalta, että ensisijainen asia on tukea mun hyvinvointiani. Että arki olis nimenomaan helppoa ja miellyttävää, vaikka ohjeiden mukaan mennäänkin. Kaikki suunnitelmat on tehty siten, että just mun on hyvä niitä noudattaa. On huomioitu mun aktiivisuustasoni, arkirytmini ja mieltymykseni. Uskotteko, viimeistään, kun läväytän tän kuvan tähän ;) Voiko välipala enää olla enempää mun näköiseni. Ja täysin ohjeen mukaan. Uskomatonta(ko)?! :’D

maaliskuu10 (40)

Ehkä en oo tarpeeksi tehnyt näkyväksi sitä, että ei ohjeiden mukaan eläminen ole mitään kurjuutta tai askeettista oleilua. Mä voin syyä melkeinpä mitä tahansa tavallista ruokaa, valintojen tekeminen eri vaihtoehtojen väliltä on melkein parasta tässä hommassa. Kaikkea hyvää olis, mut mitähän sitä just tänään haluaisi syödä välipalaksi ;) Niin, ja en oo siitäkään tainnut mainita, mutta oon saanut pyynnöstä kokonaan maidottomankin ruokavalion käsiini, jos haluan alkaa iho-oireiluni vuoksi tehdä maidotonta ihmiskokeilua joku päivä. Että mua kyllä kuunnellaan ja suunnitelmia muutetaan ja kehitetään koko ajan. En todellakaan ole yksin juttuni kanssa, ja kärsi kieltäytymisen kulttuuria ainainen rahkapurkki kädessäni :’D En tiedä, ootteko saaneet sellaista kuvaa, mutta oiotaan nyt mahdolliset väärinkäsitykset. Aloin miettiä, että lähinnä noi satunnaiset reissut herättää välillä hilpeyttä, kun on tarvinnu ruokavaakaa kantaa reissussa mukana tai salakuljettaa protskupatukoita yökerhoihin tai ottaa leffaevääks pilttiä ja pähkinöitä :D Nii näistä tulee jotenkin useammin kirjoiteltuakin, koska ne on sellasia hassuja poikkeusjuttuja. Mutta en oo kyllä koskaan tarkoittanut, että jotenkin kärsisin niistä. Ihan tavallisesta arjesta ei vaan tuu kirjoitettua enää niin paljon, koska se on niin tavallista. Joskus pari vuotta sitten oli vielä kiva kirjoitella siitä, miten preppaan ruokia ja kuinka suunnittelen kaiken, jotta arki menee suunnitelmien mukaisesti. Koska kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Mutta nyt moni silloin opeteltu  asia menee rutiinilla. Aikaisemmin opetellusta asiasta on tullut elämäntyyli. Ei vaadi isoja ponnisteluja tai ressikäyrää. Kulkee ihan tavallisesti. Niinku varmasti sunkin arki. Ja se ero ehkä onkin siinä, että kaikille ei ehkä sovi tällainen elämäntyyli. Päättelin sen siitä, että jonkun mielestä suunnitelmien tekeminen, ruokapreppailu ym kuulostaa stressaavalta, epäinhimilliseltä, suorittamiselta tai tiukalta kurilta? Jos elämäntyylisi sisältää kaikkia näitä kielteisiä fiiliksiä herättäviä sanoja, niin ehkä se ei ookkaan elämäntyyli, vaan joku pyrkimys. Ehkä se on sillon just sitä wannabefitnessii? Emmätiiä.

maaliskuu10 (21)

Mulle tää elämäntyyli on antanut paljon enemmän kuin ottanut. Oon nykyään paljon avoimempi lähtemään erilaisiin juttuihin mukaan, paljon itsevarmempi ja aktiivisempi osallistumaan kaikkeen. Mä mietin oikeasti nykyään paljon vähemmän mun syömisiäni ja treenaamista, ja mun on helpompi lähteä juttuihin mukaan. Kroppa, ruoka tai treeni oo enää mun elämäniloisuuteni tiellä. Ja kyllä vain, aiemmin se on välillä ollut. En oo kauheasti blogissa raottanut tätä puolta, mutta myös minä olen kärsinyt lihavuussyndroomasta. Kroppainhosta. Ja kriiseilystä. Ennen jouduin keksiä tekosyitä sille, miksen halua osallistua joihinkin hippoihin. Pelkäsin, että viikon treenit menee hukkaan, jos syön kerran ravintolassa. Pelkäsin, että musta tulee lihava, jos en treenaakaan sitä kuudetta kertaa viikossa. Pelkäsin, että en kuulu enää porukkaan, jos en juo alkoholia. Pelkäsin, että mulle tulee nälkä kesken illan, eikä kehtaa syödä, koska syöminen on läskien hommaa. Pelkäsin sitä, kun mulla oli kamalia makeanhimoja välillä. Pelkäsin syödä ruokaa. Mutta söin herkkuja joka viikko. Pelkäsin treenaamattomuutta. Ja pelkäsin myös tehdä omaa juttuani. Koska emmä oikein edes tiennyt, mihin vetäisin rajan.

Nyt mä tiedän. Ja uskallan.

 Koska olen parin viime vuoden aikana toteuttanut rohkeasti omia haaveitani. Eräänä tärkeänä etappina myös hankkinut valmentajan, ja puhunut rehellisesti kaiken auki. Etsinyt avoimesti syitä ajatuksilleni ja toiminnalleni. Käsitellyt asioita yksin ja yhdessä. Ja sitä kautta löytänyt tasapainon asioiden välille. Ja mulle tasapaino tarkoittaa sitä, että voin noudattaa helposti mulle tehtyjä ohjeita arjessa, mutta myös tarpeen tullen irrottautua. Tiedän siis jo nyt, että esimerkiksi kesällä aion häissä syödä hääkakkua ja summersoundeilla ottaa pari lasia skumppaa. Koska välillä on ihan okei pitää vapaasyöntipäiviä. Kaikki on suunniteltavissa. Ja mun yksi tavoitehan oli elää  mahdollisimman täyttä elämää. Ei siis pelkkää tiukkaakin tiukemman bodyn metsästystä vuoden jokainen päivä. En osaa oikein pukea sanoiksi tätä ajatusta, mutta oon vaan niin tyytyväinen  tämän hetkiseen tilanteeseeni. Ihan kaikinpuolin. Oon kai löytänyt oman juttuni, ja tavoitteellisen treenin lisäksi pystyn keskittymään myös muihin elämänaloihin paremmin. Mulle on todella suuri voimavara, että uskallan syödä kunnolla. Ja että treenaan järkevästi. Samoin kuin sekin, että lepään tarpeeksi. Ja nää on musta ihan yhtä hyviä syitä hankkia ammattilainen treeniarjen tueksi. Yhtä hyviä syitä kuin kisakunnon metsästys tai ylipainon tiputtaminen. Nää on mun syitäni, miksi haluan olla valmennuksessa. Mä haluan oppia treenaamaan kovaa salilla. Haluan oppia syömään oikein. Haluan uskaltaa syödä kunnolla. Haluan, että mun treeniarki on järkevää. Yksinäni en aina tee asioita niin järkevästi. Haluan ylipäänsä nauttia elämästä. Enkä varmasti maksaisi itseäni kipeäksi siitä, että joutuisin kärsimään ja stressaamaan. Päinvastoin. Musta tuntuu, että elän  täyttä elämää ja saan vielä kannustusta siihen :D Oon onnistunut ympäröimään itseni ihmisillä ja jutuilla, jotka tekee mut onnelliseksi. Samanhenkisyys on kai se avainsana. Ei kaikkien tarvii ymmärtää mun elämäntyyliäni ja valintojani. Emmäkää ymmärrä, miks joku  harrastaa kalastusta ja tuhlaa rahansa johonki uistimiin (mitä ne on?). Mutta haluaisin kuitenkin tuoda esiin, että vuosivalmennukseen ryhtyessäni mun  tavoitteeni ei ollut saada jotain höhlän wannabefitnessmuikin leimaa. Vaan ihan vaan panostaa omaan elämänlaatuuni ja saada irti lisää harrastuksesta, joka on mulle ihan huipputärkeä. Ja viimeinen kysymys: muuttaisinko jotain, jos tää olis mun elämäni viimeinen päivä? En todellakaan. Kuolisin itseasiassa ihan superonnellisena. Ei vain siitä syystä, että elän päiväni ohjeiden mukaan vaan myöskin siksi, että mulla on halua ja voimavaroja tehdä kaikkea muutakin ;) Viime viikonloppu oli niin huippu, etten ehtinyt edes somessa sitä jakaa :’D Että tässä nyt kilometripostausta senkin edestä.

Oikaisiko tää kenenkään käsitystä mun motiiveista jatkaa vuosivalmennuksessa? Ootko sä joutunut joskus tavallaan puolustamaan omia valintoja tai perustelemaan omaa elämäntyyliäsi? Tää oli nimittäin myös jonkinlainen puolustuspuhe, koska emmä nyt halua, että mua pidetään ihan höhlänä wannabemuikkina. Mä ihan tosissaan tykkää  tehdä tätä juttua, mitä nyt teen, ja mua jopa vähän loukkaa, että joidenkin mielestä oon ihan vaan wannabe – mikä? Ihan Milla vaan. Jonka tsemppibiisi on koko valmennuksen ajqn ollut Tieston Set yourself Free ;)

Milla

16 vastausta artikkeliin “Tiukkaa kontrollia, kieltäytymistä ja suorittamista – what a lifestyle!”

  1. mä en tiiä onks se jotenki sitä, että jos ei ite tee tätä juttua tai muuten elä siinä, niin sitä ei ymmärrä. mä käyn salilla tavoitteellisesti, haluun sitä et muut näkee ja voi joskus sanoo käyneensä salilla. mut suurimpana syynä käyn siellä, et tykkään siitä ja se on asia mitä rakastan tehä. kaverit ei ymmärrä et miks mä syön mitäki, ja miks mä oon tiettyyn aikaan kotona syömässä mut en toisaalta välitä siitä ku tää on ns. se mun juttu. tää on vähä sekava kommentti, mut toivottavasti tajusit ees vähän mitä haen tällä. :-D

    • Voi tosiaan olla, että vain samankaltaiseen elämäntyyliin hurahtaneet voi ymmärtää tätä :D emmätiiä! Todellakin sain sun kommentin pointista kiinni – treenaaminen on ihan mahdottoman kivaa ja tavoitteellisesti treenaaminen vielä kivempaa. Tulosten eteen kun joutuu vähän nähä vaivaakin ;) Ja kaikesta tästä kun saa vaan lisämotivaatiota ja intoa, nii onhan se nyt koukuttavaa. Kaikki ei ehkä ymmärrä, mitä järkeä tässä on, mutta kiitos hei että kerroit ymmärtäväsi :D En oo yksin tän homman kanssa, ja tietysti kun julkisesti kirjoittelee näinkin henkilökohtaisia juttuja, nii on aina kiva saada tsemppiä :) Kivoja treenejä sulle!

  2. Täällä yks joka kyllä on alusta asti ymmärtäny asiat justiinsa oikein! Ei oo edes pienessä mielessä käyny noi ajatukset, mitä joillakin on.

    Vaikka ittelläni ei ookkaan peeteetä (suurin este varmaan rahanpuute), voin täysin samaistua suhun! :) Rakastan treeniä, rakastan ruokaa ja rakastan sitä, ku kaikki vaan rullaa eteen päin. Ilman turhaa stressiä ja miettimisiä. Vaikka mulla onki vielä paljon opittavaa mm. kohtuullisen herkuttelun ja lepoviikkojen kanssa, tunnen olevani niin elossa tämän ”wannabefitness”-elämäntavan kanssa!

    En tähtää kisoihin, vaan ihan omaksi ilokseni elän näin. Salille meneminen ei vaadi multa mitään ponnisteluja, salaatin puputtaminen on tosi jees. Koska en osaa kohtuullista herkuttelua, pidän herkkupäivän kerran kuussa. Ja nautin ihan äärettömästi siitä fiiliksestä, ku voi vaan olla syömättä mitään turhaa, koska niin on päättäny. Voin paljon paremmin ilman sokeria, vehnää, alkoholia ym. Mutta koska tykkään myös herkuttelusta, en kiellä sitä täysin. Sillon tällön se on ok.

    En tykkää, ku ihmiset usein tuomitsee tämmösen elämäntavan. Ykski kaveri, jota en ollu nähny vähään aikaan, totesi mut nähdessään ”mitäs sinä, muutako bodaamista?”. Just sillain tylysti ja halveksittavasti, oikeen kateellisen ja veemäisen kuulosesti. Joo, pelkkä bodaaminenhan mun elämän täyttääki! Ja vaikka täyttäiski, pitäs kavereiden olla onnellisia, että oon löytäny asian, josta saan hyvää mieltä. Kaikki vaan ei ymmärrä, että oikeesti treeni ja parsakaali voi olla parasta arjessa. Ne luulee, että ”kurinalaisesti” eläminen on ittensä kiduttamista, ettei ihminen mitenkään jaksa melkeen joka päivä reenata. Että pitäähän elämästä nauttia, ota vähä pullaa! En nauti elämästä, jos jokaseen päivään kuuluu pullaa. Haluan, että mun päiviin kuuluu asioita, jotka tekee mut onnelliseksi; niitä on just ne treeni, safka ja lepo. ;)

    Tässä sulle kilometripostaukseen kilometrikommentti! :) Halusin vaan sanoa, että minä ainaki ymmärrän täysin sua ja tätä wannabefitnessmuikkielämää. ;)

    • kiitos kilometrivastauksesta :D Ajattelinkin, et kun tää mun blogi on kyllä aika päiväkirjanomainen, niin ainakin pidempään seuranneet on varmaan saaneet ihan oikeanlaisen kuvan mun tekemisistä. Mutta sit aloin epäillä koko juttua, kun selasin muutaman postauksen taaksepäin. Voi hyvinkin olla, et jos lukee yksittäisiä postauksia, niin kaikki mun valinnat tai jutut ei ihan selkene kerrasta, mä ku en aina jaksa perustella kaikkea erikseen…

      Meillä taitaa olla aika samanlaiset elämäntyylit, mulla vaan on nyt ammattilainen tossa ohjaamassa ja tukemassa. Tavoitteellisesta treenistä ja kunnollisesta ruuasta tulee vaan niin hyvä fiilis et arkiki on tosi innostavaa ;) Ja tottakai välillä tarvii olla noita oikeitakin herkkuhetkiä! Semmonen kultainen keskitie, mitä se sit kenenkin kohdalla tarkoittaa. Pääasia, että ite olis tyytyväinen omaan arkeen ja etenkin omaan olotilaan kropassa :)

  3. Täytyy heti kommentoida, kun on oli niin hyvin kirjotettu. Niin aidon Millamaisesti :-) sun touhuja vuosikaudet vierestä seuranneena voin silti sanoo, ettei mikään tässä ollu uutta meille jotka sut tuntee. Sä oot löytäny sun jutun ja vihdoin panostat siihen sata prossaa, ja onnellisuus vaan paistaa susta. Ihan aito onnellisuus, ei mikään wannabefitnesshömppä :-)

    • haha, kiitti <3 Sä jos joku kyllä tunnet mut ja tiiät nää mun juttuni. Ei tarvii koittaa selitellä ja perustella valintoja ;) Mä vaan tykkään elää just näin. Onneks säki ;)

  4. Moi!

    Mun mielestä on hienoo että ihmiset liikkuu ja tekee just sitä mistä tykkää, just nyt! Tuntuu että ihmiset ajattelee helposti, että nyt se hinkkaa siellä salilla 5 kertaa viikossa toivoen että kyllä se kohta lopettaa ja saa sit sanoo et mitä mä sanoin. Mitä sillä on väliä vaikka nyt olisi viiden tai vaikka kymmenen vuoden sali putki ja sit huomaankin että hitto mähän tykkään nyt joogasta ja joogaan 5 kertaa viikossa seuraavat 5 vuotta. Eikö pääasia ole että liikkuu ja voi hyvin sekä nauttii omasta elämästään. Olipas sekavaa argumentointia :)

    Itse olen viime vuodet pyörinyt pääasiassa salilla ja sitä ennen ollut juokseva jumppapirkko.

    Siksipä halauaisin sulta kysäistä, oletko huomannut aerobisen kunnon laskeneen, kun teet pääasiassa nyt punttitreeniä?

    • nomoi! Oon ihan samaa mieltä sun kanssa. Miks tehdä asioista ja ilmiöistä niin vaikeita. Tehään sitä, mistä tykätään. Eikä siinäkää mitää erikoista oo, jos välillä hurahtaa johonki juttuu ja tekee sitä täysiä, ja myöhemmin sit vaihtaa lajia. Mähän oon entinen jumppapirkko ;) Tuntuu vaa, et monille on jotenki iso ongelma, jos yhtäkkiä alkaaki reenaa salilla tavoitteellisesti. Onhan se niin aikakauden tuotosta. Olkoot vaan. Olis varmaan tullu isompi myrsky, jos olisinki ilmoittanu et reenaan kisoihin :’D Se vasta onkin niiiiin nähty juttu. Onneks oon ihan perustreenaaja vaan ;)

      Ja itseasiassa en oo päässy kyl testaa tota aerobista kuntoa mihkää jumppaan tai juoksuun sen enempää. Uskon, et supersettejä tehtyäni hapenottokyky on kyllä ihan kohtuu hyvä, eikä kunto noin vaan pääse rapistumaan lyhyessä ajassa. Mutta jos nyt lähtisin juoksemaan, niin kroppa vois kyllä ilmoitella, et sitä ei oo hetkeen juoksuun käytetty :D Mut et kevyel viikol kävin juoksee kevyttä vauhtii tunnin lenkin, eikä mittää. Jos pitäs cooperii lähtee juoksee, ni voi olla et tulos olis heikompi, kun jumppa-aikoina. En tiiä. Ehkä käyn mielenkiinnosta keväällä testaa? :D

  5. Yhdyn Milkaan, oli heti pakko kommentoida :D Vaikka ei tässä viimesen vuoden aikana olla juurikaan nähty sattuneesta syystä niin pelkästään tätä sun blogia lukiessa saa aika selkeen käsityksen miks teet just niinkun teet. Ehkä se tietty vaikuttaa et ollaan tunnettu jo kauan mut ei missän, MISSÄÄN välissä oo sun teksteistä välittyny minkäänlainen wannabesalimuikkijuttu! Päinvastoin, aito millamainen elämän ilo ja rakkaus lajiin on se mikä ainaki mulle välittyy :) Ja se on jo aika hyvin että sen pystyy noin selkeesti ilmasemaan tekstien kautta, niin luulis nyt et jokainen joka näitä lukee nii tajuais mistä on kyse ;)

    • Ippe, moi! IHanaa, kun säkin vierailet täällä! :) Ja jätit vielä kommenttiakin. Kiitti! Toivottavasti sulla on kaikki hyvin siellä maailman toisella puolen <3 Kohtahan onki jo kevät ja nähhää taas!

  6. Tämä oli hyvä postaus :) Itse käyn salilla ja elän terveellisesti, syön herkkuja jos minusta siltä tuntuu, vaikka välillä herättääkin ihmetystä miksi en jotain pullaa syö. Pitäisikö syödä se sen takia, että äiti olisi iloinen ? Eipä kai. Koulussa hyvä, kun muut syö välipalaksi lidlistä haettuja donitseja ja itse vetelen munakasta. Siellä ne huutelee, että proteiinia kehoon :D

    • Kiitos, kiva kuulla :) Kait sitä pullaa voi siitäki syystä syyä sillontällön. Et äiti olis iloinen :D haha. Mut tosiaa arkisin kyllä varmasti noi sunkin valinnat kantaa pidemmälle, kun kavereitten paistopisteherkut ;)

  7. Ensinnäki, teksti täyttä asiaa, mut erityisesti piti tulla huikkaamaan että vautsi nainen mitkä olkapäät!! ja muutenki huippu kondiksessa näyt olevan jo nyt, huomaa että töitä sen eteen painettu :)

    • Kyllä tää homma vaan taitaa toimia, kun jaksaa olla pitkäjänteinen ja tietää mitä tekee ;) Kiitti kivoista sanoista!

  8. Iha huippu hyvä teksti Milla! <3 Oot iha superi! :) Jotenki pystyn samaistuu suhun.. Ja mitä kaikkee tunnet! Olen itse parisuhteessa mutta olen silti ollut sellainen rutiini ihminen, sama päivä järjestys yms syömiset sopiviin kellon aikoihin on miun juttuni! Siis esim tuo ruokailu puoli, miusta on vaan niin paljon helpompo mittailla ruuat ja prepata ne valmiiksi parin päivän päähän… Ja että se tieto että nyt syön oikein. – ni se on vaan niin paljon helpompaa! Ei tule sorruttuu kaikkee ns. Turhaan. Ruokailu ajat ja se säännölisyys on mielestäni niin mukava ja helppo juttu arjessa :) Enempi mielestäni ressaavampaa on se että täytyy juosta jossain kaupassa äkäsenä jonkun ruuan perässä kun että aukasen oman ruokaboxin ja alan syödä siitä ;)

    • kiva kuulla, kiitos :) Preppailu tosiaan vaatii suunnittelua, mutta toisaalta se helpottaa niin paljon arkiviikkoja. Senkus vaan kaivaa kaapista valmiit ateriat just sillon kun kello näyttää, että tarvii syödä ;) Joillekin tää taitaa sopia ja sit toisille ei. Toki joskus on ihan kivaa syödä fiilispohjaltakin, mutta pidemmänpäälle on vaan niin paljon parempi olo, kun syö oikein ja säännöllisesti :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta