Se tunne, kun et mahdu enää omiin vaatteisiin

Usein sanotaan, että laihduttavan ihmisen pää ei välttämättä pysy muttuvan kropan menossa mukana. Musta tuntuu välillä vähän samalta. Vaikka juurikin toisinpäin: kasvutavoitteiden saavuttaminen etenee nopeammin, kun mitä oma pää tajuaakaan. Oon oikeasti aika pieni ihminen. Pituutta löytyy 158cm noin suunnilleen, eli vaikka kuvissa koitan välillä pullistella, niin aika tirppana oon ihan tosielämässä kuitenkin. Valmennukseen ryhdyttyäni oon asettanut tavoitteekseni tehdä lisää lihasta. Ja nyt syömisen ja treenaamisen myötä mä oon nyt kasvanut sen verran, että mun xs-koon treenitopit ei vaan oo enää hyviä päällä. Suomeksi sanottuna ne ovat siis jääneet pieniksi. Ja housuosastolla Socin 34 koon treenihousut, jotka on olleet jo vuosia mun lempparini, alkaa olla niin naftit, että näkyy vähä liikaakin läpi. Oon siis yläkropasta siirtynyt xs-koosta kokoon S ja housuissa 34 koosta kolmekuutoseen. No okei, pieniä kokoja kaikki, ja tottakai nämä myös vaihtelee merkin ja vaatteen mukaan. Mutta ehkä saitte pointista kiinni – mä oon isompi kuin ennen. Ja sekös on ihmetyttänyt tässä viime aikoina.

huhtikuu23

Oon koko ajan pyrkinyt kasvamaan treenillä, ja pyrin edelleenkin, niin on silti aika hämmentävää huomata, että pää ei  jollain tapaa pysy aina menossa mukana :D Tarkoitan esimerkiksi sitä, kun on koko elämänsä rakentanut minäkuvaansa sen mukaan, että sanat ”pieni, lyhyt, kirppu ja mini-ihminen” kuvaavat sua, niin onhan se yhtäkkiä outoa, että niin ei enää olekaan. Enkö mä oo enää pieni? Oon mä. Jollain tapaa, tottakai. Oon niin lyhytkin. Mutta fyysisesti olen oikeasti saanut selkääni levennettyä ja reisiä vahvistettua sen verran, että kokoa isommat vaatteet ovat vaan sopivampia päällä. Se nyt on tän hetken tilanne. Totuus. Just sitä, mitä haluankin. Vaikka samaan aikaan tuntuu oudolta, että ei mahdu omiin vaatteisiinsa. Näiden ajatusten ja pohdintojen kautta pistin aamulla instagramiinkin tän viikon tavoitteen: hyväksyä se tosiasia, että xs:n treenitopit ei enää mahdu päälle. Ja myydä ne kirpparilla. Done! Ei koko homma tapahdu yhdessä yössä, mutta toisaalta on tosi arvokasta ja mielenkiintoista pohtia, miksi nää kroppajutut herättää erilaisia fiiliksiä.

IMG_20150424_190408

Oon tosi innoissani siitä, että tää homma oikeasti toimii. Treenaan kovaa ja syön hyvin ja lihakset tykkää ja kasvaa. Sitä myöden kroppa näyttää koko ajan paremmalta ;) Jos viime kesänä ihmettelin, milloin musta tuli näin body. Niin nyt ei tarvii enää ihmetellä. Mähän teen paljon duunia joka päivä sen eteen. Olishan se turhauttavaa, jos mitään ei tapahtuisi. Mutta en vain osannut odottaa, että  isompien vaatteiden hankinta saattaisi herättää ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Oon aina ollut pieni, niin mikä mä nyt sitte oon? Kaveri sano et ”Sä oot puntti-Milla” :’D Joo, pikkuhiljaa kai sitten niin.

Ja jotta kenenkään ei tarvii vetää hernettä nekkuun ja tulla kertomaan, että oon kyllä edelleen ihan pikkuruikku, niin pakko korostaa, että puhun nyt siis kehityksestäni ihan vain tällä omalla tasollani. Ja eihän tällaista mun tasollani tapahtuvaa bodausta huomaa edes ulospäin. Paitsi että just viime viikonloppuna naurettiin Helsingissä, kun ennen niin sopivan kokoinen xs:n valkoinen paita kinnaa nykyään hauiksista ;)

huhtikuu24d

Onks sulle käynyt ikinä niin, että pää ei pysykään mukana kasvutavoitteita saavuttaessa? En oikein osaa edes kuvata näitä fiiliksiä tarpeeksi selkeästi. Jotenkin vaan tuntuu samaan aikaan hienolta huomata, että mä teen tulosta tavoitteideni mukaisesti, vaikka samaan aikaan oon ihan hämmentynyt kaikesta. Kuinka pitkälle sitä kuitenkin on rakentanut minäkuvaansa myös ulkoisten juttujen puitteissa. Jos on aina ollut pieni ihminen, niin on se nyt hassua, jos joku yhtäkkiä sanoo, että oot iso. Enkä oo? Mutta jos joku komppaa, että et kyllä ookkaan, nii kuitenkin haukkana puolustan, että oon mä isompi ku ennen :D Ettäää. Koita tässä nyt pysyy selväjärkisenä, haha. Sama juttu, kun yhtäkkiä värjäisin tummat hiukset – kuka mä sitten olisin, vois mennä hetki, että tuntuis ihan omalta?! :D

Milla

21 vastausta artikkeliin “Se tunne, kun et mahdu enää omiin vaatteisiin”

  1. pystyn samaistumaan täysin! toi on tosi outo fiilis, kun periaatteessa tahdot ja pyritkin kasvattelemaan lihoja, muttakun sitten kun sitä kasvua on tullut ja se vaikuttaa vaatekokoihin, ei juttu ookkaan enää yhtään niin simppeli. Kummaa :D

    • Jep! Mä luulen, että miehille tää ei olis yhtään niin ristiriitaista. Mutte jotenki edelleen kai on olemassa oletus tai käsitys yleisesti, että naisen pitäis olla pieni. Ja vaikk bodailulla saatu kasvu on hyvännäköistä kasvua, niin silti se on vaikeampi hyväksyä, kuin esimerkiksi oletettu tilanne, että vaatteet olisivat liian isoja :D Ei kyllä tuu sitäkää tapahtuu.

  2. mulla on ihan samat fiilikset, eikä sitä tosiaan ymmärrä itekkään. ennen just sopivat vaatteet alkaa ottaa vastaan hartioista, eikä usein uusia vaatteitakaan ostaessa muista et ei ne entisen koot enää välttämättä ookkaa hyvät. eikä sit aina tiiä et onks se hyvä vai huono et vaatekoko kasvaa, vaikka haluuki tulla isommaks. sisko aina ihmettelee et miten mun selkä on levee ja olkapäät isot, mut silti se samaan aikaan sanoo et oon niin pieni, niin ei siinä itekkään ymmärrä aina et näkeeköhän ihmiset sut isona vai pienenä.:D

    • Juuri tätä itekin ajoin takaa: ei tiiä, et onkse nyt hyvä vai huono, että vaatekokokin kasvaa :’D Vaikka todellisuudessa nniin eihän kukaan sun kaveri varmaan edes tiedä, minkä kokoisia vaatteita käytät :D Saati joku tuntematon. Sen kyllä huomaa, jos ahtaa itsensä liian pieniin vaatteisiin. Mutta sitä ei, jos ostaa koko isomman. Onhan S kuitenkin jo melko suuri koko ylipäänsä :’D Ja ku mäkää en oikein tiedä, näkeekö ihmiset mut pienenä vai isona. Emmä halua, että ne näkee mua isona. Vaikka samaan aikaan haluan kasvaa treenillä. Ristiriitaista!

    • jep, toisaalta haluu olla pieni mut sit taas niin iso!! :-D ärsyttävää

  3. Tuttuja fiiliksiä..
    Vasta tässä vähänaikaa taivastelin, kuinka farkut kirraa pepusta. Mutta sehän on ollut tarkoituskin :D

    • :D mulle tulis kyllä maailman suuri itseinho, jos a)kokeilisin farkkuja b) ne ei mahtuisi mulle enää sitäkää vähä jalkaan. Mutta syynä taitaa olla se, että pelkästään farkkujen jalkaan laittaminen saa mut näyttämään ihan persjalkaselta ja sitä kautta tuntemaan olon ihan hirveeks plösöks :D

  4. Itse en ole valitettavasti (vielä) samassa tilanteessa :D Herranjumala kun sulle on tullu lihasta!! Näytät upealta!! Mutta voin ymmärtää kyllä tuon pointin, että pään on vaikea pysyä mukana. Mutta eiköhän se ajatus itsestäkin vähitellen muutu ja osaa sitten nauttia saavutuksista :)

    • On kyllä mahtavaa olla tässä tilanteessa, että voi omista kuvista havaita kehitytä. Mutta miten ihmeessä saman havaitseminen vaatteista onkin niin paljon vaikeampi käsitellä? :o Mutta toivottavasti pikkuhiljaa pääkin pääsee menoon mukaan. Ja toisaalta, ainaki on syy ostaa uusia vaatteita ;)

  5. Eikä, oot tosiaan ihan pikkuruinen. Pienempi kuin minä, joka olen huimat 160,1 cm :D

    • :D sulka päässä olisin varmaa sun pituinen! Riippuu niin mittaajastakin: jonkun mielestä oon 157.5cm ja toisen mielestä 158. Tääki on varmaa joku henkinen juttu, mut puhun mieluummin kuitenkin tosta isommasta luvusta. Ei oo sitte BMI niin suuri :’D Mutta kääpiökerhosta terkkuja joka tapauksessa! Sullaki varmaa kulkee treenit ”kääpiöasetuksilla” salilla :) Ärsyttävää, kun joku jättää esim. hackin sinne korkeimmalle tasolle, ja sit joutuu aina jotain kanssatreenaajaa pyytää jeesiin, et saa sen sieltä alas. Koskaa tapahtunu?

    • Todella monissa laitteissa ei ees kääpiöasetukset riitä :D Tykkään siksi treenata tangolla ja vapailla painoilla, koska niissä ei tarvi säätää… Prässin lauta on aina niin korkealla, ettei edes varpaat yletä siihen. Nöyränä tarvii aina kääntyä jonkun miehen puoleen. Oman työpaikan salilla vain tuo prässi aiheuttaa ongelmia. Mun viikonloppusalilla mun lyhyet raajat ei riitä esim. peck deckiin, reiden koukistukseen istuen… Alkuviikosta olin Ruoholahden Mayorsilla, kun tapasin valkkuni. Pelkkä asettuminen maaten tehtävään reiden koukistukseen sattui, kun siinä ollaan vähän niin kuin pyramidiasennossa ja mun reidet ei vaan riittäneet. Onneks työpaikan salilla se on kokonaan vaakatasossa… Jep, käsipainot ja tanko kunniaan! :) Mutta hyviä puolia tästä kitukasvuisuudesta on, että mahtuu yleensä melko hyvin istumaan junassa ja lentokoneesa :D
      Lyhyestä varresta huolimatta mulla on kyllä painoa… Ihan muista syistä kuin sulla, mun vaatteet on ruvennut kiristämään. Toivottavasti tän puolen vuoden rupeaman jälkeen olisi rasva vähän palanut. Ruokaa tuli niin paljon, että kuvittelen painon kyllä nousevan :D En pääse toukokuussa tiimipäiville, kun sattuu olemaan menoja juuri silloin. Ehkä heinäkuussa sitten :)

    • haha. Tunnistan niin hyvin! Toi reidenkoukistus maaten on kyl semmonen, et jos siihen on väärät mittasuhteet, nii se kyl varmaa tuntuu ilkeeltä! Mulle onneks sopii just hyvin ne kaikista kääpiöimmät asetukset siinä :) Mutta samaa mieltä joka tapauksessa – kääpiöasetukset kehiin ;) Hurjasti tsemppiä valmennusprojektiin! Voi ollakin, että alkuun paino nousee, jos ruokaa on lisätty kovasti, mutta kun vaan jaksaa noudattaa ohjeita nii uskon että 2-4 viikon sisään lähtee kyllä kroppa toimii niinku kuuluu ja sitä myöden homma etenee kohti tavoitteita! Nähää heinäkuun tiimipäivillä joo ;)

  6. Vau mikä vyöträö! 8D
    Mut mä oon ainaki päässy jo aikoja sitte eroon tosta kokolapun sekä vaakanumeron (vaikka tässä jutussa siitä ei ollukaa kyse) tuijottelusta. Mulle on ihan sama vakka ostaa ällä koon vaatteita kuhan peilistä näkyy normaalin näköinen nainen (fyysisesti :D) Lähinnä ehkä harmittaa että kauluspaidat ei oikein istu ollenkaan, koska ne on lähes poikkeuksetta hartioista tai käsivarsista liian pienet. Sit vaan täytyy pitää muunlaisia paitoja, koska viihdyn kuitenkin itsessäni oikein hyvin :D

    • Pikkuhiljaa iteki oon päässy tosta puntarilukeman tuijottelusta kyllä. Muistaakseni jouluna kirjoittelin siitä vähän samantyylisen tekstin :) Ja näinhän sen pitäisi ollakin. Silti välillä iskee jotain kummallisia kokokriisejä.

  7. Hitsit, mä kirjoitin tänne eilen semmosen kilometrikommentin jossa ylistin tota sun kuntoas ja kuinka motivoiva oot, mutta sitten pätkäs netti eikä se näemmä koskaan päätynyt tänne… :D

    Kuitenkin lyhyesti, noissa kuvissa on ihan tajuton ero! Oot tehny huikeeta työtä, keep going ;) sun kirjoituksista saa aina hurjasti motivaatiota, erityisesti näistä muutoskuvista! Ite oon alkuvuoden ollut dieetillä ja kohta ois siirtyminen reverselle ja lihaa takomaan. Voin vaan kuvitella miltä sitä ite vois näyttää vuoden loppupuolella kun sullakin on ihan tajuttomia tuloksia lyhyessä ajassa ;D

  8. Eikä, tää on ku mun suusta! Mä kokeilin eilen muita vaatteita ku rupes normiarkivaatteet kiristää eikä esim yks paita mahtunut OLLENKAAN päälle! Siis mitää!! Housut voin ymmärtää vaikkei sekään nyt suorastaan kivalta tunnu mut paita! Ja oon tuskaillu et äää mä oon lihonu yy voi eikä ja viel just ennen kesää mut sit ilman vaatteita on ihan mukava olo ja ku kattoo peiliin ni näytän ihan OKlta, vaatteissa on vaan kovin tuskallista :D Hyvä että kirjoitit tän kirjoituksen, ehkä se sit vaan on ne treenin tulokset (okei ehkä vähän myös suklaaintoilunki..)!

  9. Mitä kokoluokkaa noin pikkuruinen mutta kasvanut tyttö on kiloissa? Villinä arvauksena voisin heittää, että olet nytkin vasta hädin tuskin viiskytkiloinen?

    • En nykyään kovin usein käy puntarilla, mutta jotakin 62-64kg väliltä on tällä hetkellä elopainoa. Ettäää, semmosta :D Jumppa-aikoina painoin jonku 57-58kg et on tossa muutamia tullu parin viime vuoden aikana. En tiedä, heititkö tosissas, että hädintuskin viiskytkiloa. Tuli vähä lihava olo, ku mietin et oonki sen viistoista kiloa enemmän ku arvioit :D

    • Ehei, vaan ihan tosissani veikkasin. Olen nähnyt sinua salilla aina joskus ja mietin, että onpa pieni vahva nainen. Sen yli kuuskymmentä kiloa voi kantaa pienemmänkin ihmisen varressa niin monella eri tavalla. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta