Helatorstai tampellan susiluolassa

Joku viettää vapaapäiväänsä luonnossa liikkuen, toinen puolestaan salilla, joka on rakennettu ikkunattomaan luolaan. Tulee se kevät sinnekin ;) Ainakin, jos kevät on osittain myös mielentila.

toukokuu15

Ylimääräinen arkivapaa tuntuu kyllä aina yhtä hyvältä! Parasta ei välttämättä edes ole se kokonainen vapaapäivä, vaan ihan vaan tieto siitä jo edellisenä iltana, että seuraavana aamuna saa ottaa iisisti. Mulle vapaapäivien aamut on kaikista parasta aikaa. Helatorstainakin nautin ihan hitsisti, kun sain luvan kanssa herätä jo kuuden aikaan. En osaa nukkua pitkään, ja joku saattaa ihmetellä, miksi ihmeessä haluan vapaaehtoisesti nousta vapaapäivänä samaan aikaan kun työaamuinakin. Mutta pointti onkin se, että ei tarvii lähteä mihinkään! Kiireetön aamu ja koko vapaapäivä vasta edessä. Siitä mä tykkään. Ja helatorstain aamu olikin ihan täydellinen aamu mun tyylilläni: heräsin aikasin, söin rauhaksiin aamupalaa ja bloggailin. Kuuntelin samalla vanhoja jumppabiisejä ja siivoilin kotona. Vaikkei mulla ole ees koiraa enää kotona, niin taisin sanoa ääneen, että hitsi vie on ihanaa, kun on vapaapäivä ;)

Kerkisin pari-kolme tuntia ihan vaan hengailla rennosti kotosalla. Joskus puoli yhdeksältä lähdin salille. Onni on kulkutägi, jolla pääsee treenaamaan melkein vuorokauden ympäri! Keskustan Wolf on tosiaan auki rajoitetummin henkilökunnan ollessa paikalla, mutta tuolla uudemmalla salilla, Tampellan Wolfilla on kulkutägit ja sinne pääsee vuoden jokaisena päivänä 6-23 välillä treenailemaan – sopii mulle! Oon käyttänyt Tampellaa kevään aikana muutenkin enemmän kuin keskustan salia. Onhan se vähä semmonen luola, mutta siellä on aika rauhallista, eli hyvin tilaa treenata vuorokaudenajasta riippumatta ja laitteet on ihan präniköitä.

toukokuu15 (1)

En tiedä, johtuiko vapaapäivästä, aamutreenistä, hyvästä yleisestä fiiliksestä, treenikamuista, hiilaripitoisemmasta edellispäivästä vai mistä, mutta treenit kulki niin hitsin hyvin! Tein siis voluumijalat, ja tää treeni on ehkä mun treeneistäni kaikista killerein. Koska liikkeet on raskaita perusliikkeitä, mutta tauot voluumiviikoile tyypillisesti lyhyempiä.. Kovaa sykettä ja hikeä siis alusta loppuun saakka. On vaan jotenkin huikee fiilis, kun pystyy ihan itekseen tekee niin kovan setin, että kotiinlähtiessä voi todeta rehellisesti, että on ihan kaikkensa antanut ;)  Ja vitsit että mä hikoilin! Tiedän, että oon hehkuttanut tätä jo aiemminkin, mutta jotenkin oon niin onnellinen siitä, että mun kroppa on alkanut toimia siten kuin sen kuuluu. Ennen en hikoillut juurikaan edes jumpalla. Vaikka jumpan tarkoitus oli olla hikijumppaa. Saati sitten, että olisin hikoillut salitreenissä! Ja nyt mulla oli taas paidanselkämys niin märkä, että melkein teki mieli napata kuva todisteeksi, haha :D No, en tehnyt sitä, vaan lähdin endorfiinipöllyissäni kotia kohti.

Kävin välissä tosiaan syömässä palauttavat ateriani, ja palasin muutaman tunnin kuluttua takaisin salille. Tällä kertaa tiedossa oli pientä kuvaushommaa. Wolfilla pyörii siis ihka uusi toiminnallisen harjoittelun konsepti, X-Fit. Ja tätä uutta konseptia mainostamaan tarvittiin kuvia, ja sitä varten koolle kutsuttiin pieni määrä peruskuntoisia muikkeja. Saas nähdä, minkälaisia lopullisista kuvista tulee, josko siel olis joku tuttu bongattavissa ;) Olis kyl hauskaa! Pähkäilin eri vaatteiden välillä hetken aikaa. Voitte ehkä uskoa. Mutta valitsin sitte ton limen värisen topin. Ja itseasiassa myöhemmin tajusin, että olin aamulla treenaamassa siinä mun limen värisessä bb-topissa. Vapaapäivän ja kevätmoodin väri ilmeisesti.

toukokuu15 (5)

Päivän kohokohdat tuli siis vieteltyä saliympäristössä, mutta mikäs siinä. Illalla, kun aloin valmistella eväitä seuraavaa työpäivää varten, niin tuntui ihan samalta kuin yleensä sunnuntai-iltana. Olo oli semmonen, kun olis viettänyt viikonloppua :D Ja oliko huikee fiilis tajuta, että sehän onkin kokonaan vielä edessä <3 Joskus yksikin vapaapäivä tekee niiin hyvää. Kunhan sen osaa viettää tyylilleen sopivalla tavalla. Rentoilen ja kivoja juttuja tehden ;) Vai mitä?

Milla

9 vastausta artikkeliin “Helatorstai tampellan susiluolassa”

  1. Yksittäiset vapaat antaa aika mukavasti aina energiaa, etenkin kun ne osaa käyttää oikein :) Kylläpä sun päivä kuulosti mukavalta!

    • Juurikin näin! Ei tätäkään päivää oltu sen enempää ku edellispäivänä suunniteltu, mutta oli hyviä valintoja :-)

  2. Mulla kävi ihan samanlailla, ja mikä fiilis kun tajuaa että ees perjantaita ei oo vielä eletty :)

    • Se fiilis nimenomaan ;) haha. Nyt ois niinku ready for the weekend, alotin hienosti menemällä suoraa töistä päikkäreille :D haha.

  3. Hei!
    Kun jouduit luopumaan koirasta allergiasi takia, millaisia oireita sulla oli? Kärvistelitkö kauan allergian takia? Ja oliko sulla allergiaa aikaisemmin vai tuliko se vasta myöhemmin?
    Mulla itelläni on astma ja oon hankkimassa kissaa. Siis on niin kamala kissakuume (ollut monta vuotta) ja jos saisin toivoo mitä vain, toivoisin ettei siitä tulisi mitään oireita. Oon siedättäytynyt jo miesystävän koiraan tosi hyvin, mutta ikinähän ei tiedä miten toiselle eläimelle käy. Kamalinta mitä voisin kuvitella ois että siitä pitäs sitten luopua sen takia :( Sen takia kiinnostas kuulla ”allergia-kertomus” :)

    • Moikka! Mä kärvistelin kyllä vuoden-pari mun allergiaoireitteni kanssa. Viime syksystä asti tilanne on ollut niin paha, että oireet on haitanneet jo mun ihan arkielämistäni :/ En siis pysty ollenkaan koskemaan koiraan, kun saan samantien iho-oireita. Ja jos vietän enemmän aikaa koiran kanssa kotona, niin mulle tulee hengenahdistusta, silmien kutinaa ja nenä vuotaa. Ja sit tosiaan kun kotona on koira, niin mulla on vaatteissa varmaan sen jotai hilsettä, kun koko ajan päällä sellanen astmaattinen yskä. En ees ite huomaa sitä aina, mut köhin pitkin päivää kaikkialla ja koko ajan. Ja viikonloppuisin kun oon enemmän kotona, niin tulee päänsärkyjä kun hengitys ei kulje niinku kuuluis…. Ja yöt tosiaan kaikista pahimpia, kun heräilen koko ajan siihen ku aivastelen tai en saa henkeä tai oon ihan tukossa. Siinä ny muutamia isompia juttuja, minkä takia tää iso päätös oli vaan pakko tehdä :// Jos vaan pystyy, niin toki kantsii siedättyä. Koska en tiiä miten mun nyt käy, kun en oo ollenkaan koiran kaa tekemisissä, niin saanko jonku kuolemankohtauksen kun seuraavan kerran meen johonkin koiraperheeseen kylään :sd

  4. Moikka!
    Tää on nyt ihan off topic, mutta onko noi vihreet johtohärpäkkeet jotain lamppuja tossa yhessä kuvassa? :D Ja mistä hommattu.

  5. Pitää nyt kommentoida, vaikkakin vanhaan tekstiisi. Löysin blogisi jokin aika sitten ja aloitin lukemaan aivan alusta. Kirjoitat tosi kivasti ja voin samastua niin moniin sun ajatuksiiisi ja juttuihisi, mistä oot kirjoittanut! Siksi tästä onkin tullut mun tämänhetkinen lemppariblogi:)

    Mäkin oon nykyään täysin aamuihminen. Rakastan rauhallisia vapaapäivien aamuja, jolloin saa syödä aamupalan kaikessa rauhassa ja lähteä sitten treenaamaan. Ja nimenomaan tykkään herätä aikaisin vapaapäivinäkin ja nousta heti herättyäni. Saatan herätä jo aamuyöstä, katsoa kelloa ja pettyä, kun se onkin vasta vaikka viisi:D En malttaisi odottaa ihanaa aamuhetkeä! Nykyään tavallinen lauantaiaamuni on semmoinen, että herään viimeistään kahdeksalta, monesti jo seitsemältä, nautin rauhassa teen kanssa omaa maailman parasta aamupalaani eli tuorepuuroa, lueskelen kirjaa tai blogeja ja sitten yhdeksän-kymmenen aikoihin lähden salille. Sieltä saan parhaan startin päivääni:)

    Sitten tää kaveriasia. Viime vuosina olen innostunut enemmän ja enemmän salilla treenaamisesta ja terveellisesti syömisestä. Nautin siitä aivan aidosti ja saan tällaisesta elämäntyylistä itselleni valtavasti hyvää oloa, nautintoa ja energiaa:) En enää voisi kuvitella toisenlaista elämää. Syön säännöllisesti ja terveellisesti, mutta herkuttelen myös. Alkoholia käytän tosi harvoin, mutta silloin tällöin käyn kyllä juhlimassa ihan kunnollakin. Omasta mielestäni elän ihan tavallisesti ilman mitään rajoitteita tai kieltoja. Silti osaa aiemmin hyvistäkin kavereistani tuntuu ärsyttävän treenaamiseni ja terveellisesti syömiseni. Välillä on tullut sellaista halveksivan tyyliin lausuttua kommenttia, että ”miten sä jaksat? miten sä viitsit? ooksä joku superihminen? miten sä jaksat herätä vapaapäivänä? ei aina tarvi treenata, voi sä nyt juoda, oot ihan tylsä”. Onkin jäänyt viime aikoina tämmöisten ihmisten seura hieman vähemmälle, tajusin että voin keskittyä niihin asioihin ja ihmisiin, jotka tuo mulle iloisen mielen ja arvostaa mun tapaani olla ja elää:) Puhuitkin hyvin valintojen ja kieltojen erosta. Itse en kiellä itseltäni mitään, mutta teen monesti valintoja, joita kaikki muut ei välttämättä ymmärrä.

    Kaikkien elämäntyyliä ei tarvitse ymmärtää, mutta arvostaa pitää, siis silloin jos se elämäntyyli ei satuta muita. Oon niin superonnellinen tällä hetkellä! Nautin tavallisesta arjesta enemmän kuin mistään muusta. Ja onneksi on paljon niitäkin ihmisiä, jotka tykkää musta just tämmöisenä kuin olen:)<3

    Oikein kivaa kevättä sinulle ja kiitos kivasta ja innostavasta blogista!:)

    • Moikka Elina, ja kiitos kommentista! Mulle tulee aina ilmoitus, kun joku kirjoitaa mulle tänne blogiin, niin hyvin voi vanhempiakin tekstejä kommentoida!

      Sun viikonloppuaamut kuulostaa tosi samanlaisilta kuin mun – eli tosi rennoilta ja ihanilta ;) haha. Ihan parasta herätä aikasin ja syödä hyvää aamupalaa ja lueskella blogeja! En tiedä, kuinka vanha olet, mutta kuulostaa vähän kypsymättömältä käytökseltä tuo kavereittesi reagointi sun puuhiin.. Mutta toisaalta, itelläkin on jokin verran ihmiset ympärillä vaihtuneet, koska parempi pitää niistä kiinni, jotka on sun kanssa elämäntyylistä riippumatta ja tukee ja kiinnostuu sulle tärkeistä asioista. Ei nyt ainakaan arvostella tartteis :/ Onneksi sulta löytyy sellaisiakin ympäriltä, jotka tekevät omia juttujaan ja antavat sun tehdä rauhassa omia <3

      Oikein aurinkoista kevättä sullekin ja tuuhan taas kommentoimaan ja keskustelemaan, jos joku inspiroiva aihe löytyy! ;) Ja hyviä treenejä tietty, se olis viikonloppu taas <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta