Ujo ja hiljainen minä – juhannus epämukavuusalueella

Mulle perinteinen juhannus tarkoittaa viikonloppua töissä tuplapalkalla. Oon ollut yhtä kertaa lukuunottamatta kaikki aikuisiälläni viettämäni juhannukset töissä. Ja sitä kautta myös yksin kaupungissa. Tänä vuonna mulla oli kuitenkin vapaata kokonaiset kolme päivää! Ja olisi ollut suorastaan järjenköyhyyttä jäädä yksin kaupunkiin. Siksi yritinki tänä vuonna viettää sellaista oikeasti perinteistä juhannusta. Kun mulle tarjoutui mahdollisuus. Pyydettiin mukaan. Ja mä lähdin. Vaikka en tiennytkään tarkalleen, mihin olin lähdössä.

Matka pois kaupungista. Maaseudulle. Syömistä. Juomista. Päämäärätöntä hengailua. Porukalla. Ilman aikatauluja. Valvomista. Viihtymistä. Vähä jotain hassujakin maalaisjuttuja. Kanoja kotipihalla vapaana. Traktorilla juhannuskokkoa katsomaan. Grillausta. Höpöttelyä. Naurua. Iloa siitä, että on porukka ja perinne. Kaikki ovat tervetulleita, tottakai. 

Kirjoitettuna mun juhannukseni kuulostaa siis oikein perinteikkäältä ja mukavalta. Koska se oli juurikin kaikkea tuota yllämainittua. Ainakin muille. Mulle se oli aikalailla kaikkea muuta :D Mä siis yritin viettää yleisesti tunnettua, perinteistä juhannusta. En ehkä onnistunut kovin hyvin tällä kertaa. Ehkä huomasitte sen siitäkin, että minä, sosiaalisen median suurkuluttaja, pidin instagramtilini ja muutkin profiilit hyvin hiljaisina koko juhannuksen ajan. Vaikka tarjolla kyllä oli mitä hienompia maisemia ja hetkiä. Olin niin epämukavuusalueella, että ei kaikki energia meni muihin juttuihin :D

IMG_20150620_123108

Mutta joka tapauksessa, olin siis rohkea ja lähdin itselleni entuudestaan vähän tuntemattomaan porukkaan mukaan. Ja muistin taas tän toisen puolen itsestäni. Oon oikeasti välillä todella ujo ja hiljainen. Ja se puoli sai vallan tällä kertaa. Pitkästäaikaa. Kauheesti jännitettävää, kun oli paljon uusia ihmisiä. Tuntematon paikka ja uusia tilanteita. En voi sanoa nauttineeni niinkään juhannusvapaista. Mutta ei voi voittaa, jos ei yritä. Ja mä yritin kyllä parhaani! Siihen voin olla tyytyväinen. Poistuin mukavuusalueeltani, ja sehän on aina tie kehitykseen. Vaikka juhannuksen keskimmäisin vuorokausi ei ollut mun elämäni loistokkainta aikaa, sain taskuuni pari arvokkaampaa asiaa. On ihanaa, että mua pyydettiin mukaan. Vaikka ennalta saattoi aavistaa, että muutenkin ujo ja hiljainen minä saattaa selvinpäin olla porukassa vähän sivussa. Mutta mä olin mukana. Ja opin itsestäni taas jotain uutta. Ehkä joku muukin. Uskoisin näin. Ja mä tiedän, että ensi kerralla en oo enää niin kaukana epämukavuusalueella.

Kyllä, seuraavalla kerralla  ;) 

Sain mä onneks käytyä mukavuusalueellanikin juhannuspyhien aikaan. Perjantaina kävin aikaisella aamutreenillä tekee jalat. Ja sunnuntaina yhdentoista tunnin unien jälkeen tuli tehtyä oikein hyvä olkapää-vatsa -treeni ;) Niin. Oon kärsiny vähä univaikeuksista viime viikkoina, mutta kyllä vaan nukutti juhannusjuhlien jälkeen ykstoistatuntiia putkeen. Kaikista asioista voi löytää valoisan puolen, haha ;)

IMG_20150618_074525

Tiedättekö sen fiiliksen, kun on ekaa kertaa mukana porukassa. Haluaa olla mukana, vaikka tietää että on vähän epämiellyttävää, kun on ulkona kaikesta. Ja sitten kun vielä on ujo ja hiljainen, niin onhan se aika sankarisuoritus, jos selviää voittaja kotiin? ;) Mä en oikeesti muistanut, että oon ujo ja hiljainen!? Oon kai liian pitkään mennyt mukavuusalueellani.

Milla

6 vastausta artikkeliin “Ujo ja hiljainen minä – juhannus epämukavuusalueella”

    • haha, eikää!! Mä kyl katon aina tarkkaan, ettei ulkopuolisia näkyis mun kuvissa. Huomasin ton hahmon, mut en itse tunnistanut siitä et kuka kyseessä, nii ajattelin, ettei kukaan muukaan voi siitä ketään tunnistaa. Toivottavasti ei haittaa! :D

  1. Voi että, tulipa ihana tunne, kun joku muukin kirjoittaa tuollaisista tunteista! Välillä tuntuu, että joo, periaatteessa on suuna päänä ja puhumassa, mutta sitten välillä taas iskee päälle tuo vaihe, että ujostuttaa ja jännittää… Tosi kiva olisi olla osa jotain porukkaa, pitää hauskaa, nauraa ja viettää rentoa yhdessäoloa, mutta annas olla, jos iskee ujous-vaihde päälle… :D
    Mut hei, tuttu tunne, me ollaan sankareita, kun uskalletaan! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta