LesMillsiä jumppailemassa vuoden tauon jälkeen – mikä on muuttunut?

Se fiilis, kun vuoden tauon jälkeen käyt attackissa ja combatissa. Se on koettu tällä viikolla. En oikeastaan edes muista, koska oon viimeksi käynyt kyseisillä tunneilla, mutta en ainakaan tämän kuluneen vuoden 2015 aikana. Ja tuskinpa myöskään loppusyksystä 2014, koska olin jo silloin aloittanut tavoitteellisemmat salitreenit ja jumpat sai hetkeksi väistyä niiden tieltä. Niin, tällä viikolla mä sitten päätin hyödyntää tuota vuokrallaolevaa jäsenyyttä jumppasalilleni, ja kävin yhtenä päivänä combatissa ja toisena attackissa. En sentään peräkkäin vetänyt :D Jos joku jo ajatteli niin. Ei musta varmaan enää oliskaan siihen hommaan…

elokuu7 (2)

Mun innostukseni kokeilla taas pitkästä aikaa Les Mills jumppia lähti siitä, että oon käynyt kesällä paljon GoGolla, ja nähnyt ja muistanut satojen jumppien olemassaolon. Oon katsellut joka viikko ennen bodyjamiin menoa, kuinka ihmiset pomppii combatin tahtiin ja huitoo rajusti käsillään ilmaa. Välillä mietin, et oonpas mä oikeasti ollut ihan hassu, kun tuollaisesta oon aloittanut blogiakin kirjoittaa. Oon ollu ihan hirvee jumppavouhkaaja suorastaan.

Ai mitä tarkoitan vai?

 Aivan alunalkaen mun blogini on syntynyt tästä järkkymättömästä intohimosta Les Millsiä kohtaan. Elämää mun treenikengissäni. Oon ollut ihan mehuissani kaikista attackin ja combatin uusista ohjelmista ja koreoista ja biisivalinnoista. Ja meuhkannut kovaan ääneen, kuinka mun tuntini on pilalla, kun osa ohjaajista ei osaa soittaa musiikkia tarpeeksi kovalla. Huudellut lähestulkoon poikkeuksetta kaikilla tunneilla kovaan ääneen kuin humalainen kesäjuoppo terassilla, että kunnolla sitä volaa ny, perhana! Oon ollu aina etunenässä toivomassa tiettyjä miksauksia, ja tietysti siis osannut ulkoa, mihin ohjelmaan mikäkin biisi kuuluu. Tiesin tietysti tarkkaan, milloin uudet ohjelmat lanseerataan ja milloin aletaan miksata. Myös muilla paikallisilla saleilla. Ja jos oli huono miksaus, kävin toivomassa surkeat rokkibiisit pois. Niiden aikana ei huvittanu vetää täysiä. Kun vois vetää täydellisiäkin biisejä. Kuten combatin silence <3 Oon voinut mennä vetämään omia jumppatreenejä, koska osaan niin monen lajin koreot ulkoa. Ja mulla oli jumppasalissa tietysti myös oma paikka. Ja voi pyhä luoja, jos joku sille sattui vahingossa, saati tahallaan joskus menemään. Mä pidin puoleni ja vaikutin vahvasti kaikkiin mahdollisiin asioihin, kun jumppasin aktiivisesti. Suorastaan säikähdin, jos joku kysyi ennen tunnin alkua, et kuka tuntia pitää. SIIS TÄH. Tuleeko joku oikeasti tunnille ilman, että tietää kuka sitä pitää. Koska mä valitsin vain parhaat tunnit ja parhaat ohjaajat. En kestänyt ilmastoinnista tai oikeastaan sen puutteesta valittajia yhtään. Eikö jumppaan nyt perhana soikoon tulla hikoilemaan? Ja vielä vähemmän siedin niitä ihmisiä, jotka kesken tunnin huitoivat musiikkia pienemmälle. Jos joku teki niin, niin sai tuntea mun vihaisen katseeni lopputunnin ajan ohimossaan. Koska mä vaan rakastin sitä, kun musiikki on  kovalla ja sai vaan riehua täydellisiä jumppia!

Eikö kuulosta mahtavalta tyypiltä. Oikein ryhmäliikkuja kaikessa hyvyydessään :D Ja tiiättekö mitä!! Tällä viikolla, kun oon käynyt taas jumppaamassa. Sekä jamissa, combatissa että attackissa, niin mä tunnistan ja tunnustan edelleen nämä kaikki edellämainitut piirteet. Combatissa ois voitu mennä esim silence. Mut mentiiki se maailman kamalin rokkibiisi. Ja mua harmitti se niin paljon, että koko huikea alkutunti meinas menettää merkityksensä.

heinakuu14 (5)

Jos lasten kasvatuksessa mietitään, että mikä taito lapselta puuttuu, mitä voitasiin opettaa, jotta jostain ongelmasta päästään. Niin omalla kohdallani ongelma  on selkeästi se, että otan jumpat liian henkilökohtaisesti. Mun puuttuva taitoni on se, etten huomioi jumpan olevan ryhmäliikuntaa. Onneks GoGon jäsenyyttä on enää pari viikkoa jäljellä. Sit mä palaan takasin Wolfille bodailemaan. Pysyy verenpaineetki kurissa, kun ei tarvii monta kertaa viikossa jännittää, et onko musiikki tarpeeksi kovalla, pääsenkö hyvälle paikalle ja tuleeko hyviä miksauksia. Toisaalta, jos ite ohjaisi niin saisi parhaan paikan, vois säätää musiikit ja valita miksattavat biisit. No, taidan kyllä olla sen verran omituinen ja skitso näitten jumppajuttujeni kanssa, että ei mun tunneilla varmaa montaa asiakasta olisi ja homma jäis siihen :D Taidan tehdä noita jumppia liikaa itelleni, enkö oikein sovi ryhmään. Ja toisaalta, se mun yks unelmatilanteeni onkin. Että olis vaan joku tila, jossa soittaa musiikkia täysiä ja vetää itekseen kaikkia huikeimpia koreoita ja biisejä. Mihin mä niitä muita tarviin :D

Tunnistaako kukaan muu tällaisia ongelmallisia piirteitä itsessään ryhmäliikuntaan liittyen? Mä en tiedä, enkä käsitä, miten tää on niin hengenasia mulle edelleenkin. Yllätyin, kun huomasin tässä jumppakokeilujeni aikana, että suhtaudun Les Millsiin edelleenkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, yhä vain niin suurella intohimolla, että en edes tätä tekstiä  pysty kirjoittaa ilman että syke nousee :D Vastauksena siis otsikossa esitettyyn kysymykseen: mikään ei ole muuttunut.

Milla

9 vastausta artikkeliin “LesMillsiä jumppailemassa vuoden tauon jälkeen – mikä on muuttunut?”

  1. :D haha tunnistan itteni. On jotain siinä Les Milssissä, mikä koukuttaa niin paljon :) Mä katoin vielä kotona tulevien ohjelmien sizzlereita, avopuoliso kyllä vieläkin muistaa ne ajat :D
    Nykyään käännyin kans salin puolelle, mutta bodyjam on edelleen mun lemppari.

    • Jooooo! Sizzlereitä ♡! Sama täällä! :D ja jos joku laji täytyis valita niin kyllähän toi bodyjam on ehdottomasti ykkönen. Niitä Sizzlereitä ja tracklistei tarvii syynätä edelleenkin ;)

  2. Mua taas häirittee hulluna, jos musiikki on liian kovalla combatissa. :) Totta kai ääntä saa olla ettei mee ihan hissutteluksi, mutta ei ollu kiva, jos korvat soi tunnin jälkeen. Tai sitte oon jotenki herkkä. :)

    • Aijaa :D WÄh. Mä teen heti paljon kovemmalla tehoilla ku musiikki ylittää huudatusrajan. Väkisin hymyilyttää ja tulee hakattua tai pompittua täysiä. Eikä mulla oo kyllä ku ihan pari kertaa korvat soinu jumpan jälkeen. Ehkä en oo kovin herkkäkorvainen sitte. Oon edelleen sitä mieltä et salil vois olla korvatulppia jaossa niille jotka kärsii kovasta musiikista. Itehän kyllä äänestän jaloillani esim. Gogo hermiaa koska siel on ihan älytön se määrätty desibeliraja mikä ei saa ikinä ylittyä. Edes hetkellisesti. Että herkkäkorvaiset on tainnu voittaa tän taistelun kumminki ;) Mut no. Ei oo niin vakavaa. Vaik onki. Siks mä nykysin kuljen useammin salille ;)

  3. Minä oon aina tykänny bodypumpista ja balancesta, ehkäpä sitä combattia vois testata näin syksyllä! Itsekin olen tosi valikoiva ohjaajan suhteen, ja kerran olin ihan pettyny, kun oli ilmoittamatta valittu huono ohjaaja tilalle :(

  4. Tää postaus herätti kyl tunteita ja muistoja et tekee mieli avautuu :D En oo käyny varmaa yli vuotee missää ryhmäliikunnois ku siis eniten ärsyttää se, miten ihmiset ei vaan osaa pysyy omilla paikoillaan niil tunneilla ja aina saa varoo osuuks jotai päähä ku huitoo menemään ja kaikki energia menee siihen et varoo muita :D Auta armias ne täydet Zumba-tunnit… Jännä et koko tunti vaa menee pilalle jos joku on liian lähellä koko ajan tai sit musiikki on nii kovalla et pää hajoo, tai sit jos on ihan liian hiljasella et kaikkien läähätys kuuluu XD Onneks salin puolella voi kuunnella sit just niit musii ja kui koval haluaa ja kukaa ei tuu päälle ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta