Treenimotivaatio- ja laiskuuspohdintoja

”Pisteet sulle, kun oot jaksanu treenata aktiivisesti, vaikka kroppa pistää vastaan tuloksien saavuttamisen kannalta”.

Sain tällaisen kommentin kertoessani aiemmin tästä kroppakrempan selvinneestä syystä: kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kommentti sai mut pohtimaan oikeasti omaa treenaamistani. Miten mä pompin ja nostelen puntteja ympäri vuoden, olkootkin sitten kroppakremppaa tai ei. Käyn salilla tekemässä treenini, vaikka sataisi räntäukkoja taivaalta. Lähden jumppaan, jos on viikon ainut mahdollisuus päästä tanssimaan – siitäkin huolimatta, että työpäivän jälkeen vähän väsyttäisi. Tämän lisäksi syön säntillisesti ruokavalioni mukaan, toki arkijärjellä tarvittaessa sovelten, vaikka olenkin huomannut jo pidemmän aikaa, että elopaino vain nousee nousemistaan.

Hakkaanko mä päätäni seinään? Täytyykö antaa pisteitä?

Mun mielestä ei. Koska kaiken lähtökohtana on oma sisäinen motivaationi hommaa kohtaan. Mä rakastan treenaamista. Oon ihan pikkunappulasta asti liikkunut. Liikunta tuo mulle hyvää oloa, se on itsensä haastamista, välillä omien rajojen ylittämistä ja pääosin iloa ja nautintoa. Joko treenin aikana tai viimeistäänkin sen jälkeen, riippuen  vähän lajista ;) Treenaaminen on mulle myös vahvasti sosiaalinen tapahtuma. Tykkään ihan valtavasti käydä yhdessä kavereitten kanssa salilla tai jumpassa tai vaikkapa lenkkipolulla. Liikunta yhdistää. Ja se päästää irti arjen kuvoista. Se tulee varmasti aina olemaan mulle keino löytää oma paikkani. Jos tarviin omaa aikaa, höyryjenpäästelyä, stressinpoistoa tai ihan vaan hyvää mieltä – mä lähden treenaamaan. Ehkä ymmärrätte.

Mä ainakin hoksasin taas tämän saamani kommentin aiheuttaman reflektion myötä, että liikunta ja treenaaminen on mulle ihan todella olennainen osa arkea ja elämää. Teen sitä joka tapauksessa – siitäkin huolimatta, että kroppa ei ole optimaalisimmassa tilassa tulosten saamisen kannalta. Koska tuloksia tärkeämpää mulle taitaa olla kuitenkin se, että teen sitä, mistä niin kovasti tykkään. Näin voisi ainakin kuluneesta aikakaudesta päätellä ;)

syyskuu7 (40)

Eikä sillä, onhan se totta, että tulokset motivoi. Etenkin salitreenin suhteen isommat treenipainot, uudet ennätykset ja muokatumpi kroppa tuo ihan uutta kokonaisvaltaista särmää tekemiseen. On motivoivaa myös syödä kunnolla, kun tietää, että kaikki vaikuttaa myönteisesti kaikkeen. Ja viimeiset puoli vuotta on olleet mun treenaamisessa sikäli haastavaa aikaa, että kroppa on pistänyt vastaan. Aineenvaihdunta ei toimi ja elopano on suurempi kuin koskaan. Kaikesta huolimatta, oon silti treenannut ohjelman mukaan. Ja ruokavaliota on koitettu muuttaa kroppaolojeni mukaisesti. No, ei ihme, ettei se reagoinut toivotulla tavalla. Onneksi syy vihdoin selvisi. Kropan tilalle en voi tehdä nyt muuta kuin odotella, että hoitotasapaino löytyy ja aineenvaihdunta alkaa pyöriä taas normaalisti.

Mutta treenata voin.

Sitä aion tehdäkin tänä syksynä. Tosin se pitäisi nyt tehdä kroppaa kuunnellen. Siinä on asian toinen puoli ja homma, jossa mulla on petrattavaa. Täytyisi nyt entistä paremmin kuulostella fiiliksiä ja erotella, mikä on laiskuutta ja milloin kroppa on oikeasti väsynyt. Oma kroppahaasteeni tälle syksylle. Koska oon huomannut, ja kuluneesta puolivuotisesta voi päätellä, että mä en kestä itseltäni laiskuutta! Jos joku kaveri peruu treenitreffit perusteluna se, että kroppa vaatii lepoa, niin oon aina että ”joojoo, ilman muuta teet niin, on tärkeetä levätä ja kuunnella kroppaa”. Mut samaan aikaan, jos itellä olisï se fiilis, niin syytän itseäni vain laiskaksi :D Enkä kestä olla laiska. Ja olikin aika kamalaa, kun kilpparjutusta johtuen väsymys on välillä ollut niin suurta, että ei vaan oo pystynyt treenaamaan. Oon lähtenyt salille, mutta ei oo kulkenut yhtään. Ja sitten päätynyt kotiin horrostamaan, ja ihmetellyt, miksi musta on tullut niin laiska ja vetämätön. Onneksi syy selvisi. Olisi saattanut pää seota ennen pitkää.

syyskuu7 (38)

Ja tänä syksynä mä aion opetella hyväksymään sen, että aina ei vain pysty eikä tarvitse. Ei ole laiskuutta jäädä välillä kotiin, jos olo on väsynyt. Se on enemmänkin fiksuutta. Kun katsoo kokonaisuutta. Näin mä siis tässäkin kirjoitan ja sanon muille. Mutta itselläni on todellakin tehtävää, että pystyn hyväksymään tämän osaksi omaa toimintaani. Eikä oo helppo kirjoittaa sitä julkisesti tänne. Koska yleensä, kun näyttää julkisesti jonkun heikkoutensa, saa osaksi tylytystä. Mutta tämä nyt on rehellinen totuus. Ja mun tän syksyn haaste itselleni. Oppia tunnistamaan väsymys ja antaa kropan levätä, kun se sitä pyytää. Ja olla vielä potematta huonoa omaatuntoa ylimääräisestä levosta. Koska viimeistäänkin nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen ja viimeaikaisissa kroppajutuissa rämmittyäni voisin jo todeta itselleni, että ei multa treenimotivaatiota puutu. Ja ehdin kyllä treenata loppuelämäni virkeänä, joten nyt olisi  fiksumpaa laittaa fokus tän hetkiseen vireystilaan. Katsotaan, kuinka onnistun haasteessani.

Mitä sä oot suunnitellut syksyn treenikuvoihin liittyen? :)

Milla

4 vastausta artikkeliin “Treenimotivaatio- ja laiskuuspohdintoja”

  1. Itse olen sellainen tavallinen laiska ahkera treenaaja. Eli treenaan, tykkään siitä, mutta tykkään myös laiskottelusta ja jos kroppa ei jaksa, niin salille on turha lähteä. Välillä tulee myös laiskoteltua ihan laiskottelun vuoksi, mutta minkäs teet :D

    Itse näkisin ns. pakkotreenaamisen ihan yhtä huonona vaihtoehtona kuin sen, ettei tee yhtään mitään urheilua. Molemmat ovat oikeasti huonoja vaihtoehtoja kropalle.
    Olen kuunnellut yhtä työkaveriani, joka urheilee ja urheilee, kun ei vaan voi jättää menemättä. Sanoo sen siis ihan itsekin, ja yrittää pakottaa itsensä kerran viikossa lepopäivälle. Tämän henkilön kroppakin on jo useamman kerran ilmoittanut eri tavoin väsymyksestä, mutta se ei vaan ole mennyt perille. Välillä on tullut pidempiä kausia kun ei vaan ole pystynyt urheilemaan ollenkaan, mutta kun on palautunut, sama meno on taas jatkunut.

    Suosittelisin siis ihan oikeasti välillä ajattelemaan sitä kehoakin, vaikka mieli haluaisikin treenata :)

    Ps. Kyllä, itse voisin olla vähän ahkerampi ja treenata vähän enemmänkin :)

    • Laiska-ahkera kuulostaa sopivalta treenitavalta ;) Välillä vähän kumpaakin!

      Ja oon sun kanssa samaa mieltä, että pakkotreenaaminen on kyllä aina huono vaihtoehto. Ite oon ehkä pakkotreenaamisen sijaan vaan automaationa mennyt treenaamaan, koska ennen kilpisrauhasdiagnoosia ihmettelin vain, mikä mua vaivaa, kun oon ihan vetämätön ja väsynyt. Ja monesti treenin jälkeen tulee energinen olo, vaikka lähtiessä väsyttäisi. Näiden siivittämänä lähdin vain tekemään treenejä, koska ei ollut mitään järkisyytä, miksi en olisi mennyt. Kunnes sitten sellainen tulikin vastaan :D Ja nyt onkin helpompi mennä vireystilan mukaan, kun tietää, mistä johtuu.

  2. En tiedä minkä verran luet muiden blogeja mutta oon 100% varma että tää pätee suhunkin:

    http://monnatreenaa.fitfashion.fi/2015/09/08/painoindeksi/

    Et siinä vaiheessa jos lääkäri seuraavan kerran alkaa puhumaan painonpudotuksen hyödyistä niin kysy siltä tarkoittaako se liiallista rasvamäärää vai oikeasti painoa. Mun käsittääkseni ne ylipainon haitat oli nimenomaan siihen rasvamäärään liittyviä ja jos ei sitä ongelmaa ole niin sitten ei tarvitse noita kommentteja huomioita.

    • En ollut lukenut kyseistä postausta, kiitos :) Ja toki itsekin oon lihasta rakenantanut, ja tiedän, että en ole lihava. Silti kun lääkärissä, ja apteekissa ja joka paikassa aina mainitaan se, että on ylipainoinen ja joutuu kertomaan, että joo johtuu treenaamisesta, niin onhan se vähän outoa :D Miettii lopulta iteki, et onkohan näin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta