Elää sinun täytyy. Ja tajuta se, että sinä elät.

Elää sinun täytyy. Ja tajuta se, että sinä elät.

Jos ootte Tampereella joskus kävelleet keskustorilla ja sattuneet katsastamaan maata kohti, ootte ehkä huomanneet kyseisen F.E Sillanpäältä lainatun sitaatin siellä. Sellaisessa tavallisessa kivilaatassa tavallisella keskustorilla. Toi sanoma on aika hieno! Vai kuinka?

Aivosumu on ehkä pahinta, mitä mulle on terveyteni kanssa tähän mennessä tapahtunut. Se oli vain yksi oire muiden joukossa, mutta lamaannutti mut ihan täysin. Ja jos joku lukee ensimmäistä kertaa mun juttujani siellä, niin kerrattakoon, että sain vastikää elokuussa diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Eli siitä aivosumukin. Pahimmillaan sitä kulki vain sumussa vuorokaudesta toiseen. Aamulla hermostutti jo lähtökohtaisesti uneton yö. Päivällä iski tajuton väsymys ja yritt vain selvitä velvollisuuksista. Iltapäivällä koomatilassa kotiin istumaan ja ihmettelemään, miksi ei saa aikaiseksi tehdä ruokaa, pyykätä tai siivota. Saati päivitettyä blogia tai lähdettyä treenaamaan! No way! Ja kun aikansa on koomaillut ja yrittänyt ryhdistäytyä ja monesti turhautunut, kun ei silti onnistu, tuleekin ilta. Ja sitten viimeistään turhautuu, kun ei saa mitään aikaiseksi eikä pysty nauttimaan mistään eikä oikeastaan millään ole mitään merkitystä. Kunhan saa tärkeimmät velvollisuudet suoritettua, jotta elämä pysyy raiteillaan. huhhuh.

IMG_20150913_195633-1

Ja miksi kirjoitan tästä nyt, niin musta alkaa tuntua, että mä oon päässyt vihdoin aivosumustani kokonaan eroon! Kuinka ihanaa! Oon aina ollut aktiivinen ja hyväntuulinen ja energinen ja innostunut ja nauravainen – ja nyt musta tuntuu, että oon taas normaali! Niinku oma itseni. Tiedättekö, mistä tiedän sen. Muun muassa näistä pienistä, mutta just nyt niin isoista asioista:

Kun aamuisin herään levänneenä uuteen päivään. On meinaa ihan huikeeta, kun nukkuu yöllä!

Kun mä innostun asioista: työstä, treenihommista, viikonloppusuunnitelmista, mistä vain kiinnostavasta! On ihanan kutkuttava tunne, kun innostuttaa.

Kun naurattaa joku asia niin paljon, että pakko nauraa ääneen yksinään. Esimerkiksi silloin, kun mun eväskassistani pääsi hyppäämään mandariini pois kesken bussimatkan. Sinne se kieri onnellisena kuskille asti. Ja siinä mä ihmettelen yhtä ihmeissäni, kun muutkin, että kenenköhän eväät karkas. Ja samaan hengenvetoon meinasin tukehtua nauruuni.

Kun jaksan taas treenata. Ja innostun ja nautin erilaisista treeneistä. Salilla, lenkkipolulla, jumpassa, tanssimassa. Yksin tai yhdessä.

Kun soitan kaverilleni ja siinä jotain juttua kertoessa tai kuunnellessa meinaan tikahtua nauruun. Se on niin hitsin hassu tunne, kun naurattaa niin paljon, että ei saa happea. Meinaa niinku tikahtua. Ei sille sen parempaa sanaa ole.

Kun huomaan ympärilläni kaikkia pieniä asioita. Joku on käynyt kampaajalla. Luonto näyttää kesän loppumisen merkkejä. Joku on käynyt tiskaamassa mun kotonani sillä aikaa, kun olen ollut poissa.

Kun tuntuu vatsanpohjassa asti ihanalta, kun sua katsotaan silmiin. Sillain, että tunnet olevasi rakastettu. Kun tuntuu ylipäänsä.

IMG_20150912_171501-1

Kun pystyy taas nauttimaan hetkestä. Musta tuntuu, että oon taas ihan hitsin onnellinen omassa pienessä elämässäni. Oon taas oma itseni. Tervetuloa takaisin minä.

Jos sä oot joskus eläny aivosumussa, niin ehkä sait kiinni, mistä puhun? Miten sitä vaan sokeutuu kaikelle ja yrittää selviytyä. Ihan perhanan raskasta aikaa kyllä oli. Mut nyt oikeesti näyttää siltä, että parempaan suuntaan ollaan menossa ;) Olen enemmän kuin kiitollinen. Elää sinun täytyy, mutta kyllä se vaan on paljon parempaa, kun pystyy tuntemaan ja tajuamaan tuntemusten kautta, että todellakin elää.

 

Milla

14 vastausta artikkeliin “Elää sinun täytyy. Ja tajuta se, että sinä elät.”

  1. Tuttu tunne, mulla vaan ei olla diagnosoitu kilpparia, kun on otettu vaan perustestejä, ja niissä arvot normaalit.
    Mullakin tällähetkellä se meininki, et yöks hirveet määrät melatoniinia et saa nukuttua, ja päivällä taas kofitabsei, et pysyy hereillä. Ja kaiket päivät aivot tuntuu silti olevan niinku unessa, ei järki leikkaa ollenkaa, eikä mitään muista.
    Otettiinko sulla joku laajempi tutkimus, että saatiin selville tämä? Ois ihanaa jos mäki saisin jonku diagnoosin, koska ei tälläne kivaa oo :/

    • Voiei :( Kuulostaa kyllä tosi raskaalta! Mulla näkyi ihan perusverikokeissa et tsh ja t4v vai mitkä nii oli ihan päin prinkkalaa. Ja sit otettii joku lisäkoe vielä, mut selkee homma oli ja sitä kautta tyroksiini :) Toivottavasti säkin saat jotain apuja, ei tossa tilassa jaksa kyllä kovin pitkään!

  2. Olipas koskettava kirjotus. Tippa tuli ihan linssiin ! Ihanaa kun oot bäk. :-)

  3. Tiedän niin tarkalleen, mitä aivosumulla tarkoitat. Elän vielä siinä…ainakin välillä. Unettomia öitä on noin puolet kortisonin takia…:/ Mutta siis tänään on taas hyvin nukuttu yö takana ja fiilis on, mitä mainioin! Elämä voittaa ;)

    • Aivosumu on kamalaa :// Ja sit joskus kun nukkuu – niinku mä nyt jo aika hyvin – niin hitsi vie kun on oikeesti vaan ihan eri moodi! Uni vaikuttaa niin paljon kaikkeen… Elämä voittaa, siihen on uskottava :)

  4. Voi Milla! <3 Veikkaan, että niin tiedän tuon tunteen. Onneksi ei ole jokapäiväistä, mutta ne satunnaisetkin päivät kun KAIKKI tuntuu ihan ylitsepääsemättömän vaikealta, on ihan liikaa. Ihanaa että siulla helpottaa <3

    • Jep, kiitos <3 En toivois noita aivosumuja kyllä kenellekää, ne lamaannuttaa niin täysin! Vaikka toisaalta, kun sen on kokenut, niin osaa taas arvostaa ihan tavallisia energisia arkipäiviäkin ihan eri tavalla ;)

  5. Mä tiedän niin tuon aivosumu tunteen! Itsellä viime talvi ja kevät meni humisten ja nauttimatta läpi. Tosin elämässäni oli paljon stressiä ja kriisejä, joten olen miettinyt jälkeen päin olleeni masentunut puolisen vuotta sitten. Kesällä kuitenkin helpotti ja osaan taas nauttia elämästä aivan eri tavalla!

    • Se on kyllä kamala tunne, kun huomaa, että ei pysty nauttimaan! Ihan käsittämätöntä, miten moodi voi muuttua sellaiseksi. Onneksi sullakin on nyt hyvä kausi menossa, toivottavasti sama mieli jatkuu syksyä kohti! :)

  6. Mullakin sama vaiva. Todella epämukavaa! Verikokeissa on käyty muutaman kerran (olin jonkun aikaa tarkkailussa, kun heitteli tuo kilppari). Kuitenkin nyt on ollut ihan normiarvot, eikä uusintakokeisiin enää passitettu. Silti olo ei ole normaali, ja tuntuu niinkun kaikki ei olisi kohdallaan. Ei ole ollenkaan kivaa. Sumussa kuljetaan ja yritetään jotenkin selviytyä hetkestä toiseen…

    • Kannattaa pitää kiinni kuitenkin omasta edustaan! Jos susta tuntuu, että meet ihan sumussa tai muuten olo ei vaan oo normaali, niin sillon täytyy selvittää, et mikä vikana! Vaikka iteki kyl annoin periks, kun säikähdin sitä masennusjuttua. Mut mun onnekseni mulle soiteltiin perään.. Mut mee ihmeessä uudelleen hakeen apua, jos tuntuu et homma ei toimi niin kuin pitäisi. Kyllä joku syy ja sitä kautta hoitokin löytyy! Tsemppiä =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta