Kroppaihanteitani ennen ja nyt

Edellistä postausta kirjoitellessa tuli selattua vanhoja kuva-arkistoja läpi. Ja koska oon edelleen kipeenä kotisohvalla,  aloin ajankuluksi tarkastella tarkemminkin noita vanhoja kuvia. Ja teki tietysti mieli kirjoitella vähän niiden herättämistä ajatuksista ja fiiliksistä. Koska onhan tässä nyt muututtu oikeasti ihan tosi paljon blogin alkuajoista. Ihan toivottuakin tietysti, etten ole enää kakskytkaksvuotiaan näköinen. Oon muutenkin aina saanu ”kärsiä” siitä, että näytän tosi nuorelta. Liian nuorelta. Oon kai niin pallopää ja vaalea, että menis aina vaan seittämäntoista vuotiaasta? :D Emmätiiä. Mutta joka tapauksessa, heräsin itsekin huomaamaan, että oon sekä ulkoisesti että sisäisesti muuttunut kyllä kovasti tässä blogin olemassaolon aikana.

Kakskytkaksvuotiasta Millaa kiinnosti ennen kaikkea jumpata ja juosta. Toki se oli kiinnostunut myös salitreenaamisesta, mutta kaikki siihen liittyvä oli vaikeaa, tuntematonta ja pelottavaa. Halusin, mutta en tiennyt miten tehdä ja mitä. Kakskytkakkonen minä oli viiskytseittämän kiloa painava, mutta pelkäsi  olevansa lihava. Ja ajattelikin, että on muiden mielestä vähän tukeva. Ihan varmasti. Kukaan ei vain sano sitä ääneen. Kakskytkakkonen minä oli selkeästi vielä epävarma. Hassua huomata, mutta niin se vain oli. Milla kakskytkaksvee kirjoitteli pääasiassa treenijuttuja. En edes tiedä, missä kohti blogin sisältö alkoi muuttua yhä laajemmaksi. Kai pikkuhiljaa, ajan mukana, ihan huomaamatta. Kakskytkaksvuotiaana kuvissa piti muuten näyttää mahdollisimman pieneltä. Tiesittekö? Eikö oo hassua vähän hassua, vai mitä? Mun kropassani kannatti korostaa kuvia ottaessa siroa yläkroppaa sekä käsiä ja pienenpientä keskivartaloa. Jalat oli murheenkryyni, niitä piti koittaa piilotella.

IMG_20130323_115431

Tällä hetkellä mua kiinnostaa eniten salitreenaaminen. Ihailen treenattua ja kiinteää vartalomallia. Jalkoja ja olkapäitä saisi olla. Kuvissa yritän näyttää parhaita puoliani, tietysti. Niin kai kaikki tekee. Muutos on vain mennyt siihen suuntaan, että nykyisin haluaa näyttää mahdollisimman isolta :D Sillain hyvällä tavalla, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Nyt kun mua pitkään vaivanneeseen epämääräiseen turvotukseen ja selittämättömään painonnousuun löytyikin vihdoin selitys ja sain asianmukaisen lääkityksenkin aloitettua, tuntuu, että tekee mieli taas ottaa kuvia omasta kropasta. Sellasia, missä haluaa hyvällä tavalla näyttää isolta ;) Kun ei tunnu koko ajan vaan epämääräisen pullalta.

Olihan tuossa välissä suoraan sanottuna melko hirveää aikaa, siis tämä kulunut puolivuotinen, kun paino vaan nousi nousemistaan, vaikka on oikeasti noudattanut koko ajan ruokaohjeita ja liikkunut aktiivisesti. Huhhuh. Ei oo paljon tehnyt mieli ottaa kehityskuvia. Vaikkakin pakollisia mittoja laitoinkin välillä ylös. Mutta nyt. Toivon, että pöhö ei enää palaisi. Ja elopainokin pikkuhiljaa laskisi normaalilukemiin. Toivoa antaa se, että nyt jo on olemassa sellaisia päiviä, kun mun on oikein mukava olla tässä kropassa. Ja kun katson omia kuviani, pystyn taas näkemään itsessäni sen voiman ja potentiaalin, mihin tavallisesti uskon. Ja haluan taas olla sillain hyvällä tavalla iso! Vitsit mikä treenimotivaatio taas kerättynä, kun koko tää viikko mennyt ihan harakoille sairastellessa!

IMG_20150924_133713-1

On oikeasti aika voimauttava tunne, kun pystyy ottamaan itsestään kuvia ja katsomaan niitä taas siten, että hitsit, mähän oon oikein kivannäköinen muikki! Palasin meinaan kesän aikana hetkeksi siihen outoon olotilaan, jossa ajattelin, että pitää yrittää näytää mahdollisimman pieneltä. Koska oli niin iso olo, väärällä tavalla iso olo. Ja hitsi vie, oon kyllä kiitollinen, että mulla on tää valmennusjuttu just tässä hetkessä olemassa! Koska olisin varmaan ilman sitä jo lopettanut syömisen kokonaan. Olin niin epätoivoinen, kun paino vain nousi nousemistaan, iho voi huonosti ja nestettä kertyi kertymistään. Kroppa ei reagoinut ruokavalioon, kuten asiaan olisi kuulunut.  Sanon tän nyt miljoonannen kerran, mutta onneksi hain apua ja sain sitä. Löytyi selitys.

Ja onneksi mulla on valmennus.

Oon saanut ohjeeksi syödä edelleen normaalisti. Kaikesta huolimatta. Se on paras palvelus, minkä voin kropalleni tehdä. Syödä terveellisesti ja säännöllisesti ja riittävästi. Vaikkei aineenvaihdunta vielä toimisikaan optimaalisesti. Jos joku muu olisi antanut tämän neuvon, en olisi uskonut. Saati, jos olisin mennyt oman ajatukseni mukaan. Olisin oikeasti varmaan lopettanut syömisen.  Mutta valmennus tinkimättömine ohjeineen pelasti mut. huhhuh. Ja mulla on vakaa usko, että selviän tästä pikkuhiljaa takaisin normaaliin olotilaan. Nyt jo tuntuu, että peilikuva on ihan kiva! Ja tekee mieli näyttää kuvissakin niitä nykyisiä hyviä puolia ;) Koittaa kantaa ansaitsemallaan arvolla rakkaudella rakennettua kroppaa.

IMG_20150924_103207-1

 

Ja jos vielä palaan alussa olleisiin pohdintoihin, niin kyllähän tota päänsisäistä kypsymistäkin on tullut vuosien varrella mukaan. En oo enää samalla tavalla epävarma kropastani. Takapakkia meinas tulla, mutta nyt oon taas paremmilla vesillä. Okei, jonkun mielestä mun koko elämäntyylini ja tää blogi on epänormaalia, koska kaikki pyörii niin paljon kropan ympärillä :D Mutta tässä hetkessä tää on mun elämääni. Ehkä joskus koittaa sellainenkin päivä, että mulla on +10kg läskiä kropassani, eikä vois yhtään kiinnostaa. Mutta sen aika ei ole nyt. Nyt mä voin elää omaa kroppakeskeistä elämääni omassa kuplassani. Koska musta vaan on kivaa bodata ja syödä ja kattoo, miten kroppaa voi muokata niiden avulla! Intohimonsa kullakin ;)

Onks sulle tapahtunut tällaista hassua muutosta, että ennen piti yrittää olla  mahdollisimman pieni ja nyt asia on ihan päinvastoin :D? Hoksasko kukaan mun pointtia ja oivallustani tässä kroppajutussani. Oli ehkä vähän vaikeasti selitetty, mutta jotenkin hassua siis huomata, että onkin nykyään paljon enemmän sinut kroppansa kanssa. Jopa siitäkin huolimatta, että on ollut kroppakremppaa ja painaa enemmän kuin koskaan aiemmin! Kun sitä luuli olevansa ihan sinut jo sillon parikymppisenä, eikä sit ollukaan ihan hirveästi :D

ps. pakko vielä lisätä tänne loppuun, et viitaten eiliseen postaukseen (kiitos kaikista kommenteista <3)  ja etenkin kommenttiboksiin, niin mua kyllä nyt vähän naurattaa jopa julkaista tää postaus :D Taitaa olla mun tyylille uskollisesti just sellasia pohdintoja, mitä kukaan ”ei osaa ennalta arvata, mitä on tulossa” :D Sekopäisiä kroppajuttuja. Mut kommenttiboksista päättelin, että ilmeisen moneen tää mun tyylini kirjoittaa milloin mistäkin uppoaa suhteellisen hyvin, niin jatketaan nyt samalla linjalla.

Milla

11 vastausta artikkeliin “Kroppaihanteitani ennen ja nyt”

  1. Onko sullakin kilpirauhasen kanssa ongelmia? Mä oon syönyt lääkettä siihen 3 vuotta. Fitnesskisat yms ei oo sen sairauden kannalta sitten ikinä mitenkään hyvästä mutta kuhan syö hyvin ja reenaa kovaa – toimii hormonit taas aika hyvin ”sairaassakin” kropassa. Myös oon huomannut että tuun useammin flunssaan kun on tämä vajaatoiminta ;( muuten sen kanssa kyl helppo olla. Ps. Muista olla tyytyväinen, olit sitten ”isossa” tai pienessä kunnossa. Kaikki muut ihailevat sun kroppaa varmasti anyway :-)

    • Joo mulla on vajaatoiminta todettu ja tyroksiini aloitettu tossa loppukesästä… Yks päivä just kirjoittelinkin tosta, et nyt viimeistään saa unohtaa edes sen pienen salaisen haaveen mistään fitnesshommista. Mut onneks voi silti elää tätä omaa treeniarkea ihan yhtälailla edelleen :) Tosin nyt on toki viel kaikkii noita väsymysoireita ja nyt tää flunssaki, et ei oo päässy ihan arkirutiiniin vielä kiinni. Mut toivottavasti joku päivä olot palaa normaaliksi taas.

      Ja mitä tulee kroppaan, niin kyllä mä siihen kai kohta taaas oonkin tyytyväinen. Kun pahin vaihe alkaa olla ohi ja olo normalisoitua :) Kiitos!

  2. Mulla on ollu koko elämäni aina joku kompleksi mun kropan suhteen :D Ja mulla onkin tää vartalon malli kyllä muuttunut aika ajoin, ei mitenkään aivan hirveen radikaalisti, mutta kuitenkin. Samaan aikaan myös se ihannekroppa on myös muuttunut vuosien varrella.
    Luulis, että tähän ikään (31v) mennessä olis jos tosi sinut itsensä kanssa ja ois löytänyt sen tasapainon kaikkeen jo aikapäiviä sitten, mutta ei :D
    Edelleen stressaan milloin mistäkin, yleensä alakroppaa, välillä mahaa ja välillä pelkkää persettä :D Hetkittäin sitä on ihan tyytyväinenkin, mutta sitten taas kohta ei ookkaan hyvä olla omissa nahoissa.
    Pari vuotta sitten hurahdin juoksuun, millon kyllä paino putosikin aika paljon ja ite olin oikeestaan aika tyytyväinen siihen mitä peili näytti ja kun vaatteet istu päälle huomattavasti helpommin, mutta puntarin lukema ei miellyttänyt. Palasinkin takaisin enemmän salipainotteiseen treeniin ja johan paino alko taas noustakin. Sitten alkoi se yleinen ahdistus kun housut ei mahdu reisistä eikä perseestä! :D Mulla kun ottaa reidet aika herkästi massaa, kun ne vaan on aina ollut isot. On tullut pelattua jalkapalloa nuorempana lähes 10vuotta, niin ne ei vaan katoa, ei sitten millään.
    Mä sitten yritin löytää hyvää tasapainoa sekä juoksulle että salille, mikä alkaa nyt pikkuhiljaa olemaan balanssissa ja huomaan olevani ehkä normaalia useammin tyytyväinen siihen peilikuvaan. Puntarin lukemaa en seuraa, enemmänkin sitä miltä tuntuu ja miltä peilistä näyttää.
    Mutta mennään fiiliksen mukaan, yritän koko ajan enemmän oppia siihen ajatusmaailmaan, että teen tätä kaikkea vain omaksi iloksi ja siksi että tykkään treenata. Ja tykkään elää terveellisesti, mutten kuitenkaan liian kurinalaisesti. Tää kroppa muuttuu koko ajan joten teen sitä mikä milloinkin tuntuu parhaalta…:)
    Mut se on hauska muistella kun kaverin kanssa futisaikoina tyyliin kisattiin kummalla on isommat reidet ja kun tänä päivänä yritän kauheesti tehä töitä, että ne ois mahdollisimman pienet mutta kuitenkin treenatut…mahdoton yhtälö! Joskus nuorena sitä on toivonut että ois sellanen ylihoikka mallivartaloinen ja nykyään taas toivoo, että ois mahdollisimman treenattu eikä mikään narukäsi ;)
    Niin ne ajatukset muuttuu. Mitähän seuraavaks!
    Melkonen sekametelisoppa-kirjoitus, mutta nää on näitä!

    • Mulla taitaa olla samanlainen polku kuljettavana :D Jotenkin sitä oikeasti luulisi, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän kriiseilee kroppaansa. Olisi vain sinut ja kiinnittäisi kiinnostuksensa muihin juttuihin. Mutta ei – kun kropanmuokkaus vaan kiehtoo koko ajan enemmän ja sitä kautta näitä asioita tulee pohdittuakin tosi paljon! Kiva kun kerroit sun ajatuksiasi asiasta, en tunne itseäni niin oudoksi, kun joku mua vanhempikin käsittelee ihan samoja asioita!

      Samaa tasapainoa mäkin oon tässä hakenut jo useamman vuoden ajan. Alunalkaen pelaillut pallopelit läpi ja jumpan kautta siirtynyt salihommiin. Ja nyt kai koitan jotain kultaista keskitietä löytää taas. Ja toi on kyllä hyvä pointti, minkä sanoit – kroppa muuttuu koko ajan! Läpi elämän! Siitäkin huolimatta tai sen vuoksi, että treenaa ja syö tietyllä tapaa. Sekametelisoppaa tää on munkin ajatteluni. Mut kiva et sain tukea sulta :))

      Kiitos kommentista ja kivoja treenejä syksyyn!

  3. Moikka! Miun edellinen kommentti hävis ilmeisesti johonkin bittiavaruuteen, pitää kokeilla nyt paremmalla onnella. :D Oon huomannu viime aikoina siun blogipostauksissa paljon samoja aiheita ja mielipiteitä omieni kanssa. :) Tää kroppa-asia on yks niistä. Ei oo kauaakaan kun hoikka kroppa miellytti silmää, nyt lähinnä lihaksikas ja urheilullinen.
    Toisekseen myös siun kropan tilanne kuulostaa vähän turhankin tutulta. Vaikka treenaisin paljon ja söisin kulutukseeni nähden sopivasti tai vähemmän, kerää kroppa jatkuvasti nestettä ja on semmonen pöhöttynyt olo. Myös se jatkuva väsymys ja ”aivosumu” on tuttua. Oon miettiny aiemminkin kilpirauhasta, mut nää siun kokemukset vahvistaa epäilystä entisestään. Kuitenkin siun ja muitten kokemuksien jälkeen tuntuu turhauttavalta ajatukselta lähtee lääkäriin selvittämään tätä asiaa. Toisaalta taas tää jatkuva epämiellyttävä olo on yhtä lailla turhauttavaa. Onneks siulla asiat on selkiytyny ja oot saanu apua. Se on toiminu isona tsempparina lähtee selvittämään tätä omaa tilannettanikin. Kiitos siis siitä. :)

    • Voiei, se on niin turhauttavaa kun kirjoittaa (pitkän) kommentin, ja sitten se katoaa johonkin! Kiva, että jaksoit kuitenkin kirjoittaa uudelleen :)

      Oon aika paljon käsitellyt näitä kroppajuttuja viimeisen vuoden aikana. Koska no, treenitavan muuttuminen on toki tuonut lisää kroppakeskeisyyttä. ja sitten ne kaikki oudot oireet pitkin tätä vuotta on toki olleet täällä pohdinnan alla, vaikken tiennytkään pitkään aikaan ennen diagnoosia, että mistä kaikki johtuu. Kiva kuitenkin kuulla, että mun pohdinnoista on myös ollut hyötyä muille. Jos sun epäilykset yhtään on herännyt ja olo omassa kropassa tuntuu epänormaalilta, niin suosittelisin kyllä hakeutuu lääkäriin ja pyytää et tarkistaa ne kilpirauhasarvot! Tai selvittää muuta kautta, mistä olotila johtuu. Koska on todellakiin turhauttavaa olla sellaisessa tilassa pitkään!

      tsemppistä asian kanssa <3

  4. :) kuulostaa tutulta. Nuorena (16-25v:nä) piti olla mahdollisimman hoikka ja nyt vanhana, 31v :D haluan olla sen näköinen että viihdyn salilla. Samainen sairaus todettiin kaksi vuotta sitten ja vaikka lääkitykseen löydetään tasapaino aika-ajoin niin silti välillä tulee aikoja milloin on kroppa kun pulla ja neste kertyy joka paikkaan. Sit taas fiksataan ja kaikki on taas ainakin hetken ok. Mutta lohdutuksena sen verran että tässä sairaudesta oppii tuntemaan omaa kroppaansa tosi hyvin, vuoden päästä huomaat kun sun arvot ei oo kohdillaan suuntaan tai toiseen. Surkeinta taas se että tuntuu et ihmiset ei pidä tätä minään sairautena tai että väsymys ym. oireet voi olla ihan todellisia ja oikeesti inhottavia.. mut pääasia kun ite ja lähimmät tietää. Meillä on paljon yhteistä, sali, sairaus, duuni ja tampere ;)

    • Ai meillä on näinki paljon kaikkea yhdistävää, kiva! Ja sullakin on tää kilpparihomma! Ei niin kiva, mut kiitos vertaistuesta ;) On kyl mielenkiintoista kuulla, et miten ihmiset sairauden kans pärjää ja kuinka sen kokee. Etenki siis treenaavat ihmiset! Et kiitos kun jaoit omia kokemuksiasi. Voit uskoa, että talletan näitä kyllä tarkasti mieleeni :) Ja juurikin tuosta kirjoittelinkin joku aika sitten, kun itsekin on vaikea myöntää ja käsittää, että väsymys tms. oire oikeesti johtuu sairaudesta, eikä vain laiskuudesta…….. Mut näinhän se on ja pitäsi iteki koittaa se hyväksyä. Pikkuhiljaa vissii.

  5. Tsemppiä vaan, kyl se siitä! Ite ainakin yritän positiivisin mielin painella eteenpäin ja hyvinä aikoina en edes muista koko sairautta. Sit jos joutuu skippaamaan treenejä niin ajattelen, yritän ainakin, asiat mieluummin kokonaisuutena enkä niin että apua, viikon treeneistä jäi taas se ja se tekemättä jne… oon niin ehdoton 4krt /vko salilla ihminen et jos jää tekemättä niin soimaan itseäni kauan :D Tässä opeteltavaa paljon.. :) mutta siis paljon sairastelu voi myös johtua kilpparista. Tosin sitä on helppo syyttää kaikesta :D

  6. Moi,

    sun valmentaja kuulostaa fiksulta tapaukselta :) Saako kysyä kuka sun valmentaja on?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta