Kotisali päätetty!

Ohoi! Tein päätöksen! Siis sellaisen mun arkeeni vähän isommin vaikuttavan sellaisen. Aika hieno homma. Oon nimittäin maailman surkein tekemään päätöksiä. Mietin aina liikaa eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia, enkä lopulta pääse mihinkään järkevään ratkaisuun. Oon huomannut, että tarviin mun elämässäni ympärilleni sellaisia ihmisiä, jotka on määrätietoisempia kuin minä. Sellaisia, jotka tekee päätöksiä ja mä voin mukautua niihin :D Kuulostaa hassulta, mutta jotenkin oon vaan tällainen. En yksinkertaisesti sanottuna osaa päättää. En, vaikka kysessä olisi jokin arkinen pieni juttu. Tai vaikka saisinkin lopulta päätöksen tehtyä jonkin asian suhteen, sitä edeltää aina pitempi pähkäily.

Ja nyt mä siis vihdoinkin päätin, missä treenaan jatkossa.

Ehkä muistatte, että oon funtsinut eri vaihtoehtojen väliltä koko kuluneen vuoden ajan. Aprikoinut eri salien sijaintien, jäsenmaksujen, salikavereiden, arjen sujuvuuden ja ties minkä kaiken välillä. Ja nyt mä päätin sillain, ettäääää… treenaan jatkossa GoGolla!

IMG_20151030_065412

Siellä oli viikonloppuna sellainen tarjous, että ei tarvinnut maksaa liittymismaksua (100e) eikä loppuvuoden treeneistä mitään, niin koin järkeväksi tarttua nyt tähän tilaisuuteen. Käytännössä maksan siis vasta ensi vuonna treeneistäni sinne. Ja okei, periaatteesta ärsyttää kyllä, että oon kyllä taas seuraavan vuoden kiinni GoGossa, mutta toisaalta, täytyy välillä ottaa rohkeitakin askelia. Ja suurimmat syyt, miksi päädyin tähän ratkaisuun oli a) se, että tuntuu hyvältä rakentaa elämää vähän ”kaupungin toisellekin puolen” ja b) tykkään ylipaljon bodyjamista, niin GoGolla pääsen nauttimaan siitäkin lajista niin paljon kuin vaan huvittaa ja c) GoGon jäsenyydellä saa tosiaan käyttää ihan kaikkia GoGon saleja, niin ei tarvii funtsia et missä voi treenata tai kenen kanssa :)

Wolfille ajattelin jatkossa edelleen ottaa kymppikerran korttia, niin pääsen osallistumaan järkevästi pt-päiviin ja pt-treeneihin. Tälläkin viikolla mulla on buukattuna treenit Killen kanssa ja marraskuun puolivälissä on pt-päivä, niin eiköhän tuo kymppikortti oo ihan pätevä tähän tilanteeseen :) Ja tosiaan työpaikan vaihdoksen myötä pystyn arkisinkin treenaamaan fiksusti GoGolla Hermiassa ja jos sattuu, että oon kotona, niin tokihan sitten sovin treenit kavereiden kanssa joko Wolfille tai GoGolle Parkkiin. Mutta edelleenkin siis ajatus parkissa treenaamisesta yksin tuntuu vähän epähoukuttavalta…. Mut onneks aina voi mennä Wolfille ja onneks GoGolla on treenikamuja, ees muutama <3

Screenshot_2015-10-21-19-26-33-1

En tiedä, mihin suuntaan mun treenaaminen nyt tästä lähtee. Enkä tiedä, oonko tyytyväinen ratkaisuuni vielä helmikuussakin. Enkä tiiä montaa muutakaan juttua. Mutta koska oon enivei maksanut ja käyttänyt GoGota about koko kuluneenkin vuoden, vaikken ole ollut enää jäsenenä, niin uskoisin, että tää oli nyt edullisin ja fiksuin valinta. Ja jos ei, niin kattellaan sitten muuta. Mutta tässä hetkessä – nähhää siis GoGolla! Jokohan siellä muuten miksataan, vähä kutkuttais BodyJamiin tulla miksauksiin ;)?

Milla

12 vastausta artikkeliin “Kotisali päätetty!”

  1. Eiiiiih!! Ei ei ei. Ei! :D Tosin, aattelin itsekin kyllä tehdä huomenna syrjähypyn ja käydä GoGolla jumppaamassa, hups!

    • Noniii!!! Wääh. Älä sano noin ku heti alkoi kaduttaa :’D mut no, aattelin et käyn silti wolfilla niin paljon ku vaa mieli tekee. Koska loppupeleissä tää on nyt mun tärkein harrastukseni nii eipä toi ny haittaa vaikka vähä maksaisi kahdelle salille maksua :D kunhan on helppoo arkea ja kivaa bodata ♡

    • stadiumista! Just lokakuussa kävin ostaa ;) käytän yleensä aina niit socin perusmustia ja olin niitä menossa taas hakee mut sit oliki tullu myös tollasia nii oli pakko kokeilla. Ja musta noi on kyl hienot! :)

  2. Jee! Jee jee jee 👻😘 Sit kun viä sais oikeesti niitä kimppatreenejä sovittuakin… 😂

    • Joo saadaan me! Mä harjoittelen nyt vähä tätä uutta elämää uudessa työssä ja kaupungin toisella puolen. Mut sit ku oon keskustassa tai vähä enemmän sujuu uusien etäisyyksien kaa nii mennää ;)

  3. Mun mielestä tuo kuulostaa loistavalta ratkaisulta, kun kerran Wolfille saa 10 kerran lippuja.
    Miksailut saa kuulemma aloittaa 8.11.

    • Näin mäkin sen ajattelin! Ku pelkkä wolf sulkee pois gogon mut jäsenyys gogolle mahdollistaa silti niin paljon Wolfia ku vaa tykkää ;)

      Kiitti vinkistä! Ens viikolla vois sit jo jumpataki vähä.

  4. Jeiiii:-)
    Uudesta Parkista on tullut just tosi hieno.
    Ja hei, jee BodyJameilylle!
    Nähdään jouluna sielä siis :)
    <3

    • Samaa oon kuullu kans! :) Täytyy käydä testaa joku päivä jos sais jonkun kaverin messiin..

      Joulunajan jamit kuulostais hyvältä ♡

  5. Moi! Kommentoin nyt tähän uusimpaan postaukseen, vaikka et tässä kilpparistasi höpötäkään. Halusin vaan siis tosiaan poiketa näin fellow kilpirauhaspotilaana vinkkaamaan sulle Armour Thyroidista lääkevaihtoehtona! En tiedä onko Tampereella atm lääkäriä joka tuota määräisi, mutta itse sain omani aikoinaan Helsingistä yksityiseltä (nykyään soittelen sinne kerran vuodessa, kerron arvoni ja lekuri uusii respan) ja oli kyllä jokainen ropo sen keikan arvoinen. Itse lääkkeenkin hinta siis on todella suolainen, mutta näin omasta puolesta voin sanoa että tuskin vaihtaisin enää tyroksiiniin vaikka purkin hinta nousisi tonniin. :D Oma autoimmuunityreoidiittini on kylläkin todella vaikeahoitoinen, koska mulla on muitakin endokrinologisia sairauksia, mutta on Armouriin vaihdon jälkeen ollut selkeästi paremmassa hoitotasapainossa (jopa palaudun treeneistäni!) Vissiin moni vähän vähemmän monisairaista taas sitten ylistää tuota jopa elämänsä pelastaneeksi ihmepilleriksi. Onko sulta muuten mitattu rauta- ja FERRITIINItasot? Alhainen ferritiini saattaa aiheuttaa joskus hankaluuksia kilpirauhaslääkkeiden nostojen suhteen (mm. liikatoimintaoireita), joten rauta on lisäravinteena must. Itse syön gluteenitonta Floravital Saluxia, imeytyy hyvin kun on nestemäisessä muodossa, tuota löytyy esim. Sokoksen luontaistuoteosastolta. :) Hyviä treenejä, kyllä niitä cheat-päiviäkin alkaa mahtua mukaan kunhan saat terveytesi kuntoon!

    • Moikka!

      Kiitos kommentista, kyllä näitä saa laittaa ihan mihin postaukseen tahansa :) Multa ei oo varmaankaan mitattu noita sun mainitsemia juttuja. Tai no, paljon on mitattu kaikkea mut kaikki mitä oon tuloksia kuullu nii on ollu normaalei. Et ihan perinteisesti lähettyvillä tyroksiini tyroksiinilla vaa hoitaa vajaalla toimivaa :D En oo rautaa hoksannut ekstrana ottaa mut nyt ku otit puheeks nii pieni muistikuva on et lääkäri sitä suositteli. Sano kai jotai siitäki et mihin aikaa päivästä olis fiksuinta ottaa mut emmä enää muista mitää ohjeita :D

      Mut joo. Kiitti vinkeistä ja tsempeistä! Kyllä tää tästä. Pikkuhiljaa :) Hyvää marraskuun jatkoa sinneki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta