Motivaatiota uudesta treeniohjelmasta!

Jee, mulla on uusi treeniohjelma! Oon kyllä ollut oikein tyytyväinen tähän saakka duunailemaani voima- ja voluumikiertoon, mikä on siis pyörinyt tämän vuoden maaliskuusta asti. Mutta nyt kun toivoin paria pientä fiksiä käytäntöön – kaipasin muun muassa lantionnostoja takaisin ohjelmaan ja vähemmän rintatreeniä – sainkin kokonaan uuden treenisysteemin paluupostissa! Aika cool ;) En valita. Sillä ei oo montaa niin kutkuttavaa tunnetta maailmassa kuin tämä, mikä syntyy, kun pääsee ajamaan uutta ohjelmaa sisään.

En malta odottaa!

Screenshot_2015-11-23-17-13-29-1

Sain ohjelman luettavakseni viikonloppuna, ja koska tänään oli lepopäivä treenistä, aloitan huomenna ensimmäisellä osalla viidestä. Jatkossa teen siis viisi treeniä viikossa. Tai ainakin pyrin siihen. Se, mikä uudessa jaottelussa on huikeeta, niin mulla on jatkossa kaksi jalkatreeniä viikossa!! Etureidet on siis eroteltu takareisi-pakaratreenistä. Ja rintaa on vähemmän, niinkuin toivoin. Ja treenitapakin muuttuu kyllä ihan taas uudenlaiseksi!  Jos vuosi sitten syksyllä tein paljon supersarjoja ja kovalla sykkeellä, oli kuluneen puolivuotisen voimatreenit pitkine palautuksineen taas ihan toisenlaista treeniä. Ja nyt alan treenata ’lihasten hermotusta helvetin kovaksi’, kuten asia mulle paluupostissa sanottiin ;) Käytännössä tämä selviää vasta kun pääsee kokeilemaan. En edes ymmärtänyt kaikkia kohtia, mitä paperille oli rustattu, mutta kysyin jo ensimmäiset kysymykset ja loputhan täytyy selvittää sitä mukaa, kun käytännössä huomaan, etten ole varma mitä olen tekemässä :D Ja oon onneks varannut viikon päähän myös pt-treenit, niin aion hyödyntää senkin session siinä mielessä, että tehdään yksi näistä viidestä treenistä, Kerkiän todennäköisesti tällä viikolla tehdä neljä ensimmäistä. Uuden ohjelman haltuunotto vie mulla ainakin yleensä hetken aikaa. Ensin menee aikaa siihen, kun selvittää, mitä on käytännössä tekemässä. Ja sitten siihen, että löytyy sopivia treenipainoja. Ja sitten siihen, että oppii oikeat tekniikat ihan oikeasti. Ja sitähän se oikeastaan onkin ;) Treenailua mutta samalla parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen pyrkimistä. Tässä vaiheessa en voi olla korostamatta treenivihkon tärkeyttä omassa tekemisessäni. Saan sinne kätevästi reaaliajassa kirjattua painot ja toistot, ja sitä kautta löydän pikkuhiljaa oikeat levelit ja pidän tietyn tason tekemisessäni – jos tiedätte mitä tarkoitan.

Ehkä musta tulee tulevaisuudessa taas vähän voimakkaampi, kun saan hermotustani parannettua ;) Saas nähä! Joka tapauksessa,  mun fiilikset on menneet koko syksyn ajan nousevaa käyrää pitkin. ja nyt kun päivitettiin kuulumiset, ruokavalio ja treeniohjelma ajantasalle, niin jestas, tuntuu taas ihan sairaan motivoituneelta ja siistiltä ja hykerryttävältä ja siltä, että mikä tahansa on mahdollista! :D Vähän samalta kuin vuosi sitten, kun olin justiin vasta aloitellut valmennuksessa. Paitsi että nyt oon jo vuoden varrelta saanut paljon hyvää oppia mukaani. Suunta vakaasti eteen- ja vähän ylöspäinkin ;)

Screenshot_2015-11-19-08-30-16-1-1-1

Tuleeko sulla samanlaisia fiiliksiä uudesta treeniohjelmasta? Tai ruokavaliosta? Jotenkin ihan uutta motivaatiota, vaikkei se motivaatio missään vaiheessa olis edes kadoksissa ollutkaan. Stay tuned, kuinka kujalla oon tässä ekoilla viikoilla kun alan käytännössä tutustua ohjelmaan :D Selviää sekin, kuinka ihanaa ja kamalaa se hermotuksen rakentaminen onkaan ;)

Milla

9 vastausta artikkeliin “Motivaatiota uudesta treeniohjelmasta!”

    • COOL♡ arki jatkuu iha niinku ennenkin mut jotenki nää aina buustaa iha uudella tavalla ;)

  1. Tulee! :D Samaan aikaan et malta oottaa et pääset testaan sitä ekaa kertaa ja samalla jänskättää, mut en tiiä miks :D

    • Nimenomaan nii!! Huomennakin joutuu koko päivän jännittää ku iltavuoro töis nii pääsee vasta kuuden aikaa salille :’D

  2. Kuulostaa kivalle! :-)

    Sulla tuntuu olevan niin ihana asenne treenaamiseen – jopa kadehtittava. ;-) itsestä tuntuu, että syksy on tehnyt hallaa treenimotivaatiolle. En ole tosin ollut aivan kunnossa, mutta ei ole treenaaminen muutenkaan maistunut, kuten ennen. Olen kuitenkin yllättänyt itseni: olen osannut olla piiskaamatta itseäni. Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä, ottanut vain satunnaisia juoksuaskelia, tehnyt vähän porrastreeniä ja salilla kevennellyt. Olen jopa kokeillut uusia jumppia. ;-)

    Ehkä osasyynä on se, että tavoite ei ole niin kirkkaana mielessä. Pudotin vuoden aikana paljon painoa ja nyt on aikalailla optimaalinen paino, sen kilon pari voi ottaa pois fiksaamalla ruokavaliota. Peppua voi saada aina paremmaksi, mutta mulla ei ole esimerkiksi suurta motivaatiota nostaa voimatasoja tai kasvattaa lihasmassaa – ainakaan tällä hetkellä. Onneksi treeneistä tulee aina hyvä fiilis, ja se saa jatkamaan jonkinmoista treenausta! :)

    • Mun mielestä sekin on kyllä arvostettavaa, että osaa ja pystyy sopeutua myös sellaisiin kausiin kun treenit ei niin täysiä kulje tai innosta. Koska kyllähän tässä elämässä ehtii pomppia kyllästymiseen asti vielä :)

      Hyviä pohdintoja ja keinoja oot kyllä kehitellyt treenimoivaation nostamiseen! Ja niinku sanoit, tärkeintä et jos ei mitää muuta jää käteen tai ei ole selkeää treenitavoitetta niin on ainaki hyvä fiilis ;)

  3. Moikka! Oon nyt aikani seuraillut sun blogia ja oot saanu mun mielenkiinnon heräämään liittyen noihin fitfarmin valmennuksiin. Motivaatiota tuntuu yksin olevan hirmu vaikea pitää yllä, joten aattelin että olisikohan tuollaisesta valmennuksesta hyötyä kun kuitenkin kova hinku olisi saada tuloksia. Yksin treenatessa vaan tuntuu että ne tavoitteet jotenkin helposti haalenee siellä mielessä ja sortuminen ruokavalion ohi ja treenien skippaaminen on liiankin helppoa. Mietin tuossa vaan noita paketteja, kun niissä edullisimmissa on vaan yks pt treeni valmennuksen aikana, niin mistä sitä sitten oikeestaan maksaa? Onko jotain tapaamisia kuitenkin vai miten edistystä seurataan? Ja tuleeko siinä kuitenkin semmonen olo, että on sille valmentajalle tilivelvollinen syömisistä ja muusta vaikkei sitä juuri henkilökohtaisesti tapaakaan? Tarvisin nimittäin ehkä just sitä tilivelvollisuutta että pysyisin ruodussa :) Ja jos saa myös udella, niin onko sulla mikä noista valmennuspaketeista ollu käytössä ja ootko ollu tyytyväinen vai muuttaisitko jotain? Kiitos jo etukäteen vastauksista :)

    • Moikka! Ihana kommentti ja kysymykset! Mä ennoo päässy läppärille hetkeen ja puhelimella on tönkkö kirjottaa. Vastaan kaikkiin mahdollisimman pian! Vaik tästä sais kyllä ihan postauksenkin tehtyä. Pahastuisitko jos kirjoittaisin vastauksen sillain? :)

    • Postausvastaus sopii vallan mainiosti :) mitä enemmän tietoo niin sen parempi. Jään kuulolle :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta