Jos jokainen meistä tuntisi olonsa hyväksi…

Kaupallinen yhteistyö: Unelma itsestä

Jees, kattokaa mikä kolahti postiluukusta tällä viikolla! Unelma itsestä -työkirja. Sehän tarkoittaa sitä, että oon osallistumassa Tammikuussa alkavaan Unelman itsestä -online valmennukseen. Puhuin aiemmin syksyllä, että saattaisin olla jonkinlaisen mentaalivalmennuksen tarpeessa. Tai no, oonhan mä sitä saanut valmennuksen kautta jo vaikka kuinka paljon. Mutta nyt kun tarjoutui tilaisuus, niin ajattelin kokeilla tämänkaltaista valmennusta oman projektini tueksi.

”Hyvinvointi on paljon muutakin kuin oikein syömistä tai liikuntaa. Ennen kaikkea meidän on tunnnettava olomme hyväksi – opittava rakastamaan itseämme.”

Unelma itsestä -työkirja

Screenshot_2015-12-06-10-55-26-1

Jos jollekin teistä ei ole entuudestaan tuttu tämä Unelma itsestä, niin ytimekkäästi ilmaistuna se on siis valmennusohjelma, jossa keskitytään hyvinvoinnin eri osa-alueisiin ja tavoitteena on oppia elämään täyttä elämää. Valmennus kestää neljä kuukautta, ja siitä voi valita itselleen olennaisimmat osa-alueet käsittelyyn. Kuulostaa hienolta, ja ensikuulemalta saattaa helposti ajatella, että jotain kummallista hihhulointia. Mutta muhun ainakin kolahti kovasti paitsi se, että valmennuksen kautta pääsee pohtimaan treenaamiseen ja syömiseen liittyviä juttuja, myös unelmointia, omaan tekemiseen luottamista ja omiin tavoitteisiin uskomista vahvistetaan.

”Unelma itsestä -valmennuksen tarkoituksena on tukea matkaasi kohti parasta versiota itsestäsi.” (lainaus työkirjasta)

Ehkä blogin kauttakin on saattanut välittyä, mutta oon välillä kovin epävarma, laitan harvoin itseni etusijalle ja toisinaan jotenkin on vaikea heittäytyä asioihin. Toivon valmennukselta, että saisin rohkeutta kulkea omia unelmiani kohti – ettei aina tarvitsi pelata varmanpäälle ja tehdä varasuunnitelmaa ja varasuunnitelman varasuunnitelmaa. Ja että oppisin arvostamaan itseäni vähän enemmän. Uskomaan ja luottamaan siihen, että ansaitsen hyvää. Että mulla on oikeus ja velvollisuuskin elää parasta mahdollista omannäköistäni elämää ja olla hyvä juuri sellaisena kuin olen. Tällä hetkellä mietin kovinkin paljon, miten muut mut määrittelee, mitä odotuksia muualta tulee. Ja välillä on vaikea arvostaa itseään tarpeeksi. En varmasti ole ainoa. Koska tämänkaltaisille valmennuksille on oma kysyntänsä. En tiedä, saanko valmennuksen kautta vaikutettua näihin asioihin. Mutta saatesanat ovat ainakin lupaavat:

”Unelmat on tehty elettäväksi ja nyt on sinun aikasi elää ne todeksi.”

 Screenshot_2015-11-14-11-43-31-1

Valmennusjakso, johon osallistun, alkaa siis Tammikuun puolivälissä. Tulen varmasti päivittämään pohdintoja aiheisiin liittyen tänne blogiin kevään aikana. Ja toivottavasti oivaltaisin myös jotain uutta ;)  Ei ollenkaan huono tavoite, että jokainen meistä voisi tässä elämässä mahdollisimman hyvin – vai mitä? Ootko sä kuullut Unelma itsestä -valmennuksesta tai mahdollisesti jopa itse osallistunut siihen? Minkälaisia ajatuksia tai kokemuksia?

Milla

6 vastausta artikkeliin “Jos jokainen meistä tuntisi olonsa hyväksi…”

  1. Kuulostaapa kivalle! Itselleni oli täysin tuntematon juttu, mutta herätti kyllä mielenkiintoa. Tuon työkirjan voisin hankkia! :)

    • Öööö. Itseasiassa oikein hyvä pointti! Kiitos. Tämän ei ollut tarkoitus olla mikään mainos eikä tää ole mikään sovittu yhteistyöpostaus. Mutta tammikuussa alkava valmennus toteutetaan yhteistyössä kyllä. Olin vaan nyt niin innoissani kun työkirja oli ilmestynyt postiluukusta että halusin heti päästä hehkuttaa asiaa enkä ajatellut sen enempää. Mutta markkaan tohon alkuun ny varmuuden vuoksi viralliset koordinaatit, koska en nyt itsekään oikein tiedä miten kuuluisi toimia :D Pahoittelut jos johdin jotenkin harhaan, ei ollut millään tapaa tahallista.

    • Ok, hyvä kun merkitsit. Kannattaa kiinnittää näihin huomiota tulevaisuudessakin. Sinähän et tosin ole paljon yhteistöihin päässyt/ryhtynyt, joten ymmärrettävää että unohtui.

  2. Loistava päätös lähteä mukaan! :) oon itse ollut aiemminkin mukana ja nyt tammikuussa taas :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta