Mun sosiaalinen elämäni oli siellä, kuntosalilla

Kuten ainakin pidempään blogiani seuranneet tietävät, olen seilannut kahden kotisalin väliä jo useamman vuoden ajan. GoGolla tykkään käydä BodyJamissa ja Wolfilla on paras bodata. Siinä ristiriidassa oon elellyt pitemmän aikaa. Välillä irtisanoin GoGon jäsenyyden ja toisena hetkenä liityin kuitenkin takaisin. Nyt oon siinä tilanteessa, että mulla on mahdollisuus käydä kummallakin salilla: jatkuva jäsenyys on GoGolle ja kertoja on ladattuna Wolfin tägille. Oon ollut tilanteeseen oikein tyytyväinen, koska mahdollisuudet on siis edelleen kumpaankin ja oonkin hyödyntänyt niitä tilanteen mukaan. Oon käynyt about kerran viikossa tanssimassa GoGolla. Ja tavallisina arkipäivinä GoGo hermia on kotimatkan varrella kätevästi työpäivän jälkeen. Wolfilla sitten erikseen sovittuina päivinä joko pt-treeneissä tai kavereiden kanssa. So simple.

Käyn siis pääasiassa GoGolla tekemässä treenini. Mutta nyt viime aikoina oon käynyt kuitenkin tavanomaista useammin treenaamassa myös keskustassa Wolfilla. Meillä on yhteinen whatsappiryhmä wolfin treenikamujen kanssa, niin sieltä saattaa saada kopin, jos jollain sattuu olemaan samaan aikaan esimerkiksi aamuvuoro ja sen päälle treeni – on sitten menty yhtä aikaa :) Ja samoin viime aikoina on ollut pt-treenejä ja pt-päivä, joiden vuoksi olen myös kuluttanut enemmän wolfin käytäviä kuin GoGon. Ja tiiättekö mitä? Mulla on ihan hirveä ikävä sitä arkea, kun mun treenikamujen kanssa käytiin aktiivisesti Wolfilla. Joskus aikoinaan yksi syy siihen, miksi en halunnut irtisanoa GoGota oli se, että mun kaikki kaverit kävi siellä. Mutta nyt homma on kääntynyt ihan päälaelleen! Tällä hetkellä mun salitreenikaverit on about kaikki Wolfilla. Ja mikä kamalinta, mä itse en.

Screenshot_2016-02-02-16-15-40-1

Eikä sillä, mä kyllä tykkään treenata yksin. Arkisin aikataulutkin on vähän tiukemmat kuin viikonloppuisin, joten itsekseen tehty jämpti treenisetti sopii työpäivän jälkeiseen kuvioon paremmin kuin vahingossa pitkittyneet kimppatreenit. Ongelma ei siis ole siinä, ettenkö haluaisi treenata yksin. Ei. Vaan ongelma on siinä, että mä oon huomannut sosiaalisen elämäni kaventuneen muuton ja salinvaihdoksen myötä. Ennen mun työkaverini elivät tätä samaa elämäntyyliä kuin mäkin – töissä oli kiva vaihtaa ruokiksella eväskuulumisia ynnä muuta hassua :D Ja vaihdettiin aina työvuorojakin sillain, että päästiin fiksusti samaan aikaan treenaamaan. Ja vaikka silloinkin tehtiin omia treenejä, niin lämmiteltiin yhdessä ennen puntille menoa. Ja samoin tehtiin loppuverkka yhdessä ja monesti jäätiin ihan vain venyttelemäänkin. Ei se venyttely kuitenkaan ollut se juttu, vaan enemmänkin kuulumisten vaihto.

Mun sosiaalinen elämäni oli siellä, kuntosalilla.

Ja olin kovin tyytyväinen, että lähimmät ystävät olivat juurikin niitä, joiden kanssa pysyy aktiivinen yhteydenpito yllä ihan vain sillä, että nähdään salilla. Ei vaadi mitään ylimääräisiä ponnistuksia. Menee siinä arkikuvioiden ohessa. Vaikea selittää, mutta jos joku teistä on ollut samanlaisessa tilanteessa, niin ehkä saitte pointista kiinni? Mä en vain jaksa vaivautua näkemään ihmisiä sitä varten, että lähdetäänpäs tästä nyt kahville istumaan. Kenellä sellaiseen on aikaa?? Tai kai kaikilla sama aika on käytettävissä, mutta kyllä tää harrastus vaatii sikäli rutiinia, että töistä on mentävä puntille ja puntilta tarvii mennä syömään päivällistä. Ja sitten onkin jo ilta :D Okei, älkää nyt saako väärää kuvaa – tottakai mä haluan nähdä mun ystäviäni eikä kaikki heistä käy puntilla. Ja heidän näkemiseen onkin omat aikansa. Mutta siis kaipaan nimenomaan sitä, että mulla olisi arjessa nämä ystävät, jotka jakavat samanlaisen elämäntyylin. Arjen salikavereita.

Screenshot_2015-11-21-18-03-23-1

Tällä hetkellä mä teen itekseni kaikki arkipäivien treenit. Koska en käy enää aktiivisesti Wolfilla. Ja miksi asia sitten harmittaa mua, niin treenaaminen ei kuitenkaan ole mulle vain vakavaa ja totista omaan napaan tuojottelua, vaan myös ne ihmiset on tärkeässä osassa hommaa. Mielelläni ottaisin takaisin sen ajan, jota sain vielä viime syksynkin elää.  Semmosta yhdessä innostelua ja tekemistä. Jonkun mielestä voi olla turhaa, että kaipaan salipiirieni sosiaalista elämää. Salillahan käydään treenaamassa. Onhan se totta. Mutta mulle treenin lisäksi myös arkiviikkojen sosiaalinen elämä oli  siellä. Ja sain silti treenini kunnolla tehtyä. Ja nyt kun oon nähnyt väläyksiä tästä entisestä elämästä – käynyt wolfilla bodailee ystävieni kanssa – niin jotenkin huomaan, että kaipaan ihan hirveästi sinne. Kun se treeni ei ole mulle se ainoa asia. Niin typerältä kuin se jonkun mielestä kuulostaakin. Myös ne ihmiset tekee harrastuksesta innostavan! Tokihan voisin edelleen suunnata töistä Wolfille treenaamaan. Vaikka joka päivä. Mutta koska olen myös mukavuudenhaluinen, niin ylimääräinen tunti-kaksi, mitä siellä treeenaamiseen menisin verrattuna GoGolla käymiseen (koska matkat), ei kuitenkaan houkuttele niin paljon, että käytännössä tekisin niin. Tavallisena treeni- ja työpäivänä reissussa menee kaksitoista tuntia. Jos lähtisin vielä keskustaan treenaamaan, päivät olisivat kolmetoista-neljätoistatuntisia. Ei varmaan jäisi voimia enää kirjoitella blogia :D Eliii, missä ootte mun GoGo hermian treenikaverit :D

Okei, tää oli ny taas tällainen ajatuspyöräpostaus, eikä tarkoituksena ole löytää vastauksia mihinkään. Teki vaan mieli kirjoittaa ja koota pohdintaa ylös, kun jäi niin haikea mieli taas tänää, kun käytiin Wolfilla juoruilee. Eiku reenailee ;)<3 Mennäänhän taas pian! Kuulostaako teidän mielestä ihan hassulta tai jotenkin väärältä, että mulle on niin iso motivaattori ja innostus treeniviikoissa oman tekemisen lisäksi yhtälailla se, että ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat saman intohimon? Ja että salipiirit on se suurin sosiaalinen elämä? Kuka muka ei tykkäis hyvän treenin päälle jäädä venyttelee ja huoltaa kehoa venyttelyalueelle tai mennä vaikkapa saunomaan ja samalla juoruilemaan kavereiden kanssa? Mun mielestä se on ihan kiva osa tätä kuviota, ja on kyllä vähän tylsää, että nyt se puuttuu vähänniinkuin kokonaan.

Treenikengissä on myös Facebookissa / Instagramissa

Milla

4 vastausta artikkeliin “Mun sosiaalinen elämäni oli siellä, kuntosalilla”

  1. Just hetki sitten puhuttiin ystävän kanssa tosta että miten se aika menee arkisin kun käy salilla. Herätys, töihin, salille, ruokaa, nukkumaan. Ja sama uudestaan. Viikonloppuna teen ruokia valmiiks että on helpompaa viikolla. Ihanaa kun on ystävä joka tajus tälläkin viikolla että vaihettiin kahvillemeno päivää koska mun pitää saada kaikki treenit tehtyä. Ja välillä mennään yhessä salille ja välillä ollaan suunnitelu ja tehty yhteistreenejä. Puheen aiheet on usein treenaamisessa, ruuissa tai salista missä molemmat käy. Toki puhutaan kaikkea muutakin mutta on ihanaa kun on joku jonka kanssa jakaa fiiliksiä mitä muut ei ymmärrä. Juurikin mitä kirjotit laihdutus onnistumisista. Ihan normi treenaaminen/salilla käynti herättää muissa ihmisissä täysin eri ajatuksia kun itsessä.

    Myös ryhmäliikunnat on ollu mulle aina tärkeitä ja tykkään niistä kauheesti. Tällä hetkellä teen samanlailla kun sinä että yhdistän salitreenin sekaan pari tuntia. Tosin samalla salilla.
    Sun blogia ok kiva lukea kun itellä on monesti samanlaisia ajatuksia mistä kirjoitat :)

  2. Haha, salipiirit niin on se mun sosiaalinen elämä melko pitkälle, että melkee naurattaa 😄

    • Been there ;) Eipä mekään olis tutustuttu ilman salielämää et hyvä juttu vaa :)

  3. Tykkään tavallaan käydä treenaamassa kavereiden kanssa, mutta kun ne ei koskaan treenaa täysillä ettei reidet enää kasva jne, joten sillon ei kyllä tuu lisäpuhtia omaankaan treeniin. Mutta alku- ja loppulämmittelyissä höpöttely on mukavaa :) ps. käyn gogolla ja asun suht lähellä hervantaa, vaikka useimmiten käyn parkissa, mutta en tiiä uskaltaisko tämmönen rimppakinttu ilmottautuu treeniseuraks :DDDDDD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta