Kuka muka valvoo yli yhdeksään?! -Vireystilapohdintoja

”Mun iltani alkaa vasta siinä ysin pintaan” Öööö, siis mitä?!  Kuului keskustelumme eräänä päivänä työkavereiden kesken. Monen aikuisen ilta ilmeisestikin oikeasti alkaa vasta siinä yhdeksän kieppeillä. Silloin on saatu kotivelvollisuudet hoidettua, ja on hyvää aikaa keskittyä rentoiluun – telkkarin katsomiseen tai vaikkapa koneella tsättäilyyn. Kai? Itsehän olen aivan tsippi 2030 ja iltapalan jälkeen raahaudun sänkyyn yhdeksäksi, viimeistään vähän yli. Jos yhdeksän jälkeen laittaa mulle whatsappia, niin harvemmin saa enää kiinni. Monelle kaverillekin on tuttua aamulla laittamani paluuviestit, jotka alkaa saatesanoilla ”sori, olin yllätysyllätys nukkumassa jo, kun pistit viestiä”. Viimeksi eilen illalla pohdiskelin ääneen ihan raatona sohvalla maatessani salkkareita kattellen, että oikeastiko ihmiset tässä kohti iltaa alkavat vasta piristyä :D Vaikea uskoa. Tästä innostuneena havainnoinkin päivänä mittaan itseäni – miten mun vireystilani kulkee hereilläolon aikana.

Herään tavanomaisesti uuteen päivään puoli kuuden ja puoli seitsemän välissä. Oon aina innokas ja energinen heti aamusta. Tänäänkin naurettiin mun silmäpusseille heti kuus ja kakskymmentä. Aika ihanaa kyllä asua tollaisen aamuihmisen kanssa, on sama vireystila pitkin vuorokautta ;) Aamuisin oon aina tehokas ja hyvällä tuulella, tulee touhuttua kaikenlaista mahdollista, mitä nyt vain ehtii ennen työpäivää. Vireystila asteikolla nollasta kymmeneen – melkein kymppi. Töissä arki on niin aktiivista tekemistä, että pysyy väkisinkin skarppina kahdeksasta neljään. Kävellen, kontaten, ulkoillen ja siirtyen pitkin päivää. Ei tuu juurikaan istuttua. Istuminenhan se vasta puuduttaa ja väsyttää, vai mitä. Opettajana en ole juuri koskaan edes nukkarissa, joten siinäkään välissä ei ehdi tulla pysähtymistä ja väsähtämistä. Ainut, mikä vaikuttaa vireystilaan välillä merkittävästi, on nälkä. Jos esimerkiksi lounaalle pääsy venähtää. Ja samaten nälkä iskee myös siinä kahden-kolmen välissä iltapäivällä, mutta kun siinäkin syö kunnon eväät, pysyy verensokeri tasaisena, eikä tule toista paljon puhuttavaa ilmiötä ”iltapäiväväsymystä”. Ei mulla sellaista ole. Vireystila yhdeksän.

IMG_20160220_083812

Kun pääsen töistä joskus neljän ja viiden kieppeillä, kipittelen useimmiten salille. Joskus tulee pieni notkahdus energiatasoihin. Kun on koko päivän touhottanut töissä, saattaa bussimatkalla pohtia, että kulkeekohan tänään, jaksaakohan sitä oikeasti? Vireystila seitsemän ja puoli. Mutta useimmiten kuitenkin treenin jälkeen on energinen ja freesi olo – onneksi lähdin! Kotona olen viimeistään salkkareiksi. Siinä kohti vireystilaan alkaa tulla isompi notkahdus. Rentoilumoodi ehkä, ehkä pakollinen paussi päivän tohinoitten jälkeen. Treenien ja töitten jälkeen sohva ja salkkarit on oikein houkutteleva vaihtoehto. Tuntuu kivalta olla vain paikallaan, olla tekemättä mitään. Vireystila kuusi. Salkkareitten jälkeen alan jo haaveilla nukkumaanmenosta. Iltapala on puoli yhdeksän jälkeen, ja kuten sanottua, on ehkä maailman paras tunne mennä ysiltä nukkumaan. Väsyneenä aktiivisen päivän jälkeen. Mä oon siis oikeasti ihan tsippi klo 21. Vireystila jotain nollan ja yhden välistä. En osaa edes kertoa, mikä olisi niin tärkeää, että suostuisin arkena valvomaan siitä pidempään. Ja kyllä, kutsun sitä valvomiseksi.

Mun vireystilani kulkee siis sellaista aikalailla tasaista laskua iltaa kohti. Aamulla ja aamupäivällä on virkeimmilläni, ja iltapäivää sekä iltaa kohti väsyy pikkuhiljaa. Ruokavaliolla, päivätyöllä ja säännöllisellä harrastuksella tulee tietysti pidettyä tietynlaista vireystilaa yllä. Jos söisi huonosti tai tekisi vuorotyötä, vireystasot olisivat varmasti ihan erilaiset vuorokauden eri aikoina. Mulle tää kuitenkin toimii. Enkä kyllä jaksaisi mun arkeani, siis ihan vain töitä ja treenejä ja näitä blogihommia, jos nipistäisin jostain osa-alueesta. Työpäivän jälkeen kun oikeasti jää vain se 4-5 tuntia aikaa ennen nukkumaanmenoa :D Mutta toisaalta, kuinka siistiä, kun voi tehdä vaan itselle tärkeitä juttuja ja mennä omien tarpeiden mukaan. Silloin nukkumaan, kun itse haluaa ja valita sellaisen työn, että pystyy ja jaksaa tehdä treenihommia ;)

Screenshot_2015-12-14-20-21-04-1

Kulkeeko sun aktiivisuus ja vireystila samaa rataa: aamusta on virkeimmillään ja siitä iltaa kohti väsähtää pikkuhiljaa? Olisi kiva kuulla, jos joku iltaihminen sattuu lukemaan tätä, minkälainen on iltaihmisen kokema vireystila pitkin päivää? Milloin on vireystila kymppi ja milloin ihan nolla? En osaa nimittäin kuvitella esimerkiksi väsymyksen tunnetta aamuisin, enkä tiedä, miltä tuntuu olla aamuisin pahalla tuulella siitä syystä, että väsyttää. Enkä myöskään tiedä, miltä tuntuu nouseva fiilis iltaa kohti?  Oon myös miettinyt sitä, milloin iltaihmiset ja nämä yli-yhdeksään-valvovat ihmiset nukkuvat? Musta tuntuisi ihan kamalalta ajatukselta kerätä arkiviikolla univelkaa. Vai onko niin, että näille iltakukkujille riittää vähemmän nukuttuja tunteja. Tai ehkä heidän työrytminsä on erilainen, sehän on toki luonnollinen selitys osalle porukkaa. Mutta päiväkodintätejä se ei selitä, heillähän on sama rytmi kuin mulla! Ehkä se on tää saliharrastus ja vuorovaikutustyö, jotka tekevät sen, että päivisin on hyvä vireystila yllä, mutta on kuitenkin nukuttava joka yö kahdeksasta kymmeneen tuntia, jotta sama jatkuu seuraavanakin päivänä. Ehkä? Ja siis omalla kohdallanihan tämä toimii. Teen työtäni ahkerasti ja innolla ja vapaa-ajalla keskitän energiat mulle tärkeisiin juttuihin, kuten bloggaamiseen ja treeneihin. Joku aina välillä kysyy, miten jaksan olla iloinen ja touhuta niin paljon ja sporttaillakin vielä. Niin sanoisin, että ihan vain sen ansiosta, että en valvo yli yhdeksään.

Treenikengissä on myös Facebookissa / Instagramissa

Milla

50 vastausta artikkeliin “Kuka muka valvoo yli yhdeksään?! -Vireystilapohdintoja”

  1. Ite meen kans nukkumaan viimestään 10 (jos sattuu 9-10 tulla tv:stä seuraamani sarja) mutta pyrin kyllä siihen että klo9 olisin jo nukkumassa! Oonkin saanut paljon vinoilua ystäviltä sekä välillä perheeltäkin, kun menen niin aikasin nukkumaan (eli en vastaa whatssapp viesteihin :D) On muuten jännä, miksi aikaista nukkumaanmenoa pitää selitellä ja keksiä paljon perusteluita? Ite tarvitsen ainakin paljon unta ja jos herään arkisin joka päivä 5.30 niin ei se sovi että mennään 11 jälkeen nukkumaan :D

    Mun paras ystävä on iltavirkku, onkin hauska jos yritän tavoittaa puhelimella aamusta/aamupäivästä ei saa vastausta. Vastaukset tulee iltapäivällä. Mä taas lopetan vastaamisen siinä 9 maissa ja ystävän vastaukset tulee siinä 1-2 maissa yöllä, hullua :’D

    • Hauska et joku muukin saa kuittia noista whatsapeista ;)

      Ehkä tuohon selittelyntarpeeseen liittyy vähän sama kuin siihen, että pitäisi selitellä jos ei paljoakaan lähde mihinkään vaan pitää kalenteria sopivan väljänä. Nykyisin kai kiire ja suorittaminen on enemmän coolia ku kotona rentoilu ja aikasin nukkumaanmeno. Kuulostaa vähä laiskalta ja tylsältä jos niitä tekee;) Vaikka oikeastihan tässä elämänmenossa rentoutuminem ja lepo on tosi tarpeellista!

  2. Uskoisin, että monilla 8-16 hommissa olevilla iltakukkuminen on sitä, ettei kuunnella oman kehon viestejä. Valvotaan sen iltaväsymyksen ohi (onnistuu kyllä allekirjoittaneeltakin tarvittaessa…) ja sitten aamulla kellon soidessa ollaan kuolemanväsyneitä. Töissä nää ihmiset alkaa olla keskivartalolihavia viimeistään kolmevitosina. Kun taas kaikki mun tuntemat aamuvirkut jotka ”tylsinä” menee sänkyyn viimeistään kympiltä on hoikkia ja energisiä tyyppejä vielä kolmenkympin jälkeenkin. Aiheesta taitaa olla tutkimuksiakin – iltavirkut sairastavat enemmän tms.

    • Voi hyvinkin olla. Ilmeisesti moni keksii kaikkea kivempaa tekemistä kuin nukkuminen…. En oo tutustunut aiheen tutkimuksiin mutta mielenkiintoinen ajatus kyllä! Toivottavasti itekin on vielä myöhemmin elämässä tällä paremmalla puolen riskiryhmää ;)

  3. Ite meen kans nukkumaan viimeistään klo 22, joskus aikaisemminkin. Ja välillä siirryn tohon aikaan sohvalta sänkyyn nukkuun, kun oon nukahtanu siihen sohvalle :D Aamuherätys mulla on viikolla siinä kuuden maissa, joten kunnollisille yöunille ei jää aikaa, jollei mene ajoissa peiton alle. Tosin oon aamulla poikkeuksetta kuin nukkuneen rukous, mutta siihen ei auta edes 10h yöunet (kokeiltu on) :) Pitää vain saada koneisto käyntiin, yleensä siihen menee puolisen tuntia. Eikä sitä viikonloppunakaan kauheasti jaksa valvoa, klo 23 on jo ihan maksimi ja aamulla herään siinä kasin maissa.

    Ollaan kans töissä puhuttu arkirytmeistä ja monet on ihmetelly, miten jaksan joka aamu tulla klo 7 töihin ja ehdin nukkumaan jo klo 22. Monilla harrastukset on vasta klo 19-21 tai jopa myöhemminkin, tosin joukkuelajien vuoroja harvemmin aiemmin on edes mahdollista saada. Mutta osittain tuo herääminen on mielestäni kyllä asennekysymyskin, aamurytmiin voi myös totutella ja opetella :)

    Itselläni arki kulkee kokolailla rytmillä: 7-15 töissä, siitä suoraan salille, kotona n. 17 ja aikaa jää vielä lötköilläkin :) Tosin omaa rytmiäni edes auttaa tällä hetkellä se, että työmatka on n. 15min suuntaansa ja sali on ihan työpaikan vieressä.

    • Miltähän tuntuisi nukahtaa sohvalle! :D Oon jotenki nii ärsyttävänkin kontrolli-ihminen et jos näin pääsis käymää nii olisin varmaan yhtä innoissani ku sillon pari kesää sitte ku nukuin lähes pommiin töistä! (Olin laittanu kellon väärin soittaa ja heräsin vasta 0630 ku työt alkoi 0700. No, lähin iha hepulissa töihin ja olin paikalla 0657 ja hehkutin ja nauroin kuinka onnistuin ekaa kertaa elämässä nukkuu pommiin :’D)

      Sulla on kyllä hyvät noi etäisyydet tärkeimpien kohteiden välillä! Tavoite ja unelma olis itelläki joku päivä sillai et Wolf ja työpaikka olis lyhyen matkan päässä kotoa. Säästyy arkena arvokasta aikaa ja on aika helppoa :)

  4. Mä oon aina käynyt aikasin nukkumaan, lukuunottamatta nuoruuden kesiä, silloin tuli hilluttua. :D tein nuorena rankkaa työtä ja moni ihmetteli miten jaksan, ihan vain sillä kun valot oli sammutettu viimeistään klo 21. Nykyään yh äitinä unet ollut pari vuotta ihan naurettavia, välillä nukutaan hyvin ja välillä vähän huonommin. Mä olen sanonut kaikille kavereille että ei saa soittaa enää klo 19 jälkeen koska saatan olla jo silloin nukkumassa :D jos lapsi on oikein väsynyt niin voi mennä jo kuuden aikaan nukkumaan ja jos mäkin olen ihan poikki niin menen kanssa. :D sitä sit porskuttaa kellon ympäri ja on aamulla pirteänä päivän askareihin kuhan pääsee sängystä ylös. En tajua kuka jaksaa valvoa selvinpäin, en minä ainakaan!

    • Mä ihmettelen ja arvostan kyllä suuresti teitä kaikkia, jotka jaksatte antaa lapselle kaiken sen tarvitseman näin hektisinä aikoina! Unikin on niin hitain tärkeää, että jos ja kun lapset valvontaa milloin mistäkin syystä nii hatunnosto et pysyy selväjärkisenä omassa arjessa. Ite en just nyt kyllä pystyis :D Ja onhan toi kyllä toimiva keino nukkua univelkoja sitten pois, ennen salkkareita nukkuu!

      ps.Repesin vähä tolle et kuka jaksaa valvoa selvinpäin :D

  5. Täällä taas on yks iltavirkku :D ihan sama soiko kello 5.05 vai 10.35, silti väsyttää ja kiukuttaa. Ja mitä enemmän kohti iltaa mennään, sen virkeempi olo. Ohjaan jumppiakin iltaisin klo 20-21, eli nukkumassa oon n yheltätoista ja kouluun tarvii yleensä herätä vasta puoli 9.

    Pari vuotta oon tehny myös aamuhyllytyksiä, eli työt alkaa 6.00. Siis ihan tuskaa! Ja on muuten ihan sama että oonko menny kasilta vai kaheltatoista nukkuun, aina yhtä inhottavaa herätä. Oon vielä tällanen jonka luonnollinen unentarve on n 10h/yö. Tää yhdistettynä iltavirkkuuteen ja aamutöihin niin eieiei. Onneks pääs opiskeleen niin saa aina nukkua vähintään sen kaks tuntia pidempään, ja se on PALJON! :D

    • Hei kiva ku kommentoit iltavirkun näkökulmaa asiaan! Oon kuullu tosta fiiliksestä, että väsyttää eniveis yhtä paljon – ihan sama onko mihin aikaa menny nukkumaan, jos herätys on aikasin. Mulla on ihan toisinpäin. Vaikka menisin neljältä aamuyöstä nukkumaan, niin herään joka tapauksessa viimeistään 8-9 aikoihin ja sekin uni on tosi levotonta ja heräilyjä täynnä. Paras unilaatu tulee nimenomaan sillon 21-04 välillä :-) Nauti nyt opiskeluajasta, vaikka se onkin aika rankkaa kokopäivätyötä, nii ainaki saat tosiaan nukkua vähän pidempään. Aina löytyy tosiaan hyviä puolia, kun niitä vaan haluaa nähdä!

  6. MInä menen aina nukkumaan klo 20 ja herään klo 04 ja lähden salille, sama rytmi viikonloppuisin:)
    -mari-

    • Sullahan onkin jo tosi erilainen rytmi! Viikonloppunakin salille aamuyöstä? ;) Aika cool! Uskon, että kun tohon on vaa tottunut, niin menee ihan rutiinilla. Onhan tossa unta riittävästi, nii mikäs siinä. Iltavirkkujen sen sijaan on varmaa vaikea ymmärtää sun rytmiä…. Ihan hassua, että joidenkin tekee tiukkaa herätä esimerkiksi seitsemältä töihin, kun toiset on jo vedellyt siinä vaiheessa aamupalat ja treenit alle :D

  7. Mä menen nukkumaan 01 maissa, joskus väsyneenä nukahdan jo 23-24 välissä. Sänkyyn rauhoutuin yleensä viimeistään 23.30 aikaan, eli sellainen 1h ainakin tulee luettua tai esim. katsottua jotain tabletilta sängyssä. Herään aamuisin 06.30-9 riippuen mihin aikaan menen töihin, keskimäärin nukun arkena 7-8h yössä, viikonloppuisin voin nukkua 9-10h. Jos olen väsynyt, nukun päiväunet, 1-2h iltapäivän/illan aikana esim. klo 17-19 välillä.

    Kaikkien kovaa treenaavien eksienkin kanssa oltiin hyvin iltavirkkuja ja aamutorkkuja. Miehet tuli esim. klo 17 töistä, nukkui 1h päikkärit, 19 salille, 21 kotiin, ja sen mukaan esim illallinen syötiin AINA meillä klo 21.30-22 maissa :) Se on aika hassua jos miettii että osa on yöunilla kun meillä syötiin päivällistä.

    Mä tykkään siitä että on mahis nukkua päikkärit jos haluaa, pieni lepohetki kesken päivää on tosi hyvä juttu. En osaa sanoa tarkasti milloin olen aktiivisimmillani, olen pitkin päivää ihan jees kunhan saan tarpeeksi lepoa :)

    • Treenaavien iltavirkkujen päivärytmi, oon kuullu tuosta aiemminkin! Työpäivän jälkeen päikkäreille ja sit vasta salille :D Saahan sillainkin kikkailtua itelle enemmän energiaa ja nukuttuja tunteja vuorokauteen. Ite tosiaan oon juurikin se tyyppi, joka on yöunilla siinä vaiheessa, kun iltavirkut treenaajat syö päivällistä…. Ennen harrastin iteki enemmän päikkäreitä, mut nyt ku oon muuttanut tänne kauas korpeen, niin jotenki päivät kuluu tossa kulkiessa noitä etäisyyksiä, ja joutuu hoitaa kaikki salit ja muut samalla reissulla ku on pois kotoa, nii ei kerkii enää rauhottua kesken päivän :D

  8. Olen aina ollut iltavirkku. Aikaiset aamut ovat ihan tuskaa. Töissä pitäisi olla 7 eli herätys 5:50. Vihaan elämää silloin ja tuijotan eteenpäin zombina, kunnes kahvi alkaa potkimaan. Veikkaan, että sulle voisi tulla sama olo, jos sun pitäis jatkaa valvomista yömyöhään. Päivällä saan rytmihäiriöitä, koska olen nukkunut liian vähän. Yöt nukun huonosti, koska pelkään, etten herää aikaisin ja myöhästyn töistä.

    Onneksi on iltavuoroja, jolloin saan nukkua hyvin ja pitkään eli riippuen univelasta nukun 9-11 asti. Tämän teen myös vapaapäivisin. Sen jälkeen olen pirteä, esim eilen nukuin 9:30, jonka jälkeen kävin hiihtää, kävin salilla ja siivosin kämpän. Mitään noista en ole aamuvuorojen jälkeen jaksanut tehdä, vaikka kaikkea olen suunnitellut. Yleensä makaan aamuvuoron jälkeen soffalla ja voin pahoin, voin jopa kiukutellu. Pahin väsymys on 16-19 aikana, jolloin voin nukkua päikkärit. Nämä siksi, koska en nuku öisin ennen aamuvuoroa (kaikkea kokeillut ja joskus on pakko nukkua ja se on päikkäriaikaan). 20-22 tulee Pirteys, mutta silloin ei enää voi tehdä, koska pitää alkaa valmistautua nukkumaan, vaikken saa ees väsyneenä unta. Todella raskasta.

    • huhhhu, sun aamut kuulostaa kyllä aika hurjilta! Mut et oo varmasti ainut, jolle noi ennen kuutta herätykset on vaikeita….. Varmasti mullaki olis jo ties mitä oireita, jos valvoisin nii myöhään, että univelkaa kertyisi. Ja kyllähän se tuli tuossa viime kesänä huomattuakin, kun kilpparijuttujen takia en saanut nukuttua öisin… :/ Hyvä et sulla on kuitenkin noita eri vuoroja töissä, saat ainaki välillä nukuttua velkoja pois. Ite halusin päivätyöhön nimenomaan sen takia, että mun unet meni tossa kolmivuorotyössä ja aloin voida jo fyysisesti pahoin. Stressasin jo etukäteen sitä, kun illalla pääsee klo 22 ja aamuvuoro alkaa klo 7 ja siinä välissä ei ehdi nukkua tarpeeksi ym ym. Mutta valintojen maailma, kuten sanottu. Päivätyö sopii mulle, koska unirytmi pysyy koko ajan samana :)

  9. Mä oon tainnut ennenkin kommentoida tähän aiheeseen liittyen :D Kolmivuorotyöläisenä tosiaan päivät on niiiiiin erilaisia kuin muilla! Tällä hetkellä mulla on aamuviikko menossa, eli tarkoittaa sitä, että herään 4:30. Siinä vaiheessa kun kello soi, tuntuu että sielu revitään irti, mutta kun nousee samantien ylös ilman torkutteluja, niin kohta sitä huomaa olevansa jo aika virkeä. Yleensä eka väsymys iskee 12-13 aikoihin ja sitten ootellaan vaan kotiin pääsyä. Kotiin–>kevyt välipala–>päikkärit 1h–>ruuanlaittoa ja sitten syöntiä. Hetki sulattelua ja salille/lenkille tms…Nukkumaan klo 22-23:00 :O
    Iltavuoroissa saa nukkua paremmin eli herään klo 8 ja käyn ennen töitä salilla noin klo 11:30. Töissä klo 14:00-22:00. Kotona 22:20–>iltapala, suihku ja nukkumaan ehkä 23:30-00:00.
    Yövuorosta pääsee aamulla klo 6, eli kotona n.6:20–>aamupala, suihku ja sänky. Herätys 14:00–>kotihommia/ruuanlaittoa yms ja päikkärit 17:30-18:30 (jolloin usein ei edes saa nukuttua, sitä vaan köllii). Treenit noin klo 19:15 ja töihin sitten taas klo 22:00.
    Ja toki näihinkin tulee aina poikkeuksia, että ei nuo viikot aina mee ihan niinkuin suunnittelee :)

    • Joo on ollut aiemminkin puhetta aiheesta ;) Mut kiva kun jaksoit silti nytkin kommentoida! Tulee aina nii hyvä mieli, kun onnistuu kirjoittaa jotain, mikä herättää ajatuksia ihmisissä ja että niitä halutaan vielä jakaa tännekin :)

      Mä oon kans kokeillut monen vuoden ajan tota kolmivuorotyötä, mutta jotenkin en vaan saanut siitä mitenkään kiinni. Sulla sen sijaan näyttää olevan tosi toimiva systeemi! Mulla aamuvuorot oli ainoita, milloin jaksoin treenata ja tehdä jotain muutakin kun töitä. Yövuoroviikolla en saanut nukuttua, joten ne oli ihan tuskaa ihan vaa elää, saati et olis jotain treeniä tehny – no way! Meillä yövuorot oli 21 – 07.15, eli koiranulkoilutuksen jälkeen olin nukkumassa klo 8:15. Ja uni oli samanlaista, kun yrittäisi neljältä aamuyöllä mennä nukkumaan – levotonta ja heräilyä täynnä. Kahdeltatoista taisin luovuttaa ja aloin jo stressata, kun kohta pitää taas lähteä valvomaan koko yöksi. En vaan osaa nukkua päivällä :D Iltavuoroissa musta tuntui, että elän vaan työnteolle. En pystynyt nauttimaan vapaista aamuista, koska musta tuntui ihan kuin löysässä hirressä olisi – odotti vain, milloin joutuu lähteä töihin. Teen kaikista mieluiten niin kuin tällä hetkellä on – ensin pakollinen paha, eli työ, pois alta ja sitten vapaa-ajalla just sitä mitä huvittaa ja jaksaa tehdä <3 Onneksi jokainen voi valita työnsä!

  10. Täällä yksi iltavirkku. :D Mä en ole koskaan ollut aamuihmisiä, luonnollinen rytmi on mulle aina ollut se, että valvon illalla kuin että heräisin aikaisemmin aamulla. Nykyään menen nukkumaan yleensä puolen yön ja kahden välillä, herään 9-11 välillä. Nukun aina 8-10 tuntia eli varsin riittävästi. Tällä hetkellä en tosin ole töissä, joten se mahdollistaa näinkin myöhään heräämisen. Ennen tein kolmivuorotyötä ja todella paljon pitkiä yövuoroja, jotka aiheuttivat mulle pahan unettomuuden ja en ole vieläkään päässyt täysin eroon uniongelmista. Koen joskus jopa syyllistävänä, kun ihmiset ihmettelevät, miksi en vastaa puhelimeen aamuyhdeksältä tai miksi olen hereillä vielä kahdelta. Onhan se helppoa nukkua ns. normiaikaan jos se nukkuminen ei ole ongelmallista tai jos työajat ovat aamuvoittoisia. :D Pahimpina yövuoroaikoina olen oikeasti ollut aivan hajalla ihmisten aiheuttamista paineista koskien nukkumista. Kaikki viralliset tapaamisetkin sovitaan aina aamulle, mikä tuntuu aivan painajaiselta. En ole myöskään koskaan ymmärtänyt, miksi niin monet asiat toimivat aamuvirkkujen ja 8-16 työtä tekevien ehdoilla. Varsinkin yötyöläiset kärsivät siitä paljon.

    Itselläni myös kukkii luovuus parhaiten öisin ja vireystasot ovat korkeimmillaan ehkä siinä iltapäivästä eteenpäin. Jos herään aikaisin, en saa mitään aikaiseksi ennen iltapäivää. Mua häiritsee se liiallinen valon määrä esimerkiksi todella paljon. :D Tuntuu, että saan ilta-aikaan niin paljon enemmän aikaiseksi ja mua auttaa esimerkiksi myöhään illalla se ajatus, että saa olla ihan rauhassa ja yksin. Olen jopa valvomiseni ansiosta ollut keskellä yötä soittamassa ulkona syttyneestä tulipalosta ainoana hereillä olevana hätänumeroon! :D Eli jotain hyötyä tästäkin, haha.

    Olen ajoittain saanut pariksi päiväksi muutettua rytmiä niin, että olen mennyt aikaisin nukkumaan. Mulla käy vain aina niin että jos nukahdan yhdeksältä niin herään keskellä yötä enkä saa enää ollenkaan unta. Sama toistuu joka kerta.

    Musta on todella hienoa että oikeasti sellaista työtä tekevä, joka joutuu heräämään aikaisin, oikeasti ottaa sitä aikaa nukkumiselle ja itsekin koen että pitää vähintään se kahdeksan tuntia nukkua. En usko, että kukaan pärjää kovin pitkään hajoamatta millään kuuden tunnin unilla, vaikka moni niin aina väittääkin. :D

    • Voiei, kauhee kuulla, että oot saanu työstä ihan pitkittyneen uniongelman! Vaikka mulla ei mitään noin vakavaa ollutkaan, niin voin jotenkin kuitenkin samaistua tilanteeseen. Jos luet edelliseen kommenttiin kirjoittamani vastauksen, niin huomaat, että mulle toi kolmvuorotyö teki myös hallaa. Kroppa ei vaan sopeutunut siihen ollenkaan :/

      Onneksi tunnistat omat vaikeudet tohon nukkumiseen liittyen, sillainhan niitä pystyy edes vähän säätämään itselle mahdollisimman hyviksi. Ja jos sulla ei ole nyt työtäkään, mikä vetäisi rytmiä tiettyyn suuntaan :) Oon samaa mieltä, että liian vähillä unilla ei kyllä kukaan pärjää.

  11. Olen n. 1,5 vuotiaan lapsen äiti ja rytmi on hyvin erilainen, mitä se oli ennen lasta. Ennen lasta työskentelin kolmivuorotyössä ja luonnollisesti rytmit sotkeutuivat, mutta pääosin menin n. klo 22 nukkumaan. Nyt on toisin! Aamu alkaa n. klo 8:00, jolloin lapseni herättää ja aloitamme aamutoimet. Aamupäivällä ulkoilemme ja leikimme. Päivällä ja iltapäivällä tilanne on melko samanlaista, joskus näemmä ystäviä, käymme kaupassa, kerhoissa tms. Illalla aloitan klo 20:00 iltahetken lapselle ja lapsi nukahtaa n. klo 21. Ja juuri tällöin alkaa se OMA AIKA sekä parisuhdeaika! Mies tekee päivävuoroa, mutta on usein ylitöissä, joten kotiin tulee seitsemän aikoihin. Kun olen saanut lapsen nukkumaan, teemme iltapalaa ja siirrymme television ääreen, käymme saunassa tms. Silloin on aikaa ”vain olla”, jutella päivän kuulumisia ja rentoutua. Nukkumaan menemme n. klo 23. Tämä sopii meille oikein hyvin! :) (Mainittakoon vielä, että lapsellamme on refluksi, josta johtuen hän herää n. 3-7 kertaa yössä. Välillä väsyttää ja toki muutaman lisätunnin saisi yöhön, jos menisi lapsen kanssa samaan aikaan nukkuun, mutta molemmat vanhemmat näemmä parisuhteen tärkeämpänä juuri tällä hetkellä.) Tämä siis sopii meille! :) Jokaisella on se oma rytmi, johon varmasti myös vaikuttaa elämäntilanne! :)

    – perhonen

    • Oma elämäntilanne vaikuttaa päivä- ja unirytmiin, tottakai! Ihana kuulla, että ootte löytäneet noin hyvän ja tasaisen ja juuri teille sopivan päivärytmin ;-) Mä oon monesti miettinyt, kuin noita lapsia tuolla arkisin hoitelee, että millä ajalla ihmiset oikeasti elää noi ruuhkavuodet muutoin kuin suorittamalla. Ihan rehellisesti sanottuna musta olis ihan kamalaa just nyt kaksvitosena, että pitkän työpäivän jälkeen pitäisi hakea vielä oma muksu päiväkodista, ja sen jälkeen koittaa viettää ne pari-kolme tuntia sen kanssa laatuaikaa ja sitten vielä panostaa parisuhteeseen ja kuitenkin hoitaa omaa hyvinvointia ja nukkuakin tarpeeksi. WTF?! En käsitä, miten ihmiset selviää lapsiperheen arjesta :D haha. Tai no, ehkä oon nyt tässä iässä ja tässä hetkessä luvan kanssa vielä näin itsekeskeinen ja nautin vaan täysiä, kun saa tehdä omia juttuja, eikä oo ketään kontolla. Koska nyt aika riittää just ja just omaan harrastukseen, työhön ja parisuhteeseen. Mutta, aikansa kutakin ja ehkäpä joskus tulevaisuudessa sitten toisin ;) Nää on kyllä ihania kuulla, että ihmiset saa lapsiarjesta tehtyä mielekästä ja antoisaa ja omaakin hyvinvointia tukevaa, siitäkin huolimatta, että lapsilla tosiaan voi olla erilaisia syitä, miksi valvottavat öisin..

  12. Täällä on kanssa ilta ihminen. Riippuen siitä onko koulua/työtä tai lomaa, vaihtelee myös mun nukkumaanmeno aika. Koulun ollessa päällä se on 23-03 välillä, lomalla menen nukkumaan 03-07 välillä. Mun rytmi siis kääntyy heti tuohon loma-aikaan, kun loma alkaa ja normien ihmisten 07-09 aamut on ollut tuskaa jo vuosia.

    Aamulla 06-11 väli on semmoista sumuista, 11-15 on jo virtaa jonkin verran, 15-18 silmät lupsahtelee sen jälkeen taas virkistyy ihan kunnolla. Itsellä siis energiat nousee mitä enemmän ollaan illassa ja parhaat työt teenkin yöllä, silloin mulla on parhaiten virtaa. Yötyöt olisi onni, mä siis vihaan ylikaiken aikaisia aamuja ja aamuvuorot onkin alimmasta hoosta. Silloin kun olin kesän töissä 6-14 niin en koko kesän aikana opinnut tuohon rytmiin ja vkl olikin sitten täynnä univelkaa ja nukuin 10-14h.

    Ite en oo koskaan ymmärtänyt aamuvirkkuja ja mulla ei vaan käy järkeen miten kukaan nauttii aikaisesta herätyksestä… Ja oonkin aamun pari ekaa tuntia hiljainen, kun ei vaan jaksa kiinnostaa mikään/kukaan ja hiljaa mielessäni kiroan sen herätyskellon.

    • Ohops! Sun lomarytmi on kyllä aika myöhäinen :D Ollaan kyllä niin erilaisia, mitä päivärytmiin tulee. Tänäänkin, sunnuntaina, heräsin automaattisesti kuuden aikoihin. Aloin vaa innoissani häärää pyykkejä pesuun, ja entisiä narulta kaappiin ja suunnittelee päivän treenejä ja vastailee näihin blogikommentteihin :D Jos olis illalla pitänyt, nii olis varmaan aika paljon negatiivisempi sävy tekemisessä.

      Mulla on meinaa illalla kahdeksan jälkeen toi sama, mitä sulla aamun ensimmäisinä tunteinta. Ei kiinnosta eikä jaksa mitään :D

  13. Haha voi apua. Tää olisi voinut olla niin mun kirjoittama. :’D Ihana sielunsisko!
    Paitsi klo 21 on mulle joskus jo liian myöhänen ajankohta mennä nukkuu. :D

  14. Tiedän Milla juuri tasan tarkkaan mistä puhut :P ei voisi enempää kolahtaa myös omalle kohdalleni :))

  15. Voi ku kuulostaa ihanalta tuo sun unimäärä! Ei oo ihme ettei väsytä aamulla ja on pirteä. Mulla aika samanlainen päivän rakenne ku sulla eli ylös 6-6:30, päiväkotiin töihin päiväksi ja sen jälkeen salille. Siihen asti virkeys ollu hyvä muttei varmaan koskaan kasia parempi, jonka selittää se, että ku kotiudun salilta kuuden maissa ni touhuilen tytön kanssa ja tietenki iltahommiin ja muihinki menee aikaa ni ei vois haaveillakkaan, että ehtis ysiksi nukkumaan. Ku tyttö vihdoin nukahtaa ni tulee se päivän ainoa hetki, millon saa hetken hengähtää. Sitte selailee somea ja lukee blogeja (jota oon ehtiny nykyään säälittävän vähän tekeen), syö iltapalaa ja kattoo ehkä yhden jakson jotain ohjelmaa ni kello onki pian jo 12, jollon on pakko pakottaa ittesä nukkumaan. Eli unta tulee yössä se 6-7 ja tarttisin vähintään 8 ni ei oo kumma ku sitte onki vähän väsyny koko ajan. Pitäs ottaa vaikka joku viikko millon tietoisesti menis vaikka aluksi tuntia aiemmin nukkumaan ja yrittää pikkuhiljaa aikaistaa nukkumaan menoa. Se ois ihana hetki nukahtaa ku nukuttaa tytön meiän sänkyyn jos ois ehtiny itse edes syödä iltapalan ja käydä suihkussa.

    • Kiitos, ihana näkökulma postaukseen ;) Kyllähän mulla on aika ihana toi unimäärä, mitä tulee joka yö. Ja osaa sitä kyllä arvostaakin, kun seurailee sivusta, kuinka monet ei vaan nuku tarpeeksi, vaikka kroppa niin pyytäisi. Ai säkin oot päiväkodissa töissä! Jos luit tosta mun aiemman kommentin, nii hatunnosto sulle, että jaksat hoita päivän toisten lapsia, ja sitten vielä omaa sen jälkeen- ite en kyllä pystyis just nyt. Saati et siihen päälle vielä urheilullinen elämäntyyli ;-) Oot aika hyvä!

  16. Meilläkin viikolla mennään kahdeksan jälkeen jo nukkumaan :D Salkkarit katsotaan (mukavaa aivotnarikkaan hömppää) ja sitten sänkyyn! Viikonloppuisin harvoin jaksaa kymmentä pidemmälle valvoa :D

    • Aivot narikkaan työ- ja treenipäivän jälkeen ja sitten nukkumaan – mikä sen parempaa arkea ;)

  17. Mä olen sekä aamu- että iltavirkku…se on paha yhdistelmä! Koska sen unenpuutteen tajuaa keskellä päivää :D Tarvisin siis päiväunet..

    • No, päiväunia kehiin vaan, jos ne ei vaikuta sitten yöuniin! :-) Ja ehkä viikonloppuisin tulee valvottua nukuttua just sen verran, mitä kroppa pyytää? :-)

  18. Mä luulin aina, että olen iltavirkku, mutta kävikin ilmi että tarviin vaan säännöllisen rytmin ja se voi olla aikainenkin :D tein pari vuotta töitä mihin herätys oli viiden aikaan aamulla ja se oli ihan tuskaa aluksi, mutta kun sinnikkäästi meni vain ajoissa nukkuun ja piti saman rytmin viikonloppuna niin kyllä siihen tottui :) ja sen kautta huomasin että mulla virkein aika onkin aamupäivästä!
    Nykyään väsähdys tulee iltapäivästä/alkuillasta kun kotiutuu töistä ja salilta, mutta se sopii oikein hyvin. Siitä nukkumaan 21-22 ja herätys 6-7 aikaan niin nukuttua tulee yleensä se 8-9h eikä univelkaa pääse hirveästi kertymään :)

    • Säännöllinen arkirytmi on kyllä hyvä, varmaan moni muukin, joka kokee aamut ihan tuskaksi, voisi hyötyä säännöllisemmästä arjesta ja rutiineista! Meillähän on nyt sit tällä hetkellä aika samanlainen arki, töitä ja salia ja 8-9 tuntia unta yössä :) Toimii!

  19. Täällä kans yks aamuvirkku, en ole sellainen aina ollut! Kun uni-ja ruokarytmit oli päinmäntyä muistan kuinka hankalaa oli herätä ysiks työharjotteluun kauneushoitolaan..torkutin varmaan 30-45 min ja en kerennyt syödä koskaan aamupalaa ja olin tosiiii väsynyt kun vihdoin sain raahattua itseni paikalle. Nykyään mun työaika kestää autolla reilu 30 min ja ruuhkien välttämiseksi paras työaika on 7-15 eli sehän tarkoittaa sit, että kello soittaa vähän ennen puolta kuutta et kerkee syödä aamupalan ja rauhottua sopivasti ennen töihin lähtöä :) olihan se aluksi vaikeeta sopeutua rytmiin, mutta kyllä toi säännöllinen työaika sopii mun kropalle, uni tulee juurikin 20-22 välillä ja oon ihan tsippi ja nukun yleensä sikeästi kellon soittoon ja herään pirteänä ja odotan et pääsen aamupalan kimppuun :D

    • Torkuttaminen yli puolen tunnin ajan kuulostaa kyllä aika raskaalta :DS Hyvä että oot löytänyt nyt hyvän rytmin ja oppinu arvostaa säännöllisyyttä ;)

  20. Töissä eniten iltaisin. Jumpat loppuu joskus vasta klo 20. Sitten kotiin, suihkuun, syömään päivällistä. Iltapala siinä hieman ennen klo 23. En ole koskaan ollut aamuihminen. Lopetin 8-16 työt koska ne oli silkkaa kidutusta. Klo 9 voin jo mennäkin töihin, ja ero on VALTAVA. Kyllä siinä klo 21 alkaa väsyttään niin on mukava rentoutua sohvalla, jolloin ne parhaat tv-ohjelmatkin tulee.

    • Niinkuin todettu, valintojen maailma :) Kiva että oot vaihtanut sellaiseen työhön ja rytmiin, mikä tukee sun hyvinvointia. Ite en vois kyllä nauttia elämästä, jos olisin illat töissä, mutta siks oonkin arkityössä! Toi on kyllä totta, että kaikki hyvät ohjelmat tulee kovin myöhään. Ite joutuu ottaa boksille ja kattoo viikonloppuna kaiken kiinnostavan, mikä tulee salkkareiden jälkeen :D

  21. Kadehdin ihmisiä joilla voi olla noin selkeä rytmitys päivässä!
    Itse olen ennen lapsia ollut aamuvirkku, mutta nyt kun on 5 lasta ja oma yritys, niin oma aika lasten nukkumaanmenon jälkeen on tullut ihan elämääkin tärkeämmäksi! Kukun siis vähintäänkin klo 23 asti joka ilta ja usein hupsahtaa reippaasti yli puolen yönkin.
    Aamuisin herään 05.30-07 välillä. En torkuta, pääsen sängystä hyvin ylös, mutta kieltämättä saatan olla himpan äreä hetken aikaa ;)
    Viiden lapsen kanssa ei ikinä tiedä miten yöt menee. Silloin kun on porukkaa kipeänä, joutuu pärjäämään 2-3h/yöunilla. Viikossa on myös pari päivää jolloin joudun yleensä tekemään töitä kellon ympäri, tällöin saatan kotiutua vasta puolilta öin töistä. Pahimpina sairas-aikoina kun en pääse päivällä töihin, joudun tekemään kaikki työt yöllä ja arvatkaas vaan saanko missään välissä nukkua univelkaa pois? Juu, en! Sen olen huomannut, että illasta en enää salille jaksa vaikka kuinka tekisi mieli. Paras siis hoitaa salihommat heti aamusta ja sitten iltaa kohti himmailla, mikäli töiltä pystyy.
    Ja iltaisin ”oma-aika” ei todellakaan ole töllön ääressä notkuilua, vaan menee ihan pyykkivuorten järkkäämiseen, siivoamiseen, tiskeihin ja työposteihin/paperihommiin. Pari kertaa viikossa jätän tosin kotihommat tekemättä ja menen juoksemaan ;)

    • Viisi lasta ja oma yritys, huhhhuh – tsemppiä :D<3 Aikamoinen sankari oot, kun jaksaa kaiken ton keskellä. Ite aion kyllä tarkkaan miettiä, haluaako joskus lapsia vai ei. Ne vie niin paljon aikaa ja energiaa ja vielä yöunetkin, haha. No okei, tottakai kaikki sanoo, että sen arvoista. Mutta kieltämättä oma elämä kuulostaa niiin ihanan helpolta ja seesteiseltä tohon verrattuna, että täytyy kyllä nauttia tästä iästä ja elämäntilanteesta just nyt. Huippua, että kaiken keskellä huolehdit itsestäsikin ja käyt tilanteen salliessa tyhjentämässä päätä urheillen, toivottavasti se kantaa ja antaa voimia noihin ruuhkavuosiin <3

  22. Nauttikaa tosta ken voitte, se loppuu sitten kun tulee lapsia. :)

    Itse olen kolmivuorotyössä joten elämään ei saa säännöllistä rytmiä. Se onkin taito, selviytyä vuorosta kuin vuorosta. Mä oon iltavirkku ja saatan mennä treeneihin klo 21.

    Siksipä teenkin paljon yövuoroja.

    • Nimeomaan, täytyy nauttia nyt <3 Vaikkakin lapsien teko on onneksi jokaisen omassa harkinnassa. Yövuorot on kyllä sikäli hyviä, että tehtyjä tunteja tulee kerralla enemmän ja näin ollen saa pidemmät vapaat välissä.

  23. Moikkelis:)
    Mä oon aamunvirkku ja illantorkku. Herään 5.30 -6.30 viikonloppuisinkin ja kyllä se 21.00-21.30 on pakko päästä nukkuun. Mä treenaan AINA aamulla,salilla ei paljoa väkee silloin ja niinpä saan rehkiä rauhassa. Päivisin oon tosi virkee,jos oon saanu nukuttuu sen 8h. Vireystaso 9 ja 10. Työni on tosi fyysinen,eli ruokailurytmit on tärkeä osa jaksamista. Mies ei tajuu ollenkaan sitä,että meen nukkuun aikaisin ja et joku voi/jaksaa lähtee aamulla aikaisin salille.Hänellä kun ihan eri rytmi. Poikani 12v on äidin puolella;) Hyvin on ehditty tekeen kaikki,vaikkei valvotakkaan puolille öin!!!
    Jokaisella kuitenkin oma rytmi:) johon tottunut.
    Mulle sopii tää mun😊😊😊

    • Sun rytmi kuulostaa myös oikein seesteiseltä, vaikka arkeen kuuluukin paljon menoa ja tekemistä :-) Säännöllisyys on kyllä tosi hyvä keino parantaa jaksamista. Ja kun toi salitouhu on hoidettu aamusta pois alta, nii jää kotiaikaa iltaisin, vaikka meneekin ajoissa nukkumaan.

  24. Mulle paras unirytmi näyttää olevan, kun petiin menee 11-12 aikaan illalla ja ylös 7-8 välillä. En ole aamuvirkku siis mutta en kovin pitkäänkään jaksa nukkua. :D
    Ps. Sun blogista tulee aina niin rauhallinen fiilis. On aina niin kiva käydä täällä lueskelemassa. Kovin usein ei tule piipahdettua, mutta silloin kun käyn, niin luen vanhemmatkin postaukset. Mulla on aika stressaava elämänvaihe menossa, mutta sun blogia lukiessa muistaa, että aika kivaa tämä elämä ja arki loppujenlopuksi on. :)

    • Kiitos kun kommentoit, ihana palaute :) Tsemppiä sulle arkisiin tohinoihin<3

  25. Täällä myös aamuvirkku! Tosin nyt vauvan kanssa joskus klo 5:45 herätys tekee tiukkaa kun yö on ollut levoton. Pyritään 6-7 saakka nukkumaan, mutta kun pikkuinen päättää herätä, ei voi torkkua itsekään. Uni alkaa tulla yhdeksän maissa kun poikakin menee nukkumaan. Joskus tosin unta ei tule ennen 22:00.

    Mieheni taas kukkuisi myöhään ja nukkuisi aamulla pitkään. Tämä erirytmisyys aiheuttaa toisinaan ärsytystä ;D

    -Sonja

    • Arkea kyllä helpottaa, kun kaikilla kotona on sama rytmi. Mutta eipä sille mitään voi, jos toinen ei oo niin aamuvirkku kun ite :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta