Ahtaanpaikankammo

Oonkohan koskaan kertonut teille mun suurimmasta pelostani. Siis sellaisesta, mikä oikeasti vaikuttaa arkeen ja elämiseen, mutta on ihan turha. Sehän ei esimerkiksi ole turhaa, että pelkää rakkaille sattuvan jotain kamalaa. Mutta tämä mun pelkoni on turha, ja joudun tilanteisiin melko usein, missä se pääsee jollain tapaa näkyviin. Viimeksi tällä viikolla ja siksi kai koin nyt tarpeelliseksi kirjoittaa aiheesta.

Mulla on siis ihan jäätävä ahtaanpaikankammo.

Tiiättekö, ahtaat ja suljetut paikat saa paniikin päälle jo ajatuksen tasolla. Saati käytännössä. Sain taas kokea kauhunhetkiä tällä viikolla, kun eräänä päivänä ruuhkabussissa ollessani luulin tukehtuvani. Siis oikeasti tuntui, että joku kuristi kurkkua kovaa, eikä vaan saanu happea. Kauhee itkupaniikki päällä. Syystä että seisoin bussin aivan takaosassa, takimmaisen oven kohdalla. Koska kello oli neljä, bussi tuli aivan täyteen. Penkit olivat varattuna, ja ihmiset pakkautuivat jonoon käytävälle. Olin varatunut tähän, kuljenhan bussilla päivittäin. Siksi olinkin varmistanut paikan oven kohdalta. Siinä on helpompi hengittää. Kunnes kävikin yhtäkkiä niin, että bussin oviin tuli jokin häikkä, eivätkä ne enää auenneet, vaikka kuljettaja painoi avausnappia! Ainoastaan etuovi aukesi.

huhhuh.

Näin jo mielessäni, kuinka en pääse ikinä ulos sieltä autosta. Ja vaikka yrittäisin samantien rynniä kohti etuovea, ihmisiä on niin paljon, etten pääsisi, vaikka huitoisin kyynärpäillä kaikkia. Ajatus itsestäni rynnimässä väkivaltaisesti kohti avointa ovea sai mut ahdistumaan vielä enemmän ja soppa oli valmis. Happi vaan loppuu ja tulee kamala hiki ja paniikki. Ei sitä sen paremmin voi kuvata. Tulee sellainen viha kaikki paikallaolijoita kohtaan. Joku kysyi, onko kaikki hyvin. Ja taisin vastata, että vähän ahtaanpaikankammo vaivaa. VÄHÄN.

Snapchat-3868559792058820937

Ruuhkabussit ei ole ainoita päivittäisiä seikkoja, joissa joudun kikkailemaan kammoni kanssa. Mutta olen keksinyt selviytymiskeinoja arkeen, sellaisia käteviä pikkukikkoja. Jos mennään vaikka tankkaamaan auto, niin en jää koskaan autoon yksin. Koska pelkään ovien menevän lukkoon. Sen sijaan avaan aina oven raolleen tankkauksen ajaksi. Autopesuun en koskaan mene. Vessan ovia laitan lukkoon ainoastaan silloin, jos tiedän lukon toimivan. Junassa joutuu aina pyytää jotain ihmistä vartioimaan ovea, samoin ulkomailla. Hissejä käytän vain äärimmäisessä hädässä, eli en juuri koskaan. Hervannan jäähalli oli aika paha keissi lukioaikoina, kun se on kokonaan maan alla, ja sinne ei pääse edes portaita.

Oon miettinyt, mistä tämä ahtaanpaikankammo on saanut alkunsa. Ja mieleeni tulee kaksi muistoa teinivuosilta. Ensimmäisessä jäin kaverin kotona vessaan jumiin, kun lukko ei toiminutkaan. Tapahtui siis kotibileissä, oli tietysti kamala meteli. Onneksi kaverin äiti tuli pelastamaan. Mutta paniikki ehti tulla, kun ovi ei auennutkaan ja tila oli aivan mahdottoman pieni. Eikä sieltä aivan heti päässyt ulos. Ja toinen muisto liittyy sellaiseen hetkeen, kun kaverit oli juuri saanut ajokortin. Ajettiin auto parkkiin Mäntsälän poliisiaseman alakertaan invapaikalle. Yksi kavereista lähti käymään nopeasti kaupassa, ja me muut neljä jäätiin autoon. Auton ovet menivätkin automaattisesti yhtäkkiä lukkoon, ja kun yritettiin avata niitä sisältäpäin, varashälytin alkoi huutaa. Siinä sitten oltiin invapaikalla huutavassa autossa sisällä jumissa. Itse koitin soittaa kaverille, että tulee pian avainten kanssa. Mutta muita vain nauratti. Mun mielestä se oli ihan järkyttävän ahdistava tilanne. Ehkä mun ahdistukseni ahtaita ja suljettuja paikkoja kohtaan on peräisin näistä kokemuksista?

Snapchat-2146244408502205568

Vai mistä tällaiset periaatteessa ihan turhat pelkotilat tulevat tai saavat syntynsä? Huonoista kokemuksistako? Onks siellä ketään muuta, joka kärsii tämmösestä ihan turhasta pelosta liittyen esim. suljettuihin tiloihin tai vaikka korkeisiin paikkoihin :D? Mitenhän niistä pääsisi eroon vai pääseekö? Välillä nimittäin mietin, että miltähän tuntuisi esimerkiksi mennä hissillä ilman pelkoa siitä, että se juuri sillä reissulla jää jumiin?! Aika ihaillen katsoin kaverin lataamaa kuvaa instagramissa, kun hän oli hissiin jäänyt ja nosti vain jalat ylös ja otti rennosti korjausmiestä odotellessa :D Aika uskomatonta.

Milla

18 vastausta artikkeliin “Ahtaanpaikankammo”

  1. Itselläni on pieni korkean paikan kammo, mutta eniten pelkään pimeää. En voi edes ovelta sammuttaa valoja ja mennä sänkyyn, vaan pitää aina ensin käydä laittamassa lukuvalo päälle ja sitten vasta iso valo. Sitten kurkottelen peiton alta sen lukuvalon sammuksiin :D

    • :D Joskus teininä, kun katseltiin porukalla kauhuleffoja, niin tuo kuvailemasi pimeänpelko ja pakollinen yölamppu oli mullekin tuttua. Nykysin oon onneks päässyt siitä eroon!

  2. Voih, ihan kuin teksti olisi kirjoitettu minun nimissäni. Kärsin juuri samasta pelosta, pahasta sellaisesta. Hissiin en pysty menemään, auton takapenkillä en pysty istumaan ja vessaan mentäessä varmistan lukon toimivuuden MONEEN kertaan. Ihmisten täyttämät paikat ovat myös painajaisia. :-( syke ja ahdistus nousee jo, kun edes ajattelee tilannetta. en itse tiedä, mistä oma kammoni johtuu. Olen pienenä perheeni kanssa jäänyt näköalatornin hissiin jumiin, joten ehkä se kumpuaa sieltä, vaikka itse tilannetta en enää muistakaan..
    Tällaisen turhan, mutta suuren pelon kanssa on inhottava elää.
    Tätä pelkoa olisi kiva saada vähemmälle, kun vain tietäisi miten!

    • Joo mäki renkkaan lukkoja aina sata kertaa vieraissa paikoissa :DD Kuulostaa ihan hassulta, mut pakko mikä pakko. Eipä noista syntyperistä kai tiedäkään, mutta pääasia, ettei se nyt liikaa rajottaisi arkielämää… Kiva kun jätit kommenitn vertaisena, kiitti ;)

  3. Hienoa ja rohkeaakin kirjoittaa tästä eikä missään nimessä turhaa! Kyseessä on kuitenkin ihmiselle luontainen reaktio ja tapa toimia vaaran uhatessa mutta ehkä ongelmasta voi olla kyse siinä vaiheessa, jos se alkaa vaikuttaa elämää haittaavasti/häiritsevästi.

    En tiedä, oletkohan mahdollisesti saanut jopa paniikkikohtauksen tuolla bussissa? En voi tosiaan olla aivan varma mutta kuulostaa hieman siltä (pelon pelkäämiseltä). Eli jos on saanut paniikkikohtauksen, voi syntyä kierre, jossa alkaa vältellä tiettyjä tilanteita tai asioita, jotka voivat paniikkikohtauksen laukaista.

    Ja apua on saatavilla, esimerkiksi psykologi, psykiatri tai psykoterapeutti! Suosittelen ehdottomasti, että menet keskustelemaan asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. :) Minä käyn psykoterapiassa ja se on todella avannut näkemään asioita ja tilanteita uudella tavalla.

    • En mä tiedä, onko se niin rohkeaa. Yks osa mun elämääni, niin teki nyt mieli kirjoittaa ja hakea vuorovaikutusta lukijoiden kanssa – ajattelin, etten varmasti ole juttuni kanssa yksin. Enkä kommenteistä päätellen ollutkaan.

      Ja siis joo, jonkinlaien paniikkikohtaus noissa tilanteissa tulee päälle. Niin kauan, kun arkielämä ei vaikeudu ym, niin asian kanssa pystyy elää. Mutta kyllähän tää sikäli vaikuttaa elämään, että on lähipiirin tiedossa ja huomioidaan aina tarvittaessa :)

  4. Moikka! Täälä myös ahtaanpaikankammosta kärsivä!

    Ahdistaako sinua lentokoneessa? Kun lentokonehan on suljettu tila josta ei pääse halutessaan pois? Itse inhoan ja lento olisi edessä ensi viikolla. JAIKS.

    • Lentokoneella pystyn kyllä menemään, kun vaan jotenkin etukäteen suljen sen ajatuksista pois, että oon suljetussa ja ahtaassa tilassa. Mutta toivon kyllä aina reunapaikkaa, sillä keskellä on pahin etenkin silloin, kun ne ”pöydätkin” lasketaanr ruokailun ajaksi alas.. :D Tsemppiä lentosuoritukseen sulle!

  5. Yksi mun ykköspelko on käärmeet. Pelkään aivan tajuttomasti käärmeitä. Oon pelänny kyllä niin kauan kun muistan ja uskon että siihen on vaikuttanut joskus kun olin alle kolmevuotias ja asuttiin maalla ja meidän terassin rappusten alla oli keväisin paljon käärmeitä ja kun joskus lapsena olen metsäpolulla juossut käärmeen yli.

    Tää pelko on jotain niin hirveetä, että pystyn kyllä samaistumaan tohon sun pelkotilaan. Meen ihan paniikkiin jos nään käärmeen jossain. Muutama vuosi sitten olin mun äipän kanssa lomamatkalla kyproksella. Käytiin paikallisessa eläintarhassa. Äiti halusi mennä käärmetaloon ja vaikka tiesin että en tykkää niin aattelin et meen edes vähän katsomaan. Se paikka oli tosi ahdas ja ne käärmeiden terraariot oli molemmin puolin käytävää ja käytävä oli ehkä metrin levynen. Kävelin tosi varovaisesti ehkä pari metriä ja katselin vain pienempien käärmeiden terraarioihin, kunnes tuli se kuristava tunne kurkkuun ja pieni paniikin poikanen. Käännyin vikkelään ja käytävän toisella puolella olikin siinä puolen metrin päässä musta aivan jäätävän kokoinen käärme. Kun pääsin ulos siitä talosta niin olin niin paniikissa että itkin ja tärisin vaan. Se oli aivan järkyttävää. Pelkkä ajatuskin käärmeistä karmii. Hyi hyi hyi!

    • Yff. Samaistumaan pystyy joo. Hyi, ei kukaan varmaan käärmeistä tykkää. Mutta jos niihin on samanlainen kammo kun mulla ahtaisiin paikkoihin, niin on kyllä paha. Onneks niitä ei hirveen usein kai tuu vastaan? Ei tarvi toiste mennä käärmelandiaan vierailulle ainakaa :/

  6. Huh sama juttu täällä! Huvittavin keissi oli kun ostettiin perheen kanssa lomamatkalla liput joilla pääsi kiipeämään upean kirkon korkeaan torniin – jyrkkiä kierreportaita pitkin toki. Vastaan tuli englantilainen koululaisryhmä eli ne portaat oli älyttömän ahtaat. Ajattelin pystyväni kiipeämään kunnes alkoi paniikki iskeä ja oli pakko kääntyä takaisin. Meni lippu minulta vähän hukkaan :D

    • Eikää! :D Noi tilanteet tulee kyllä niin yllättäen (ja väärissä paikoissa). Sulla meni nyt sitten lippu vähän hukkaan :D Mut onneks varmaan läheiset tietää ja ymmärtää, niin ei sen suurempaa ihmetystä aiheuttanu.

  7. Mitä jos joutuisit magneettiin? Mulla ei oo tota ahtaanpaikan kammoa yhtään mut kun jouduin sinne magneettiputkeen niin siinä se ahdistuskohtaus meinas jopa mullekin tulla ku menin avaa silmät vaikka oli suositeltu pitämään ne kiinni.. Mietin vaa et mitenköhän joku jolla on ahtaanpaikan kammo, selviytyis tästä.

    Mulla on kyykäärmekammo. Se on kyllä voimakas. Pelkään niitä aika hysteerisesti. Ei tarvii ku valkuva nähä semmosesta niin heti inhottaa saati sit jos näen luonnossa semmosen niin rupeen huutaa paniikissa.

    • Oon kuullut joo että magneettikuvassa on aika ahdistavaa ihan tavallisella neuroosittomalla ihmisellä… En tiedä kuinka mun kävisi. Joskus pystyn rauhottumaan, jos mulla on äiti tai mun mies mun kanssa esim. menossa jollain pakollisella hissillä. Semmonen turvallinen ja luotettava ihminen auttaa et pystyn joskus pakollisissa tilanteissa ahtaisiin paikkoihin mennä. Kai se rauhottaa, kun tietää, et ne ei sit menis paniikkiin ja kun ne tuntee mun pelon nii rauhottelisivat sit mua. Emmä tiiä :D

  8. Ei nyt liity paikkoihin liittyviin pelkoihin, mutta mulla on ihan hirvee hämähäkkikammo. Oon jo etukäteen miettinyt, että mitähän hittoa mä teen sitten, kun asun omillani ja kämpässä vilistää kaheksanjalkanen ”kaveri”. En kestä nähdä niistä edes kuvia. En voi olla rauhassa, jos samassa huoneessa mun kanssani on hämähäkki, vaikka ois kuinka kaukana tahansa ja tiedän ettei ne mitään tee. Jos sellanen jostain syystä pääsee iholle (niin kun toissapäivänä, en tiedä mistä se mun käsivarrelle ilmaantu) niin hirvee paniikki päällä.

    Ärsyttää ja turhauttaa tällänen turha pelko. Hävettääkin välillä. Mut en edes tiedä mistä se on peräsin, kun oon pienempänä pidelly lukkeja kädessä ihan huoletta. En vois kuvitellakaan matkustavani Australiaan tän takia, vaikka muuten olis niin unelmamatkakohde. En vaan pysty.

    • Hämähäkit on kans pahoja! Hyi! Mä oon itseasiassa muutamat yöunet menettänyt tänäkin kesänä, kun meillä on ollu hämähäkkejä sisällä. Ja vaikka ne on tapettu heti, niin jotenki pelkään, et yöllä ne tulee esim. tyynyn mukana lattialta sänkyyn (jos on vaik tyyny tippunu lattialle) tai sit et niit on lattialla enkä pimeässä nää. Nii sit jos käy vessassa yöllä tai juomassa, nii joutuu tömistelee koko ajan, ettei niitä varmasti oo lähellä.. Jotenki meni mullaki ihan yli toi hämähäkkihomma ku tuli lämpimät ilmat. Ja sit sovitii et Aleksi vaa tappaa niitä eikä kerro mulle, jos niit on ollu sisällä. Nii nyt en oo nähny muutamaan viikkoo yhtää nii pahin pelko ja paniikki ja ällötys on menny ohi :D

      Mut toivottavasti pelko ei vaikuta niin pahasti, että jäis unelmia toteuttamatta. Kuten vaikka toi matkustelujuttu <3

  9. Mulla on korkeanpaikankammo. Viime kesänä maailmanpyörä oli kamala kokemus ja nyt keväällä flowpark. Harmittaa kun kiipeily oli tosi jees mutta en hemmetissä pysty seisomaan siellä puussa niin että saisin happeakin kunnolla. Okei ylitin itseni ja silti kiipeilin mutta jäi viimeiseks kerraks :) ainii kyllä Hervannan jäähalliin pääsee rappusia, Niitä ainakin lapsena on tullut mentyä monesti kun hissi oli rikki :D

    • Mäki kävin viime kesänä jossain seikkailupuistossa, ja kyllähän se aika hurjaa on siellä yläilmoissa kiipeillä! :D vaikka onneksi sieltä ei voi oikeasti tippua… Mut jos on kammo niin eipä siinä tapauksessa sanat riitä helpottamaan :D Meillä oli lukion luistelut hervannan jäähallissa, eikä niitä portaita pystyny sillon käyttää. Mut kai se oli vaa joku tilapäinen juttu sitte just mun vaivana :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta