Palautumisen vaikeus

Nin helppo laiminlyödä ja siitä on helppo nipistää, lepo. Aihe, jonka itse olen kokenut aikoinaan vaikemmaksi osa-alueeksi kolmesta. Treenaaminen on helppoa, on ihan parasta lähteä töihin salikassi olalla. Tietää, että iltapäivällä pääsee hikoilemaan. Samoin syöminen kulkee melkoisen omalla painollaan, säännöllisesti ja riittävästi, järkevästikin. Mutta eihän pakka pysy kasassa, jos ei huolehdi myös palautumisesta ja levosta. Kuinka toteuttaa tätä osa-aluetta?

Itse opettelin valmennukseen lähdettyäni pitämään kokonaisia lepoviikkoja. Kierto oli suunniteltu siten, että neljän kovan viikon jälkeen oli aina vuorossa palutumisviikko. Kyseisellä viikolla en käynyt lainkaan salilla, mutta tein kevyttä aerobista treeniä, venyttelin, rullailin ja parhaimmillan kävin jopa hieronnassa. Aluksi tuntui kovin pitkältä ajalta olla viikko salitauolla, mutta kun huomasin vaikutukset, teinkin sitä oikein mielelläni! Kevyen viikon jälkeen nimittäin tapahtui aina kehitys, sillä nostin joka kerta isompia painoja voimaviikolla ja treeneissä tuntui vahvalta ja energiseltä. Ehkä parhaita fiiliksiä, mitä treenissä voi tulla – kun kulkee.

Snapchat-2837746262638738426

Pikkuhiljaa olen oppinut itse tunnistamaan ja tunnustamaan, milloin olen levon tarpeessa. En enää kulje laput silmillä (ja kädessä) ainoastaan tehden ohjeiden mukaan. Kun valmentajakin antoi tuossa aiemmin tänä vuonna palautetta, että olen tainnut oivaltaa jotain tärkeää levon merkityksestä, sovittiinkin, että pidän lepoa aina silloin, kun siltä tuntuu. Ei enää tasaisesti viiden viikon välein, ei enää kokonaista viikkoa kerrallaan. Vaan juuri silloin kun tarpeelliselta tuntuu ja juuri sen verran kuin kroppa sitä tarvitsee. Käytännössä tämä on mennyt siten, että olen pitänyt lyhyempiä palautumisjaksoja vähän useammin. Ja tiedättekö, sellainen on taas meneillään. Ei tässä montaa viikkoa ehditty tehdä, olisikohan yhteensä noin kymmenen treeniä, kun tuntuu taas selkeästi, että tarvii palautua enemmän kuin vain päivä. Eli pidän nyt todennäköisesti noin 3-4 neljän päivää kestävän palautumisjakson, jolloin keskityn vaan syömään kunnolla ja lepäämään sen ajan, mitä arkimenoilta ehtii. Ei salia muutamaan päivään.

Mitenkä sitten joskus pystyy vetää neljä kokonaista viikkoa putkeen ja toisinaan riittää kymmenen treeniä ja on aivan puhki?

Niinpä. Uskon, että vastaus on kokonaiskuormitus. Ihminen on kuitenkin psykofyysissosiaalinen olento, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kovaa treenaaminen onnistuu neljäkin viikkoa putkeen, jos nukut hyvin ja sun elämässä ei ole mitään stressiä esimerkiksi työstä tai ihmissuhteista. Tai mitään muutakaan niin kutsuttua ylimääräistä. Mutta jostain syystä tuo töihinpaluu on ollut mulle nyt rankkaa. En oikeasti tiedä miksi, mutta heräilen öisin miettimään kaikkia työjuttuja ja teen niitä jo mielessäni valmiiksi, jotta työpisteelle päästyäni voin vain naputella menemään. Ehkä se on innostus uutta toimintakautta kohtaan. Tai varmasti onkin. Ja sitten vielä kaikki se vuorovaikutus päälle, koko päivän ja joka päivä. Ainiin, ja sitten nuo about kymmenen sairaan hyvää ja kova treeniä, ei ihme, jos kroppa käy vähän ylikierroksilla. Eli kyllä vaan kannattaa nyt taas kuunnella omia tuntemuksia ja antaa itselle vähän aikaa palautua.

Snapchat-2316193295021104620

Mulle tämä on aika tavallista. Loppuviikkoa kohti vauhti kiihtyy ja kroppa väsyy. Siksipä nyt on meneillään muutama lepopäivä treenistä. Treenaaminen kun on sellainen kuorma, johon voin vaikuttaa itse. Sitten taas uusin voimin. Halusin vaan jakaa tätä kokemusta, että ei se levonkaan pitäminen ole niin vaikeaa, kun miettii just vain tätä hetkeä. Ei sitä, että treenikierto jää kesken tai sitä, että ensi viikolla on vaikkapa haastavat työvuorot päästä treenaamaan. Ainoastaan sitä, miltä nyt tuntuu. Ja yksilöstä riippuen täytyy tietysti osata erottaa laiskuus oikeasta väsymyksestä. Itsellä on ainakin tässä vielä vähän harjoiteltavaa. Koska melkein joka kerta täytyy käydä se yksi huono, kulkematon, treeni käydä tekemässä ennen kuin uskoo. Mutta nyt mä uskon. Ja palaudun muutaman päivän. Kun pitää hetkittäin pieniä palautumisjaksoja, niin kokonaisuus pysyy paremmin hallussa. Ja tää taitaa toimia mulle hyvin. Levon jälkeen entistä vahvempana!

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramista.

Milla

4 vastausta artikkeliin “Palautumisen vaikeus”

  1. Hei se on just näin! Olen oivaltanut näitä ihan samoja asioita vastikään. Esimerkiksi on ollut hyvä todeta, ettei voi treenata ennakkoon, kuten ei voi myöskään levätä ennakkoon. En voi tehdä kahdessa päivässä viikon treenejä, jos loppuviikko on kiireistä. Tai siis voooooi, mutta tiedät kyllä. Siitä tulee kamalaa. Samoin kun joskus ajatellaan että nyt sitten loman jälkeen en tarvitse lepoa samalla tavalla kuin ennen, ei toimi ainakaan minulla. Ihan saman verran unta tarvitsee, saman verran huojumista sängyn reunalla aamuisin kuin ennenkin, vaikka olisi kuinka lomalla levätty. Tai viikonloppuna. Samanlainen oivallus on tullut myös juuri mainitsemasi lepoajanjakson pituudesta. Ruumis kun ei tiedä onko maanantai vai keskivikko, joten sellainen viikkosykliajattelu on vähän turhaa. Levätään just sen verran kun on tarpeen, yleensä se on just se 3-4 päivää. Tämä jotenkin kolahti nyt kun olen painiskellut pari viikkoa väsymyksen kanssa, ja valmentaja kehoitti lepäämään kunhan olen saanut suurimpien murheiden akuutin vaiheen ns. alta pois. Multa kuoli pari viikkoa sitten hyvä ystävä, ja luulin ihan tosissani pystyväni treenaamaan samalla tavalla, että se on ihanaa todellisuuspakoa suremisesta, mutta ei se ihan mene niin. Se kokonaiskuormituspa hyvinkin. Ei me vaan voida käskeä meidän ruumiita johonkin, ei ne koneita ole vaikka moneen pystyvätkin.
    Siispä lepää. Olet sen ansainnut. Ja kiitos, kiiiiitos blogistasi. Luen aina <3

    • Näinpä juuri, lepoa eikä treeniä voi oikein varastoida. Harmi sinänsä ;) Mulla on käyny just toi sun kuvailema lomanjälkeinen putoaminen arjen pyörittämiseen – ei oo mitään tekemistä pitkällä kesälomalla sen suhteen, etteikö arki veis voimia heti alkuunsa paljon :D Jotenki on ollu jopa vaikea sopeutua taas siihen kaikkeen, mitä arkipäivisin on tottunut ehtimään. Treenit, työ, ruokienlaitto ja pitkät yöunet. Eipä siinä paljon ole, mutta silti tuntuu näin alkuun, että vuorokaudesta loppuu tunnit. Tottakai, kun vertaa kesälomaan. Täytyy siis panostaa aiempaa enemmän palautumiseen.

      Voi ei, kamala kuulla mitä oot joutunut käsitellä viime aikoina! :/ Ei ihan pieni juttu ihmismielelle. Varmasti joutuu vähän treeneistä nyt nipistellä, koneita kun ei olla. Voimia kovasti ja hyviä treenejä silloin, kun niiden pariin tuntuu hyvältä mennä :-)<3 Ja kiitos, kun jätit ihanan kommentin!

  2. Onko teidän totaalilepopäivät ja -jaksot sellaisia että ei todellakaan tehdä mitään? Mulla on myös ylikunto-oireita ja vältän hikiliikuntaa, mutta kävelyä harrastan ja välillä pitkiäkin lenkkejä. Syke ei nouse eikä tuu hiki, mutta kuluttaahan kai tuokin. On vaan niin vaikea olla tekemättä mitään. Heti alkaa vaatteet kiristään, paino nousee ja fiilis ei oo hyvä ellei pääse liikkuun. Ruokahaluhan on kuitenkin, tosin ei niin hyvä kuin liikkuessa kunnolla. Ja herkuthan mulle maistuu…;)

    • Jos pidän kokonaisen kevyen viikon, niin teen kevyttä aerobista, kuten kävelyä tai hölkkää. Lähinnä siksi, että saa nesteet kiertoon ja juotua uutta sisään – poistuu kuonat ja hapot lihaksista, niin on taas sitten valmiutta uuteen treeniviikkoon ;) Mutta nyt kun pidän kokonaisten kevyiden viikkojen sijaan lyhyempiä lepojaksoja, niin silloin en kyllä tee oikeastaan mitään. Ruokailu on kyllä joka tapauksessa aika avainasemassa, oli minkälainen viikko tahansa :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta