Ystävyydestä ja ystävystymisestä aikuisiällä

Vaikka arkiviikot tuleekin vietettyä tiiviisti koti-työpaikka-sali – akselilla, niin mulla on onneksi olemassa myös ystäviä. Olenkohan muistanut painottaa tarpeeksi tätä osa-aluetta täällä blogissa, ehkä en. Mutta oon sikäli onnellisessa asemassa, että mulla tosiaan on ystäviä. Osa on kouluajoilta, toiset opiskeluvuosilta mukaan saatuja ja loput aikuiselämän poluilta löydettyjä, Jokainen ystävyystarina on omanlaisensa, ja uskonkin, että kaikilla ystävyyssuhteilla on jokin tarkoituksensa. On nimittäin käynyt niinkin, että joidenkin kanssa tiiviit tiet ovat kuitenkin vieneet hetken yhtämatkaa kulkemisen jälkeen eri suuntiin. Ja toisten kanssa kuljetaan edelleen samaaan suuntaan, yhdessä. Tiedä sitten, miksi osa suhteista kestää ja toinen ei. En kuitenkaan ole pahoillani näistä viilenneistä tai katkenneista ystävyyssuhteista, saihan niiden lämpiminä aikoina kokea paljon mukavia hetkiä.

Itse olenkin sellainen, että en väkisin pidä yllä mitään. Voin ihan rehellisesti myöntää sen. Tiedättekö, en järjestä tapaamista tai soittele jollekin ystävälle vain sitä varten, kun edellisestä kerrasta on niin pitkä aika. Olen oikeasti elämäni aikana osallistunut tällaisiinkin tapaamisiin, mutta todennut näin myöhemmin, että turhaahan se on. Siis väkisin ylläpitää. Kun on sellaisia ystäviä, joiden kanssa kaikki säilyy ennallaan ilman virallista ylläpitoa. On aina niin kuin olisi juuri eilen jutellut ja viettänyt aikaa yhdessä, oli taukoa ollut sitten viikko, kuukausi tai jopa puolivuotinen. Ehkä tiesittekin, että olen muuttanut useita kertoja elämäni aikana, vaihtanut paikkakuntaakin kolmesti. Ja ehkä sen vuoksi musta on tullut sellainen helposti ihmisiin tutustuva. Olenko kertonut sen, kun seiskaluokalla tulin yläasteelle ihan uuteen kouluun, uuteen kylään. En tuntenut ketään, mutta ihan coolilla naamalla olin vaan käynyt kysymässä yhdestä porukasta, että voisinkohan mennä heidän mukaansa perjantaina johonkin pirskeisiin. Vähän niinkuin sillä lapsuudesta tutulla tyylillä ”voiksä olla?”. Sillä tavalla mä vaan kysyin ja edelleen ollaan ystäviä. Hassua, että silloin kolmetoistavuotiaana ei ollut sellaista suodatinta, että olisi esimerkiksi miettinyt, että on outoa tuputtaa itseään valmiiseen tyttöporukkaan mukaan. Saati, että olisi kokenut epävarmuutta siitä, mitä muut musta ajattelee tai olenko edes sellainen, joka kelpuutetaan jengiin. Mä vain menin, toisaalta hyvä niin.

elokuu5 (62)

Nykyisin sitä miettii paljon enemmän tällaisia asioita. Vaikka mulla onkin riittävästi ystäviä, miten myös välillä, onko näin ikuisesti? Miksi olen heidät saanut elämääni? Olenko mä sellainen, jonka seurassa viihtyy? Osaanko olla hyvä ystävä? Siis niin hyvä, mitä he ovat mulle? Annanko energiaa muille, siis vastapainoksi, kun saan sitä heiltä? Miksi joku haluaa olla mun seurassani? Ja miksi joku sitten ei? En tiedä vastauksia, mutta ihan vain olemalla tällainen Milla kuin olen, olen ainakin tähän asti saanut pidettyä tärkeitä ihmisiä matkassani.

Ja mistä ystäviä voi sitten saada? Mä uskon, että oikeasti mistä tahansa! Ainakin oma kokemukseni on osoittanut, että ystävyyssuhteita syntyy kuin huomaamatta eri ympäristöissä. Olen saanut osan jo kauan sitten koulutieltäni. Toiset opiskeluvuosilta ja kolmannet työelämästä. Niin, toivoa niille, jotka muuttavat aikuisiällä esimerkiksi uudelle paikkakunnalle – työpaikallakin voi ystävystyä! Ja tiedättekö, mistä loput ovat tulleet. Niin erikoista kuin se ehkä onkin, niin somen ja salin kautta. Joku on lukenut blogiani tai seurannut mua instagramissa, ja on sitä kautta tultu tutuiksi ja sitten törmätty oikeassa elämässä. Ja osan kanssa saliharrastus tai Les Mills on ollut yhteinen kiinnostuksenkohde, ja siinä urheillessa on tullut sitten tutustuttua muutenkin ja huomattu, että meillähän on paljon yheistä! Vau.

reebok dirt net

Olen kiitollinen kaikista. On nimittäin ihan parasta, kun toisen seurassa voi nauraa niin että tikahtuu. Mun ystäväni ovat sellaisia, hauskoja ja piristäviä. Välillä arjessa unohdan, kuinka kovasti heidän seurassaan naurattaakin. Aina tuntuu yhtä kivalta viettää aikaa yhdessä. On myös tärkeää, että on ihmisiä, joille soittaa kuulumisia tai uutisia. Tarkoitan sitä, että jos mulle tapahtuu jotain siistiä, niin selaan innoissani puhelin listaa ja haluan heti jakaa onnea tuovan asian kaikkien tärkeiden kanssa! Äitin jälkeen puhelut muille tärkeille ja lopuille whatsapilla. En osaa pitää sisälläni, jos mulle sattuu joku onni kohdalle. Siksi kai tätä blogiakin kirjoitan. Mulle on tärkeää jakaa asioita ihmisten kanssa, kokea yhdessä ilot. Ja tottakai myös surut. Niitä on onneksi ollut tähän mennessä omassa elämässäni vähemmän. Mutta on lohdullista tietää, että on ihmisiä, joille voi jutella myös mieltäpainavista asioista. Yhtälailla tulee hyvä fiilis, jos joku soittaa mulle kertoakseen jotain ajankohtaisia elämästään. Tiiättekö, kun se on halunnut just mun kanssa jakaa sen jutun. Tuntuu kivalta.

Mä nään melko harvoin mun vanhoja ystäviäni. Syitä on monia: osa asuu kaukana ja toiset vielä kauempana, kaikilla on omat arkikuvionsa ja osalla jopa perhettä, on eri harrastukset ja erilaiset työrytmit. Mutta soitellaan tai viestitellään kyllä aina, jos jotain elämänmakuista tapahtuu. Ja välillä vaikkei tapahtuisikaan mitään. Onneksi. Ja kun mulla on tämä blogi, niin moni ilmeisesti lukee täältäkin mun arkikuulumisia ;) haha. Tiedän sen siitä, että erään viimeviikkoisen postauksen jälkeen tuli muutama tärkeä viesti. Kysyttiin vain, onhan kaikki hyvin? Kyllä on, kiitos kysymästä. On ihana, että välitetään. Osaankohan itse välittää tarpeeksi? Osaankohan itse kuunnella ja kysellä tarpeeksi?

Mietin vain, toivottavasti.

20160731_170849

Ystävyyssuhteet on oikeasti aika mielenkiintoinen ja toisaalta vaikeakin asia. Koska ystäviä ei nähdä yhtä usein kuin vaikka kumppania tai työkavereita. Mutta kuitenkin he ovat eräs tärkeimmistä asioista ja koko ajan olemassa. Tavallaan ystävyyssuhteissa luottaa ihan tosi paljon. Vaikka välillä toki miettiikin hieman. Voisinkohan mä soittaa tätä juttua kertoakseni, sillä toinenhan saattaa olla kiireinen omassa elämässään. Joka kerta vastaanotto on kuitenkin ollut lämmin, mistä saakin aiheen kiitollisuuteen. Ilmeisesti jotain on tehty oikein. Ehkä mä olen ystävystynyt sellaisten tyyppien kanssa, jotka kaipaavan ystävyydeltä samanlaisia asioita. On olemassa koko ajan, vaikka arki meidät käytännön tiiviistä olemisesta erottaakin. Uskottehan, olette <3.

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramista.

Milla

2 vastausta artikkeliin “Ystävyydestä ja ystävystymisestä aikuisiällä”

  1. Tosi kiva postaus, hauskaa vaihtelua lukea välillä sun elämän tästäkin osa-alueesta! Hyvät ja luotettavat ystävät ovat kyllä mieletön voimavara. ❤😊

    • Ajattelinkin, että tää on aihepiireistä semmonen, josta en oo hetkeen kirjoittanut. Eli kiva kuulla, kiitos kun jätit kommentin :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta