Kilot, kulut vai ilot parisuhteen taustalla?

Toimiiko parisuhde, jos toinen on intohimoinen urheilija ja toinen taas ei? EIkös sitä sanota, että jos treenaa yhdessä, pysyykin todennäköisemmin yhdessä? Täällä Fifashionilla bloggaava Noora kirjoitti viime viikolla vähän provosoivankin kirjoituksen liittyen liikakiloihin kumppanin valinnassa. Luin tekstin sen ihmeemmin siihen tarttumatta, mulle se oli teksti muiden joukossa. Kunnes nyt sunnuntaiaamuna kotona siivoillessani aloin huomaamatta pohtia aihetta: omaa parisuhdettani, kumppanin valintaa ja  myös tuota aiemmin lukemaani postausta. Ajatus tähän kirjoitukseen syntyi siis jotenkin tuon aiemman lukemani sekä tämänaamuisen siivoushetken insporoimana.

Olenpa onnekas, kun saan jakaa elämääni toisen samanlaisen kanssa. Tiedättekö, urheilullisuus elämäntyylinä viehättää, ajattelin. Mä nimittäin väitän, että mulle mikään yksittäinen pinnallinen seikka ei ole oleellinen asia parisuhteessa. Kuulostaakin vähän hassulta. Tarkoitan sitä, että mietin kyllä usein, kuinka komean olenkaan löytänyt itselleni. Mun maailmani komein. Tottakai ulkonäön pitää miellyttää. Mutta koska saliharrastus on sellainen, että esimerkiksi paino vaihtelee ihan kauden mukaan – haluaako olla siistissä kesäkunnossa vai rakentaa täydellä teholla kroppaan lihasta, olisi ihan älytöntäkin miettiä mitään painolukemia. Mun mielestä on kivan näköistä, kun miehellä on lihaksia, kyllä ne viehättää. Mutta vaikka kesällä olisi vatsapalkit täydessä iskussa, niin silti yhtälailla mua ihastuttaa sellainen talvinen off-seasonin kökkömäisyys. hehe. Tiedättekö mitä tarkoitan? On ihana, jos toinen on sellainen paksu ja rutistettava. Ei haittaa, vaikka ne lihakset olisi siellä vähän piilossa. Miksi haittaisi. Pääasia, että se kyykkää, penkkaa ja vetää maasta reilusti enemmän kuin minä.

screenshot_20160911-172510

Huolimatta siis siitä, missä rasvaprosentti- tai BMI-lukemassa ollaan (olenhan itsekin niiden mukaan ylipainoinen), uskonkin, että  juttu toimii juurikin sen takia, että meillä on samanlainen elämäntyyli. Se on meidän salaisuus onneen. Tottakai pariskunnilla voi olla eri harrastukset, ja homma voi toimia ihan hyvin. Mutta saliharrastus on ehkä vähän eri asia. Koska se on oikeasti elämäntyyli, enemmän kuin vain tunti päivässä salilla vietettyä aikaa. Ja tukee varmasti yhteiseloa, jos kumpikin on kiinnostunut aiheesta. En väitä, etteikö suhde voisi toimia, vaikka toinen olisi ammattilaiskehonrakentaja ja toinen keräisi postimerkkejä, tottakai se voi toimia. Mutta kyllähän se luo tiettyä mutkattomuutta, kun arvot ja arjen menot ovat samankaltaiset. Ja tietyn ulkonäkö- /paino- tai rasvaprosenttikriteerin sijaan mua viehättääkin toisessa nimenomaan intohimo saliharrastusta kohtaan. Sitä kautta tulee niin monta muuta hyvää kuitenkin: terveelliset elämäntavat, rutiinit, suunnitelmallisuus ja säännöllinen elämä.

Mitä tarkoitan käytännön tasolla vai? Sitä, että saliharrastus vaatii tietynlaista suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä koko ajan arkena ja viikonloppuna. Täytyy etukäteen vähän miettiä, koska treenataan, mitä treenataan ja miten treenataan. Treenien lisäksi sama koskee ruokavaliota: mitä syödään ja milloin? Kuinka usein ja missä käydään kaupassa ja kuka maksaa ehkä tavallista suuremat kauppalaskut? Sitten kun saadaan treenit tehtyä ja ruuat prepattua järkevästi, niin jäljelle jää myös kolmas olennainen osa yhdistelmää: lepo. Mun mielestä toimivan parisuhteen kannalta on tärkeää, että on samanlainen arkirytmi ja levolle annetaan aika. On oleellista, että  kumpikin pitää sitä tärkeänä. Treenaava ihminen tarvii paljon unta, kehitys tapahtuu levossa. Ja olisi kyllä ihan hassua, jos toinen menisi nukkumaan yhdeksältä ja toinen kukkuisi aina vaikkapa puolilleöin. Tai no, kai se on tavallista monessa perheessä niinkin, mutta mulle se luo entistä vahvempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun mennään samaan aikaan nukkumaan.

Meillä on siis samanlainen elämäntyyli, arvostetaan tässä hetkessä samoja asioita korkemmalle kuin muita, ja se on eräs olennainen syy, miksi homma toimii. Vietetään salilla monen monta arki-iltaa, preppaillaan usein ruokia ja nukutaan paljon. Viikonloppuisin ei tarvii selitellä, miksi on parasta palautua vaan kotisohvalla. Tai jos kehitellään jotain erikoisempaa kivaa tekemistä, se kiva on molempien mielestä jotain muuta kuin juopottelua, kaupungilla heilumista ja valvomista. Elämäntyyli on jokaisen oma valinta. Ja kaikki valinnat ihan yhtä hyviä. Halusin vaan sanoa, että on tosi helppoa, jos kumppanin kanssa eletään samoja asioita. Ei tarvii koskaa selittää, jos on jumissa treeneistä tai väsynyt, voi jutella treenimaailmaan liittyvistä asioista, ei tarvii ihmetellä ruoka-aikoja tai valintoja eikä koittaa tehdä kompromisseja vajaa-ajan vieton suhteen. Samahan toimii yhtälailla niillä pariskunnilla, jotka tykkäävät jostain muusta samalla tapaa intohimoisesti, jotku lähtee asuntoautoilla kiertämään Suomea loman koittaessa ja toiset harrastaa koiranäyttelyitä. Yhtälailla se elämä keskittyy silloin niihin hyvää mieltä tuoviin asioihin, ja niitä tehdään yhdessä. Meille urheilullinen elämäntyyli on se juttu. Joskus mä mietin, että miten voikin olla kaikki näin hyvin. Että maailmassa olikin toinen tollainen, joka haluaa elää elämää just tällä tavalla. Onhan kaikki yhdessä paljon kivempaa<3 Tänään ajattelin ite pitää välipäivän treenistä, kun eilen oli kova jalkatreeni ja maanantaina meen ohjatusti tekee mavea. Mutta voin mennä sitten tota toista koutsaamaan sen treenissä, hehe. Aika kivaa!

Snapchat-1279555040217137005

Herättääkö aihe jotain ajatuksia suuntaan tai toiseen? Voiko parisuhde toimia, vaikka toinen olisi intohimoinen kehonrakentaja ja toinen harrastaisi jotain ihan muuta kuin liikuntaa? Kuinka suuri merkitys elämäntyylillä on parisuhteessa, tarviiko sen olla samanlainen? Eikö se kuitenkin jollain tapaa ohjaa arkisia valintoja ja vapaa-ajan vieton tapoja? Sillä tavoin ajateltuna tekstin alun väite siitä, että treenaava pariskunta pysyy todennäköisemmin yhdessä, voisi pitää paikkansa. Treenielämäntyyli joko on tai ei, ja jos sellainen on, niin homma saattaa parhaimmillaan toimia niinkuin omalla kohdallani juuri nyt – ei ne kilot eikä kulut vaan nimenomaan elämään liittyvät ilot, kuten saliharrastus, yhdessä <3

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramista.

Milla

16 vastausta artikkeliin “Kilot, kulut vai ilot parisuhteen taustalla?”

    • Hei huippua jos aihe inspiroi ihan oman postauksen verran! Täytyy tulla kurkkimaan kun valmista :-)

  1. Itsekin luin ton Nooran postauksen ja pisti kyllä vähön miettimään omaakin parisuhdetta. Ollaan oltu yhdessä ensi viikolla 1,5 vuotta ja välillä tuntuu että ollaan kuin yö ja päivä. 😄 Toisaalta kun rupeaa tarkemmin miettimään niin ei me niin kovin erilaisia olla. Mulle treenaaminen on intohimo ja käyn salilla keskimäärin 5x/vko jonka päälle ryhmäliikunnat. Mun poikkis sen sijaan treenaa salilla 2-3x/ vko ja välillä voi tulla puolenkin vuoden treenitauko… Tällä hetkellä annan anteeksi koska intti ja siellä on muutenkin niin fyysistä. Mutta ne on kyllä juhlahetkiä kun mennään yhdessä treenaamaan! 😄 Onneksi on luvannut että intin jälkeen aletaan taas treenata yhdessä. Munkin mielestä on kyllä tärkeää että on edes jokseenkin samanlaset elämäntavat: meillä ruokavaliot kylläkin täysin erilaiset mutta alkoholia ei juurikaan kumpikaan käytä ja tykätään viettää iltoja kotona ja mennä aikaisin nukkumaan. 😌 Pahoittelut romaanista, juttua näköjään riitti vähän liikaakin 😂 Ja kiitos kivasta blogista! 😊

    • Romaanit on hei aina tervetulleita tänne kommenttiboksiin! Paras palaute lukijoilta on se, kun joku jättää oman ajatuksensa aiheesta – silloin oon onnistunut aihevalinnassa ja kirjoittamaan ajatuksiaherättävästi :-)

      Eihän kaikkea tietenkään tarvii tai kannata tehdä yhdessä, on hyvä olla myös omia juttuja. Ihan kummallakin. Kyllä se elämäntyyli voi silti olla kuitenkin samanlainen toisen kanssa. Toivottavasti pääsette taas intin jälkeen yhessä tekee enemmän juttuja, vaikka sitte salille treenailee jos se inspiroi :-)

  2. Oon aika samoilla linjoilla sun kanssa! Mullakin sali on niin iso osa arkea, niin jos toinen ei jaa samaa intohimoa niin ei se vaan oikein toimi, ainakaan mulla (kokeiltu on :D). Kun itse innostuu kaikesta pienestä reenaamiseen liittyvästä ja toinen toteaa ettei kyllä ymmärrä yhtään mitä ideaa siinä on niin onhan se vähän harmi. Itse ainakin toivon että löytäisin sellaisen kumppanin joka jakaa ne samat mielenkiinnon kohteet, että ei se paino siinä se kynnyskysymys ole. Kyllä massaa saa olla jos alla olisi kuitenkin reenaava ja pystyvä kroppa, näin se taitaa itselläkin olla :’D
    Sulla on muuten hirveen kiva tapa kirjoittaa tälläisiä postauksia! Et oo mitenkään provosoiva tai tuomitseva muitten valintoja kohtaan vaan oot vaan aidosti onnellinen omasta tilanteestas :)

    • Treenaava ja pystyvä kroppa oli hauska ilmaus, hehe. Mutta sitä samaa mäkin tarkoitin. On ihanaa kun kumpikin on urheilullista, silloin on samat arkimenot ja rytmit. Olkoot kehonkoostumus sitte mitä hyvänsä..

      Ja hei kiitos tuosta palautteesta! Mun kirjoitustyyli tosiaan taitaa olla aika mun näköiseni muutenki. En oo kovin ahkera livenäkää provosoimaan tai arvostelemaan tai tekemään kovin jyrkkiä päätelmiä, niin sellaista pohdiskelevaa monta näkökulmaa huomioivaa juttua kirjoitan täälläkin. Enkä yritä tuputtaa että oma näkemykseni tai tapani tehdä asioita olisi jotenkin enemmän oikein kuin joku muu saati sitten parempi kuin yksikään toinen.. Se saattaa erottaa mut joistakin bloggareista kyllä – kiva kun huomasit :)

  3. Tää on aihe, josta ihmiset jaksaa omassa parisuhteessani hämmästellä. Mies on pehmeä parine lisäkiloineen ja liikunta rajoittuu kävelylenkkeihin ja metsästykseen. Minä jumppaan työkseni ja ohjaan 5-10 tuntia viikossa omien treenien lisäksi. Mun mielestä tärkeintä on kuitenkin yksittäisen harrastuksen/työn sijaan juurikin tuo mainitsemasi elämäntyyli. Meilläkin nukkumaan mennään monena iltana ihan eri aikoihin, mutta tärkeempää on se, mitä kaikkea muuta tehdään yhdessä ja että ollaan päätetty pyörittää meidän omia, erilaisia elämiä yhteisessä arjessa.

    • Ihanasti tiivistetty asian ydin ♡ Elämäntyyli taitaa todellakin olla avain siihen, onnistuuko yhteiselo kuinka hyvin. Saahan molemmilla olla omat harrastukset ja jutut, mutta kun arvot ja arki osuu yksiin nii toimiihan se! Ja saliharrastuksessa toki on vielä lisää yhdistävää tekijää, jos kumpikin sitä semitosissaan tekee :)

  4. Meillä mies treenaa 6x viikossa ja urheilu on hänen intohimonsa. Itse lenkkeilen about kerran kuukaudessa joten voi katsoa etten urheile lainkaan. Enkä näe meidän suhdetta kriisipisteessä, koska en ole urheilullinen. Toisaalta on hienoa, että molemmilla on omat mielenkiinnon kohteet, koska itse en voisi elää parisuhteessa jossa kaikki tehdään yhdessä. Molemmat tarvitaan omaa aikaa ja yksinoloa.

    Ja tarkennuksena, en ole mikään sotanorsu vaikka en urheile:’D kuulun enemmänkin näihin laihaläski ihmisiin. Toki olisihan se hienoa, että saisin motivaatiota urheiluun mutta muut asiat menevät kummasti edelle, huups..

    • Kiva kun toit tällaisenkin toimivan näkökulman tänne keskusteluun esiin, kiitos siitä :) Toi oma aika ja omat harrastukset on oikeasti kyllä tosi tärkeä juttu. Ja nyt kun siitä alettiin keskustella niin pakko sanoa, että mun tilanteessani toi oma aika on oikeasti todella vähissä.Eli puolensa ja puolensa kummassakin! Mä nautin kun voidaan yhdessä panostaa tähän salitouhuun, mutta ymmärrän hyvin senkin puolen, että kummallakin olisi omat harrastukset. Koska siten tulisi myös sitä tilaa omille jutuille….

      Ja mitä tulee tuohon sun kommentin vikaan lauseeseen, niin eihän kaikkien tarvii olla kiinnostunut treenaamisesta. On olemassa niin satamiljoonaa muutaki harrastusta! Nauti siitä, mitä teet ♡

  5. Meillä on mun miehen kanssa samanlaiset elämäntyylit muuten, mutta ei liikunnan puolella ja hyvin toimii ja ontoiminut jo 13 vuotta :D
    Mä ajattelen että tietty määrä samankaltaisuutta on hyvä, ei niinkään mistä se samankaltaisuus kumpuaa. Toisille ontärkeää että se samankaltaisuus tulee liikunnasta, toisilla tärkeää että työstä, toisille lomanviettotavoista… Mulle ei oo ollut ikinä tärkeää työ tai harrastus, koska ne on mun omia juttuja ja ei haittaa jos toinen ei niitä mun kanssa jaa, kunhan jakaa sitten muuten elämää mun kanssa :)

    • Niin ja lisäyksenä kun asiaa jäin pohtimaan, niin alkuvaiheessa tietty viehätystä toista kohtaan kasvattaa se jokin samankaltaisuus, mikä itsellä on elämässä sillä hetkellä iso asia. Joten ymmärrän että esim. paljon treenaavalle tai vaikkapa fitnekseen hurahtaneelle sellainen liikunnallinen samankaltaisuus on tärkeää siinä alkuvaiheessa.
      Ymmärrän siis kyllä sun pointin ja toit sitä kyllä hyvä esiin ja sait mut jäämään pyörittelemään näitä mietteitä päässäni :D

  6. Se onkin jännä kysymys että mikä pitää ihmisiä yhdessä. Itsellä on parisuhdetta takana kohta jo 17 vuotta. Yhdistäviä harrastuksia meillä ei ole paljoakaan. Ehkä tietty musiikkimaku ja tietyt leffat ja leffagenret. Toisaalta omatkin harrastukset ovat vaihdelleet ja muokkautuneet tällaisella aikajaksolla niin paljon että parempikin ettei ole kiinni vain harrastuksista. Olisihan se varmaan ihan kiva jos kumppanikin olisi kiinnostunut salitreenaamisesta ja ruokailut on joskus vähän haastavia kun minä pyrin elämään terveellisesti ja hän taas ei niinkään. Toisaalta mulla on myös tilaa toimia ja harrastaa niinkuin itse näen hyväksi itselleni. Ja sitten ihan vaan se että tässä ajassa on jotenkin muuten niin hitsauduttu yhteen ja tärkein asia ehkä se että kumppanin kanssa on hyvä ja helppo olla. On ne ihan omat pöljät jutut jotka ei muille ehkä edes avautuisikaan. Ne yhdistää vaikkei monikaan ulos näkyvä ja ulkopuolinen asia niinkään. Loppujen lopuksi musta tuntuu että jos kaksi ihmistä tahtoo olla yhdessä, niin ne sitten on yhdessä. Asiat ympärillä muuttuu ja vaihtuu ja itsekin kasvaa ja kypsyy ihmisenä, on vaikeita aikoja ja helpompia aikoja.. Mutta jos halutaan olla yhdessä niin sitten ollaan. Riippumatta harrastuksista ja muusta. ( Joskin tiedän että jos kumppanilla olisi täysin erilainen musiikkimaku vaikka kuin mulla niin ei se suhde olisi alun alkaenkaan voinut kestää kovin pitkälle.. En tiedä mikä se samanhenkisyys alussa pitää olla, toimivan kemian lisäksi, mutta _jotain_ siinä pitää olla :D)

    • Juu ei kaikki tietenkään ole kiinni vain harrastuksista! Meilläkin se voi olla nyt tämän elämänvaiheen juttu ja yhdistävä tekijä. Mutta tottakai elämällä on ainakin mun toiveen mukaan muutakin tarjottavaa ;) Yhteenhitsautuminen ja hyvä olo yhdessä kuulostaa mun mielestä oikein hyviltä, sitä toivoisin kaikille <3

  7. Ihana kirjoitus! ❤ en ole lukenut blogiasi aiemmin mutta vakilukijaksi alan heti ensilukemalta! Todella fiksua ja asiallista tekstiä tällaisesta ajatuksia herättävästä aiheesta. Asiaa kun voi käsitellä niin monella tavalla, ja blogipostauksen takana vaikuttava arvomaailma ja persoonallisuus näkyy siinä kuinka asiaa lähestyy.

    Jokainen saa toki olla sellainen kun on, mutta täytyy sanoa että itse tykkään seurata mielummin tällaisia fiksuja ja avarakatseisia bloggaajia kuin pinnallisia ja narsistisia ”hyvinvointibloggaajia” jotka tykkäävät lietsoa pahaa mieltä lukijoilleen haukkumalla ihmisiä jotka ovat jotenkin toisenlaisia kuin itse. Yritetään korostaa sitä omaa ja kumppanin erinomaisuuttaan urheilevana ihmisenä maalailemalla yleistä mielipidettä ei-urheilevien epäviehättävyydestä. Kertoo todella paljon ihmisen itsetunnon perimmäisestä tilasta jos on tarvetta tuollaiselle.

    Minusta bloggaaminen on nykypäivänä todella vastuullinen harrastus. Aikuiset lukijat osaavat suhtautua kriittisemmin lukemaansa, mutta nykypäivänä yhä nuoremmat lapset ovat kiinnostuneita bloggaajien ja vloggaajien kirjoituksista, jotka ovat yleensä suunnattu vanhemmalle kohderyhmälle. Varmasti suurin osa meistä on jossain nuoruuden vaiheessa ollut epävarma ja nähnyt oman vartalonsa toisella tavalla kuin muut, lihavampana ja rumempana kuin se on. Tuskin kukaan haluaisi sille omalle teini-ikäiselle itselleen luettavaksi nykyajan säälimättömiä ulkonäköpaineita aiheuttavia juttuja. Sen sijaan tällaisia kirjoituksia kaivataan enemmän, näistä huokuu sellainen positiivinen parisuhdemalli josta nuoremmatkin lukijat saavat tsemppiä sen oikean etsimiseen. Itselle tulee lämmin olo siitä miten ihanaa voikin kahden ihmisen elo rinnakkain olla kun on oikeaa rakkautta ja hyvä ja turvallinen parisuhde. :)

    Nyt tästäkin tuli romaani ohi aiheen, itse postauskin herätti paljon ajatuksia (kivoja ja positiivisia ajatuksia) mutta tää aihe on pyörinyt mielessä niin paljon että oli pakko kirjoittaa yleisesti aiheesta. En viitsinyt Mansikkapilven blogiin kommentoida aiheesta, koska se herätti niin paljon negatiivisia ajatuksia etten olisi pystynyt mitään nätisti kirjoittamaan. Kiitos sinulle ja muille bloggaajille joilla on ollut fiksumpaa sanottavaa aiheesta!

    • Kiitos hei ihanasta palautteesta! Tosi kivasti tiivistit sun ajatuksen mun kirjoitustyylistä :)

      Oot myös oikeassa siinä, että bloggaaminen on oikeasti vastuullinen harrastus. Näen tuolta analyticsistä yleisötietoja, ja nuoria lukijoita on todella paljon. Täytyy miettiä, mitä kirjoittaa, miten kirjoittaa ja mistä kirjoittaa. Ja toisaalta ehkä kuvat on myös vielä tärkeämmät! Että kaikki ei olisi niin täydellistä ja siloiteltua, vaan mieluummin arkisen epätäydellistä. Omannäköistä ja jotenkin inhimillistä, sitä täältä blogista kyllä löytyy. Kiitos kun jätit kommentin, ja toivottavasti löydäst jatkossakin kiinnostavaa luettavaa! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta