PASS!!

Dare to dream, dare to turn that dream into reality. Nämä sanat kuvaavat mielestäni parhaiten mun tunnelmia just nyt. Tai oikeastaan tunnelmia ihan koko viikonlopun ajalta. Osallistuin tosiaan BodyJamin peruskoulutukseen kuluneena viikonloppuna, ja vaikka kaikki on edelleen sekavaa puuroa mun mielessäni, halusin silti koittaa saada tänne jotain ajatuksia selvennettyä. Ja hei vitsit, kuinka ihanasti ootte kannustaneet ja eläneet mun matkassani mukana koko ajan, kiitos <3 Tottakai haluan mahdollisimman pian jakaa teille ajatukseni ja kokemukseni koulutuksesta. Yritetään siis.

Lähdetäänkö siitä ajatuksesta, minkä sisäistin viime keväänä käydyn Unelma Itsestä – valmennuksen aikana. Kaikki on mahdollista. Täytyy uskaltaa unelmoida. Ja sitten toteuttaa niitä käytännössä, asioilla on tapana järjestyä. Mä oon pitkään unelmoinut erään rakkaan harrastuksen, BodyJamin, viemistä niin sanotusti seuraavalle tasolle. Voisinko mä olla se, joka liikuttaa ihmisiä. Se, joka jakaa sitä uskomatonta fitness magicia tanssijoille ja opettaa cooleimpia tanssimooveja tunnilla. Mä halusin ihan tosi kovasti olla se. Ja pienin askelin olen lähtenyt toteuttamaan unelmaani. Toukokuussa ilmoittauduin koulutukseen, joka järjestettiin nyt syyskuussa. Mulla oli aikaa valmistautua. Puolitoista viikkoa ennen koulutusta sain materiaalit käsiini, käytännössä siis uuden ohjelman manuaalin sekä master classin. Aloin harjoitella. Olin toki aiemmin jo käynyt Helsingissä tsekkaamassa tunnin, kun niin kovasti halusin. Vaikka vähän hassuahan se oli. Aloitin harjoittelun heti. Harjoittelin paljon, koska en tietenkään tiennyt, mitä multa tullaan odottamaan koulutuksessa. Koulutusviikonlopun koittaessa uusi ohjelma oli mun hallussani niin hyvin, kuin itsekseen opeteltuna ensikertalaisena oli mahdollista. Olin tehnyt kaikkeni. Ja itse asiassa perjantaina en kuunnellut kertaakaan enää musiikkeja, enkä muistellut koreoita. Pidin kokonaan vapaapäivän BodyJamista.

20160926_081306

Lauantaina suuntasin jännittyneenä ja innostuneena kohti Herttoniemen Foreveria. Olin paikalla reilusti etuajassa, ei taida yllättää ketään, hehe. Koulutus aloitettiin, ja tutustumiskierroksella selvisi, että joukossa on pari tuttua kasvoa ja loput sitten uusia tuttavuuksia. Ihan huikea porukka oli kasassa, pieni ja tiivis <3 Kaikki tosi erilaisia, erilaisten taustojen kautta koulutukseen tulleita, erilaisten vahvuuksien kanssa. Alusta asti tuntui, että kaikkia kannustettiin, ja koska meillä oli yhteinen tavoite, sitä kohti mentiin yhtämatkaa. Aika siistiä! Ensimmäinen koulutuspäivä oli pitkä, aamusta iltakuuteen saakka. Saatiin kattava setti kaikkea Les Millsiin ja BodyJamiin liittyen, tanssia ja teoriaa. Pääsin osallistumaan myös ekaa kertaa tanssikouluun, hehe. Tanssittiin siis ilman musiikkia tekniikkaa hioen. Ensimmäinen ohjausharjoituskin tuli koettua, uskotte ehkä, että mun pääni oli aivan pyörällä, kun illalla suuntasin hotellille. Niin siistiä, niin jännittävää, niiin haastavaa ja niin sairaan innostavaa. Tuntui, että olin oikeassa paikassa.

Sunnuntaina koulutuspäivä käynnistettiin vielä lauantaita aiemmin, olin tottakai paikalla puoli tuntia etuajassa. Ei taida taaskaan yllättää ketään.  Tiesin, että tulen tekemään heti päivän alkuun elämäni ensimmäisen mikkiohjauksen, joten jännitystasot oli aika kovat. Olin valmistautunut hyvin, mutta sen takia mun varmasti jännittikin. Tiestin ja luotin siihen, että vedän ohjauksen hyvin. Mutta samaan aikaan jännitti, jos tapahtuukin jotain suunnittelematonta. Ei onneksi tapahtunut, kaikki meni tosi hyvin. Saatiin iltaa varten seuraavat ohjausbiisit itsellemme, ja välissä tehtiin sekä tekniikkaa että opiskeltiin teoriaa. Olin ihan hitsin innoissani mun illan ohjausbiisistä. Musta vaan tuntui, että oon valmistautunu etukäteen niin hyvin, että siihen lisättynä kaikki koulutuksesta saatu oppi, niin en vaan voisi epäonnistua. Tämä fiilis oli aika magee kokea, koska aloin oikeasti luottaa itseeni. Jännityksen sijaan musta alkoi tuntua siltä, että nyt mä vihdoin pääsen tekemään, kokemaan ja näyttämään. Mä osaan kyllä! Ja myös mun toinen ohjaukseni meni oikein hyvin.

Läpi koulutuksen saatiin palautetta kaikesta mahdollisesta. Tiedostan nyt aiempaa paremmin vahvuuteni ja kehitettävät osa-alueet. Tiedän nyt, mitä tehdä, jotta musta tulee koko ajan parempi. Ja koulutuksen loppuun saatiin tosiaan koko viikonlopun palaute. Saatiin käsiimme se paperi, joka määrittää meidän jatkon. Vaihtoehtoina on saada joko pass tai fail, voitte uskoa, että ensin mainittu oli mun toiveissani. Ennen kuin sain oman paperini tutkittavaksi, mietin, että olen kyllä tehnyt ihan kaikkeni koulutuksen aikana. Ei jäänyt harmittamaan mikään, ja ohjauksissa pystyin tämänhetken parhaimpaani. Jos tulisi fail, se olisi sitten tarkoitettu niin, en olisi pystynyt parempaan. Mutta toisaalta mietin, että itse koen olevani jo valmis vetämään tuntia oikeille asiakkaille. Mulla vaan alkoi koulutuksen myötä löytyä tosi luottavainen olo. Ja niinhän siellä paperissakin onneksi luki.

PASS – You are now ready to start teaching a group.

20160926_081227

YEAAA! Yksi tavoite saavutettu taas kohti unelmaani. Koulutusviikonloppu oli sekä fyysisesti että psyykkisesti raskas, tehtiin ihan tosi paljon töitä koko ajan. Kotiin saavuttuani olin ennen kaikkea väsynyt. Täällä jopa vähän ihmeltiin, enkö nyt aio enempää hehkuttaa tuota tavoitteeni saavuttamista…. Menin puoli yhdeksältä nukkumaan, ja nyt tänä aamuna heräsinkin aikaisin. En malttanut enää nukkua, koska levännyt kroppa ja levännyt mieli tajusi sen heti: NYT MÄ SAAN OIKEASTI ALKAA OHJATA TUNTEJA ASIAKKAILLE!<3 Wää, kuinka siistiä! Seuraava etappi onkin saada sijaistuksia. Täytyy alkaa miettiä, mistä niitä löytyisi. Toivottavasti homma etenee nyt jatkossakin yhtä ihanasti kuin tähän saakka. Ja kiitos kaikesta kannustuksesta, rohkaisusta ja onnitteluista, joita oon saanut. Ihan mahtavaa, kuinka elätte mun kanssa tätä matkaa.

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramista.

Milla

16 vastausta artikkeliin “PASS!!”

  1. Ääää onnea vielä sikana!! ❤️ varmaan pakko tulla joskus sun tunnille täältä Helsingistä! Oot ihan mieletön :)
    Kuka teillä muuten oli kouluttajana?

    • KIITOS, kaunis ♡♡ Meillä oli Janni kouluttajana, oli kyllä niin mahtava ja inspiroiva tyyppi että! Oon koko aamun lähetelly yhteydenottoa joka suuntaan et pääsis ohjaa, mulla kun ei etukäteen ollu mitää sovittuna..

  2. Moikka! Onko seuraavaksi ohjelmassa lisenssivideo? Saitko siitä tarkempaa tietoa, miten sen osalta käytännössä tehdään? Voiko sen esim. kuvata ilman, että on ketään jumppaajia, siis ihan vaan yksin ohjelman vetämällä? Olen itse miettinyt kanssa koulutusta. Ohjaan jumppia, mutta lisenssittömiä. Mun salilla ei mene LesMills, joten sinne en pääse ohjaamaan. Entä jos ei pääse minnekään salille kolmen kuukauden sisään ohjaamaan – mitäs sitten tehdään? Olisi kiva, jos kuvaat vielä käytäntöjä ym. mitä tästä eteenpäin.

    • Moikka, hyviä kysymyksiä, kiitos niistä! Mä voisin kyllä tehdä postauksen aiheesta, koska moni on kysyny et mitäs seuraavaksi:D mut siis lyhyesti sanottuna nii tarvii olla les mills sali ja oikee tunti. Mä en viitsinyt vaivata päätäni etukäteen tällä asialla, koska halusin keskittyä vaa saamaan pass-lapun mukaani koulutuksesta. Mutta tää on nyt seuraava juttu sit :D Oon ollu aamun yhteydessä saleihin et jos pääsis johki sijaistaa ym ku kuitenki tarvii ohjata monta monta tuntia ennen ku on valmis lisenssivideoon… Täytyy vaan toivoo nii et 3kk päästä ei oo se tilanne, ettei oo vielkää ohjauksia alla:D

  3. Hienoa Milla! Onneksi olkoon! :)
    Uskon että sun persoonallisia saat varmasti ohjauksia :)

    • Kiitos! Toivottavasti näin, haluisin niin tosi kovasti jo jakaa bodyjamin tunnelmaa ♡♡

  4. Mahtavaa, paljon onnea!!! Ja tosiaan itsekin toivon, että voisit kirjoittaa vielä lisää jatkosta ynnä kaikkea muuta Les Mills juttua, itsekin haaveleilen BodyAttack ohjaajan hommasta ja varmasti sen koulutuksen tulen tulevaisuudessa käymään, joten kaikki tieto on tervetullutta etukäteen. Mutta paljon onnea vielä ja toivottavasti pääset nyt paljon ohjaamaan ja saamaan kokemusta lisää!

    • Kiitos!! Mustakin tää on mahtavaa ♡♡ Kiva kuulla, että les mills kiinnostaa. Yleisesti jumppajuttui luetaan vähemmän, mut onneks teitäkin on, joita kiinnostaa:)) Ehdottomasti hei lähet säki kohti unelmia ja BA-Koulutukseen! Noi viikonloput on varmasti sellaisia, joita ei ihan heti unohda.

  5. Tää on vaan niin kivaa lukea myös näitä jumppajuttuja! Täällä Vantaalla mun salilla ei mee tällä hetkellä MITÄÄN tanssituntia ja oon ihan kileissä sen asian kanssa!! Pitäis aina mennä Helsinkiin niitä varten, onneks siellä pääsis sentään saman ketjun tunneille, mutta julkisilla maksaa kuitenkin matkatkin aina jotain.. Oh well… Pitää varmaan joskus matkustaa Tampereelle ihan vaan sun tunnille :D

    • Tosi tylsää jos sun salilla ei mee mitää tanssillista tuntia :( Tanssiminen ja etenkin bodyjam on niiiin ♡♡ Ehdottomasti hei mä infoon ku saan tunteja nii kaikki innokkaat mukaa tanssii ja jakaa fiilistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta