”Vaaditkohan itseltäsi liikaa?” -ja muita kommenttiboksin helmiä

Sain eiliseen kirjoitukseeni monta kommenttia. Ja kommenttien kautta tuli taas niin monta näkökulmaa lisää tähän tilanteeseen, että oli pakko jollain tapaa jatkaa samalla teemalla tänäänkin. Kaikki taitaa kiteytyä muutamaan olennaiseen kysymykseen. Sellaisiin kysymyksiin, jotka te esititte kommenttiboksissa, ja joihin meistä jokaisella on omat vastauksemme. Toinen ei voi kai tietää toisen vastausta, mutta on hyvä pohtia näitä asioita. Siitä tämä tekstikin syntyi. Ei mulla vieläkään mitään suoraa, yhtä ja oikeaa vastausta ole. Mutta ajatuksia näiden ympäriltä.

”Vaaditkohan keholtasi ja itseltäsi liikaa?”

Niin, hyvä kysymys. Tässä kiireisessä maailmassa. Mitä sitä kieltämään, olen aika perfektionisti ja jollain tapaa suorituskeskeinenkin ihminen. Jos ryhdyn johonkin, teen sitä niin täydellä energialla ja rakkaudella kuin mahdollista. On kyse sitten työstä, treenistä, kodista tai ihmissuhteista. En halua sellaista puolittaista. En kestä keskeneräisyyttä kovinkaan hyvin. Ja haluan suoriutua asioista mahdollisimman lähellä täydellistä. Kyllä, vaadin itseltäni paljon. Jatkossa lienee tarpeellistä pohtia, mikä on liikaa.

20161127_201808

Tämä perfektionismpiin taipuvainen luonteeni lienee kohdallani sekä vahvuus että haaste. Ehkä muistatte, tämä piirteeni on jo siellä kakkosluokan koulutodotusessakin mainittu. Opettaja kehotti opettelemaan epäonnistumista. Koska kaikessa ei voi aina olla paras ja kaikkea ei tarvitse osata heti. Koulussa ollaan oppimista varten. Mähän suutuin vähän tuosta kommentista. Ja taidan edelleen olla vähän sellainen. En vaan kestä epäonnistua tai olla jossain keskinkertainen. Tämä piirre voidaan nähdä mun vahvuutena, ainakin sitoudun mulle tärkeisiin asioihin ja teen parhaani. Yllän hyviin suorituksiin, koska panostan mulle tärkeisiin asioihin ja suunnittelen tieni kohti tavoitteitani.

Haasteelliseksi tämä piirre muuttuu siinä kohti, jos menee laput silmillä eteenpäin. Määrätietoisesti ja vahvasti, mutta huomioimatta kaikkea muuta. Koskaan ei ole hyvä sokaistua muulle elämälle, vaikka yksi asia sen sisällä tuntuisikin siinä hetkessä kaikkein tärkeimmältä. Ei kannata jättää ystäviä, vaikka olisi maailman rakkain mies kotona. Ei kannata unohtaa sitä ainoaa ja rakkainta perhettä, vaikka olisi ihan huikea ura ja työ olemassa. Ei kannata unohtaa kanelipullan hyvää makua, vaikka olisi kuinka kova tavoite olla ensi kesänä biitsikunnossa. Koska paras tulos tulee oikeasti tasapainossa. Ja omalla kohdallani pitäisi nyt kai sanoa, että ei kannata unohtaa pysähtymisen taitoa, vaikka olisi monta innostavaa projektia odottamassa kodin seinien toisella puolella. Mä pidän tämän arkiviikon lepoa treenistä. Ihan vain, jotta voin kuulostella kropan ja mielen fiiliksiä. Ei siitä mitään haittaa ole. Päinvastoin, haastan itseni tällä kertaa näin.

”Näytät niiiin upealta ja loistat jo tanssiohjaajana, ole kiitollinen ja nauti niistä saavutuksista <3”

Luin tuota kommentista lainattua lausetta hetken aikaa. Mietin, oliko se oikeasti mulle osoitettu. Siinä on nimittäin kaikki, mitä toivoisin olevani. Että olisin terve ja näyttäisin siltä, loistaisin tanssiohjaajana ja osaisin olla kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Oon saavuttanut ihan tosi paljon tavoitteitani jo nyt. Miksi niistä ei muista nauttia? Miksi aina miettii, että ei ole tarpeeksi. Vaikka oikeasti olisi. Ihan ristiriitaista ja hassua. Harmittelen, kun sadalla kilolla ei nouse maastavedon vitosia joka viikko. Samaan aikaan voisin olla iloinen, että nousee edes sen verran. Vuosi sitten tein samaa sarjaa kasikympillä. Harmittelen, kun pelkään olevani vain keskinkertainen bodyjamohjaaja, eihän mulla ole mitään miksattavaakaan asiakkaille. Ja samaan aikaan voisin olla ihan hitsin onnellinen siitä, että oon ylipäänsä saanut lisenssin ja saanut paljon tunteja ohjattavaksi. Olen saanut joka tunnilta hyvää palautetta asiakkailta, ja kehittynyt ihan huikeasti parin kuukauden aikana! Eilenkin vedin oikeasti tosi hyvän tunnin, mash it-combolla ja kaikki meni niin kuin pitikin. Ja samaan aikaan pyydän kuitenkin vähän anteeksi sitä, että mulla ei ole muuta miksattavaa. Kun mä nyt tässä vähän yritän aloitella ohjaajan uraa. Voi jestas.

screenshot_20161126-164105

Kiitos, kun kirjoitatte tuomitsematta ja kannustavasti kommenttiboksiin kaikkia järkeviä ajatuksia ja tsemppejä! Oliskohan tämä viikko pyhitetty hyvälle fiilikselle, pysähtymiselle ja ihan vaan ilolle siitä, että kaikki on tosi hyvin <3 Kuka on messissä?  Huomataan hyvä ja keskitytään tässä marraskuun pimeydessä niihin valoa tuoviin asioihin.

Aika inspiroivaa! Ihanaa alkanutta viikkoa just sulle :-)

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramissa