Kun oot kipeenä ja on pakko treenata

Mun tulee treenailtua sen verran aktiivisesti ihan vuoden ympäri, että kausiflunssan iskiessä voin helposti keskittyä ihan vaan lepoon ja parantumiseen. Ei kaadu projektit ja treeniviikot siihen, jos välillä joutuu makoilemaan sängynpohjalla. Sairastelut nyt vaan kuuluu ihmiseloon, ja päiväkodista niitä pöpöjä saa vielä todennäköisemmin aina välillä sairastettavaksi. Eipä niille mitään voi. Oonkin nyt ollut koko viikon kipeenä: kurkkukipua, yskää ja sen sellaista. Ootte mahdollisesti snapchatista tätä juttua jos seuranneetkin. Tällä kertaa mun on kuitenkin todella hankala vaan keskittyä lepoon ja paranemiseen – päivät nimittäin käyvät vähiin ennen Sh’Bam -koulutusta ja sitä myöden paineet ja stressikerroin kasvaa.

Tuntuu, että mulla on oikeasti sellainen tilanne, että on pakko treenata, vaikka on kipeenä. Koska ohjelma täytyy osata ulkoa ennen viikonloppua. Aika kova paine – uskotteko?

En oo voinut siis panostaa ohjelman treenaamiseen siten, kuin terveenä olisin pystynyt. Oon kuitenkin yrittänyt tehdä jotain. Se jokin tarkoittaa käytännössä sitä, että oon katsonut master classia läpi, tutustunut tanssikoulun tekniikkaopastukseen, kuunnellut biisejä, lukenut ohjaajamanuaalia läpi ja tehnyt omia muistiinpanoja koreografian rakentumisesta ohjauksen näkökulmasta. Nämähän ovat kaikki sellaisia juttuja, jotka eivät vaadi fyysisiä ponnisteluja, mutta edesauttavat paljonkin ohjelman haltuunottoa. Onneksi. Olen siis voinut treenata ohjausta, vaikken ole ollut fyysisesti tanssikunnossa.

Mutta tämän lisäksi myös fyysinen tanssiharjoittelu on aivan välttämätöntä. Koska eihän koreografiaa ja liikkeitä opi, ellei niitä vaan toistojen kautta opeta kropalleen. Ainakin omalla kohdallani näin. Tekemällä oppii yhdistämään koreografian ja musiikin toisiinsa. Olen enemmän sellainen musiikin kuuntelija kuin toistojen laskija ohjatessani. Sh’Bamissa on myös joitakin liikkeitä, joita en ole ennen tehnyt. Tarkoitan siis sellaisia liikkeitä, joihin joudun pyytämään mahdollisesti jopa tekniikkaopastusta – omatoimiharjoittelulla en nimittäin ole saanut niitä hiottua kuntoon, eikä tanssikoulussa käyty niitä läpi.

Niin, koko arkiviikon lepäsin ja toivoin, että viikonloppu olisi fyysisen tanssitreenin aikaa. Mutta eipä mennyt tauti levosta huolimatta lainkaan paremmaksi. Ja olen tosiaan tehnyt viikonlopun aikana hieman myös fyysistä tanssiharjoittelua. En mitään kovaa syketreeniä, vaan mahdollisimman pienesti. Siitäkin huolimatta, että olen vielä puolikuntoinen. Tiedän, että olisi fiksuinta olla tekemättä mitään. Haluaisinkin olla. Mutta oikeasti musta tuntuu, että on ollut pakko. Haluan päästä koulutuksen läpi, ja uuden tanssikoreon opettelu vaatii oikeasti aikaa, toistoja ja välissä nukuttuja öitä. Vaikka mulla olisi kokonainen päivä aikaa harjoitella terveenä juuri ennen koulutusta, koen, ettei se riitä. Sen sijaan pienet pätkät päivittäin tehtynä viikkoa aiemmin edeauttavat paljon paremmin ohjelman haltuunottoa. Jokaisesta kerrasta jää jotain vähän muistiin, ja pikkuhiljaa omaksun suurempia kokonaisuuksia.

Olen nyt siis kerran tanssinut kahta viimeistä biisiä lukuunottamatta kaikki kappaleet pari kertaa läpi. Huomenna aion vielä mennä töiden jälkeen tanssimaan ilman master classia koko ohjelman läpi. Katson, kuinka hyvin viikonlopun aikana tehdyt toimet ovat auttaneet mua haltuunoton suhteen – muistanko mitään vai kenties jo paljonkin. Saan mielenrauhan, kun jossain kohti huomaan, että osaan jo monen biisin koreografian. Tällä hetkellä kaksi ensimmäistä kappaletta ovat parhaiten hallussa, saatan jopa osata ne kokonaan. Mutta sitten on vielä ne loput kymmenen. Ehkä mä kerkiän ennen viikonloppua. Vaikkakin tosiaan ensi viikko on sellainen ohjelmaltaan, että ainoastan huomenna maanantaina ehdin töiden jälkeen tanssimaan. Tiistaina mulla on iltavuoro töissä, keskiviikkona bodyjam-ohjaus ja torstaina ripsihuolto töiden jälkeen. Perjantaina on myös iltavuoro ja lähdenkin sitten suoraan töistä kohti Helsinkiä. Eli kyllä, todellakin toivon, että huomisen treenin jälkeen mulla on luottavainen olo. Koen kyllä tehneeni nyt tässä tilanteessa kaiken voitavani.

Harmittaa, että koko viikko ja etenkin tämä viikonloppu vapaa-aikoineen on mennyt puolikuntoisena. Tulee suotta painetta näinkin kivaan juttuun liittyen. Voi toki olla, että perfektionistiluonteeni vain tekee sen, ja joku toinen ei olisi lainkaan huolissaan tilanteesta. Mutta en oikein voi itselleni mitään. Toivon koko ajan, että heräisin seuraavana aamuna tervehtyneenä, mutta eipä tää stressaaminen ja harjoittelu kyllä ainakaan edesauta toipumista. Vähän ristiriitainen tilanne :D Tähän päälle vielä työviikon kuormitus, niin katsotaan, mikä meininki perjantaina. En välttämättä kerkiä kovin paljoa blogia päivittelemään alkavan viikon aikana, mutta snapchatista @millariutta löytyy varmasti tilannepäivitystä viikon varrelta ja myös koulutusviikonlopulta sitten, kun sinne asti päästään ;) Kovasti oon jo menossa, joten pitäkää peukkuja ja (painakaa tota pikkusta sydäntä tuolta oikeesta yläkulmasta) mun tervehtymisen puolesta!

Milla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 32
Tykkää jutusta