Puoli vuotta ryhmäliikunnanohjaajana – mikä fiilis?

Tässä kuussa tulee täyteen ensimmäinen puolivuotinen ryhmäliikuntaohjausten parissa. Halusin koota sekä itselleni muistoksi, että teille ihan vaan iltalukemisiksi joitakin kuluneeseen ajanjaksoon liittyviä faktoja ja fiiliksiä. Onhan tämäkin sellainen kerran elämässä -juttu, joten saattaa olla kiva palata näihin tunnelmiin jälkeenpäin joskus myöhemmin..

Niin, viime syksynä kirjoitinkin todella paljon tästä maailmasta, johon melko tietämättömänä sukelsin. Ryhmäliikunta kyllä oli tuttua, mutta ohjaajan puolelta tarkastelu oli aivan uutta mulle. Onneksi kirjoitin paljon, sillä sen ansiosta fiilikset on taltioitu tarkasti, ja jo tässä kohti on hauska palata niihin! Sitä unohtaa liian nopeasti, mitä kaikkea kummallista onkaan jännittänyt ja ihmetellyt ihan alussa. Ja kertauksena niille, jotka ehkä mahdollisesti tänään klikkasivat mun blogini auki, olen siis aloittanyt ohjaamisen Les Millsin maailmasta. Viime syksynä kävin Bodyjamin peruskoulutuksen ja nyt alkuvuodesta Sh’bamin samanlaisen. Muuta ohjauskokemusta ei ole, rohkeasti vain lähdettiin kohti unelmia!

Kuluneen puolivuotisen aikana olen saanut lisää itsevarmuutta ohjaamiseen. Huomaan sen ihan selkeästi tunneilla. Luotan jo siihen, että musiikin lähtiessä soimaan, tiedän tasan tarkkaan, mitä tehdä. Luotan siihen, että osaan tanssia ja osaan ohjata. Luotan myös siihen, että ihmiset haluaa tulla liikkumaan ja nauttimaan, ei arvostelemaan mua ohjaajana. Aluksi keskityin liikaa itseeni, ja pelkäsin koko ajan, että oonkin ihan huono. Eikä sillä, kyllä mä näen edelleen ajankohtaisena haasteenani sen, kuinka luoda kontaktia asiakkaiden kanssa siten, että he haluaisivat palata yhä uudelleen juuri mun pitämälleni tunnille. Olen ottanut haasteen vastaan, ehkä näitä tuloksia voidaan tarkastella taas vähän pidemmän ajanjakson kuluttua.

Tulevaisuudessa toivon, että löydän pikkuhiljaa paremmin sen oman tyylini ohjata tanssillisia tunteja. Tällä hetkellä rakastan vaan ihan hitsin paljon sitä tunnetta, kun osaan ohjelman, ja pääsen opettamaan sitä muille. Sitten vaan tanssitaan yhdessä, ja voin oikein iholla tuntea tietynlaista taikaa – ihmiset pystyy heittäytymään ja nauttimaan musiikin ja liikkeen yhdistelmästä! Ohjauksessani korostuu tällä hetkellä tietynlainen tarkkuus, ilo ja heittäytyminen. Opettelen ohjelmat todella hyvin ennen lavalle astumista, ja toivon, että joskus tulevaisuudessa hommaan löytyisi kuitenkin tarkkuutta unohtamatta enemmän rentoutta. Vaikea selittää, mutta tämäkin varmasti tulee kokemuksen myötä. Omaa tyyliä ja rentoutta kohti siis, kun kokemusta ja ohjausvuosia tulee lisää!

Jos et ole käynyt mun tunnilla, niin saan kai kertoa olematta itsekeskeinen, että eräs vahvuus mulla on se, että ohjatessa olen iloinen, kannustava ja hymyilevä – niinkuin nyt olen muutenkin ihmisten kanssa. Ei varmasti huono ominaisuus ohjaajassa? Kait se välittyy sieltä rakkaudesta lajiin jollain tapaa, ei voi olla kuin hyvällä fiiliksellä, kun pääsee ohjaamaan näin hienoja lajeja!

Oon miettinyt jo aiemmin, ja pohdin edelleenkin, missä kohti ihmiset lopettavat jännittämästä tunnin pitämistä? Milloin siitä tulee niin rutiinia, että ei jännitä lainkaan? Vielä syyskaudella mä jännitin kovastikin ennen ohjausta. Joulunaika taisi olla merkityksellistä varmuuden saamisen kannalta, sillä sillon ohjauksia oli niin paljon, että homma alkoi tuntua enemmän rutiinilta ja luonnolliselta. Nyt olen huomannut, että sijaistustunnit tai uusi ohjelma saavat mussa edelleen aikaan kutkutuksia vatsanpohjassa. Jos menen pitämään omaa tuntiani, tunnen jännityksen sijaan enemmänkin innostusta ja kiitollisuutta siitä, että olen oikeasti saanut ihka oman tunnin <3

Koen onnistuneeni monessakin asiassa kuluneen puolivuotisen aikana. Olen saanut hyvää palautetta asiakkailta, ja toki tunneilla jo tulee onnistumisfiiliksiä, kun katson asiakkaiden iloa ja tekemistä. Tuntuu myös aina kivalta, kun näen tuttuja kasvoja tunneilla – sehän tarkoittaa, että olen tehnyt joitain oikein, kun palaavat uudelleen samalle tunnille.

Se, mitä toivoisin tulevaisuudelta, on stressaamisen lopettaminen. Tasapainottelen tällä hetkellä kahden asian välillä: haluan olla mahdollisimman hyvä ohjaaja näillä eväillä, mitä mulla nyt on. Tiedostan sen, etten välttämättä ole konkareiden veroinen. Mutta että jotenkin uskoisi itsekin siihen, että olen silti riittävä. Se, että yrittää kaikkensa ja vähän enemmänkin, on riitettävä! Tätä yritän vakuutella itselleni. Eli samaan aikaan toivoisin löytäväni itsestäni tietynlaista rentoutta, ettei mun yöunet menisi sen takia, että laitoin vahingossa musiikkia liian kovalle loppubileissä tai jos joku asiakas lähteekin kesken tunnin ovesta ulos sanomatta mitään. Oon ihan tosi kova reflektoimaan omaa toimintaani ja vähän liiankin kanssa koen huonoa omaatuntoa pienistäkin virheistä. Ei siis ole mitenkään valehtelua, kun kerron, että kuluneen viikon aikanakin olen nähnyt kahdesti ohjaamiseen liittyvää painajaista :D JEP! Nolo minä. Kun homma kuitenkin on rentoa ja kivaa.

Joka tapauksessa, oon edelleenkin niin kiitollinen, että uskalsin lähteä kohti unelmia. Uskalsin ottaa ne ratkaisevat askelet kohti tätä. Ehkä kokemuksen ja varmuuden saamisen myötä homma ei jatkossa enää verota niin paljon kuin nyt alussa. Tai mistäs sen tietää, tällainen perfektionisti kun on. Mutta niin kauan, kun on kivaa ja koen, että saan  toteuttaa itseäni, aion tätä hommaa tehdä <3 Onks sulla jotain kysymyksiä mielessä tästä ohjaajauran alkutaipaleesta, jotain, mitä en ehkä tässä nyt käsitellyt? Tai jos oot itse ohjaaja, onks sulla antaa vertaistukivinkkejä noihin mun haasteisiini? :-)

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramissa. Ootko muuten huomannut, että myös tänne portaaliin on tullut tykkäysmahdollisuus. Tossa postauksen otsikon alla on pieni sydän, jotka klikkaamalla tuet blogini näkyvyyttä portaalissa, Kiitos <3

Milla

16 vastausta artikkeliin “Puoli vuotta ryhmäliikunnanohjaajana – mikä fiilis?”

  1. Mä tuun taas kommentoimaan heti :D Itehän oon ohjannu muuta ryhmäliikuntaa (muokkausta, kehonhuoltoa yms) jo reilu pari vuotta mutta se sh’bam tulee ihan uudenlaisena kokemuksena. Kyllä sen huomaa tässä et jos menee vaikka sijaisuuden tekeen, vähän mietityttää et tuleekohan kukaan kun on ei-vakkariohjaaja, muttei oikeestaan muuten. Ja oma tunti on aina viikon kohokohta!

    Mulla oli alkuun ohjatessa ihan sama toi stressaaminen, jos asiakas vaikka näytti vähän happamalta ni kauheet mietinnät et mitä tein väärin. Mutta siihenki auttoi vaan se että ohjas enemmän. Ja ite tein niin että jos joku asia jäi oikeen kovasti häiritseen, kirjotin sen lapulle ja mietin ajan kanssa että olisinko voinu vaikuttaa asiaan ja jos joo niin miten. Tälleen oli helpompi jatkossa ”korjata” asia tarvittaessa.
    Varmaan reilu puoli vuotta siinä meni että jännitys hälveni lähes kokonaan, eli tunteja vaan alle! Täytyy yrittää joku viikko päästä sun tunneille tanssiin! :)

    • Mä ilahdun aina, kun joku näkee vaivaa ja kirjoittaa kommentin – kiitos siis sulle ♡

      Missä sä siis ohjaat tällä hetkellä? :) Lohdullista kuulla, että muutkin stressaa siitä, kuinka asiakkaat viihtyy tunnilla. Tottakai siihen täytyy panostaa, mutta just tollainen ylimääräinen analysointi on ihan turhaa ja jopa kuluttavaa. Ehkä munkin täytyy ottaa toi kirjoittaminen käyttöön. Jos se jotenkin veisi konkreettisesti huolen pään sisältä ulos paperille ja sitä kautta käsiteltyjen laatikkoon :D kiitti vinkistä! Ja olis enemmän kuin huippua, jos tuut joku kerta tanssimaan!

  2. Hei,
    Halusin vain kommentoida asian jonka varmaan jo itse tiedätkin, mutta jos asiakas lähtee kesken tunnin, niin mitä todennäköisimmin se on johtuu ihan jostain muusta kuin huonosta ohjaajasta. Luultavasti johonkin on alkanut sattua tai hänelle on tullut huono olo. Jos itselläni olisi tällainen tilanne, voisin hyvinkin hiippailla takavasemmalle ja ajatella etten halua häiritä tunnin kulkua. En osaa edes kuvitella, että lähtisin treenistä kesken sen takia että ohjaaja ei jostain syystä olisi mieleinen.
    Tsemppiä jatkoon! :)

    • Näinhän se järjellä ajateltuna onkin, jotenki vaa koittaa tehdä kaikkensa, jotta ihmiset viihtyy ja tulee vielä uudelleenkin, niin siinä hetkessä se tuntuu et on tehny jotai ohjaajana väärin :D

      Eli kiitos järkisanoista! ♡

  3. Moi Milla! Tekisi mieli kirjoitella todella pitkä ja polveileva kommentti, mutta koitan nyt pitää tän aika lyhyenä.

    Olen ohjannut ryhmäliikuntaa yli 15 vuotta ja jo pitkään päätyönäni. Tunteja tulee siis paljon viikossa ja monta eri lajia, myös tanssia. Ei ole kenties osuvaa kutsua tunnetilaa mitä koen ennen tuntia jännittämiseksi, mutta siis edelleen(!) joka kerta(!) skarppaan ja virittäydyn ennen tunnin pitämistä/alkamista, ja keskityn tosi paljon ja yritän olla vahvasti läsnä ja tuntea, että keho ja mieli on auki ja täysillä mukana. Ja edelleen – kuten sinäkin kirjoitit kokevasi – sijaistaessani ja uutta tanssikoreografiaa opettaessani tilanne on sähköistyneempi kuin normaalisti ja sitä voisi ehkä jopa joskus edelleen kutsua jännittämiseksi.

    Mutta olen useammasta paikasta lukenut, että monet pitkän linjan esiintymisen ammattilaiset (puhujat, näyttelijät, muusikot, artistit), (jotka joidenkin mielestä ovat juuri ne omistautuneet alansa ”huiput”), ovat niitä, jotka ”jännittävät” eniten. Joten voimme lohduttautua, itsepetoksen uhallakin, sillä, että ehkä me sitten olemme niitä ”huippuja”. Hahaa!

    PS: Mäkin olen joskus tehnyt tuota lapulle kirjoittamista. Auttaa vähän. Siitä on myös apua, että en huomioi palautteita oikeastaan ollenkaan. Kuulostaa ehkä itseriittoiselta ja tänä palautteen tärkeyttä korostavana aikakautena oudolta, mutta olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että näin on paras. Mutta ei nyt siitä sen enempää – liian pitkä kommentti jo nyt.

    • Moikka! Saa tänne laittaa vaikka kuinka pitkiä kommentteja! Huippua, jos on sellainen aihe, että saan teiltä vastakaikua- ja tässä tapauksessa vieläpä kokemuksen mukana tuomia vinkkejä. Erittäin arvokasta.

      Kuvasit todella hyvin tuota tuntua edeltävää tunnetta: ”virittäytyminen” on just oikea sana kuvastamaan sitä tietynlaista henkistä valmistautumista ohjausta varten. Tää sun kommentti selkiytti jollain tapaa mun ajatuksia – tuli vähä semmonen olo et on jopa lupa ”jännittää” ja keskittyä ennen koitosta. Mähän teen mun työtäni, ja skarppaus on nimenomaan osoitus siitä, että haluan tehdä sen mahdollisimman hyvin :-)

  4. Ei hirveesti nyt liity aiheeseen mut miten toi Sh’bam siis lausutaan? :D Shbäm?? Oon miettiny tätä jo kauan hahah apua.

    Haluisin myös kommentoida tohon, jos asiakas poistuu – ite oon muutamankin kertaa lähtenyt kesken tunnin pois mutta en koskaan sen vuoksi, että tunti olisi ollut huono. Yleensä oon huomannut, et oiskin pitäny pitää lepopäivä/tuntuukin vähän kipeeltä, tai sit on vaan niin huono päivä et ei voi keskittyä ja pitää mennä kotiin sohvalle. Oon myös lähtenyt tosi tylsältä tunnilta pois, mutta sekään ei johtunut huonosta ohjaajasta vaan siitä, että olin itse arvioinut tunnin vähän väärin sen kuvauksen perusteella ja ei ollutkaan itselleni yhtään sopiva.. Lähdin tuolta siis ehkä 10 min ennen tunnin loppua, eli koitin kyllä sinnitellä mahd. pitkään :D mun mielestä siis jos joku asiakas joskus lähtee tai näyttää vähän yrmyltä niin asiaa ei kannata ylianalysoida, jos pääpiirteittäin palaute on hyvää eikä joka tunnilla tapahdu joukkokatoamista

    • Joo Shbäääm ♡ :D haha. Sillai se lausutaan.

      Oot edellisen kommentoijan kanssa ihan oikeassa – suotta oon liikaa syyllistänyt itseäni, jos joku lähtee kesken pois. Oonhan iteki lähteny asiakkaana joskus jos on tullu heikko olo tms. Hassua et en vaa tajunnu sitä korvikkeena toisella puolella. Kiitos kun kirjoitatte näitä järkeviä ja tärkeitä kommentteja!

  5. Muutama hajanainen ajatus näin aktiivisesti ryhmäliikunnassa käyvän asiakkaan näkökulmasta.

    Luulen, että aika harvoin asiakas poistuu tunnilta ohjaajan vuoksi. Ennemmin kyse voi olla juurikin siitä, että johonkin alkaa koskea, olo on huono tai asiakas ei ole kunnolla ottanut selvää, minkälaiselle tunnille on tulossa. Lisäksi nyreän näköinen naama voi joskus kertoa väsymyksestä tai kovasta keskittymisestä (nimimerkillä bitchy resting face). Aika usein hymy kuitenkin välähtää kun tunnilla on antanut, jos ei kaikkeaan, niin ainakin lähes.

    Lisäksi LesMills-tunneilla ohjaajan merkitys on mielestäni melko vähäinen verrattuna sellaisiin tunteihin, jotka ohjaaja itse suunnittelee. Silloin ohjaajien ammattitaidon erot tulevat ihan oikeasti esiin. Yhtään kuitenkaan vähättelemättä LesMills-ohjaajia, onhan ohjelmissa taatusti opeteltavaa ja soveltamisen mahdollisuus on melkolailla poissuljettu.

    Jännitys kannattaa kääntää voimavaraksi! Yleensä jännitys kertoo ainakin siitä, että asia on sulle merkityksellinen. Tsemppiä ohjauksiin ja kiitos kivasta blogista!

    • Aktiivisen ryhmäliikuntaharrastajan kommentit on enemmän kuin tervetulleita ja arvokkaita täällä – kiitos sulle ♡

      Kuten tuossa aiemminkin aiheeseen vastasin, niin hyviä näkökulmia ja varmasti ihan oikeita syitä tunnilta kesken poistamiseen on nimenomaan nämä, joista säkin mainitsit. Ei siis se, että mä olisin huono :D Ja etenkin jamissa uudet ohjelmat vaatii ekoilla kerroilla niin paljon keskittymistä, et ei ihme, jos aktiivisen vuorovaikutuksen sijaan kasvot on enemmänkin täynnä kieli keskellä suuta -ilmeitä… eiköhän tää taas tästä ku pääsee muutamia viikkoa vetää uusia ohjelmia ja ne tulee tutuksi asiakkaille.

      Oli kyllä hyvä että kirjoitin tän postauksen ja sain tällaisia kommentteja – jotenkin ajatukset selkiytyi:)

  6. Mäkin tulen tänne väliin huutelemaan omia kokemuksiani ohjaajana! :D

    Olen ohjaillut spinningiä nyt viitisen vuotta, ja suunnittelen itse siis tuntini (ei RPM). Koen, että ohjaaminen on täysin eri asia kuin treenaaminen – näen sen enemmän ammattina ja asiakaspalveluna, jolloin tarkoituksena on antaa juurikin asiakkaille paras mahdollinen liikuntakokemus. Silloin oma nautinto jää osittain syystäkin taka-alalle, ja omasta ammattitaidosta stressaaminen on ihan loogista. Kyllä sitä usein tunnin jälkeen miettii että oliko musiikki sopivalla volalla ja tuleeko tyypit tunnille uudestaankin. Ja hei, mäkin jännitän edelleen tunteja vaikka niitä on vetänyt kuinka! :D Mun mielestäni on hyväkin ettei jännitys katoa kokonaan, koska jos se katoaisi, voisi samalla sanoa turtuneensa hommaan. Pieni jännitys on myös asiakkaista välittämistä.

    Mitä jamiin ja tanssitunteihin tulee, mulle ne on aina olleet niitä hetkiä milloin päästän itseni vapaalle. En haluaisi ottaa stressiä ohjelman opettelusta ja ohjaamisesta, vaan oikeasti pelkästään heittää aivot narikkaan ja tanssia :D Uskon että ohjaaminen tuo noissa koreografisissa lajeissa vielä enemmän stressiä ja jännitystä mukanaan kun liikkuvia osia on niin paljon. Mutta kun löydät sen oman ”ohjaajaminän” ja varmuuden, niin kyllä se varmasti rennommaksi puuhaksi muuttuu :) Vaikka silti täytyy aina muistaa juurikin se, että ohjaaja on töissä ja tunnilla asiakkaita, ei itseään varten!

    Sun ohjailumatkaa on näin jamin ja sh’bamin asiakkaana kiva seurailla sivusta! Kirjoittele ihmeessä jatkossakin ajatuksia siitä miten opettelu ja ohjaaminen alkaa sujumaan ja miltä se tuntuu :)

    -Laura / On The Move :)

    • Samoja asioita mäkin mietin. Hyviä näkökulmia sulla, tuli kyllä itellekin sellainen olo, että on hyväkin, että reflektoi omaa toimintaa ja pyrkii koko ajan kehittämään itseään. Toki siitä aiheutuu vähän stressiä ja ajatustyötä, mutta toisaalta sen palkintona kehittyy ohjaajan koko ajan ;)

      Jamissa todellakin on paljon osia opeteltavana, kun rakennetaan niitä pitkiä koreoita. Mikään kohta ei voi unohtua välistä, koska sittenhän asiakkaat ei pääse mukaan ollenkaan. Ja joskus näitä kohtia tulee nopeastikin ja täytyy olla superskarppina! esimerkiksi nykyisessä bj80 ohjelmassa, jos missaa sen animals-biisin kohdan, jossa yhdistetään kädellä isku oikealla ja sen jälkeen vasemmalle, voi olla varma,että asiakkaat sekoo koreossa. Toistoja yhdistelmässä tulee ainoastaan 2 ja sitten mennääki koko setti alusta! kääks. Mut toisaalta, jos en nimenomaan tekis ajatustyötä ja bongaisi näitä tärkeitä kohtia ohjauksen kannalta, olisin stressitön, mutta en varmastikaan niin selkeä ohjaaja kuin nyt.

      Kiva kuulla, että tanssi- ja ohjausjutut edelleen maistuu. Kirjoitan niistä enemmän kuin mielelläni jatkossakin ;)

  7. Vielä tuohon tunnilta poistumiseen kesken kaiken: omien havaintojeni mukaan syynä on usein osallistuminen kahdelle (tai useammalle) tunnille peräkkäin. Kun kerran tunneilla on tilaa, ajatellaan, että jatkan seuraavalla tunnilla sen aikaa kun jaksan/huvittaa.
    Lisäksi jam on aloittelevalle tai hitaampioppiselle tanssijalle sen verran vaikeaa, että varmasti yksi uusi pitempi koreo kerrallaan riittää, tai näin on ainakin omalla kohdallani, vaikka jamivuosia onkin takana jo useampia:)

    • Hei hyvä näkökulma, ja erittäin todennäköinen myös! Joku ei välttämättä jätä treeniään pelkän jamin varaan, jos koreot onkin haastavia, mutta juurikin noin toisen tunnin perään se vois toimia. Mun tuntia ennen on combatti, että siellä on kyllä saanu riehua ja sykkiä sen verran, ettei kokonainen jami välttämättä oo edes tarpeellinen :D Kiitos!

  8. Vaikutat tosi kivalle ja symppikselle ohjaajalle, harmi ettei siellä päin Suomea tule tunneilla käytyä!
    Nykyisessä kotikaupungissa ei jamia ole millään salilla tarjolla, joka harmittaa tosi paljon. Muutenkin tuntivalikoima on tosi ankea ja täällä ainakin yleistyy noi ns. virtuaalitunnit, esim. LesMills tuntien kohdalla. Ootko itse kokeillut ikinä asiakkaana noita virtuaaliversioita?

    • Kiitos, kauniisti sanottu ;)

      Harmi tosiaan, että asut niin kaukana. Itehän oon asunu aikoinaan Mäntsälässä, et jos sinne olisin jääny nii olis vähän lähempänä. hehe. Meneeköhän Mäntsälässä bodyjamia :D Tuskin.

      Oon kuullut ja nähnyt noita virtuaalitunteja, mutta en oo ite ikinä innostunut kokeilemaan. Jotenkin koen itse asiakkaana todella tärkeäksi nimenomaan vuorovaikutuksen ohjaajan kanssa, että virtuaalinen ohjaus tuntuu hassulta ajatukselta. Tuu joskus kesällä retkelle tampereelle, niin tuut sit mun tunnille! ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta