Voisitko olla päiväkodissa töissä, jos sulla olisi omia lapsia?

Edellisen postaksen mielipiteet herättivät mukavasti kommentointiaktiivisuutta teissä lukijoissa, kiitos siitä! Ympäristöasioiden lisäksi eräs epäsuosittu mielipide ja keskustelun herättäjä on ikisuosikki nimeltä lapset. Kysymyksiä, ihmettelyjä ja ihan vaan pähkäilyjä tuli kommenttikenttään sekä sähköpostitse. Eikä nämä olleet toki ainoita sarjassaan. Aiheesta on aiemminkin keskusteltu sekä ystävien kanssa että esimerkiksi työpaikalla. Mutta blogiin en ole aiemmin tätä aihetta oikeastaan koskaan tuonut. Tavallaan tietoinen valinta. Nyt kuitenkin herätän eloon keskustelun, jota aina välillä ihmetellään. Kysymys siis kuuluu:

Voisitko olla päiväkodissa töissä, jos sulla olisi omia lapsia?

Niin, mitä mieltä sä olet? Herättääkö suoraan mielipide jompaan kumpaan suuntaan? Uskon, että ajatus taustalla epäilevään sävyyn esitettyyn kysymykseen on se, että kasvatustyö on melko raskasta työtä, joten jos sulla on vielä kotonakin samaa hommaa odottamassa, niin sehän on vähän niinkuin ympärivuorokautista työntekoa! Yksinkertaisesti ajateltuna näin. Mutta onhan todellisuus kuitenkin jotain muuta. Selventäisinköhän vähän tarkemmin, mitä ajatusta haen takaa? ;)

screenshot_20161211-203101

Töissä lastentarhanopettajana sä teet työtä ammattilaisena, toimit lakien ja asetusten mukaisesti koulutuksesi ja kokemuksesi tuomalla osaamisella persoonallisuutta unohtamatta. Olet tärkeä osa yhteiskunnan tarjoamaa laadukasta varhaiskasvatusta. Lastentarhanopettajan työnkuvasta saisi ihan oman postauksensakin kirjoitettua, mutta tässä kohti mainittakoon, että se on nykyisin kovin laaja. Asiakaskuntaa on lapset perheineen. Tai niin ainakin itse sosionimina (AMK) näen tekemäni työn. En koe kasvattavani vain lapsia, vaan kasvatuskumppaanuus ja tietynlainen herkkyys nähdä lapsi osana perhettään sekä ylipäänsä palveluohjaustaito ovat yhtälailla olennaisia osia työtäni. Työpäiväni aikana teen paljon muutakin kuin olen suorassa vuorovaikutuksessa lasten kanssa.

Meinasi heti lähteä ohi aiheen, mutta tuo edellinen siis pohjustuksena sille, että lastentarhanopettajan työ on niin paljon enemmän. Se on varhaiskasvatuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Tavoitteellista toimintaa, jolla voi antaa pienille kulkijoille perheineen paljon aineksia tulevaisuutta varten. Teen työtä rakkaudella ja ilolla, täydellä ammattitaidollani. Mutta jos mulla olisi omia lapsia, olisihan se ihan eri asia. kotona omalle lapselle en olisi ammattiminä, päikyntätimilla, olisin toisessa roolissa.

Omiin lapsiin sulla syntyy rakkausside. Työssä sä osoitat erilaista kiintymystä. vaikka se tietyllä tapaa onkin tunnepitoista. Omien lasten kanssa sä oot nille vanhempi. Työssä vain turvallinen aikuinen. Omien lasten kanssa sä toimit monessa tilanteessa eri tavalla. Töissä et voi edes joutua kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joihin takuuvarmasti omiesi kanssa joudut. Tai pääset, miten sen haluaa nähdä. Uskon, että vanhemmat näyttävät lapsilleen monenlaisia tunteita, reaktioita ja tapoja. Ammattilaisen roolissa näiden kirjo on vähän suppeampi. Enkä kiellä sitä, etteikö vuorovaikutustyössä syntyisi erilaisia tunteita myös itsessä. Tottakai syntyy ja niitä on hyvä tutkia ja tiedostaa, mutta ammatillisuus rajaa meidän käyttäytymistä, luonnollisestikin.

screenshot_20161211-203024

Lastentarhanopettajana tunnen lapsen kasvun ja kehityksen opiskeluiden pohjalta erittäin hyvin,  ja lisäksi seuraan toki ajankohtaisia tutkimuksia tai muuta hyödyllistä uutta tietoa aiheeseen liittyen. Kartutan tietotaitoani koko ajan. Työni hyvä puoli on se, että ainakin näen läheltä, mitä lapsiperheiden arki on. Mutta silti sanon näin: jos sulla on oma lapsi, se on aivan eri asia kuin olla päiväkodissa töissä. Tämä on siis mielipiteeni juurikin nyt, tottakai se voi muuttua aikojen kuluessa. Ammattini puolesta uskon, että en tulisi olemaan niin sanotusti avuton tai kädetön oman lapsen kanssa, jos sellainen tilanne joskus tulisi olemaan mun elämääni. Mutta vanhemmuus on joka tapauksessa työ. Ja se on ihan hitsin erilainen työ, kuin mitä me päiväkodissa tehdään. Eikä mun mielestä nämä kaksi sulje toisiaan pois.

Tottakai ymmärrän, että jos vänkäät päivän aikana kahdesti, viikon aikana kymmenesti ja kuukauden aikana yhteensä neljästikymmenesti lasten kanssa esimerkiksi kurahousujen pukemisesta päiväkodissa, voi tuntua raskaalta vängätä samasta asiasta heti oman lapsen kanssa kotona. Jos nyt sattuu, että sekä töissä että kotona on juuri se 3-vuotias. Mutta herran jestas – sun omat lapset on alle kouluikäisiä niin pienen hetken! Viisi vuotta, ja ne vuodet on ohi. Siis just ne, joita ei enää ikinä takaisin saa. Työura päiväkodissa voi kestää vaikkapa kolmekymmentä vuotta. Siinä vähän vertailupohjaa.

Jokainen vanhempi jatkaa työpäivänsä jälkeen sitä kasvatustyötä kotona – oli se arkinen työ sitten päiväkodissa tai jossain ihan muualla. Osasinkohan nyt tarpeeksi hyvin perustella ajatukseni? Sen, että oman lapsen kasvattaminen on kuitenkin ihan eri asia kuin ammattikasvattajan rooli lapsiryhmässä? Ei se sama jatku päiväkodista kotiuduttuani, vaikka tietysti lasten maailmassa tietyt rutiinit kuuluvatkin sekä päikkypäivään että kotiin. Eli vastaukseni otsikon kysymykseen – mikä ettei! Mitä sä ajattelet? Saa olla eri mieltäkin, jätä ihmeessä kommenttiboksiin, jos heräsi jotain pohdintoja :-) Kunhan keskustellaan asiallisesti toisillemme, kiitos.

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramissa