Vajaatoimintaa vai ihan vaan syysfiiliksiä?

Kuinka salakavalasti kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet voikaan lisääntyä, ilman, että oikein edes tiedät, mistä on kyse. Vai onko kaikki jostain muusta johtuvaa? Mistä sen tietää? Eikai mistään?

En tiedä, luitteko mun aiempaa postausta tältä syksyltä, jossa kerroin käyneeni verikokeissa. Kyseessä oli vuosittaistarkastus, mun kohdallani ihan ensimmäinen sellainen. Loppukesästä 2015 sain tyroksiinilääkityksen vajaatoimintaani, tiedoksi niille, jotka ei ole mun juttujani aiemmin lukeneet. Siitä on tosiaan vasta vuosi aikaa. Annosta nostettiin ja oloja tarkkailtiin koko syksy ihan jouluun saakka 2015. Tähdet osui lopulta kohdilleen, ja tammikuusta kesään asti mentiin niinkuin aina ennenkin – toimivalla kropalla ja hyvällä fiiliksellä. Keväällä arvot tarkistettiin, ja kaikki oli hyvin. Nyt syyskuussa 2016 oli tosiaan ensimmäisen vuositarkastuksen aika. TSH olikin nyt taas noussut, ei vielä taivaisiin, mutta kevääseen ja viime jouluun nähden paljon, yli viitearvojen. Sovittiin kuitenkin, että katsellaan. Ei varmuuden vuoksi nosteta lääkitystä, vaan katsellaan oloja ja myöhemmin myös arvoja. Sain siis lähetteen verikokeisiin, joihin olisi tarkoitus mennä lähikuukausina. Nyt mä vaan oon jounut miettimään, miksi oon taas tässä samassa tilanteessa. Miksi en hoksannut jo silloin kertoa oireistani – ajattelin kai niiden olevan ihan tavallisia. Ehkä oon ollut liian kiireinenkin huomaamaan mitään, ehkä en oo halunnut huomata. Ja kun kysyttiin, niin eihän mulla paljoo sillai mitää kai niinku oo. Nyt mun mielessäni kaikuu vain ne sanat ”älä nyt ihan heti sitten mene uudestaan verikokeisiin, vaikka se lähete siellä onkin”. Niin, se tosiaan oli vasta alle kuukausi sitten. Tuntuu pitkältä odottaa vaikkapa toinen vielä.

Screenshot_20160904-075739

Ai miksi vai? Niin. Mulla on rehellisesti sanottuna aika paljon kaikkia oireita, joita vajaatoiminta on mulle aiemmin aiheuttanut. Mutta ne on tunnetusti myös sellaisia, joita kaikilla on aina välillä. Syksy lienee oikein otollista aikaa näille. On väsynyt, vaikka nukkuu paljon. Palautuu huonosti, vaikka yleensä palautuu hyvin. On huono ruokahalu, vaikka yleensä on hyvä. On huonokuntoinen iho, vaikka se on ollut hyvä. Tukka lähtee päästä. Varpaat palelee niin, ettei yöllä saa nukuttua. Kroppa on nesteinen. Ajattelu ja päätöksenteko on jotenkin sumuista, vähä niinkuin raskasta. On hemmetin ärsyyntynyt olo, vaikka yleensä on iloinen ja pirteä. Ahdistaa ajatus jostain suorituksesta, vaikka se olisi ihan pienikin. Jollain tapaa on ihan plääh-fiilis, vaikka kaikki mun elämässäni on niin täydellisen hyvin kuin vain olla saattaa. Mulla on nyt viikon kestävä syyslomakin! Luulis fiiliksen olevan korkealla. Mutta ei, oikeasti mä oon vaan pyörinyt ympyrää. Nukkunut päiväunia ja pitkiä yöunia, ja sit päivällä miettinyt, että teen jotain. Mutta en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Ahdistunut ajatuksesta, että lomalla pitäisi nauttia, kun oikeasti mä mietin, miten muka selviän päivistä ensi viikolla, kun tarvii tehdä taas töitäkin…

Tässä osa oireista, sellaisia, mitä  nyt tässä hetkessä tuli mieleen. Ja asian kääntöpuoli onkin se, että kaikki on kuitenkin selitettävissä ilman huonoja verikoetuloksiakin. Vai mitä sanotte? On syksy, kaikki ihmisethän on vähän enemmän plääh-fiiliksellä kesään verrattuna. Kaikki ihmiset on väsyneempiä, kun arki on alkanut. Treeniviikot ovat muuttuneet ohjausjuttujen myötä, joten se voi vaikuttaa palautumiseen. Ruokahalu voi vaihdella kuunkierron mukaan ihan jokaisella. Ihokin voi oireilla ihan vaan vaikka hormoneista. Kaikkia hermostuttaa joskus. On ihan normaalia, että koko ajan ei oo superhyvä fiilis. Niin kai oon itelleni koittanut sanoakin, voi olla ihan normaalia. Katon vielä viikon, ja sitten meen verikokeisiin tai otan yhteyttä lääkäriin, jos sama jatkuu. Ei tää nyt voi olla, et yhtäkkiä lääkitys ei enää riitäkkään, kun se on jo niin pitkään riittänyt. One more week.

screenshot_20160911-093931

Mutta on kyllä oikeasti hankala tietää ja arvata, mistä kaikki johtuu. Vajaatoiminta on yleisesti tunnettu tekosyy kaikelle ja musta tuntuu, että siitä ei kovin mielellään edes puhuta tai jutella. Mä itsekin inhoan koko sairautta, ja ihmisiä, jotka vetoaa siihen jonkun oireensa kanssa. Enkä kai uskalla siksi myöntää (paitsi nyt) kaikkia näitä oireitani, kun pelkään, että sairauden varjolla vaan selittelen asioita. Tai kuulostan siltä. Varmaan juuri sen takia, kun oireet on niin tavallisia ihan kaikille. Vaikka tiedän kokemuksesta sen, että oikeesti koko elämä ja arki kaatuu, kun oireet päästää vajaatoiminnasta johtuen liian pahoiksi. Toivoisin vaan, että se pysyisi omalla kohdallani tällä lääkityksellä poissa mielestä ja poissa kuvioista, haluaisin kai sulkea silmäni koko asialta. Koitan selittää kaikkia oireita ihan tavallisuudella, koska mua ylipäänsä jollain tapaa inhottaa valittaa ja hakea apua, on vaikeeta olla se jota autetaan, kun mieluummin olisin aina se vahvempi osapuoli, auttajan roolissa. Ja kyllä, tiedän, että vajaatoiminta on oikein muotisairaus, etenkin blogien kommenttibokseissa. Siksi mietinkin, julkaisenko edes tätä tekstiä. En nimittäin jaksaisi vastaanottaa mitään vihapuheita. Mutta päädyin nyt kuitenkin julkaisemaan jutun, sillä tässä on syy siihen, miksi en ole ollut niin aktiivinen somekanavissa kuin yleensä. Kulunut niin paljon energiaa ihmettelyyn ja selviytymiseen. Ja edelleenkin antaisin vajaatoiminnan jokaiselle, joka haluaa muotisairauden. Haluisin nimittäin ite elää mieluummin kokonaan ilman. Tai tässä tilanteessa oon halunnut pysyä sillä paremmalla puolella, että on lääkitys, mutta sairauden ei tarvitsisi muuten näkyä elämässä. Mutta kaikkeen ei voi itse vaikuttaa.

Pitkän aikaa oon selittänyt kaikkea normaalilla syysfiiliksellä. Ei aina voi olla ihan kymppifiilis aamusta iltaan, vaikka asiat onkin tosi hyvin. Voi olla, että on vaan ollut niin haipakkaa elämässä, kun samanaikaisesti teen täyttä päivää päiväkodilla, harjoittelen jamin ohjaamista, sijaistelen aina tilaisuuden tullen ympäri kaupunkia, jännitän lisenssivideon kuvaamista, bloggailen ja muuta pientä, mitä nyt arkeen kuuluu. Ajattelin, että nyt kun mä tosiaan lomailen tän viikon, katson, josko hektisyys katoaisi ja tulis taas takasin se hyvä fiilis, mikä tavallisesti ;) Jos kaikki johtuu siis vain kiireisestä syksystä. Voihan se oikeasti olla, et kun pitkän aktiivisen jakson jälkeen pysähtyy näin, niin kaikki väsymys iskee sit kerralla. Mulla ei ollut siis juurikaan suunnitelmia tälle viikolle, saatoin vaan olla ja kotoilla ja levätä päivisin. Mutta näin loppuviikosta huomasin, että oon edelleenkin koko ajan kulmat kurtussa ja pyörittelen asioita mielessäni. Mulla vaan ei ole yhtään normaali olo. Sitä on vaikea kuvailla, mutta sen tuntee kyllä. Oli siis aika ottaa yhteys lääkäriin. Koska lupasin itselleni jo monta viikkoa sitten, että jos ei loma auta, niin sitten mä kyllä teen asialle jotain. Tänään sainkin vihdoin lisätietoja ja apua olotilaani. Kohti parempaa marraskuuta siis!

Kysymys kuuluukin taas: miksi sitä kituuttaa aina niin pitkään väkisin, vaikka tuntisi, että kaikki ei oo normaalisti? Miks on niin vaikeeta myöntää jotain heikkouksia, miks pitää väkisin vaan jaksaa? Mietin vain. Olis jälleen kerran voinu jo vähän aiemmin. Oudolle ololle löytyy aina jokin syy. Niinkuin tälläkin kertaa. Ehkä mä olen ensi kerralla taas vähän fiksumpi. Ehkä.