Aidosti onnellinen toisen puolesta?

Olin jo vähän huolissani ennen joulua, kun huomasin kalenterista, että ollaan asuttu uudessa kodissa jo kaksi kuukautta, eikä kukaan mun kavereista ollut vielä käynyt vierailulla! Ainoa vierailija on ollut mun äitini, sekin oli heti muuton jälkeen. Viimeiset viikot ovat olleet kovin hiljaisia, en edes tiennyt, miltä meijän ovikello kuulostaa. Aloin jo miettiä, että eikö mulla enää ole kavereita vai mistä homma kiikastaa. Aika kamala tunne, kun alat yhtäkkiä miettiä pääsi sisällä, mihin kaikki ihmiset on kadonneet. Mutta no, onneksi löytyi muutama vielä. On mulla sittenkin vielä ihmisiä elämässäni. Arki taitaa pitää melko kiireisenä. Ja toisaalta, moniin on niin kovin pitkä välimatka.

Nyt lomalla oon tosiaan nähnyt melkeinpä päivittäin jotakin kaveria. Kaikkia hassuja ja huikeita tyyppejä. Ennen kavereitten kanssa hengailu oli ihan tavallista, eikä sitä tajunnut kai sen enempää edes miettiä. Kaikkialla kun käytiin yhdessä: jumpassa, salilla, koulussa ja bileissä. Mutta tiedättekö miltä kavereiden seura nykyisin tuntuu? Niin, todella hyvältä. Lämpimältä, hauskalta, innostavalta ja tärkeältä. Kyllä, tulee itselle tärkeä olo ja haluaa, että toinenkin tuntee itsensä merkittäväksi. Kun on kaikki nämä vuodet ollut mun ystäväni, ja jaksaa edelleen mun seuraani ja tulee jopa meille asti kylään. Yksi tuli lähikunnasta, toinen lähti kahdenkymmenen pakkasella liikkeelle monenkymmenen kilometrin takaa, kolmas matkusti Helsingistä asti ja pari uskalsi vihdoin tulla ihan lähistöltäkin, kunhan saatiin ensin aikataulut sopimaan (oikea syy taisi olla se, että oksutautien jäljet oli varmasti siivottu kämpästä :D).

snapchat-236069600

Voi olla, että tämä on ihan tavallista, kun ikää alkaa tulla lisää ja tavallaan aikuistuu. Siis se, että kavereita ei näekään enää niin usein. Kaikilla on kolmenkympin hujakoilla jo niin omat jutut arjessa: perhe, taloprojekti, tärkeä harrastus, lapsia, koiria, matkustelua tai mitä nyt kullakin. Ystävien tapaaminen on muuttunut erilaiseksi. Ei ole enää aikaa tai tahtoakaan hengailla kaupungilla porukalla viikonloppuiltaisin – tai niiden kanssa, jotka sitä tekee edelleen, tiet ovat varmasti erkaantuneet juurikin tästä syystä. Nykyisin näkemiset painottuvat johonkin kivaan tekemiseen tai kahvitteluun lähinnä päiväsaikaan. Kerroinko jo, että oon käynyt loman aikana kivan tekemisen merkeissä esimerkiksi pelaamassa lasersotaa, keilaamassa sekä trampoliinipuistossa pomppimassa, hehe. Sopii kyllä mun elämäntyyliini paremmin kuin hyvin. Ja nyt loma-aikaan järjestettävissä tavallistakin helpommin.

Vaikka oon saanut uusia tuttavuuksia, kavereita ja jopa ystäviä ihan viimevuosienkin aikana, oon ihan suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla on edelleen vanhoja rakkaita ystäviä olemassa. Sieltä vuosien ja jopa kymmenten takaa. Oon saanut nyt joululomalla taas tuntea sellaisen tunteen, jota ei ole ollut pitkiin aikoihin! Tiedättekö, kun voit olla ystävän seurassa just sellainen kun olet. Ei tarvii selittää jotain juttua pitkien taustojen takaa, tai perustella omia ajatuksia ketunlenkin kautta – voit vaan juoruta, ja höpöttää ja nauraa ja toisen kanssa on ihan yhtä rentoa ja hauskaa kuin aina ennenkin. Ei tarvii yrittää mitään, voi vaan olla ja nauttia yhteisestä ajasta.

Hauska tunne.

Kun tulee vaan sellanen kiitollinen olo tosi vahvasti. Osaat tietyllä tapaa arvostaa ihan potenssiin sata sitä aikaa – ja kulkemisen vaivaa – jonka toinen antaa sulle omasta elämästään. Koska ystävyyskään ei ole itsestäänselvää. Ja tuntui superihanalta, kun pääsin jakamaan omia juttujani näiden kanssa, jotka tuntevat mut pitkän ajan takaa. Jotenkin oli ihana, kun he tiesivät, kuinka iso juttu esimerkiksi tämä ohjaajahomma tai oman kodin ostaminen on mulle ollut. Ja jotenkin musta tuntui, että olivat ihan aidosti iloisia mun puolesta ja jopa vähän ylpeitä, kun musta on tullut näin rohkea ja itsevarma, teen just niitä juttuja, joita itse haluan. Paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikea kuvailla. Mutta halusin vaan kertoa, että oon voimaantunut ens viikolla koittavaa arkea varten mun vanhojen ystävien seurassa. Kiva tunne! Kiitos kun ootte!<3

snapchat-1558873905

Ootko sä huomannut iän myötä, että ystävyyssuhteet toisaalta vahvistuu ja syvenee, vaikka arjessa niitä ei olekaan enää samalla tavalla kuin vaikka opiskeluaikoina? Tulee just näitä fiiliksiä, että ystävä on oikeasti onnellinen sun puolesta, kun menee hyvin ja tulee onnistumisia. En tiedä, olenko koko elämääni uskonut aitoon onneen toisen puolesta. Ehkä hetkittäin. Mutta jotenkin nyt vanhoja ystäviä tavatessa tuntuu tosi luottavaiselta taas.

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramissa. Ootko muuten huomannut, että myös tänne portaaliin on tullut tykkäysmahdollisuus. Tossa postauksen otsikon alla on pieni sydän, jotka klikkaamalla voi kertoa, jos pidit kirjoituksestani. Kiitos <3