Tavoitepulla – vihdoinkin!!

Kuinka moni muistaa mun tavoitepullani?! :D Viime keväänä kerroin kovasta ja itselleni niin kovin tärkeästä tavoitteesta saada eräs himoitsemani työpaikka. Siis vakituinen sellainen. Ja palkinnoksi siitä, jos saavuttaisin tavoitteeni, olin luvannut itselleni, että kävisin syömässä ihan omaan napaani kokonaisen korvapuustin Kulmakonditoriossa. Ja jokainen Kulmiksessa vieraillut tietää, että pullat siellä on ihan hervottoman kokoisia! Mutta. En saanut kovasta yrityksestä huolimatta keväällä tätä hakemaani ja kovasti himoitsemaani paikkaa. Ei tullu pullaa mulle. Mulla meni ainakin viikko tai kaksi, että pystyin lopettamaan lapsellisen kiukuttelun asian suhteen ja käsittelemään pettymykseni aikuismaisella tavalla. Jatkoin arkeani eteenpäin. Mutta toki olen koko ajan pitänyt silmät ja korvat auki uusien mahdollisuuksien varalta.

Ehkä huomasittekin instagramista, että kävin viime viikolla työhaastattelussa. Lähdin haastateltavaksi sohvanpohjalta kuumehouruisena, hyvin tropattuna. Koska mitään ei saa, jos ei oikeesti yritä. Ja haastattelu meni oikein hyvin. Sanoin leikilläni kavereilleni, että melkein vois alkaa jo nykyistä työkaappia tyhjentää. Uskoin tottakai itseeni ja omaan osaamiseeni. Mutta ei se ole ennenkään mitään tarkoittanut. Voit uskoa itseesi, mutta olla silti ihan surkea :D Jos tiedätte sanonnan.

Mut tällä viikolla tapahtuikin jotain niin siistiä! Olin bussissa matkalla labrasta kotiinpäin, kun sain puhelun, minkä muistan ehkä aika pitkään. Mä nimittäin sen sen paikan! Mä sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan! Mä saavutin mun tavoitepullani! Vihdoin! WÄÄH. Oonko onnellinen! Kyllä! Hitsi vie.

IMG_20150929_115826-1

Kuten oon aiemminkin tässä viime postauksissa maininnut, kaikesta sairastelusta huolimatta mun yleisfiilis on oikein hyvä. Tuntuu, että asioita tapahtuu just niinkuin on tarkoitettu. En tiedä, kuinka moni teistä uskoo siihen, että asioilla on tarkoituksensa. Mä uskon. Millä järjellä muutoin olisin tavannut nämäkin ihmiset, joita mun elämässäni on nyt ilostuttamassa. Ja missä paikoissa oon heitäkin tavannut. Ei voi olla sattumaa. Vaan uskon tarkoitukseen. Kuten tässä työjutussakin. Ehkä mun oli tarkoituskin olla tulematta valituksi keväällä. Koska tää on jotain paljon parempaa ja käytännöllisempää mun kannalta. Kaikki asiat tuntuu järjestyvän! On niin onnellinen olo <3

Tiesittekö muuten, että sunnuntaina neljäs lokakuuta vietetään valtakunnallista korvapuustipäivää :D Tuli sattumalta mainos radiosta samalla kun kirjoittelin tätä tekstiä. Ai mitenniin asioilla on tarkoitus tapahtua. Ehkä mun täytyy hakea se mun tavoitepullani ihan oikeasti? :D Viimeistään sitten kun nimet on papereissa ja kaikki oikeasti todellista. Nyt tuntuu vielä vähän epätodelliselta, vähänniinkuin unelta. Mutta kuitenkin niin hienolta, että en millään malttanut olla jakamatta tätä onnellisuutta koko maailman kanssa. Eikai tätä nyt multa voida pois viedä, vaikka hehkutankin heti kaikille. En vaan osaa pitää mitään salassa. Miksi toisaalta pitäisikään. Jaettu ilo on aina parempi ilo.