Pakollinen pysähtyminen

Näinhän siinä sitten lopulta kävi – pitkän suorittamisen jälkeen kroppa sanoi sopimuksensa irti, tai ainakin hakee nyt aikalisää. Kesälomasta on jo pitkä aika, syyskuusta asti oon touhottanut BodyJam-juttujen parissa kovin intensiivisesti. Olen astunut täysin uuteen maailmaan, alkanut harjoitella ryhmäliikunna ohjaamista. Vaikka saattaa kuulostaa hassulta, niin kyllä tossa tanssijutussakin on tietynlainen stressi koko ajan päällä. Aluksi jännitin kovasti pelkästään peruskoulutukseen osallistumista. Sitten jännitin tuntien saamista, sen jälkeen ohjausten aloittamista. Ja kun ne alkoivat sujua, pitikin jo jännittää lisenssivideon kuvaamista. Ja koska olen itselleni tärkeiden asioiden suhteen oikein perfektionisti, oon omistautunu tanssihommille ihan täysillä nyt koko syksyn ajan. Ei ole ollut päiväkään, jolloin en olisi miettinyt jotain BodyJamiin ja ohjaamiseen liittyvää.

Olen nyt kuitenkin melko hyvässä kohdassa uraani ohjaajana. Lisenssivideo on lähetetty, ja nyt voin vain odottaa arviointia. Kuten aiemmin mainitsinkin, yksi selkeä tekniikkavirhe sieltä löytyy. Viimeisessä biisissä, loppujäähduttelyssä, vääränlainen painopiste jaloissa. Myös kameran tekniset ongelmat pakottivat mut lähettämään tunnin kahdessa eri osassa, toisessa näkyy myös teknisten ongelmien kanssa sählääminen. Uskotte ehkä, että mulla on samaan aikaan kovin epätoivoinen mutta kuitenkin toiveikas olotila lisenssin saamisen suhteen. Mielestäni siis olisin hyvinkin ansainnut lisenssin itselleni – osaan ohjata tunteja ja tunnen bodyjamin tekniikat ja koreot. Mutta en nyt toistaiseksi tiedä, riittääkö tähänastinen suoritukseni. Voi olla, että kuvaushommiin joudutaan vielä. En haluaisi ajatella sitä lainkaan, oikeastaan pahin pelkoni alkaa ohjata 78-ohjelmaa, kun kohta jo vaihtuu uudetkin. Mutta pakkohan se sitten on, jos video tulee bumerangin tavoin takaisin.

Nyt hetkeksi saatoin kuitenkin päästää irti tästä BodyJam-pähkäilystä. Mulla ei ole yhtään ohjausta sovittuna, ja lisenssivideo on arvoitavana.

Screenshot_20160904-144442

Sitten koittikin muutto. Vain muutama päivä lisenssivideon lähettämisen jälkeen. Ensimmäinen oma koti. Tavaroiden pakkaaminen, siirtäminen ja purkaminen oli kaikki tehtävä pienen ajan sisään. Samoin vanhan siivoaminen uutta ostajaa varten. Nyt kaikki tämä on tehty, ainakin noinniinkuin pääpiirteittäin. Asumme nyt uudessa osoitteessa. Ja vaikka tavarat ovatkin vielä pahvilaatikoissa, eikä meillä ole esimerkiksi uutta ruokailuryhmää, saatan hengähtää tämänkin asian suhteen. Muutto tehty, ei enää stressiä siitä.

Ja mitä tapahtuukaan, kun ihminen on useamman viikon putkeen tietynlaisessa suorittamismoodissa? Jep, sairastuu. En siis tietenkään tiedä, onko tämä mitenkään päin tieteellisesti todettu oikeaksi, tuskin. Mutta mä olen nyt siis kipeänä. Ja jotenkin musta tuntuu, että kroppa näytti tällä tavalla, että halusi pienen aikalisän. Perusflunssa ja vähän lämpöä, eli nyt on tällaisen aktiivitouhottajankin pysähdyttävä hetkeksi. Loppuviikko menee kotisohvalla. Sairastaminen on tyhmää, mutta samaan aikaan tuntuu jopa hyvältä konkreettisesti pysähtyä ja olla hetki suorittamatta mitään. Koska eihän mulla edes ole mitään suoritettavaa enää. Syksyn suurimmat vedot suoritettu. Isoja juttuja mun elämässäni kummatkin, sekä muutto että ohjaamisen aloittaminen.. Saattoihan tämän lopputuloksen arvata. Josko sitä yrittäis joulua kohti sitten mennä vähän tavallisemmalla sykkeellä taas ;)

Onko sulle käyny samaa tai uskotko, että jos liian pitkään on sellaisessa stressi- / suoritusmielentilassa, niin sitten kun vihdoin relaa, niin iskeekin joku flunssa päälle? Ei oo meinaan ensimmäinen kerta mulla, opiskeluaikana kävi aina niin, että olin loman alkaessa kipeänä :D