Mistä asti mulla on ollut kynnys lähteä jumpalle?

Tiiättekö, homma on kääntynyt ihan päälaelleen. Joskus aikoinaan salille oli hankala mennä, kun oli kovin epävarma. Laitteet ja liikkeet oli vieraita, ja pelotti, että muut arvostelee ja katsoo. Aivan varmasti teen jotain väärin. Mutta sitten harjoittelun myötä kuntosalista on tullut kuin toinen koti. En oikeastaan edes aina muista, että itsekin olen lähtenyt sieltä epämukavuusalueelta tutustumaan kyseiseen lajiin. Ajatus palautui nyt mieleeni, kun huomasin, että mulla on pieni jumppakynnys. hehe. Hassu sana, mutta tarkoitan siis sitä, että mun on jo hetken aikaa tehnyt mieli mennä combattiin, mutta sinne meneminen tuntuukin vähän epämukavalta. Siis jo ajatuksen tasolla.

En tiedä nykyistä ohjelmaa. Vai onkohan sielläkin miksaukset? On varmaan. Eihän mulla ole enää edes combathanskoja, sillä heitin ne muutossa roskiin. Ajattelin silloin, etten enää tarvii niitä. Olisinpa tiennyt, että ei se jumppamilla koskaan katoa mun sisältäni. Missä vaatteissa combattiiin kuuluu edes mennä? Eihän mulla ole kuin salikuteita ja tanssivaatteita. Oivoi. Entiset jumppakuteetkin on myyty tai pieneksi todettu. Ja sitä paitsi, jaksankohan mä enää edes kokonaista tuntia riehua. Tanssiminen kun on niin erilaista. Ja kuntosalilla käynti nyt ainakin. Olis kyllä aika nolo, kun kunto loppuisi jo kutosbiisissä. Haluisin kuitenkin mennä kokeilemaan. Kroppa kaipaa jotain kovaa hyppimistä ja sykerääkkitreeniä! Ja sitä paitsi, jos siellä on miksauksia, nehän voi olla niitä ihania huippuja vanhoja, joihin rakastuin kovina jumppa-aikoina<3 Ai että. Ja sitä paitsi, siinähän se kunto tulee testattua. Kun vaan menee.

Ja niinhän mä lopulta menin! Lauantaiaamun combattiin riehumaan.

Screenshot_20160820-124158

Miltä tuntui vai? No juuri tuolta, miltä treeninjälkeisessä kuvassa näytän. Punainen intiaani. Siitäkin huolimatta, että siinä on filtteri. Kuvailisin paluuta combatin pariin kahdella sanalla: hauskaa mutta raskasta. Vai onko raskasta mutta hauskaa paremman kuuloinen, ehkä. Koska ikuinen Les Mills -hassu asuu sisälläni, teen kaiken täysiä tai sitten en ollenkaan. Vanhasta tottumuksesta siis suorilta vain eturiviin, jotta näkee itsensä peilistä ja voi imeä ohjaajalta energiaa ja fiilistä. Näin tauon jälkeen myös tekniikkajuttujakin piti palautella lihasmuistiin taas.

Kirjoitin tuon kuvan yläpuolella näkyvän osion ennen tunnille menoa, ja pelkäsin siinä, että kunto loppuu kutosbiisissä. Jepjep, tässä kuvan alapuolisessa osiossa, joka on kirjoitettu nyt seuraavana päivänä, voin kertoa ihan rehellisesti, että jouduin jo nelosessa vetää happea :D Kovin nopeasti sitä kuitenkin pääsee taas vanhaan hyvään jumppaamoodiin sisään. Tuntui kivalta riehua musiikin tahtiin. Samoin alkukankeuden jälkeen tuntui myös luontevalta huitoa ja potkia ilmaa. Ja kyllä vaan hymyilyttikin. Lepopäivien jälkeen oli hyvä energia treenata, eikä mihinkään kiristänyt salitreenien jäljiltä. Kaiken hyvän lisäksi tunnilla tosiaan mentiin miksauksia, kaikkia vanhoja tuttuja! Ai että <3 Ihan suotta asetin itselleni kynnyksen osallistua. Oli raskaampaa kuin parhaina jumppavuosina, mutta silti ihan tositosi hauskaa!

Onko sulle koskaan käynyt samaa? Pidät pitkän tauon jostain lajista, ja sitten alkaa muodostua jopa kynnys osallistua siihen enää?

ps. Käythän tykkäämässä blogista Facebookissa , saat suoraan uutisvirtaasi uusimmat päivitykset! Ja arkista matskua löytyy myös snapchatissa nimimerkillä millariutta sekä tietysti instagramista.